Uusia tauluja ja sisustusta

Muutettiin tähän yli vuosi sitten ja on sisustettu vähitellen. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kaivata valmiimpaa ja siksi tarttunut toimeen aktiivisemmin. Arkisin en jaksa juurikaan, kun iltaisin olen usein ihan poikki ja päivisin, noh, tiedätte varmaan: on muutakin.

Ei olla raaskittu rei'ittää uusia seiniä kovin heppoisin perustein, mutta toki tauluja haluan laittaa. Tahdon kuitenkin miettiä tarkkaan, mihin, mitä ja miten. Nyt ystävältä opin, että Command-taulukiinnikkeillä saa taulut seinälle ilman poraamista! Mikä huippujuttu! Ostin niitä heti. Tilasin myös uusia julisteita ja kehyksiä netistä. Ihana saada väriä näille valkoisille seinille!

Uusi taulu etsii lopullista paikkaansa

Yksi tuttu oli kehystänyt kaunista Marimekon lahjapaperia ja se näytti todella hienolta. Ostinkin Ukkosen huoneeseen värikästä autopaperia, jonka aion kehystää jollain isolla kehyksellä.

On kyläilty tässä lähiaikoina kahdessakin meille uudessa paikassa ja inspiroiduin noista kodeista. Niissä oli raikkaita värejä, runsaasti tauluja seinillä sekä käytännöllisiä pieniä arkiniksejä. Olen itse ollut vähän tuuliajolla sisustamisessa ja koti on pitkään ollut turhankin valkoinen. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että olen oppinut harkitsevaisemmaksi enkä halua tehdä hätäisiä ostopäätöksiä.

Tykkään siis todella paljon vaaleasta ja rauhallisen sävyisestä kodistamme. Tahdon kuitenkin myös iloisen, huumorintajuisen ja meidän itsemme näköisen kodin. Haluan kauniita värejä ja muotoja. Tavoitteenani on, että jokainen tavaramme on meille mieluisa: en halua kerryttää turhaa roinaa kaappeihin. Haluan että jokaisella tavaralla on oma paikkansa.

Ennen kaikkea haluan sisustaa kodin sellaiseksi, jossa koko perheen on hyvä olla. Koti, jossa voidaan levätä, rauhoittua, keskittyä, virkistäytyä, olla yhdessä, leikkiä ja nauraa. Jossa on kaunista katseltavaa ja mukavaa tekemistä. Ja jokaisen perheenjäsenen tärkeille tavaroille riittävästi tilaa. Minusta on hauskaa, että mieskin  on innostunut myymään tarpeettomia minifiguurejaan. Uusiakin sitten kannetaan kaupasta kasapäin, mutta pääasia ettei kokonaismäärä ainakaan kasva.

Ihanaa kun tulee kevät! Kiinnittelen uusia tauluja ja ostan piristäviä, värikkäitä tulppaaneja. Kirppislaatikkokin täyttyy taas vaikka juuri viikko sitten lopetettiin edellinen kirppisrupeama.

Valkoinen Aalto-maljakko on ihan mun suosikki!

Valoisampaa viikonloppua

Heippa! Täällä Ukkonen sairastaa vielä varsin räkäisenä, mutta oma katse on jo kirkkaampi. Satulintu pääsi eilen vihdoin ulos, kun mummu kävi ulkoiluttamassa ja leikittämässä häntä miehen ollessa reissussa ja minun hoitaessa kipeää poikaa sisällä. Illalla lapset olivat sitten ihan väsyneitä ja nukahtivat samantien. Edes isin kertomia dinosaurus-iltasatuja ei tällä kertaa kaivattu.

Tänään Satulintu on ollut mummulassa. Hurraa! Se on ollut varmaan meille kaikille mukavaa. Tyttö iloitsi riemuissaan, kun kuuli aamulla, että Ukkonen ei tule mukaan vaan pääsee mummulaan yksin. Hahhah! Me on poikasen kanssa otettu iisisti. Laiteltu vähän lisää kortteja lastenhuoneiden seinille, viikattu pyykkiä ja luettu naistenlehtiä. Nopeasti käytiin lähikaupasta hakemassa maitoa, iKaffea sekä tulppaaneja mummulle kiitokseksi.

Harmittaa tietysti, että en ole päässyt juurikaan tuonne ulos auringosta nauttimaan. Upeita kelejä on nyt ollut vihdoinkin! Mutta silti aurinkoiset ilmat on virkistäneet ikkunankin läpi katseltuna ja kevät lähestyy! <3 Olen vihdoin ottanut ikkunasta tähden pois ja suunnittelen vaihtavani yläkerran aulaan keväisemmän verhon lähiaikoina.

En meinannut saada eilen unta, kun mies ei ollut kotona. Minulle käy usein niin. Yksikseni alan miettiä jokaista rapinaa ja kolahdusta ja koti tuntuu tyhjältä. Jospa tänään uni maistuisi paremmin. Mies tulee huomenna. Itsekin aivastelen ja toivon vain, että tauti ei alkaisi tämän enempää meidän perheessä jyllätä.

Nyt lisää kahvia iKaffen kanssa ja välipalaa. Ukkonen nukkuu ja olen tällä arvokkaalla ajalla mm. säätänyt temppuilevaa pyykinpesukonetta, maksanut visalaskuja ja viestitellyt ystävälle. Oi ensi viikko, tuo meille jotain erityisen kivaa!

Sairastelua ja väsyneitä päiviä

Nyt on taustalla pari todella raskasta viikkoa. Viime viikolla olin niin väsynyt, että itkeskelin joka päivä jostain. Perjantaina tuntui voimattomalta jo aamusta alkaen. En ymmärrä mikä nämä voimat vei.

No itse asiassa alkuviikolla voimat kyllä otti joku tauti. Minulta katosivat yhtäkkiä kaikki fyysiset energiat ja vointi oli ihan veltto ja uupunut. Pelkkä tytön kerhoon vieminen oli tuskan takana. Vasta viikon keskivaiheilla tajusin ystävän vinkistä, että kyseessä oli todella joku tauti, ei yleinen kotiäidin väsymys. Ja minä kun olin vain yrittänyt tsempata. Miehellekin tuli samat olot sitten. Ei siis kuitenkaan yskää, kuumetta tai nuhaa vaan pelkästään voimattomuutta. Voihan se olla että vetämättömyys vaikutti sitten loppuviikkoonkin.

Tällä viikolla sitten lapset on sairastaneet kovaa flunssaa. On oltu kotona paljon ja peruttu kerhoja ja kaveritreffejä. Viime yönä Satulintu itkeskeli yskäänsä ja muutenkin heräili monia kertoja vain hiippaillakseen meidän luo. Tänään aamupäivällä Ukkonen sai vielä jonkun ärhäkän allergisen ihottuman ja huusi sitä muutamia tunteja. Ja räkä valuu ihan koko ajan.

On ollut täysi työ viihdyttää ja hoitaa lapsia täällä sisätiloissa pakkasen paukkuessa ulkona. Tänään on puuhasteltu esim. tehtäväkirjojen parissa, kaivettu kaappiin piilottamani Dublot esiin ja katsottu Myyrä-dvd:tä. Vähän jaksettu jammailla lastenmusiikin parissa ja mies kävi Satulinnun kanssa iltapäivällä ruokakaupassa ja vähän ulkona. Ihan kivoja juttuja siis kuitenkin ja kyllä tämä tässä on mennyt. Tosin itse olen ollut sisällä koko aurinkoisen, kauniin päivän ja se kyllä harmittaa.

Myös tuleva viikonloppu on mielessä, kun mies on reissussa pari päivää. Tällaisella väsymystaustalla ajatus yh-viikonlopusta kahden kipeän ja huutavan lapsen kanssa ei juurikaan houkuta. No elättelen toiveita, että flunssat ja muut ehtivät vielä hellittää sitä ennen. Mies on kyllä ansainnut vapaansa. Onneksi myös anoppi on luvannut ottaa Satulinnun luokseen yhdeksi päiväksi loppuviikosta.

Jotenkin typerän negatiivista ja hankalaa ollut tämä elämä viime viikkoina. Mikä mättää?

Uusi postaus mielen pahoittamisesta

Kirjoitan nyt vielä vähän paremmin siitä, kun tässä yhtenä päivänä Leon leikkimaassa pahoitin mieleni erään tuntemattoman naisen sanoista ja tavoista kohdata meidän perhe. Olin loukkaantunut, ärsyyntynyt ja koin, että varpailleni oli tallottu useamman kerran lasten kasvatusasioissa.

Minua neuvottiin ivalliseen sävyyn kuinka hoitaa lapsiani ja naureskeltiin suojelevaisuudelleni lasten rymytessä leikkipaikassa. Se todellakin meni tunteisiin. Saan nimittäin olla juuri tällainen äiti lapsilleni. Kaiken lisäksi olen paras äiti omille lapsilleni. En todellakaan ole täydellinen, mutta yritän tehdä parhaani. Kellään ei ole oikeutta painaa minua alas.

Ärsyynnyin myös lasten iän kysymisestä. Se johtuu siitä, että leikkipuistoissa minulta on monesti kysytty Satulinnun ikää selvästi siksi, että hän on pitkä ikäisekseen. Useampi ihminen on sanonut sen minulle suoraan. Lapsi ei ole silloin sopinut näiden tuntemattomien aikuisten mielessä olevaan muottiin. Siihen muottiin, miltä esimerkiksi kolmevuotiaan kuuluisi heidän mielestään näyttää. Minusta lasten ulkonäön arviointi ei ole kohteliasta, soveliasta tai tarpeen ylipäätään. Niin kuin ei aikuistenkaan. Milloin aletaan ymmärtää, että meitä on täällä maailmassa monenlaisia ja monenkokoisia? On myös eri asia jutella ystävien tai puolituttujen kanssa pituuskasvusta ja kehityksestä kuin täysin tuntemattomana tulla utelemaan lapsen pelkkää ikää tai kävely- ja puhetaitoa. Kaikkihan me ajattelemme vaikka mitä, mutta viisautta on tietää, milloin puhua ja milloin ei.

Toivoisin niin, että me äidit ja isät osattaisi olla kasvatusasioissa toistemme puolella. Että osattaisi kunnioittaa toistemme ratkaisuja ja tapoja toimia. Että osattaisi olla kannustavia ja ymmärtäväisiä. Itsekin yritän olla, vaikka tottakai sammakoita varmasti pomppii joskus tästäkin suusta. Mutta toivoisin, että oltaisiin varovaisia neuvomaan muita miten tehdä. Miten pukea lapsia, miten täyttää päivät erilaisilla toiminnoilla ja tekemisillä, miten ruokkia, miten nukuttaa, miten opettaa kuivaksi. Me olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja meille sopivat erilaiset tavat. Lapsemmekin ovat erilaisia eikä heitä pitäisi verrata toisiinsa. Toivon, että lapset saisivat rauhan kasvaa omalla tavallaan.

Leikkimaassa tapahtuneessa kahden äidin välisessä kohtaamisessa ärsytti sekin, että kohmetuin itse. Yllätyin niin tämän toisen osapuolen töksäyttelystä, uteluista, ihmettelyistä ja ivallisesta kuittailusta, että en osannut edes puolustautua kunnolla. Yritin olla ystävällinen ja sopuisa. Mietin, miltähän tuntuisi joskus sanoa oikein voimakkaasti vastaan tuikituntemattomalle. Kokisinkohan kuitenkin lopulta vain nolanneeni itseni julkisesti? Vaikka tunteiden hillitseminen on tärkeä taito, vähintään yhtä tärkeää on puolustaa itseään ja lapsiaan.

Minulla on sellainen elämänkatsomus, että uskon kaikella olevan tarkoituksensa. Uskon, että kaikki elämämme tilanteet tulevat eteemme siksi, että meidän pitäisi oppia niistä jotain. Kehittyä niiden avulla. Siksi yritän oppia tästäkin. Ehkä tämän tarinan opetus on se, että toiset ihmiset eivät ole aina yhtä ystävällisiä kuin itse yrittää olla. Tai että ehkä minun pitäisi luottaa enemmän omiin arvoihini ja olla näkyvämmin esillä ihmisenä, sellaisena jota ei lytätä tyhmillä kommenteilla. Tai ehkä tämä oli merkki siitä, että olen liian väsynyt tällä hetkellä, kun vedän tällaisesta herneet nenään. Että pitäisi kuunnella omaa jaksamista jatkossa paremmin. Tai kiinnittää huomiota siihen, miten itse kohtaan toisia vanhempia. Osaanko minä olla kannustava vastaavissa tilanteissa? Tai mitä vaan nyt sitten.

Sen vaan vielä sanon, että minulla ja meillä on kyllä maailman parhaat ystävät. Meidän ei tarvitse verrata lapsiamme keskenään tai tuoda esiin omien lastemme kehittyneisyyttä suhteessa toisiin lapsiin. Mielestäni kannustamme toisiamme ja arvostamme näitä lapsia sellaisina yksilöinä kuin he ovat. Ymmärrämme, että lasten kehitys ei ole kilpailua. Sillä ei ole väliä, kuka oppii ensimmäisenä mitäkin. Yhdessä iloitaan kun lapset oppivat ja kehittyvät. Olen niin kiitollinen minun ystävistä. En jaksaisi ilman teitä. <3

Ystävän tuomat kukat oli superkauniita!

Ystäväkekkerit ja muita päivän puuhia

Olipa meillä mainio meno tänään, kun kolmen äiti-ihmisen, yhden isityypin ja kuuden lapsukaisen kanssa vietettiin ystäväkekkereitä meillä! Mahtava tekemisen meininki ja iloinen mieli! 

Syötiin lounaaksi porkkanasosekeittoa ja sämpylöitä, täytekakkua ja keksejä. Ihasteltiin lasten keskinäisiä leikkejä ja hellyydenosoituksia. Minun omien ystävien näkeminen oli myös ihan parasta. <3

Kemujen jälkeen sain päiväunet, kiitos miehelle. Pari päivää on taas väsyttänyt erityisesti. Viime yönä heräilin pari kertaa ja sellainen väsyttää heti. Jo aamulla olin ihan puhki, mutta rakkaiden ystävien kanssa semmoiset väsyt kyllä unohtuu.

Satulinnun koristelema kakku

Äsken käytiin vielä ulkoilemassa perheen kesken. Käveltiin rantaraittia ja todettiin, että siellä on hyviä latuja lapsellekin. Huomenna on Laskiaissunnuntai. Jotain ulkoilua aiotaan kehitellä. Luistelukin houkuttaisi. Satulintu jo suunnitteli, että menee joskus järven jäälle pelaamaan jääkiekkoa. Koko kävelyretki leikittiin roolileikkiä, jossa minä olin ritari, mies kiltti luuranko ja Satulintu itse halusi olla prinsessa. Ukkonen oli toukka ja rattikelkka hevonen. Prinsessajutut on olleet puheissa viimeiset pari päivää. Myös nuo luurangot, ritarit ja dinosaurukset ovat in. Isin kertomat iltasadut Brontosaurus Paavosta ja Triceratopsista ovat tämän hetken suosikkeja.

Yläkerrasta kuuluu Satulinnun haukottelua. Mies on laittamassa häntä nukkumaan. Minäkin olin auttamassa, niin kuin aina. Vein Ukkosen jo sänkyynsä, hän taisi nukahtaa. Meidän lapset menevät aikaisin nukkumaan, seiskan aikaan. Jo viiden maissa alkaa väsymys näkyä näillä unirytmeillä, toki päivän tekemisistä riippuen. Kyllähän Satulintu vielä tarttisi päikkäreitäkin, mutta uni ei tule ja me aikuiset toisaalta myös tarvitaan näitä vapaita iltoja.

Hurjan kiva lauantai!

Mökillä

Sain erityisen hienon mahdollisuuden viettää viikonloppua aivan itsekseni Pohjanmaalla äitini mökillä. Oikeastaan oltiin miehen kanssa sovittu, että kumpikin pääsee omalle viikonloppureissulleen alkuvuodesta. Aluksi meinasin lähteä Helsinkiin, mutta rauhallinen mökkielämä kutsuikin niin paljon, että muutin suunnitelmia. Olen ylpeä siitä, että osasin kuunnella itseäni ja tarpeitani.

Vietin siis viime viikonlopun yksikseni ihanassa tunnelmallisessa mökissä takkatulta polttaen, hyvää telkkarisarjaa netistä katsellen, naistenlehtiä lukien, ulkoillen, äidin ja isän kanssa jutustellen sekä saunoen. Öinen tähtitaivas oli maagisen kirkas ja kuukin herätti minut keskellä yötä paistaessaan suoraan verhon raosta sisään. Pakkanen paukutteli hirsimökin kattoa ja jännitti vähän nukkua yksin keskellä metsää. Aamulla oli ihana käydä fiilistelyllä järvenrannassa, kun kuului pelkästään tikan koputus ja aurinko nousi järven takaa. Bongasin supikoiran tuoreet jäljet ja ihmettelin hiirten talvielämää lumen alla. Kaikki tuntui vaan niin upealta. Kaiken kruunasi se, että aurinko paistoi molemmat päivät. <3

Aurinko nousee

Mökillä ehdin ja jaksoin vihdoin ajatella. Huomaan, että nyt arkena olen iltaisinkin niin väsynyt, ettei minusta ole oikein enää mihinkään. Juuri ja juuri saadaan miehen kanssa siivottua iltapalasotkut keittiöstä ja valmisteltua seuraavan päivän ruoka. Tänne blogiinkaan ei oikein riitä energiaa. Olen nukkunut viime aikoina taas liian vähän. Ja Satulintu on alkanut herätä kuuden-puoliseitsemän aikaan. To do -listalla on useita pieniä askareita, mutta niitäkään ei meinaa saada tehtyä tehokkaasti. Tänään sain sentään maksettua osan laskuista. Nämä edelliset kaksi viikkoa on tuntuneet jotenkin tosi raskailta. Kivoja juttuja on ollut paljon, mutta olen ollut koko ajan ihan poikki. Siitä puheen ollen taidankin lähteä tästä iltatoimiin. Että lisää sitä hidastamista vaan.