lauantai 27. toukokuuta 2017

Rentoja reissuterveisiä

Miten sitä osaakaan reissussa olla joskus niin mahdottoman rentona, vaikka laukkuja pakatessa lähtöaamuna on melkein pudonnut hiuksia päästä. Joskus matkustamisesta tulee suorittamistakin, mutta tällä kertaa osattiin koko perhe vain ottaa lunkisti.

Olin edellisenä päivänä meuhannut siivoamisesta ja pakkaamisesta ja mistä lie. Nostanut sydämen lyöntitiheyttä ajattelemalla kaikkia asioita, jotka olisi hyvä tehdä ennen lähtöä. Ihan itse kerännyt ahdistusta kaikesta tekemättömästä.

Lähtöaamuna kun oltiin saatu autoon neljän tavarat, kaksi flunssaista lasta, termarillinen teetä ja itsemme pukeissa, tunsin mielen mullistuvan. Alkoi hiljalleen olla todella hyvä fiilis. Kyllä se aina siitä kun päästään matkaan.

Käytiin siis minun vanhempieni luona parin päivän kesänavajaismatkalla. Ohjelmaan kuului mm. eläinpuistoa, kotieläinpuistoa, rentoa oleskelua, rantasaunaa, potkupyöräilyä, minun omaa kauppakeskusretkeä, mustikkapiirakan tuhoamista sekä ystävätreffit. Sää oli pääosin aurinkoinen ja lämmin. Oltiin varattu riittävästi aikaa tekemisille ja oltiin myös valmiita joustamaan niistä tarvittaessa. Mentiin tilanteen ja sään mukaan. Oltiin koko ajan rentoja ja hyvällä mielellä, mikä oli ihanaa!





Minun isä ja varsinkin äiti auttoivat lasten hoitamisessa: viihdyttivät, ruokkivat, hytkyttivät unisia vaunuja, vaihtoivat vauvalle vaippaa sekä hoitivat lapsia niin että päästiin saunaan miehen kanssa kahdestaan. Saatiin myös nauttia valmiista ruoasta. Luksusta. Lapset tutkivat innoissaan mummulan leluja ja iloitsivat papan ja mummun seurasta. Ylimääräiset kädet olivat hyödyksi, sillä vauva Ukkonen oli tosi flunssainen pari reissupäivää. Ollaan kyllä joka kerta varauduttu itsekin tekemään ruokaa ja usein mennäänkin mummulaan ruokakassien kanssa. En halua syödä kenenkään kaappeja tyhjiksi, varsinkin kun tarkoituksena on viettää siellä useampi päivä. Silti tietysti aina lämmittää mieltä, kun jo eteisessä leijailee vastaleivotun mustikkapiirakan tai mannapuuron tuoksu. Tai kun rantasauna lämpenee illan tullessa kuin itsestään. Kiitos. <3

Nyt istun alakerrassa olohuoneemme sohvalla ympärilläni isot kasat mm. palapelin paloja, Sylvanian Family-pupuja, legoeläimiä, leikkiteltta, rikkaharja ja -kihveli, vauvan viltti, piirustusvehkeet, lasten vaatteita, pari sovituksessa olevaa mattoa rullalla sekä Ikean pahvilaatikko, jossa pieni kaapisto odottaa kokoamista. Muutaman metrin päässä eteisessä on tapahtunut samanlainen tavararäjähdys. Mietin, että miten sen rennon kesäfiiliksen saa säilymään arjessa. Sen kun ei tunnukaan tarpeelliselta nostaa esiin arjen pulmia vaan voi hymähtää hankalille asioille. Sen kun ei tarvitse välittää ruokapöydän alla lojuvista kuivuneista makaroneista tai edelleen puuttuvista taulukoukuista seinillä. Sen kun on helppo hymyillä ja olla levollinen ja rento, olla hetkessä läsnä ja nähdä vain hyvät asiat. Vielä on jäljellä rauhallista lomamieltä. Kunpa se jatkuisi pitkään.

Antoisaa viikonlopun jatkoa kaikille!



tiistai 23. toukokuuta 2017

Pihahommia!

Heti kun tuli aurinkoa, lämpöä ja kesäfiilis, alkoi ulkona oleminenkin houkutella. Ihanan helppo mennä omaan pihaan! Pitkästä aikaa näen ihan oikeasti lisääntyvän vihreyden, kun asutaan maan tasalla. Vanhan kodin seitsemännestä kerroksesta näki kyllä kauniin maiseman, mutta luonnon yksityiskohdat jäi kokematta.

Nyt onkin yritetty vauhdilla laittaa pihaa kuntoon. On vihdoin saatu istutettua kaikki pensasmustikat ja mustaherukat, juhannusruusu ja persiankeltaruusu. Pupuverkot on paikoillaan. Kesäkukkia ostettu ja Ikeasta tilatut ulkokalusteet odottavat aina-niin-innokasta kasaajaa. Ostettiin siis etupihallekin pieni pöytä ja kaksi tuolia, niin voi siinäkin istuskella (lue: juoda teetä). Yrttejä vielä kaipaan ruukkuihin ja jotain hortensiaa takapihan pöydälle. Niin ja raparperia. Ikkunoita vähitellen pesty ja vanhat terassikalusteet hinkattu ihmesienellä.


Juup siis en todellakaan ole mikään viherpeukalo, ainakaan vielä. Taktiikkani on, että ne kasvit, jotka eivät kanssani viihdy, vaihdetaan kaikessa hiljaisuudessa uusiin. Ihme kyllä, sisäkukat on selviytyneet viime aikoina ihan jees, jopa tehneet uusia kukkia. Vanhavanha orkideakin puskee uutta lehteä.

Meidän piha on pieni. Nurmialue on minimaalinen, mutta jotenkin ihmeellisesti on saatu siihen melko järkevästi nuo kaikki minun haaveilemat istutukset. Syreenipensasta luulen tuossa kasvavan jo entuudestaan, joten sitä ei tarvinne istuttaa.

Myös hiekkalaatikolla on tehty paljon hommia. Tytön legoeläimet haluavat mennä piiloon hiekkaan ja ohjelmanumerona on sitten niiden etsintä. Joka kerta on yhtä hauskaa ne sieltä löytää. Välillä pidetään synttärikemut ja juhlien sankarina on aina pieni ruskea legopupu. Joskus eläimet laskevat hiekasta tehtyä vesiliukumäkeä uima-altaaseen ja joskus rekka kippaa hiekkaa eläinten päälle. Ihanaa kun voi leikkiä omassa pihassa!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kesän ensimmäinen päivä!

Meinasin laittaa tytölle aamulla ulos villatakin haalarin alle. Tai laitoinkin. Hei haloo. :) Ulko-ovella kerhoon lähtiessä heitettiin se vielä pois ja tulihan sieltä sitten lämmin päivä: kesän ensimmäinen. Jo kerhomatkalla luovuttiin sormikkaista ja päivällä pyöräiltiin kotiin ilman pipoa ja huivia haalari puoliksi auki. Kai nyt voi sanoa, että on kesä? On ollut niin kamalan kylmiä päiviä välillä. Tänään näin kuitenkin ensimmäisen voikukan.

Syötiin lasten kanssa välipalaa ulkona viltillä, etupihan nurmikolla. Croissantia, rusinaa ja banaania: tytön suosikkeja. Nurmi tosin on vähän kärsinyt, koska sen päällä sahattiin puutavaraa talvella remonttia varten ja nyt ruoho on osittain sahanpurun peitossa. Jospa se uusi vihreys sieltä vähitellen pääsisi läpi. Vauva rapisteli onnessaan paperipussia viltillä ja yritti syödä isoja kourallisia ruohoa. Tyttöä se nauratti. Oli lämmin ja oltiin sisävaatteissa.




Päätä on särkenyt tänään. Lämpöisen lisäksi ilma on ollut jotenkin tunkkaisen painostava. Tuntunut päässä ukkoskeliltä. 

Ajatukset sentään ovat olleet keveitä, kiitos pitkien yöunien. Yöt on menneet kyllä todella hienosti. Ja aamuisin unta riittää 7 tai 8 kieppeille, mikä on ihmeellisen ihanaa, kun vasta juuri herättiin ennen kuutta.

Olen melkeinpä ihan riehaantunut tästä öisestä vapaudesta. Kuin lehmät, jotka ensimmäistä kertaa pääsevät kevätlaitumelle. Vähän ihmeissäni ja epäuskoinen olen, mutta innoissani. Olen uskaltautunut haaveilemaan jopa erilaisista minireissuista. Nyt voisin periaatteessa olla joskus yhden yön poissa. Elokuuksi ollaankin suunniteltu miehen kanssa yhteistä irtiottoa hotelliyön merkeissä. Minun äiti on lupautunut hoitamaan lapsia siksi aikaa ja hänelle voinkin heidät hyvillä mielin jättää. Hänen kykyihinsä luotan täysin. 

Ja kyllä kesän aikana haluaisin jonnekin miniretkelle myös yksin. Se on asia, jonka olen viime aikoina oppinut itsestäni. Siis sen että oikeasti tarvitsen välillä omaa rauhallista aikaa, jolloin ajatella luovasti. Tarvitsen tilaa, aikaa, hiljaisuutta ja vapautta. Olen nyt ymmärtänyt olleeni lapsesta asti sellainen. Kuljeskelleeni pitkin metsäteitä asioita pohtien ja istuen järvenrannassa itsekseni. Olen tuijotellut tähtitaivasta huoneeni ikkunasta parikin tuntia putkeen ja nauttinut aina menemisen vapaudesta. Oma tila löytyy joskus suuresta kaupungista, jonne voi "kadota" olemalla osa isompaa ihmismassaa. Joskus tavoitan sen parhaiten metsästä ja maaseudulta. Katsotaan, mihin kesä vie.

torstai 18. toukokuuta 2017

Vauvan unikoulu - perheen parhaaksi

Aivan ex tempore aloitettiin kahdeksan kuukauden ikäiselle vauvalle unikoulu. Oli se minulla ollut mielessä ja oli siitä puhuttu miehen kanssa, mutta lopullinen päätös tuli nopeasti neuvolakäynnin ja hankalan imetystilanteen johdattelemana. En pidä unikoulu-sanasta, mutta käytän sitä nyt selkeyden vuoksi. Uniohjaus olisi parempi. Koulu-sanasta minulle tulee mieleen puista karttakeppiä paukuttava vanha opettajarouva, jonka lähestyessä pissat meinaavat tulla housuun. Mieleen tulevat sanat: kuri, pakko, läksyt, aikuislähtöisyys. En halua itkettää meidän lapsia. Haluan, että aina pääsee syliin. Haluan myös, että meidän koko perhe voi hyvin.

Vauva-Ukkonen on aina ollut hyväuninen. Jo hyvin varhain pikkuvauvana hän ymmärsi yön ja päivän eron, muodosti itselleen toimivan unirytmin ja oppi nukahtamaan vaunuihin helposti. Iltaisin nukahtaa yksin omaan sänkyynsä ilman tuttia tai muutakaan lelua. Ajattelen tämän helppouden hyvityksenä esikoisvauvamme unihaasteista ja otan sen kiitollisena vastaan.

Meillä on kuitenkin ollut nyt haasteita öissä ja imetyksissä. Aiemmin syötin kolmesta neljään kertaa yössä. Se oli helppoa: imetykset olivat nopeita ja vauva jatkoi uniaan samantien maidon saatuaan. Viime aikoina ruokahetkiä on kuitenkin ollut viidestä kuuteen yössä.


Viimeiset kaksi viikkoa Ukkonen on myös päättänyt aloittaa päivän jo reilusti ennen kuutta. Yhtenä aamuna oli virkeänä sängyssään neljältä ja se oli meille jo liikaa. Kenties uudet opitut asiat, valon lisääntyminen tai mikä lie virkistänyt eikä imetyskään ole tuonut lisää unta. Oma väsymys on vaikuttanut selvästi päiviin. Väsyneenä en jaksa lähteä leikkipuistoon, kirjastoon tai ystävien luokse, tehdä järkevää ruokaa tai olla läsnä lapsille. Elämä on silloin vain ankeaa selviytymistä päivästä toiseen.

Imetyskin on ollut viime päivinä e r i t t ä i n vaikeaa. Minulla on ollut käytössä enää vain yksi rinta. Kyllä, niin voi käydä. Toinen puoli on alusta asti ollut erilainen eikä vauva ole osannut syödä siitä kovin hyvin. Edellisten puremisten jälkeen en uskaltanut enää tarjota vasuria, kun nimenomaan siihen usein näykkäisi.

Nyt on taas ollut puremista ja rinnassa on ollut siksi kipeä haava. Maidon heruminen on hidastunut entisestään kun oma hormonitoimintani on palautunut. Vauva on varmaan siksi turhautunut ja purrut, naps ja kiljaisu! Syöttäminen ei ole onnistunut kunnolla pariin päivään. Haava ei ole parantunut, kun olen syöttänyt niin usein öisin ja pelkkä imuote on sattunut kamalasti.

Vauvaa ei ole myöskään näyttänyt kiinnostavan imeä. Keskeyttää syömisen jatkuvasti ja virnistelee minulle söpönä naurusuuna neljä hammasta suussaan. Katselee ympärilleen, vaikka olisi aivan hiljaista ja oltaisi kahden. Yhtäkkiä puraisee tai raapii hampaillaan.

Nyt on siis ollut sopiva hetki luopua yösyötöistä. Vauva on todettu terveeksi lääkärineuvolassa ja kasvukäyrät etenevät mallikkaasti. Tämän ikäinen ei myöskään tarvitse enää yömaitoa ravinnon puolesta. Minulle oli kuitenkin tärkeää nähdä lapsen viimeisimmät mitat ennen kuin jätän yömaidot pois: 10kg ja 73cm. 💗

Toissapäivänä siirrettiin vauvan sänky kauemmas minusta. Tehtiin tutut iltarutiinit ja laitoin hänet nukkumaan niin kuin ennenkin. Sovittiin, että mies lohduttaa vauvaa yöllä ja minä syötän vasta joskus aamuyöllä tilanteen mukaan. No näin se sitten meni:
19:30 vauva nukahtaa
2:15 herää iskeskelemään, isi silittää ja nostaa pari kertaa syliin kun itku yltyy. Sylissä itku aina lakkaa kokonaan, mistä olen yllättynyt esikoisen itkukohtauksia muistellessani. Lopulta vauva nukahtaa uudelleen sänkyynsä ja mekin. Olen ihmeissäni, että vauva ei herännyt tuota aiemmin.
5 olen ällistynyt kun katson kelloa vauvan itkeskellessä. Päätän heti että nyt syötän. Mies nostaa vauvan viereeni ja vauva alkaa heti syödä silmät kiinni. Syö kauemmin kuin yleensä ja maitoa heruu hyvin. Kun vauva alkaa nukahdella enemmän, siirrän hänet omaan sänkyynsä ja nukahtaa sinne välittömästi.
8 vauva herää tyytyväisenä. Minä olen superonnellinen hyvin nukutusta yöstä. Päivällä jaksetaan käydä ystävien luona spontaanisti sekä tehdä monia kotiaskareita.

Viime yönä jatkettiin uniohjausta ja näin se meni:
19:30 vauva nukahtaa
6 vauva herää
Tähän soitan fanfaareja ja heitän taivaalle räiskyvät ilotulitukset. Lähes sanaton olo siitä, että minä sain nukkua noin pitkät unet!

Usein takapakkia tulee, mutta olen toiveikas. Lisäksi tämän aamun ilona oli se, että sain imetettyä vauvan vielä aamu-unille laitettaessa. Hän oli niin väsynyt 8:30. Nuokkui rinnalla ja annoin hänen olla, jotta rinta hoksaisi vielä jatkaa maidontuotantoa. Päiväimetyksetkin ovat nimittäin olleet todella harvassa nämä pari päivää. Olen yrittänyt ja tarjonnut, mutta tuloksena on ollut puremista tai naureskelua eikä heruminen todellakaan ole ehtinyt siinä alkaa.

Olenkin viime päivinä käsitellyt mielessäni paljon imetyksen lopettamista kokonaan. Olen pelännyt, että mitä jos se loppuukin nyt enkä voi vaikuttaa siihen. Vähitellen pelko on alkanut muuttua lempeäksi hyväksymiseksi ja tyytyväisyydeksi, että olen päässyt näin pitkälle. Rakastan meidän imetyshetkiä ja yritän edelleen ylläpitää maidontuotantoa. Toisaalta ajattelen, että jos se nyt päättyy, olen tehnyt kaikkeni ja voin silti olla ylpeä saavutuksestani.

Kerroin silti ystävälle, kuinka tunnen huonoa omatuntoa siitä, jos en pystykään imettää koko vauvavuotta. Se on suomalainen suositus ja minun oma tavoitteeni/toiveeni. Ja se hyvän äidin myytti nosti päätään minunkin mielessäni: "hyvä äiti imettää lastaan sopivan aikaa, ei liian vähän eikä liian kauan". Tyhmät myytit kun yritätte luikerrella ajatuksiin.

Samalla olen kuitenkin ollut kiinnostunut, mitä imetyksen väheneminen tarkoittaa muuten elämässäni. Alkaako raskauskilojen viimeinen kymppi vihdoin sulaa? Voisinko kenties tehdä jo kesällä oman irtioton ilman lapsia, olla yötä pois? Voitaisiko jättää molemmat lapset mummulle yökylään ja viettää yhden yön hotelliloma vain kahdestaan? Myytti huutaa korvan juuressa, että nämä ovat itsekkäitä ajatuksia! Taistelen sitä vastaan toteamalla, että onnelliset vanhemmat kasvattavat onnellisia lapsia. Onnellisuus syntyy monesta tekijästä. Riittävä uni on yksi niistä. Eilen ja tänään olen tuntenut olevani taas elossa. Sumuverho on laskeutunut ja ajatus juoksee. Asiat tuntuvat selkeiltä ja elämä on omissa käsissä.



sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivän puuhia ja vähän eilisenkin

Tämän päivän meininki muuttui olennaisesti, kun miehen harrastusmenot peruuntuivat ja saatiinkin viettää päivä yhdessä. Ihanaa!

Heti aamulla Satulintu toi minulle kortin, jonka olivat isänsä kanssa askarrelleet. Äidin kuva ja kauniita sanoja. Ne sulattivat sydämen. 💓 Olen sanonut miehelle, että mitään muuta äitienpäivämuistamista en tarvitse, mutta lapsen tekemä kortti tai piirustus olisi minulle aarre. Myös kerhossa tehty äitienpäiväkortti oli tosi hieno. Kortit ovat ilostuttaneet koko päivää.


Tänään ei ole satanut lunta, jes! Tämä kevät on ollut ihan hullu. Monena päivänä peräkkäin on ihan tuiskunnut. Toki se on sulanut heti maassa. Lapsi on tietysti vain innoissaan. Voi kun osaisikin ottaa hänestä mallia. Tänään paistoi myös aurinko. Oli keväinen fiilis.

Aamulla pakkasin pienet eväät mukaan ja lähdettiin kivaan Mäki-Matin perhepuistoon. Sinne on lyhyt matka, mutta eväät tekevät retkestä erityisen. Kiipeilytelineessä, hämähäkkikeinussa, hiekkalaatikolla, tiipiissä sekä isossa kiikussa eväitä syöden. Olipa mukavaa! Innostuttiinpa jopa poikkeamaan kaupungilla ja syötiin pehmistä Kirkkopuiston kahvilassa Ukkosen nukkuessa vaunuissa.




Kotipihassa puuhailtiin vielä hiekkalaatikolla ja puutarhahommissa, kunnes miehen kaveri tuli käymään. Myöhemmin mies jatkoi vielä mustikkapensaiden istuttamista ja pupuverkon asentamista. Minä soittelin pitkästä aikaa pianoa, Ukkonen harjoitteli punnerruksia ja Satulintu maisteli multaa takapihalla. Iltasella lämmitettiin sauna ja syötiin perinteiset iltapuurot. Ukkonen söi tosi suuren määrän sosemaista vauvanpuuroa. En uskaltanut imettää enää, kun yritti purra pari kertaa. Onneksi ei tullut haavaa. Maito heruu taas hitaasti. Parina yönä imetyksiä on ollut harvemmin: se vaikuttanee heti. Plääh.

Huomenna otan taas rennosti lasten kanssa. Lupasin Satulinnulle, että maalataan paperille Martti-auto, Salama-auto sekä vihreä pupu. Hyvällä säällä ulkoillaan ja nautitaan siitä että ei tarvitse kokata. 

Eilinen veikin voimia, kun olin yksin lasten kanssa. Siksi huomenna lepoa. Tylsää ei kylläkään ollut, sillä tulin täyttäneeksi päivän kaikella kivalla. Aamupäivällä innostuin leipomaan pullaa (!) ja sain vanhempani Pohjanmaalta sitä syömään. Iltapäivällä pyysin vielä ystäviä pienentämään pullavuorta. Oli mukavaa, vaikka oltiin tosi väsyneitä koko perhe. Juuri ennen nukkumaanmenoa Ukkonen vielä oksensi makkarin lattialle. Onneksi Satulintu on tottunut istuskelemaan rauhassa iltapotalla tarrakirjaa selaillen, joten sain siivottua jäljet. Molemmat lapset nukahtivat välittömästi. Lasten nukkuessa vaihdoin meille lakanat ja söin iltapalaa. Menin itsekin aikaisin nukkumaan ja hyvä niin, koska tänä aamuna pieni kUkkonen kiekui meidät hereille tasan klo 5:40. Maitokaan ei enää pikkumiestä saanut uneen. Lelua kouraan ja omat silmät hetkeksi kiinni. Huoh. Näistä aikaisista aamuista on nyt pelottavasti alkanut tulla tapa...

Nyt silmät on raskaat. Tietokone kiinni ja miehen kainaloon. Ehkä vähän iltapalaa. Hyvä päivä tänään. Onni olla äiti. Kiitos ja hei.



perjantai 12. toukokuuta 2017

Äitiydestä ja lapsettomuudesta

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää ja sosiaalinen media pursuilee erilaisia tarinoita vanhemmuudesta ja äitiydestä. Muistellaan omaa äitiä, pohditaan äitiyden tuomia muutoksia elämässä, jaetaan hyviä kakkureseptejä juhlan kunniaksi ja niin edelleen.

Itselleni äitienpäiväviikonloppuun liittyy edelleen kahdenlaisia ajatuksia. Ensisijaisesti keskityn olemaan äärettömän onnellinen näistä meidän ihanista lapsista. He ovat kasvattaneet minua huimasti ihmisenä ja antaneet sisältöä ja naurua elämään. Muuttaneet elämänarvojani tai ainakin kirkastaneet niitä. Opettaneet millainen olen. Olen todella kiitollinen, että saan olla äiti kahdelle tähtisilmäiselle.

Tyttö oli tehnyt kerhossa äitienpäiväyllätyksen, jonka saa avata vasta sunnuntaina. Tiesin, että askartelevat jotain. Ilahdutti silti valtavasti saada pieni paketti, joka oli koristeltu auringonkeltaisella, iloa henkivällä lapsen käden kuvalla. Käytiin myös miehen kanssa ravintolatreffeillä, kun saatiin taas mummu lapsenvahdiksi. Nyt on käyty kahdestaan kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä. Se on ollut kivaa ja erityistä. Kotimatkalla ostettiin ensimmäistä kertaa pioneja. Hassua, että en ole koskaan aiemmin tullut ostaneeksi niitä. Upeita, isoja kukkia.


Haikeita ja myötätuntoisia mietteitä saa aikaan puolestaan päivä ennen äitienpäivää, lapsettomien lauantai. Kipu tuntuu edelleen kehossa, kun ajattelen, miten vaikeita varsinaiset äitienpäivät olivat omaa lasta toivoessa. Ne olivat surullisia päiviä ja muistuttivat siitä mitä minulla ei ollut. Kenties tieto lapsettomien lauantaista olisi helpottanut tunnetta erilaisuudesta, huonommuudesta ja epäonnistumisesta. Ehkä sen kautta olisin löytänyt vertaistukea aiemmin.

Alettiin toivoa ja yrittää lasta aktiivisesti kesällä 2011. Tammikuussa 2013 päästiin aloittamaan lapsettomuustutkimukset yhden keskenmenon ja yhden tuulimunaraskauden jälkeen. Ovulaatioitakin oli vaikea löytää. Tutkimusten eteneminen tuntui älyttömän hitaalta. Yritin keskittyä kaikkeen muuhun elämään, vaihtelevin tuloksin. Useat ystävät tulivat raskaaksi ympärillä ja minä velloin epätietoisuudessa ja surussa. Elokuussa 2013 saatiin vihdoin aika lapsettomuuspoliklinikalle ja asiat alkoivat edistyä. Meidän tilanne alettiin ottaa todesta.

"Aikaisemmilla lääkäreillä ja hoitajilla oon aistinut 
hoitohenkilökunnan puheissa aina jonkinlaista lässytystä tai sääliä, 
mut tällä kerralla tuntui ekaa kertaa, 
että meitä kuultiin ihan oikeasti aikuisina järkevinä ihmisinä." 
(Ote vanhasta blogista) 

Ensimmäisestä clomifen-lääkekierrosta syntyi Satulintu kesäkuussa 2014. Olen aina halunnut olla avoin lapsettomuudesta ja siitä, että meidän lapset ovat saaneet alkunsa lääkeavusteisesti. Ihan vain siksi, että kukaan ei pitäisi lasten saamista itsestäänselvyytenä sekä tarjotakseni vertaistukea muille.

Tulevana äitienpäivänä olen kiitollinen ensinnäkin omasta äidistäni, joka on ohjannut minua viisaisiin valintoihin elämässä. Varsinkaan nuorempana en aina osannut kuulla äidin sanoja ja sukset olivat ristissä useammankin kerran, mutta aikuisena olen huomannut hänen halunneen minun parastani. Olen onnellinen, että meillä on nyt lämmin suhde. Hän on yksi niistä harvoista, joille voin sanoa suoraan, jos ärsyynnyn jostain hänen tekemisistään. 💓

Äitienpäivänä kiitän myös itseäni siitä, mitä teen omien lasteni eteen. Tämä on kyllä ihan unelmatyö, mutta ei todellakaan mitään lepolomaa. Olen tyytyväinen, että halaan ja suukotan lapsiani usein ja kerron joka päivä rakastavani heitä. Osaan pyytää lapselta anteeksi huonoa käytöstäni ja olen opetellut tekemään ihmisravinnoksi kelpaavaa ruokaa. Teen lasten kanssa aina sen hetkisen parhaani ja yritän kannustaa heitä olemaan omanlaisiaan ja sopivan rohkeita elämässä. Kertoa, että he pystyvät melkein mihin tahansa.

Äitiys ei ole ollut itselleni ihan helppoa. On kyllä helppoa rakastaa, mutta pakettiin kuuluu muutakin. Se on jatkuvaa vastuuta, huolta ja pelkoa menettämisestä sekä siitä, että aiheuttaa lapselleen jotain traumoja. Se on omien tarpeiden siirtämistä ja vähäistä unta. Huonoa omatuntoa suunnilleen kaikesta. Huolta siitä, että suutarin lapsella ei olekaan kenkiä. Onni lapsista kuitenkin palkitsee. Kun lapsi kaivautuu hellänä kainaloon järkyttävän uhmakohtauksen jälkeen, voi hetkeksi unohtaa, miten äsken ärsytti, sekä lasta että itseä.

Toivoisin olevani lapsilleni turvallinen äiti, jonka syli on aina auki.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Onnelliset lapset

Olen muutaman viikon kiinnittänyt erityistä huomiota läsnäolemiseen ja lasteni kohtaamiseen. Se on tuntunut hyvältä ja kenties helpottanut esikoisen uhmaa. Minulla on vielä kehittymistä tässä, mutta suunta lienee oikea. On ollut myös tarve pohtia, miten meidän lapset oikeasti voivat. Ovatko he onnellisia ja osataanko huomioida ja tukea heitä riittävästi? Onko heillä sopivasti virikkeellistä tekemistä?

Välillä olen puolisalaisesti ihan rypenyt huonoäiti-syndrooman kourissa. Yhtenä iltana tehdessäni omia iltatoimiani kylpyhuoneessa, mies tuli sanomaan että tyttö laulaa unissaan pupulaulua. Silloin minulle tuli voimakkaan onnellinen olo, että kyllä, tytöllämme on kaikki hyvin. 💗

Tämän jälkeen sitten aloinkin lukea niitä synnytyskertomuksiani, joihin edellisessä postauksessa viittasin. Kuin vahingossa kiinnostuin niistä ja myöhemmin ymmärsin, että halusin pohtia myös pojan asioita. Hän onkin kehittynyt viime viikkoina paljon. Alkanut jokellella esimerkiksi "häittä-täittä"-tyyliin, pöristellä ja kurnutella. Se on ollut ihanaa kuultavaa. Tyytyväinen ja nauravainen lapsi, joka edelleen harmistuu, kun ei pääse eteenpäin lelujen luo.


Satulintu hyppii vieressäni sohvalla, vaikka olen kieltänyt tuhat kertaa. Virnistää vain päälle. Yläkerran sohva olisi sitä varten, mutta turha kai kieltää tässäkään, kun ei tuo taida oppia kuitenkaan. Harvoin kirjoitan tällä tavalla päivällä. Ukkonen herää pian. Nyt laittamaan ruokaa. Lapsi saa eilisiä uuniperunoita ja isänsä grillaamaa lihaa. Minä syön nyhtökauraa, josta lapsi ei niin välitä. Olen salaa haaveillut, että meidän koko perhe söisi vain kasviksia. Minä olen lopettanut taas kalan syömisen.

Suuntaa etsimässä

Edellisestä kirjoituksesta tuntuu olevan tosi kauan aikaa. Ja siitä, kun kirjoitin sellaisesta mistä olisin oikeasti halunnut. Tuskinpa kukaan haluaa olla huonovointinen ja päänsärkyinen, mutta toki siitä kirjoittaminen oli myös tärkeää. Migreenin jälkeen olen koonnut itseäni ja elänyt mahdollisimman hitaasti. Antanut keholle ja mielelle aikaa. Kuulostellut itseäni. On kyllä touhuttukin, mutta kaikki on lähtenyt omasta halusta.

Viime viikolla olin tosi väsynyt. Onneksi sain purkaa sitä viestittelemällä M-ystävän kanssa ja olen kyllä erittäin onnellinen siitä, että saan niin ihanaa vertaistukea. Minulla on monta tärkeää ystävää, joille voin viestittää tai soittaa, jos tunnen itseni riittämättömäksi tai kipuilen muuten. Ystävät sitten muistuttavat, että kaikilla meillä on omat haasteemme arjessa ja on inhimillistä väsyä niiden edessä. Se auttaa. Kiitos.


Olen lukenut joitain kirjoituksiani vanhasta blogista, esimerkiksi lasten juttuja ja synnytyskertomuksia. Joskus tekisi mieli julkaista vanhoja tekstejä täälläkin. Että saisitte oikean kuvan siitä, kuka olen ja mitä minulle on tapahtunut. Hyvällä mielellä noita luin, vaikka sitten alkoi tuntua, että se oli paljon aidompi blogi kuin tämä. Ehkä johtunee sekä kirjoitustyylistä että sisällöstä. Vanhassa blogissa en pitänyt siitä, että koko elämäni tuntui pyörivän pelkästään lasten ympärillä. Onhan se ehdottomasti tottakin, mutta halusin tässä blogissa muistuttaa itselleni, että olen muutakin kuin äiti. Lasten asioista kirjoittaminen myös mietityttää, koska he eivät pysty itse antamaan suostumustaan siihen vielä. Tekisi mieli kertoa heidänkin kuulumisiaan ja kehitysjuttuja, mutta yritän vähän toppuutella itseäni.

Jostain syystä olen tuntenut olevani vähän rajoittunut ja miettinyt liikaa, mistä voin kirjoittaa. Tämä blogi kun on kaikkien läheisteni tiedossa. Avoimuus pelottaa välillä, vaikka olen saanut ihanaa palautetta rohkeudestani. Kaikenlainen hyvä palaute lämmittää aina. Jännittää kuitenkin edelleen, että tulenko hyväksytyksi, jos kerronkin jotain sellaista, mitä muut eivät ole tienneet. Yritän kuitenkin jatkaa rennolla ja rohkealla mielellä, omana itsenäni. Ehdottomasti tämä uusi blogi on kehitysblogi, sillä onhan se alkanut muutoksen kokemisesta elämässäni. On ihan sallittua, että blogikin hakee vielä muotoaan. Välillä kirjoittaminen käy hitaaksi ja mietin kaikki sanat tarkalleen. Silloin tekstin tuottaminen on raskasta ja julkaiseminen venyy. Joskus vain naputan rennosti ja saan silti sanottua haluamani.

Näiden viime päivien aikana ollaan miehen kanssa istutettu meille puutarhaa. On haravoitu ja ostettu mustaherukkapensaita, pensasmustikkaa, ruusuja ja kesäkukkia. Se on ollut uskomattoman ihanaa. Rakastan oman pikkupihan haravointia. Eilisen kyttäsin ikkunassa suojeluvaisto valppaimmillaan, kun pari metsäpupua tuli taas uteliaina katsomaan, olisiko jotain uutta maukasta syötävää. Minun rakkaat istutukseni. Pitkäaikainen haaveeni: oma piha. 💚



Olen myös nähnyt ystäviä, käynyt ravintolassa syömässä, lukenut hyviä naistenlehtiä, ostanut uuden kirjan ja lukenut sen, lajitellut pyykkejä, suunnitellut tauluja kotiimme, totutellut kuukautisiin raskauden jälkeen ja järjestänyt vaatekaappini toistamiseen Marie Kondon opeilla. Herkkulakossa on oltu miehen kanssa nyt viikko. Se on ollut välttämätöntä mässäilyputken jälkeen.

Tunnistan hyvän ja omaan elämäntilanteeseeni sopivan kirjan siitä, että luen sen muutamassa päivässä. Mielenkiintoisia kirjoja on paljon, mutta kannesta kanteen jaksan lukea vain ne, jotka todella sykähdyttävät ja istuvat hetkeen. Talvella hotkaisin Marie Kondon kirjat päivissä, samoin nyt ahmin muutamassa päivässä Jutta Gustafsbergin ja Harriet Piekkolan Mielen päällä-teoksen. Niille on ollut näköjään tilausta elämässä. Niitä lukiessa on tullut hyvä ja rauhallinen mieli. Olen saanut myös paljon ajateltavaa.

Tällä viikolla ollaan edelleen rauhallisesti. Perjantaina mies pitää vapaapäivää tulevan Äitienpäivän kunniaksi. Tai oikeastaan siksi, että hän aikoo olla harrastuksensa parissa lauantain ja sunnuntain. Me keksitään niille päiville lasten kanssa jotain mukavaa pientä, jotain mitä voi tehdä ilman autoa. Jospa käydään vaikka kaupunkikahvilla. Tai sitten ollaan vain kotona. Ihan mikä tuntuu hyvältä.

Vaikea edes kuvitella enää, miten lukossa olin loppuviikosta. Nyt olo on toisenlainen. Kodin ja pihan laittaminen sekä henkisten asioiden ajattelu ovat tuoneet hyvää ja levollista energiaa päiviin. Onnellista viikkoa kaikille!


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Vappumigreeniä

Yliopistoaikoina minulla oli välillä migreenikohtauksia. Muistan saaneeni ensimmäisen jo yläasteella, kun oltiin ryhmän kanssa läheisellä yleisurheilukentällä aloittamassa pitkän matkan juoksua. Jäi tunne, että opettaja luuli minun vain luistavan ikävästä juoksurastista tekosyyn turvin. En muuten tykännyt opettajasta sen jälkeen.

Migreeni nousee minulla nopeasti ja kohtauksesta toipuminen kestää muutaman tunnin. Ensin inhottavaa sahalaitaa silmissä niin että on vaikea nähdä sen läpi. Melko nopeasti huonoa oloa ja pysäyttävää päänsärkyä. Kun otan Buranan minuutissa silmäoireiden alettua, selviän yleensä lyhyellä levolla.

Vappuaattona minulle tuli pitkästä aikaa migreenikohtaus. Nousin aamulla sängystä ja luulin yläkerran aulassa olevan tyttären jo pukeutuneen. Vaan ei ollutkaan ja minun piti lähteä etsimään hänelle pikkuhousuja ja muita. Siinä samassa silmissä alkoi poreilla ja päätä jomottaa takaraivosta ja poskien takaa. Oireet tulevat tosiaan nopeasti ja huomaan selkeästi, että "nyt se alkaa".

En tällä kertaa ottanutkaan Buranaa, kun ajattelin, että oireet ovat niin kevyitä, että ne menevät ehkä ohi itsekseen. Vaan eipä todellakaan käynyt niin. Tunnin päästä oksensin ja sanoin miehelle, että tsekkailee minun vointia välillä, kun kieli tuntui niin kömpelöltä suussa. Makasin kahden peiton alla pimeässä, iho kananlihalla kun paleli. Maha oli sekaisin ja huono olo. Jäätävä pääkipu ja poskisärky. Kohtaus oli pahempi kuin koskaan ennen. Tämä oli myös eka kerta kun olen laatoittanut migreenin seurauksena.

Parissa tunnissa olo helpotti niin että pääsin sängystä. Loppupäivän olin vähän uupunut ja hutera, samoin seuraavan. Onneksi kuitenkaan meidän ei tarvinnut perua täysin vappukyläilyjä, koska olin odottanut niitä kovasti. Vieraat tulivat vappukahveille vähän sovittua myöhemmin ja jaksoin ihan jees.


Tyttö koristeli kodin palloilla


Vappupöydän antimia


Liivatteeton rahkakakku mangosta <3


Pasta-halloumisalaatti punaisesta pestosta ym.

Tänä aamuna minulla oli TAAS migreenioireita, tosin aiempaa lievempinä. Otin Buranan ja päätä sitten vain vähän jomotteli aamupäivän. Oli myös hieman heikko olo, mutta se meni nopeasti ohi.

Ihmetyttää ja huolestuttaa, että miksi tätä taas. Migreenihän on perinnöllinen sairaus ja kuulemma mummullani oli aikoinaan samaa. 

Migreenikohtaus alkaa ihmisillä eri syistä. Luulen, että minulla vaikuttaa henkinen kuormitus. Opiskeluaikoina olin tosi kiireinen ja sisäisesti ahdistunut joistain asioista. Stressi saattaa laukaista kohtauksen. Minulla se ei kuitenkaan ole sellaista peruspainetta, mitä tämän kotiarjen pyörittäminen aikaansaa. Se on jotenkin erilaista, syvempää kuormaa, josta on vähän vaikea saada kiinni itsekään. Ehkä joku raja tulee omassa jaksamisessa vastaan ja keho reagoi. Olen kyllä ollut väsynyt.

Useamman kerran migreeni on alkanut minulla myös siitä, että olen katsonut kirkkaaseen auringonvaloon, esim. ikkunasta ulos. Nyt keväällä siltä on melko vaikea välttyä, jos haluaa pitää kaihtimet edes vähän auki. Ehkä silmät eivät ole tottuneet valoon.

Olen myös nukkunut huonosti ja liian vähän. Vauvalle on tullut näkyviin kaksi ylähammasta (eteen ja sivulle) ja hän on valvottanut aamuöisin. Olen myös syönyt liikaa makeaa. Nyt alettiinkin toukokuun kestävään sokerilakkoon miehen kanssa, vaikka periaatteessa kannatan nykyään mieluummin kohtuus-ajattelua. Tuntui, että ei vaan ollut enää muuta mahdollisuutta kuin tehdä täysi stoppi suurkulutukselle.


Toukokuussa tehdään vain tällaisia kakkuja

Ja vielä lisää spekulointia, koska hormonitkin voivat vaikuttaa migreeniin. Siksi esimerkiksi hormonaaliset ehkäisyvalmisteet eivät sovi minulle. Oma hormonitoimintani on käynnistynyt kuukausi sitten, kun sain ystäväkseni taas kuukautiset. Sekin voi tietysti aikaansaada kaikenlaista myllerrystä kehossa.

No oli syy mikä tahansa, minun täytyy nyt varmaan alkaa pitää Buranaa mukanani. Opiskeluaikoina rahapussissani olikin aina särkylääketabletti. Harmittaa, että pitää taas miettiä tätä. Onneksi miehellä on suht joustava työ. Tarvittaessa saan hänet apuun kesken päivän. Nimittäin jo pelkkä imetys oli vappuaattona vaikeaa silmien säkenöidessä sisältä päin sekä pahaa oloa pidätellessä.