Tämä on minun kaupunkini!

Olen ollut vähän ihmeissänikin, että mitä minulle on tapahtunut viimeisen parin kuukauden aikana. Koen, että olen muuttunut paljon. Moni asia on selkeytynyt, helpottunut ja löytänyt oman paikkansa elämässäni. Kyllä minä se samakin olen, mutta olen tuntenut minulle epätavallista eheyttä, voimaantumista ja tyytyväisyyttä.

Koen, että minusta on tullut yhtäkkiä rohkeampi ja avoimempi kuin ennen. Uskallan näyttää enemmän, kuka olen ja mitä minä haluan. Uskallan puhua vapaammin omana itsenäni enkä punnitse jokaista sanaa niin tarkasti. Minun on aikaisempaa helpompi sanoa myös vastakkainen mielipiteeni enkä halua enää käyttää energiaani toisten ongelmista kärsimiseen. Miehestä ja hyvistä ystävistä on tullut jopa entistäkin tärkeämpiä kun taas ärsyttävät ihmiset olen työntänyt vieläkin kauemmas. Olen saanut positiivista energiaa ja samalla lakannut haaskaamasta sitä vääriin asioihin.

Olen miettinyt, johtuuko tämä muutos stressaavan asuntoremontin päättymisestä ja muuttamisesta tänne uuteen kotiin. Vai onko tämä kytenyt jo aiemmin. Oli miten oli, rakastan tätä muutosta ja välillä pelkään, että muutun takaisin. Että jatkan taas tyytymistä ja hautaan rohkeuteni jonnekin kuoppaan sovinnaisuuden ja miellyttämisen alle. Että alan taas pelätä toisten mielipiteitä ja unohdan ne uudet haaveet, joita olen viime päivinä omassa sydämessäni salaa työstänyt. Että jänistän kuitenkin.

Olen minä pohtinut oikeasti todella kauan, kuka olen. Vähitellen opin. Voi silti olla, että ympäristön muutos on ollut hyvä hetki konkretisoida muukin kehitys.

Yhtenä päivänä kävelin tämän kaupungin tuttuja katuja ja ihmettelin taas kerran, että olen asunut täällä yli 13 vuotta. Jyväskylästä on tullut kotikaupunkini. Olen tullut tänne suoraan maaseutulukiosta ja fiilistellyt alikulkutunneleita ja liikennevaloja. Heh. Tämä on viides asuntoni tässä kaupungissa ja tuntuu, että vihdoin olen Kotona.

Olen ollut täällä nuori ja epävarma aikuisen alku, hölmö ja typerä, elänyt vuosia yliopisto-opiskelijan elämää ja saanut rakkaita ystäviä, kasvanut, oppinut itsestäni ja nyt perustanut perheen ja asettunut. Tähän samaan kaupunkiin.

Kävelylläni tajusin, että minun ei tarvitse antaa tähän paikkaan liittyvien muistojen määritellä nykyistä tai tulevaa. Minun ei tarvitse nähdä itseäni enää samana ihmisenä kuin silloin. Olen oikeasti muuttunut. Olen nyt tällainen. Silloin olin sellainen ja sekin oli ok, se oli sitä elämää. Ja mikä parasta, tämä kaupunki on nyt minua varten. 

Veljen kanssa puhuttiin hiljattain anteeksipyytelevästä asenteesta. Siitä että julkisessa vessassakin ajattelet vain sitä, että täytyy asioida nopeasti, jotta toiset eivät hermostu odottamiseen. Että väistyt aina automaattisesti muiden tieltä ja annat tilaa. Ikään kuin tila ei olisi sinun sillä hetkellä kun käytät sitä. Oli ihana nyt havahtua siihen, että tämä on hyvin paljon minun kaupunkini. Saan olla täällä juuri tällaisena ja tehdä niitä asioita, joista pidän. Minun ei tarvitse olla ulkopuolinen täällä.

Saan unohtaa epäonnistumiset ja möhlimiset, vaikka ne ovatkin tapahtuneet näillä samoilla kaduilla. Voin antaa ne itselleni anteeksi. Olo tätä kirjoittaessa on pysäyttävä. Taisin juuri antaa itselleni synninpäästön kaikesta vanhasta. Vain nykyisyydellä on merkitystä ja sillä mitä kohti ollaan menossa. Miten ihanaa ja keventävää! 💚

Kaikenlaisia vähän hassuja henkisiä rajoitteita sitä voikaan ihmisellä olla tiedostamattaan!

Hemmottelua

Minusta on ihanaa käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai jalkahoidossa. Muutama vuosi sitten oivalsin, että ei ole turhamaista pitää huolta itsestään ja etsiä tietä hyvään oloon. Jos on mahdollisuus tehdä onnellisuutta lisääviä asioita, miksi ei tekisi niitä säännöllisesti?

Olen käynyt vuosia samalla hierojalla ja varaan uuden ajan yleensä muutaman kuukauden välein. Tänään kävin taas. Usein minulta hierotaan selkä, hartiat ja niska. Kerran olen ollut kokovartalohieronnassa ja sekin oli erittäin hyödyllistä. Monta sellaista jumia löytyi, joiden olemassaoloa en ollut edes ymmärtänyt.

Hierojalla käydessäni ihastelen myös taidetta:

Hieronnan jälkeen on aina kevyt ja kokonaisvaltaisen hyvä olo. Milloin sinä olet käynyt viimeksi hieronnassa? Olisiko aika jo kokeilla?

Yöt kahden pienen lapsen kanssa

Tänä aamuna väsyttää. Siinäpä oiva kimmoke kirjoittaa meidän öistä.

Satulintu 2 v. 9 kk on nukkunut omassa huoneessaan siitä asti kun täytti 9 kk. Hän oli vatsavaivainen vauva ja oppi nukkumaan äidissä kiinni illat ja yöt. Maitoakin tuli lammikoittain ja sen tuoksu häiritsi nukkumista. Yöheräilyjä oli paljon ja olin todella uupunut usean kuukauden. Tyttö heräsi jopa lakanoiden kahinoihin ja hyvä että huoneessa pystyi juuri ja juuri hengittämään. Vahingossa keksittiin, että minun poissaolo sai yöt yhtäkestoisiksi ja silloin samantien mies alkoi nukuttaa tyttöä omaan huoneeseen. Se toimi ja nämä kaksi vuotta meillä on nukuttu erittäin hyvin.

Nyt Ukkonen 6 kk nukkuu meidän makuuhuoneessa, nk. sivuvaunussa. Yöllä syötän häntä tavallisesti 3-4 kertaa, jonka jälkeen hän nukahtaa helposti uudelleen. Iltaisin annan yömaidon ja jätän hänet nukahtamaan itsekseen. Joskus joudun syöttämään lähes uneen. Sujuu siis. Öisin ei havahdu edes siihen, että miehen kanssa jutellaan sängyssä. Ihmeellistä.

Viime aikoina meidän yöt on olleet haastavampia, koska Satulintu on alkanut pelätä. Yhtenä yönä hän näki varmaan painajaista, koska juoksi keskellä yötä kiljuen isänsä syliin. Siitä lähtien iltanukutukset on olleet säätöä, samoin yöheräämiset. Hän herää siis öisin pissahätään, jolloin käy vessassa miehen kanssa. Sen jälkeen ei haluaisikaan enää nukkumaan. Pyytää selän rapsutusta ja vieressä istumista eikä kuulemma väsytä enää. Heh. Iltaisin tulee sata kertaa sängystä pois ennen kuin rauhoittuu nukkumaan.

Aluksi tehtiin niin kuin tyttö pyysi: istuttiin viereen ja silitettiin ja rapsutettiin selkää ja käytettiin pissalla viisikin kertaa. Ajateltiin, että se toisi hänelle turvaa kamalan painajaiskokemuksen jälkeen. Mutta ei se toiminut, koska homma alkoi mennä vain vaikeammaksi ja tyttö luuli, että saa pitää meidät istumassa koko yön. Sitten kiukutteli uhmakkaasti, kun ei jaksettu.

Nyt meillä on tiukemmat säännöt: 

- Pari kertaa saa käydä pissalla vielä sängystä, koska usein pissa vielä tulee

- Oven saa pitää sepposen selällään nukahtaessaan, viereisessä huoneessa on valo

- Silitykset ja rapsutukset yöllä vain erityistapauksessa ja pienen hetken

- Yöllä ei istuta vieressä

- Yöllä ei jutella kuin pakolliset

- Palkitsemistaulu aamulla

- Äidin villapaita turvaksi sänkyyn

- Kuivausrumpu illalla päälle nukutusaikaan

Varsinkin kaksi jälkimmäistä ovat osoittautuneet yllättävän hyviksi keinoiksi. Usein vauvoille suositellut konstit sopivat vähän isommillekin lapsille.

Palkitsemistauluakin kokeillaan. Jos yö on mennyt hyvin, aamulla piirretään lapsen toivoma eläin isolle paperille. Samalla saan harjoitella mallista piirtämistä, josta olen haaveillut. Taulussa on vain se huono puoli, että ainakaan itse en välttämättä muista kaikkea mitä yöllä on tapahtunut. Ei lapsikaan varmaan osaa ajatella niin selkeästi unisena. Toisaalta taulusta voi muistuttaa yölläkin, ennen kuin tilanne äityy liian uhmaiseksi.

Meillä on alusta asti ollut työnjako, että mies hoitaa tytön yöt ja minä vauvan. Toki autetaan toisiamme. Selkeä vastuiden jakaminen on ollut minulle tärkeää, jotta saan nukuttua. Minua stressaa, jos en tiedä omaa tehtävääni. Olen ylpeä siitä, että mieheni on ottanut alusta asti paljon vastuuta öisestä lastenhoidosta ja ymmärtänyt väsymystäni.

Nyt kun kelloja taas siirrettiin, ollaan vielä kahden ajan välimaastossa. Vauva on ollut väsynyt ja periaatteessa elää jo uutta rytmiä. Esikoinen puolestaan kukkuu hereillä jopa puolikymppiin, mikä kyllä harmittaa. Vähitellen aikaistetaan rytmiä.

Päiväunet haluan lasten nukkuvan yhtä aikaa, jotta minäkin saan lepohetken. Lapset ovat aina erilaisia ja jotkut viihtyvät hereilläkin hetken itsekseen, jolloin vanhempi saa huilata ja lukea vaikka lehteä rauhassa. Meillä tätä ei olla vielä opittu, vaan tyttö pyörii minun kintereillä minne menenkin. Juttelee ja pyytää leikkiin taukoamatta. Lyhyt oma hetki keskellä päivää on minulle tärkeä. Tyttö mielestäni myös tarvitsee päiväunet. Tosin annan hänen nukkua ehkä vähän liian kauan, kun tuntuu vaikealta herättää nukkuvaa lasta.

Nukkuuko teidän leikki-ikäiset vielä päiväunia? Tämä on niin yksilöllistä. Meidänkin tyttö varmaan periaatteessa pärjäisi ilman, mutta tuntuu ne silti tarvitsevankin. Tai ainakin unta riittää, joskus jopa 2,5h. Ehkä se riippuu myös lapsen luonteesta ja temperamentista. Satulintu on aina ollut vauhdikas ja touhukas menijä, joten lepo on tullut tarpeeseen. Jatkossa kuitenkin aion lyhentää unien kestoa hiukkasen ja aikaistaa niitä mahdollisuuksien mukaan.

Kevättä vaatekaapissa, osa 2

Kuten aiemmin kirjoitin, minulla on meneillään vaatekaapin päivitys ja oman tyylin etsintä. Lauantaina eksyin taas Vilaan, kun kaikki vaatteet olivat siellä -20%. Yleensä en jaksa kiertää alennuspäiviä, mutta nyt tiesin, että tarvitsen vielä uutta kevät- ja kesävaatetta. Ostin pari trikoista maksimekkoa ja vaalean neuleen. Olin jo maksanut ostokset ja kävelemässä pois, kun silmiin osui tämä ihanan kepeä, polvipituinen hame. Rakastuin ensisilmäyksellä. Ruskea vyö on irrallinen ja ostettavissa erikseen.

Sovituskopin sisustuskortissa luki: "Forget the rules, if you like it - wear it". Hyvin sanottu. Liian usein päätyy miettimään vähän rajoittuneesti ja seuraa niitä vanhoja toimintatapojaan ja -tyylejään. Miettii jopa, että voinko minä käyttää tällaista kun olen tämänikäinen ja tämänlainen ja blaah blaah. Normit ja omat uskomukset ovat juurtuneet niin tiukasti mieleen.

Vaatekaupan jälkeen varmistin mieheltä, että pärjäävät kotona vielä hetken ilman minua. Keksin nimittäin, että kävisin samalla katsomassa kevätkenkiä itselleni. Ja löytyiväthän ne. Oikeastaan olivat löytyneet jo aikaa sitten, kun kävin katselemassa kevään kenkätarjontaa. Ruskeat Eccot. <3 Kyllä minä mietin, että onko minulla näihin varaa, mutta aika nopeasti olin tehnyt päätöksen.

Kaikista eniten hullaannuin ehkä kuitenkin alla näkyviin Vagabondin avokkaihin. Olen ihastunut tuohon vaaleanruskeaan sävyyn ja matala korko tekee niistä käytännölliset. Aiemmin olen omistanut lähinnä mustia ja pyöreäkärkisiä ballerinoja, joten nämä piristävät ja naisellistavat tyyliäni hyvin. Kookengän nuori naismyyjä lankkasi kengät ilmaiseksi ja antoi hyvät hoito-ohjeet. Muutenkin oli kiva rupatella hänen kanssaan pitkän aikaa. 

Ostin myös kenkienhoitovälineet ja aion satsata näiden kenkien huoltoon kuukausittain. Minulla ei ole monia kenkiä, joten ne myös kuluvat nopeasti. Aiemmin en ole jaksanut nähdä vaivaa tai osannutkaan vaan olen antanut kenkien näyttää kuluneilta. Onko teillä muilla tapana hoitaa kenkiänne jotenkin? 

Odotan jo kovasti, että saan nämä kaikki ihanuudet käyttöön!

Sallivuudesta

Usein asetamme itsellemme suuria vaatimuksia. Olemme jostain keksineet, ehkä ystäviltä tai mediasta, että meidän pitää tehdä jotkut tietyt asiat ollaksemme hyviä ihmisiä, äitejä, ystäviä, naisia ja miehiä. Ystävämme eivät ehkä edes vaadi meiltä niitä, mutta olemme uskotelleet itsellemme, että meidän täytyy olla kurinalaisia, ahkeria, vahvoja, pärjääviä, iloisia, aikaansaavia, siistejä, huoliteltuja, laihoja, tyylitajuisia, liikunnallisia, muodikkaita, mitä nyt kelläkin. 

Suoritamme elämää hampaat irvessä, koska emme ymmärrä siinä tekemisen vauhdissa, että voisimme elää toisellakin tavalla. Voisimme elää juuri siten kuin itse haluamme. Olla juuri sellaisia kuin itse olemme. Sallia itsellemme oman minuuden ja tahdon. Lopulta uuvumme ulkopuolisten paineiden alla, vaikka todellisuudessa kukaan ei vaadi meiltä mitään. Olemme komentaneet itse itseämme olemaan jotain, mitä emme ole.

Olen viime aikoina tehnyt tuttavuutta sallivan asenteen kanssa. Olen halunnut opetella sitä, koska olen huomannut sen vapauttavan. 

Sallivuudella on jokaiselle ihmiselle oma merkityksensä. Minulle se on esimerkiksi sitä, että väsyneenä jätän kodin siivoamatta ja pyykit pesemättä. Sitä että flunssaisena lepään kotona ja jätän pihahommat kesken, vaikka aurinkoinen päivä "menisi hukkaan" sisällä. Töissä en ahdistu kiireestä tai kasaantuvista tehtävistä vaan ajattelen tekeväni sen mitä pystyn nyt. Jos joku kysyy, miksi en ole tehnyt jotain, voin hyvällä omatunnolla sanoa, että en ole ehtinyt. Herkuttelen silloin kun huvittaa. Näen vaa'an lukemat armollisena itselleni ja ymmärrän syyt siihen, miksi painonpudotus on juuri nyt vaikeaa.

Sallivuus on sitä, että hyväksyy itsensä inhimillisenä olentona. Sellaisena, joka väsyy. Ihmisenä, joka haluaa nauttia elämästä ja tehdä mukavia asioita. Sellaisena, joka iloitsee hyvästä ruoasta. Se on oman vajavaisuudenkin tunnustamista. Sitä että ei lannistu, vaikka ei pysty kaikkeen yhtä aikaa. Kenenkään ei tarvitse olla superihminen. Tavallisuus riittää.

Sanottakoon kuitenkin, että sallivuuden hyvä ystävä on kohtuus. Niiden liitto on toimiva. Kun herkuttelu ei mene överiksi, voi suklaata syödä vaikka joka päivä. Sallivuus ei siis tarkoita jatkuvaa laiskottelua tai päämäärätöntä elämää. Kyllä elämässä kannattaa tehdä tavoitteita ja pyrkiä toteuttamaan niitä aktiivisesti. Sellaisia tavoitteita, jotka kokee omassa sydämessään tärkeiksi. Joskus niiden saavuttamiseksi täytyy tehdä paljon töitä ja luopua jostain muusta. Sen tekee silloin kuitenkin iloiten, koska sydän on siinä täysillä mukana.

Kun teet riittävän hyvin sen mihin ryhdyt, voit olla tyytyväinen itseesi.

Tyttöjen kesken konsertissa

Paljon olisi tekstejä tänne tekeillä, mutta nyt on ollut väsyneitä hetkiä. Päivisin en ole ehtinyt kirjoittaa ja iltaisin väsymys ei ole antanut ajatella. Vauva-Ukkonen on itkeskellyt hampaita/flunssaa/vatsavaivoja ja kaivannut lohtutissiä öisin aiempaa enemmän. Satulintu-tyttönen on sairastanut flunssaa ja valvonut yöllä.

Lyhyesti haluan kuitenkin hehkuttaa tämän päivän ohjelmanumeroa, sillä se teki minut niin onnelliseksi! <3 Käytiin nimittäin tytön kanssa Jyväskylän kaupunginteatterissa katsomassa lastenkonserttia nimeltään Tehdään sinun kaupat. Lapsi oli innostunut kaikesta. Minäkin.

Mentiin ensin linja-autolla keskustaan, mikä on jo lempparijuttu tytölle. Hänelle oli myös tärkeää päästä takapenkille istumaan. Konsertissa meillä oli hyvät paikat läheltä lavaa. Satulintu hytkyi minun sylissä, tuijotti esitystä herkeämättä, heilutti villisti käsiään kaikkialle, keinui ja pomppi ja taputti kovasti. Olin niin onnellinen hänen puolestaan.

Minäkin ihastelin Satu Sopasta, Tuomo Rannankaria sekä komeaa sinfoniaorkesteria, joka säesti koko showta. Voi että, kiitos!

Parasta oli kuitenkin nähdä lapsen riemu ja onni. En ole nähnyt tyttöä tuollaisena ennen.

Konsertin jälkeen mentiin läheiseen kahvilaan. Kotiin käveltiin pillimehun ja voisilmäpullan voimalla yllättävänkin nopeasti. Hassua kun on niin lyhyt matka, että pystyi flunssaisenkin lapsen kanssa kävellä kotiin.

Meidän retki oli niin paras. Illalla sain erityisen paljon helliä "aiii äiti"-silityksiä sekä siristelysilmin annettuja tyytyväisyyshymyjä. Aistin, että tämä oli todella tärkeää, meille molemmille. Viime vuoden hulinoiden jälkeen (kirjoitan niistä joskus vielä) pieni tyttöni sai vihdoin kahdenkeskistä ja rauhallista aikaa äidin kanssa. Sai kerrankin omia minut. Jospa jatkossa useammin tällaisia hetkiä.

Nyt hyvää yötä!

Kevättä ja valoa!

Tarvitseeko edes sanoa mitään? <3

No ehkä sen sanon, että olen oikeasti erittäin arkajalka menemään jäälle. Tänään siellä oli kuitenkin niin paljon porukkaa, että minäkin uskalsin. Ihana ulkoilla yhdessä koko perheen kesken tällaisella säällä! Ja millainen sininen taivas! <3

Mustikkamuffinssit

Tänään oli varsinainen herkuttelupäivä, kun aamupäivällä vierailtiin ystävien kahvipöydässä ja iltapäivällä kestittiin minun vanhempia. Uhhuh tuli syötyä makeaa vähän liikaakin.

Löysin netistä muutama viikko sitten ihanan ja helpon muffinssiohjeen, joka on nyt parin kokeiluerän jälkeen osoittautunut oikein toimivaksi. Tämä ohje on siis peräisin KakkuKatrin blogista (eli täältä). Aika perusohjehan tuo vaikuttaa olevan, mutta luotettava ja herkullinen.
 

Mustikkamuffinit

3,5 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1dl maitoa

1 dl pullomargariinia tai 100 g voita sulatettuna ja jäähdytettynä

2 munaa

n. 3 dl mustikoita 
 

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää muut aineet ja sekoita sekaisin, älä vatkaa. Viimeiseksi lisää mustikat.
Nostele taikina muffinivuokiin. Täytä 2/3 osaa vuuista.
Paista 200 asteessa 16-18 min. 

Tämä ohje on siitä ihana, että mitään ei tarvitse vatkata ja aineksetkin löytyvät yleensä aina kaapista. Marjoina toki voi käyttää aina mitä tahansa marjoja ja mukaan heittää vaikka omavalintaisia mausteitakin, esim. kardemummaa. Myös vähän kirpeät marjat sopivat tähän hyvin, esimerkiksi punaherukat tai puutarhavadelmat, koska taikina itsessään on niin makea. Itse käytän siis jäisiä pakastemarjoja, koska ne eivät värjää taikinaa.

Kokeilepas vaikka huomenna ihan vain sunnuntain kunniaksi! Nam!

Teetä ja kevätsiivousta

Satulintu oli pitkästä aikaa tänään mummun luona kylässä ja mieskin oli harrastuksissaan koko iltapäivän. Niinpä minulla oli aikaa ja rauhaa tehdä kevätsiivousta kotona yhdessä Ukkosen kanssa. Käytiin myös kaupungilla asioilla.

Meillä on edelleen taulut laittamatta seinälle ja kaikenlaista pientä tärkeää hankkimatta tänne uuteen kotiin. Eteisestä puuttuu kokovartalopeili ja yläkerrasta pari mattoa. Piano on virittämättä muuton jäljiltä ja Ukkosen huoneen lattialta löytyy vielä muutama rojulaatikko. Ei se mitään.

Tänään sain yllättävän paljon aikaiseksi. Aamulla valmistelin tulevia tekstejä tänne, kunnes lähdin nukkuvan vauvan kanssa kaupungille vaihtamaan Vilan bomber-takkia uuteen. Löysin takista nimittäin pari pientä tahraa heti ostoskassista ottamisen jälkeen. Inhoan kaikenlaisia reklamaatioasioita ja olin tyytyväinen, että hoidin tämän nohevasti.

Ostin Ninjasta parit vaaleanruskeat korvikset ja kävin ensimmäistä kertaa ihanassa ja hyväntuoksuisessa Take T -teeliikkeessä kävelykadulla, jonka sivuille pääsee tästä. Kaupasta voi ostaa teetä joko kotiin pusseissa tai valmiina juomana. Eri teelaatuja saa nuuhkia ennen ostopäätöstä pienistä purkeista ja teet tuoksuvatkin todella vahvoilta. Tuo Lemon Organic oli ainakin todella hyvä, kun tänään sitä sitten kotona keittelin. Kotimatkalla poikkesin vielä hakemaan ihanaa (ja vegaania) pähkinä-suklaabrownieta Miriam's-kahvilasta. Aiemmin en ole ollut suuremmin pähkinäleivonnaisten ystävä, mutta tätä minun täytyy saada säännöllisin väliajoin.

Loppupäivä menikin kotona siivoillessa. En suorittanut vaan iloitsin tekemisestä. Vaihdoin lipaston paikkaa olohuoneessa ja laitoin lisää leluja sinne piiloon lattioilta. Vein ison kasan rompetta, esimerkiksi talvivaatteita, yläkertaan, jossa ne saavat odottaa lajittelua ja järjestelyä lopullisille paikoilleen, öö, jonnekin. Ehkäpä siihen viimeiseen vaatekaappiin, joka on vielä ostamatta. Imuroin alakerran sekä pesin pahimpia puklutahroja lattiasta. Laitoin tiskiä ja järjestelin eteisen kaappia.

Nyt ovat tavarat taas omilla paikoillaan. Hetken. Pienen sellaisen.

 

 

Tästä minä alan ja näin minulle saa puhua

Minulla on ollut vuosia haasteenani omien rajojeni määrittäminen suhteessa toisiin. Siis puolieni pitäminen ja mielipiteideni rohkea sanominen ääneen. En ole uskaltanut näyttää, jos joku on loukannut minua.

Muistan olleeni aina miellyttämishaluinen ja varovainen. Tämän kehitystehtäväni juuret sijoittuvat jonnekin kauas lapsuuteen enkä jaksa ruotia niitä tässä. Minua on pidetty aina nk. kilttinä tyttönä ja aikuisenakin olen herkästi saanut sellaisen ystävällisen, empaattisen ja ymmärtäväisen ihmisen leiman. 

Vasta hiljattain olen tajunnut, että minussa on myös muita puolia, aika rumiakin. Aluksi se säikäytti, mutta samalla rentoutti ja vapautti. Ei tarvitsekaan olla aina fiksu, järkevä, toiset huomioiva tai mukava. Joskus minäkin saan vahingossa möläyttää jotain ajattelematonta tai rypeä kateellisuudessa. Saan ärsyyntyä ystäville tai vieraammille. Saan olla synkkä ja kiukkuinen silloin kun siltä tuntuu. Minun ei tarvitse selitellä kenellekään eikä puolustella, miksi haluan jotain. Minullakin on lupa ja oikeus. En ole huonompi kuin muut.

Silloin kun tunnen, että en pysty tai uskalla olla oma itseni, syyllistyn usein toisten syyttelyyn. Siis kun en uskalla sanoa, mitä haluan, syytän toisia siitä, että he yrittävät viedä minua haluamaansa suuntaan. Oikeasti tiedän, että syy on itsessäni ja siinä, etten osaa asettaa toisille niitä rajoja, miten minua on kohdeltava ja miten minulle saa esimerkiksi puhua. Edelleenkin jos loukkaannun, usein vain nielaisen ärtymyksen, hymyilen, myhähdän ja kiukkupuhisen mielessäni. No kyllä, on se hyväkin taito, mutta liika on liikaa ja toisille sopii itsensä hillitseminen ja toisille nimenomaan se rohkea esiin tuominen. Tasapainon löytäminen on tärkeää. Se tunne, että kukaan ei kävele ylitseni enkä minä kävele muiden yli.

Minulla on vielä harjoiteltavaa omien mielipiteideni ja ajatusteni suoraan sanomisessa. Rehellisten ihmisten sanomisiin voi luottaa niin pahassa kuin hyvässäkin. Olen kuitenkin edennyt ja uskaltanut vähitellen. Olen siitä ylpeä, koska se on ollut vaikeaa.

Puolivuotias

Ukkoselle tuli tänään puolikas vuosi täyteen. Kliseistä, mutta aika on mennyt nopeasti.

Meillä on aivan ihana pieni poika. Älyttömän rakas ja suloinen, jota mummut sanovat nappisilmäksi ja joka peittyy pusuihin joka päivä. Ihanaa kun on vauva, joka antaa pussata! Esikoinen ei enää niin annakaan aina.

Välillä tulee mieleen, miten raskausaika oli väsyttävä ja kurja. Toisen lapsen saaminen oli niin toivottua, mutta tuntui silti pelottavalta ja seisoin hämmentyneenä uuden edessä. Mietin, millaista olisi kahden pienen kanssa ja miten ikinä selviäisin vauva-arjesta.

Ukkonen rv 38+0

Ukkonen on yllättänyt tyytyväisyydellään ja hyväunisuudellaan. En olisi voinut kuvitellakaan, että elämä vauvan kanssa voi olla näinkin helppoa. Meidän rakkain poika. <3 Tässä vielä muutama juttu:

- nukkuu kahdet päiväunet vaunuissa

- öisin nukkuu noin 19.30-7, yleensä noin kolmella-neljällä syötöllä

- iltaisin nukahtaa itsekseen saatuaan tissimaitorauhoituksen

- on keksinyt, että purulelut on oikeastaan ihan kivoja

- kaksi hammasta alhaalla <3

- maistelee mielellään soseita, joista on kokeiltu nyt muutamaa eri makua

- maistoi tänään ensimmäisen kerran vähän kaurapuuroa

- ihailee isosiskoa ja hymyilee/nauraa tälle

- kutiaa kainaloista, kaulasta ja kyljistä

- kikattaa mahtavasti kun kutitetaan

- tykkää kun nostetaan ilmaan ja leikitään

- peruuttaa vahingossa mahallaan

- pyörii itsensä ympäri mahallaan

- toistaiseksi melko tyytyväinen ja rauhallinen kaveri

- vastaa hymyyn ihanasti ja suuresti suu ammollaan hymyillen <3

- ääntelee vauvavokaaleja, kohisee kurkulla, pari kertaa sanonut "äi-äi-äi, väy-väy"

- on koko meidän perheen oma rakas vauva

Olisin mielelläni pitänyt pienet kekkerit puolivuotiaalle poikaselle: leiponut kakun ja kutsunut pari ystävää. En kuitenkaan nyt jaksanut tai saanut aikaiseksi. Leivoin kyllä suklaakakun, mutta se katosi jonnekin viikonlopun aikana, hmm? 

Muutaman kuukauden kuluttua sitten juhlitaan 3-vuotiasta neitiä, joka muuten oppi juuri tänään sanomaan S-alkuisia sanoja aivan oikein. <3

Ihanat lapset. Olen todella onnellinen, että saan olla heidän kanssaan.

Kevättä vaatekaapissa!

Tässä uudistumisen virrassa ja kevätmielellä tekee mieli päivittää vaatekaapin sisältöä. 

Tammikuussa tyhjensin kaappini Marie Kondon hengessä ja nyt siellä ei olekaan mitään turhaa. Uskomatonta, miten monia vanhoja, epämieluisia ja mitäänsanomattomia vaatteita olin säilyttänyt vuosia! Nyt kaapissani ovat vain parhaat: ne jotka oikeasti tekevät minut iloiseksi ja joita käytän. Laitoin pois yli puolet sisä- ja ulkovaatteista sekä kengistä. Miten keventävää ja helpottavaa!

Tässä joitain syitä, joilla perustelin itselleni huonojen vaatteiden säilyttämistä:

- "Tätä käytän ehkä vielä joskus"
- "Tämä on ihanan värinen, vaikka istuukin huonosti"
- "Tämä on hyvä sitten kun laihdun"
- "Tämä oli kiva ennen kuin se kutistui pesussa"
- "Tämä päällä tapasin mieheni ja mies tykkää siitä siksi"
- "Tämä on kivan rock-henkinen, vaikka hiostava ja epämukava päällä"
- "Tämä on käytännöllinen, vaikka masentavan värinen ja epäsiisti"
- "Tämän sain lahjaksi tärkeältä ihmiseltä"
- "Tämä on hyvä trooppisessa ilmastossa, jonne vielä joskus matkustamme"

Huvittavinta tässä on se, että olen tyhjentänyt vaatekaappiani useasti viimeisten vuosien aikana. Silti siellä oli edelleen niin paljon roskaa. Tällä kertaa oli erityisen ravistelevaa huomata, että tykkäsin oikeasti vain muutamista vaatteistani. Olin säästänyt muut ihan vääristä syistä ja ne olivat vain taakka, jonka kohtasin joka päivä etsiessäni jotain järkevää puettavaa.

Suhteeni pukeutumiseen ja laittautumiseen on ollut viime vuosina konstikas. Nautin kauniista vaatteista ja pienestä meikistä, mutta laiskuudessani olen lipsunut usein kalsaripäiviin ja sekasotkutukkaan. Tiedän, että pukeutuminen kauniiksi tekee minulle hyvän olon, mutta panostaminen siihen on tuntunut liian työläältä talven aikana.

Raskausaikoina käytin niitä vaatteita, jotka mahtuivat. Se oli tavallaan aika surullinenkin asenne, vaikka toki taloudellista ajattelua. Yhdestä raitakuvioisesta trikoomekosta tuli suosikkini. Muuten koin pukeutumisen hankalaksi ja rajoittuneeksi. Raskaus on pitkä aika olla tyytymätön vaatteisiinsa.

Imetysaikana olen suosinut siihen suunniteltuja paitoja ja toppeja. Ne ovat vain niin käytännöllisiä! Odottaessani Ukkosta ostin useampia imetysvaatteita välttääkseni tylsistymistä ja tunteakseni itseni kauniiksi pitkin imetystaivalta. Osan olen jo myynyt. Täytyy myöntää, että tälläkin kerralla Henkkamaukan imetystopit ovat olleet suosikkejani. Niiden kanssa imettäminen on helppoa ja siistiä julkisellakin paikalla. Paita yleensä välttyy maitotahroilta ja topin "imetysikkunan" saa kätevästi auki ja kiinni.

Nyt olen kaivannut uusia, kauniita vaatteita. Sellaisia, joista tällä hetkellä tykkään. Omat mieltymykset muuttuvat ajan kuluessa ja kyllä sitä auttamatta jää jälkeen, jos ei moneen vuoteen päivitä tyyliään. Nyt vaatekaapin ollessa tyhjänlainen sinne on ihana hankkia jotain raikasta ja minun näköistä.

Haasteena on kuitenkin ollut, että en enää oikein tiedä, millaisista vaatteista pidän. En ole myöskään käynyt pitkään aikaan rauhassa vaatekaupoissa katselemassa tarjontaa. Nykyään teen vaatehankinnat huolella, koska haluan ylläpitää järjestystä ja selkeyttä vaatekaapissani.

Sen tiedän, että pidän käytännöllisyydestä. Vaate ei saa kiristää vääristä paikoista ja se päällä täytyy pystyä liikkumaan luontevasti. Se taas tarkoittaa lasten kanssa elettäessä mm. kumartumista ja rivakkaa kävelyä. Vaate ei saa valua päältä eikä se saa olla liian lyhyt tai pieni. Sen pitää istua hyvin minulle. Sen täytyy sopia vuodenaikaan ja säähän, koska muuten se jää käyttämättä.

Toinen tärkeä asia on väri. Oli aikoja, jolloin pukeuduin pelkkään mustaan. Nyt tykkään vaaleista sävyistä sekä väreistä. Yleensä minulla on kausia, jolloin suosin jotain tiettyä väriä. Tällä hetkellä lempivärini taitaa olla herkkä vaaleanpunainen, mitä olen ihmetellyt kyllä suuresti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tykkään hennosta pinkistä. Tykkään erityisesti myös ruskeasta, vihreän tietyistä sävyistä, beigestä sekä kerman värisestä vaaleasta. Välillä minulla on kausia, jolloin rakastan vahvoja ja räiskyviä sävyjä, jotka pomppaavat silmille: auringonkeltaista, vahvaa violettia, tummanpunaista, kirkkaansinistä, ruohonvihreää. Värien sävyt merkitsevät paljon enemmän kuin pelkkä väri. On erilaisia vihreitä ja erilaisia ruskeita.

Nyt on tietenkin ihan pakko esitellä muutama uusi vaate, joihin olen tosi ihastunut! Minulta puuttui kokonaan kevättakki, joten ostin sellaisen jo useampi viikko sitten. Kyseessä on Only-merkkinen tummansininen takki, jossa on muutama ruskea yksityiskohta. Tykkään tästä erittäin paljon! Takki näyttää aika mustalta, mutta se ei haittaa. Koska vanha käsilaukkuni oli jo elämää nähnyt, ostin takille kaveriksi Lindexin ruskean käsilaukun, jonne mahtuu rahakukkaron lisäksi myös pari vaippaa ja lasten pienet eväät. Vanha musta hoitolaukku tuntuu epäkäytännöllisen isolta nykyään.

Viime viikolla eksyin uudistuneeseen Vilaan ja hullaannuin puolestaan tummanpinkistä bomberista. En olisi ikipäivänä uskonut, että ostan itselleni sellaista, joka muistuttaa niin erehdyttävästi 90-luvun pilottitakkia, jollainen löytyi silloin niin monen koviksen hartioilta. Taisipa itsellänikin olla joskus sellainen, tosin lainattuna ja käytettynä saatu. Silloin nämä takit olivat mustia. Nykyään niitä on kaikissa mahdollisissa väreissä. Tykkään minun bomberista! Se on raikkaan värinen, kevyt ja rento! Se on tosi erilainen kuin Onlyn takki.

Kevään kuluessa ostan luultavasti vielä uudet kengät. Haaveilen ruskeista tennareista. Eccolla oli kauniit, mutta huh hintavat. Farkkuostoksille aion myös. Tykkään joustavista ja kulutetun sinisistä pillifarkuista. Nyt omistan vain kahdet, koska myin kaikki pienet/suuret/epämukavat/rumat/rikkinäiset pois. Farkkuja on vaikea ostaa. Vyötärön tulee olla riittävän korkea, jotta takamukseni mahtuu kokonaan kyytiin. Housujen on oltava riittävän tiukat, jotta eivät heti löysty nuhruisiksi. Ei kuitenkaan makkarankuoria.

On kiva hankkia jotain uutta, kun on siivonnut vanhat pois. Silti olen harkitsevainen vaatehankinnoissani. En halua enää täyttää kaappia huonoilla heräteostoilla.

Ukkosen soseet

Huoh. Vihdoin ehdin istahtaa alas ja nauttia ison kupin teetä rauhassa. Viimeiset pari päivää on olleet kuormittavia. Vauvalle on tullut edellisten viikkojen aikana ensimmäiset alahampaat ja samaan aikaan on aloiteltu antamaan soseita. Tavallisesti niin tyytyväisellä vauvalla, jota kutsun Ukkoseksi, onkin ollut nyt aiempaa enemmän itkuisia hetkiä. Päiväunirytmikin on häiriintynyt eikä itsellä ole ollut sitä tavanomaista lepohetkeä molempien nukkuessa yhtäaikaa keskellä päivää. Iltapäivisin mies on hoitanut paljon meidän asioita, esim. tyhjentänyt kirppiksen, joten olen ollut paljon yksin lasten kanssa.

Olen ihan nauttinutkin siitä, että saan tarjota vauvalle soseruokaa. Aiemmin pidin sitä työläänä, mutta on hauska nähdä, miten Ukkonen availee suutaan ja syö taitavasti porkkanaa, bataattia, mangoa ja luumua.

Viimeiset kaksi päivää on olleet itkuisempia. Huomenna pidetään varmaan vähän taukoa soseista, kunnes aletaan kokeilla kaurapuuroa. Tarkkaillaan reaktioita. Jos ihmeempää ei ilmene, tarjoillaan uusia makuja ihan rohkeasti.

Muistelen, että esikoisen, tyttösen, Satulinnun, sosemaistelut etenivät aikoinaan melko hitaasti. Oltiin varmaan epävarmojakin ja tuntui hankalalta valita, mitä sosetta kokeilisi seuraavaksi. Lapsi kasvoi hyvin hidastelusta ja varovaisuudesta huolimatta. Nyt minulla on vähän ronskimpi ote. Ukkonen näyttää itsekin tykkäävän lusikkahommista, joten ääntä kohti!

Satulintu maisteli lihaa ensimmäisen kerran ehkä joskus vuoden ikäisenä. Se oli sellainen arkea helpottava päätös, vaikka pitkään mietin, miksi antaisin lapselle lihaa, jota en itse syö. Nykyään tyttö syö sekä kasvis- että liharuokia. En ole edes miettinyt, miten Ukkosen kohdalla tehdään. Hmm. Tietysti haluaisin, että meidän koko perhe söisi ainoastaan kasvisruokaa. En ole sitä mieheltä kuitenkaan vaatinut. Kirjoitan joskus lisää tästä, kuinka minulla ja miehelläni on niin erilaiset ruokamieltymykset. Monet minun herkuistani ovat hänen inhokkejaan ja päinvastoin. Pärjätty kuitenkin on ja mieskin on alkanut syödä enemmän kasvisruokia kuin ennen.

Mietin vain tässä, kuinka söpö Ukkonen onkaan maiskuttaessaan soseita. Voi vauvoja! <3