Oon niin onnellinen tästä hetkestä just nyt. Löysin kauan kadoksissa olleen langattoman kaiuittimen, jota olin jo monesti kaivannut. Siitä saa niin hyvät bassot. Koti on just nyt vain mun, mies ja lapset meni käymään mummolassa. Popitan Lauri Tähkää ja fiilistelen Club For Fiven Brothers in Armsia. Ja mikä parasta, muistelen onnellisena perjantaisia pikkujouluja, joihin pääsin vihdoin pitkän kotiäitiyden jälkeen.
Mua ei siis kutsuttu vuosiin pikkujouluihin tai muihinkaan tapaamisiin enää edellisessä työpaikassa. Se harmitti ja viestitti, että en kuulu enää joukkoon. Tosi surullista jotenkin. Kun jäin viisi-kuusi vuotta sitten äitiyslomalle ekasta lapsesta, mut kutsuttiin yhden kerran syömään, sekin omakustanteisesti kun muille firma tarjosi. Siksi oli erityisen kivaa osallistua pikkujouluihin nyt uudessa työpaikassa. Oon myös tosi onnellinen mun ihanista työkavereista!
Illalla kävin pitkästä aikaa yökerhossa. Edellisestä kerrasta olikin varmaan 8-9 vuotta. Virkistävää ja hauskaa! Tavattuani miehen 10 vuotta sitten lakattiin käymästä baareissa. Olin toki kovasti jo käynytkin siinä opiskeluaikoina. Sitten tuli lapsitoiveet ja jätin alkoholin viihdekäytön kokonaan. Sitten syntyi lapset ja sulkeuduin siihen kuplaan viideksi vuodeksi. Kaipasin kyllä välillä tanssimaan, mutta mulla ei enää ollutkaan sellaisia ystäviä, jotka olisi lähteneet mun kanssa. Ehkä muillekin kävi samanlainen kuplautuminen.
Tänä syksynä tuntuu kuin olisin herännyt eloon muuttuneen elämäntilanteen myötä. Löytänyt uudenlaista, kadoksissa ollutta iloa ja sisältöä elämään. Kaipaan toki välillä lasten kanssa vietettyjä rauhallisia kotiaamuja ja kiireettömyyttä. Silti tämä on hyvä nyt näin.
