Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvatus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvatus. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. maaliskuuta 2018

Varo mitä toivot ja äitiyden vaatimukset

Tuossa alkuviikolla toivoin hartaasti meille jotain erityisen kivaa. Kannattaa todellakin miettiä tarkkaan, mitä elämässä toivoo. Uskon nimittäin, että toiveet voivat hyvinkin toteutua jollain yllättävällä tavalla, jos olet valmis ja avoin ottamaan ne vastaan. Sain taas eilen siitä varmistuksen, kun eräs minulle erityinen ja rakas ihminen tuli ihan yllättäen meille kylään. Ihan huippua! 💛💚💜

Kahvia iKaffella ja ystävän tuomat kukat <3

Muutenkin tämä viikko on ollut kivempi muutaman tosi raskaan työleiriviikon jälkeen. Olen ehkä jotenkin antanut periksi omille kireille äitiyden vaatimuksilleni ja hyväksynyt, että nyt ei vaan päästä ulos eikä myöskään kavereiden luokse: on oltava rauhassa kotona sisällä. Eli vaikka kaipaan tuonne aurinkoon, on löydetty paljon uutta iloa myös tekemisistä sisällä. Satulintu sanoi aamulla, että "voidaanko äiti olla vain sisällä tänään, en halua ulos". Se kertoo hauskasti siitä, miten lapsetkin sopeutuvat ja oppivat keksimään uudenlaista puuhaa, kun ei säntäillä sinne tänne. Toki me kaivataan kavereita, mutta tämä pakkorauhoittuminen tekee oikein hyvää meille kaikille.

Minä luon itselleni kauhean suuria vaatimuksia äitiydestä. Toisia äitejä jaksan mielestäni kannustaa ja ihan aidosti ymmärtää, mutta itselleni en anna juurikaan armoa. Pakkasten ja sairastelujen alettua sätin itseäni siitä, että lapset tylsistyvät eikä päästä ulos raikkaaseen ilmaan eikä Satulintu näe kavereita eikä ole yhtään kivaa. Vaan itsellekin pitäisi opetella puhumaan lempeästi ja ymmärtäen. Tämä on ollut oikein hyvä opetus minulle. On monia hyviä tapoja elää. Täydellistä ei kuitenkaan nimittäin ole se, että asiat menevät aina minun suunnitelmieni mukaan vaan lopulta se, että lapset ovat onnellisia. Ja meidän lapset ovat ainakin vaikuttaneet varsin onnellisilta lastenmusiikkia kuunnellen, tanssien, tusseilla piirtäen, askarrellen, muistipelejä pelaten, leipoen, leluja uittaen, renkailla roikkuen, hippaa tai piilosta keskenään leikkien sekä monissa muissa leikeissään touhuten. <3

torstai 15. helmikuuta 2018

Uusi postaus mielen pahoittamisesta

Kirjoitan nyt vielä vähän paremmin siitä, kun tässä yhtenä päivänä Leon leikkimaassa pahoitin mieleni erään tuntemattoman naisen sanoista ja tavoista kohdata meidän perhe. Olin loukkaantunut, ärsyyntynyt ja koin, että varpailleni oli tallottu useamman kerran lasten kasvatusasioissa.

Minua neuvottiin ivalliseen sävyyn kuinka hoitaa lapsiani ja naureskeltiin suojelevaisuudelleni lasten rymytessä leikkipaikassa. Se todellakin meni tunteisiin. Saan nimittäin olla juuri tällainen äiti lapsilleni. Kaiken lisäksi olen paras äiti omille lapsilleni. En todellakaan ole täydellinen, mutta yritän tehdä parhaani. Kellään ei ole oikeutta painaa minua alas.

Ärsyynnyin myös lasten iän kysymisestä. Se johtuu siitä, että leikkipuistoissa minulta on monesti kysytty Satulinnun ikää selvästi siksi, että hän on pitkä ikäisekseen. Useampi ihminen on sanonut sen minulle suoraan. Lapsi ei ole silloin sopinut näiden tuntemattomien aikuisten mielessä olevaan muottiin. Siihen muottiin, miltä esimerkiksi kolmevuotiaan kuuluisi heidän mielestään näyttää. Minusta lasten ulkonäön arviointi ei ole kohteliasta, soveliasta tai tarpeen ylipäätään. Niin kuin ei aikuistenkaan. Milloin aletaan ymmärtää, että meitä on täällä maailmassa monenlaisia ja monenkokoisia? On myös eri asia jutella ystävien tai puolituttujen kanssa pituuskasvusta ja kehityksestä kuin täysin tuntemattomana tulla utelemaan lapsen pelkkää ikää tai kävely- ja puhetaitoa. Kaikkihan me ajattelemme vaikka mitä, mutta viisautta on tietää, milloin puhua ja milloin ei.


Toivoisin niin, että me äidit ja isät osattaisi olla kasvatusasioissa toistemme puolella. Että osattaisi kunnioittaa toistemme ratkaisuja ja tapoja toimia. Että osattaisi olla kannustavia ja ymmärtäväisiä. Itsekin yritän olla, vaikka tottakai sammakoita varmasti pomppii joskus tästäkin suusta. Mutta toivoisin, että oltaisiin varovaisia neuvomaan muita miten tehdä. Miten pukea lapsia, miten täyttää päivät erilaisilla toiminnoilla ja tekemisillä, miten ruokkia, miten nukuttaa, miten opettaa kuivaksi. Me olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja meille sopivat erilaiset tavat. Lapsemmekin ovat erilaisia eikä heitä pitäisi verrata toisiinsa. Toivon, että lapset saisivat rauhan kasvaa omalla tavallaan.

Leikkimaassa tapahtuneessa kahden äidin välisessä kohtaamisessa ärsytti sekin, että kohmetuin itse. Yllätyin niin tämän toisen osapuolen töksäyttelystä, uteluista, ihmettelyistä ja ivallisesta kuittailusta, että en osannut edes puolustautua kunnolla. Yritin olla ystävällinen ja sopuisa. Mietin, miltähän tuntuisi joskus sanoa oikein voimakkaasti vastaan tuikituntemattomalle. Kokisinkohan kuitenkin lopulta vain nolanneeni itseni julkisesti? Vaikka tunteiden hillitseminen on tärkeä taito, vähintään yhtä tärkeää on puolustaa itseään ja lapsiaan.


Minulla on sellainen elämänkatsomus, että uskon kaikella olevan tarkoituksensa. Uskon, että kaikki elämämme tilanteet tulevat eteemme siksi, että meidän pitäisi oppia niistä jotain. Kehittyä niiden avulla. Siksi yritän oppia tästäkin. Ehkä tämän tarinan opetus on se, että toiset ihmiset eivät ole aina yhtä ystävällisiä kuin itse yrittää olla. Tai että ehkä minun pitäisi luottaa enemmän omiin arvoihini ja olla näkyvämmin esillä ihmisenä, sellaisena jota ei lytätä tyhmillä kommenteilla. Tai ehkä tämä oli merkki siitä, että olen liian väsynyt tällä hetkellä, kun vedän tällaisesta herneet nenään. Että pitäisi kuunnella omaa jaksamista jatkossa paremmin. Tai kiinnittää huomiota siihen, miten itse kohtaan toisia vanhempia. Osaanko minä olla kannustava vastaavissa tilanteissa? Tai mitä vaan nyt sitten.

Sen vaan vielä sanon, että minulla ja meillä on kyllä maailman parhaat ystävät. Meidän ei tarvitse verrata lapsiamme keskenään tai tuoda esiin omien lastemme kehittyneisyyttä suhteessa toisiin lapsiin. Mielestäni kannustamme toisiamme ja arvostamme näitä lapsia sellaisina yksilöinä kuin he ovat. Ymmärrämme, että lasten kehitys ei ole kilpailua. Sillä ei ole väliä, kuka oppii ensimmäisenä mitäkin. Yhdessä iloitaan kun lapset oppivat ja kehittyvät. Olen niin kiitollinen minun ystävistä. En jaksaisi ilman teitä. <3

Ystävän tuomat kukat oli superkauniita!


lauantai 26. elokuuta 2017

Kolme tuntia päivässä - lasten liikkumisesta

Pienten lasten pitäisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. Tämä on kirjattu virallisiin liikuntasuosituksiin, jotka päivitettiin viime vuonna. Niissä kerrotaan myös esimerkiksi perheen merkityksestä lapsen liikunnallisten tapojen muodostumisessa sekä annetaan konkreettisia vinkkejä, mitä lapsen kanssa voi tehdä. Hyvä asia on se, että myös asenne liikkumista kohtaan on otettu puheeksi. Turha lapsen varoittelu ja pelottelu kannattaa unohtaa ja mieluummin antaa hänen kokeilla ja tehdä vauhdikkaitakin juttuja. Kolhuja tulee joskus, mutta tekemällä oppii. Tarkemmin suosituksia pääsee lukemaan: http://minedu.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-263-410-8. (Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä - varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset.)

Kolmen tunnin suositus koostuu kevyestä liikunnasta ja reippaasta ulkoilusta sekä erittäin vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta. Tässä alla asiantuntijoiden vinkkejä siitä, mitä nämä voivat tarkoittaa käytännössä:
  • Kevyt liikunta: esim. kävely, keinuminen, tasapainoilu, pallonheitto
  • Reipas ulkoilu: metsäretkeily, polkupyöräily, luistelu
  • Erittäin vauhdikas aktiivisuus: hippaleikit, trampoliinihyppelyt, kiipeily, uinti, hiihto 
Erittäin vauhdikasta menoa lapsella pitäisi olla vähintään yksi tunti päivässä. Vaikka meilläkin potkupyöräillään paljon, ulkoillaan ja kävellään pitkiäkin matkoja, on vielä reilusti parantamisenkin varaa. Ja näiden suositusten tulisi täyttyä siis ihan jokaisena päivänä. Vaikka tavoitteet eivät täyttyisikään nyt, näitä voi silti miettiä ja alkaa lisätä aktiivisuutta arkeen vähitellen.


Onneksi lapsille liikkuminen on luontaista ja sitä tulee myös leikkiessä ja tavallisissa kotiaskareissa. Kaiken ei todellakaan tarvitse olla mitenkään erityisesti ohjattua tai harrastustyyppistä jumppakerhoilua. Lapsissa on myös paljon yksilöllisiä eroja. Meidän tyttö on omatoimisestikin melko aktiivinen. Välillä hiki tulee jo ihan tavallisissa sisäleikeissä. Tanssii ja pomppii jatkuvasti. Koen, että meidän on melko helppokin saada lapsi liikkumaan.

Suositusten mukaan liikuntatavoitteisiin päästään esim. kehumalla lasta sekä tekemällä asioita yhdessä: liikkumalla, leikkimällä, ulkoilemalla ja retkeilemällä. Myös asianmukaiset vaatteet ja varusteet kannustavat liikkumaan. Huomasin tämän juuri itsekin kun testasin uusia lenkkareita. Vanhoissa on jo reikiä. Aivan uusi maailma avautui lenkkipolulla, kun suorastaan lensin uusilla kengillä.

Sisätiloissakin voi olla aktiivinen: ei tarvitse lähteä aina ulos. Pieneenkin tilaan voi tehdä temppuratoja, pomppupaikkoja, tanssiestradeja ja muutenkin liikkua monin eri tavoin. Television ja muiden älylaitteiden käyttöä voi tarvittaessa rajoittaa tai katsella passivoivien ohjelmien sijasta jumppaohjelmia, jotka aktivoivat lasta liikkeelle. Meidän tytön suosikki oli yhteen aikaan Pikku Kakkosessa tuleva lastenohjelma Touhukkaat. Se innosti aina jumppaamaan.

Tämä aihe tuli mieleen, kun ilmoitin meidän tytön 3-4-vuotiaiden liikuntaleikkikerhoon. Kiitos ystävälleni ideasta! Yksi 45 minuutin kerho yhtenä päivänä viikossa ei tietenkään ihmeitä tee, mutta kaikki on plussaa. Se myös säästää meitä vanhempia sinä yhtenä iltapäivänä, kun joku muu keksii lapselle liikunnallista (ja uutta) tekemistä. Samalla lapsi saa harjoitella ryhmässä toimimista ja ohjeiden kuuntelemista. Suhtaudun näihin lasten harrastuksiin aina melko varauksella. Päiväkotilapsi ei todellakaan tarvitse mitään muuta harrastusta iltapäiviin, mutta tällaiselle kotihoidossa olevalle lyhyet harrastukset voivat olla hyödyllisiä ja opettavaisia.


Kolme tuntia reipasta liikkumista päivässä kuulostaa jokseenkin haasteelliselta, mutta lienee toteutettavissa suunnittelulla ja pienellä tapojen muutoksella. Liikkuminen kun voi olla monipuolista ja koostua pienistä pätkistä. Meilläkin on tässä vielä parannettavaa. Jos minä liikutan lasta kaksi tuntia päivän aikana ja mies tunnin iltapäivällä, se voisi onnistua. Arkiset liikuntaa tukevat periaatteet auttavat paljon. Esimerkiksi me kävelytämme kolmevuotiasta paljon eikä hän ole istunut rattaissa enää pitkiin aikoihin. Jos matka on liian pitkä käveltäväksi, otetaan potkupyörä tai seisomalauta mukaan. Ja tietysti mennään autolla/bussilla ne selvästi pidemmät välit! Kävellessä edetään rauhallisesti ja pysähdellään. On oltu tosi tyytyväisiä tähän periaatepäätökseen. 

Leikkipuistot sekä ulkona että sisätiloissa ovat myös ihan parhaita paikkoja liikkumiseen. Täällä Jyväskylässä on esimerkiksi Gaggatygit-nimistä toimintaa, jossa lapset saavat liikkua vanhempiensa ohjauksessa Hippoksen telinevoimistelusalissa. Näitä vuoroja telinesaliin on aamuisin, joka päivä maanantaista torstaihin. Jos liikkumisia on vaikea keksiä kotona, kaikkia tällaisia mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää.

Nuo suositukset on tehty asiantuntijoiden toimesta ja luotan niihin. Lasten liikkuminen on tärkeä asia. Ollessani lapsi 80-luvulla ei istuttu telkkarin ääressä kuin Nalle Luppakorvan ja Maija Mehiläisen verran. Muuten leikittiin ja touhuttiin sisällä ja ulkona, tehtiin majoja ja kiipeiltiin puihin. Liikkumista tuli ihan vahingossa. Meillä on kyllä kevään ja kesän aikana katseltu vähän liikaa ohjelmiakin, joten nyt on oikein hyvä hetki tehdä muutoksia tässäkin asiassa.

Mukavia yhteisiä liikuntahetkiä kaikille tähän syksyyn! 💚

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Hyvä päivä!

Viime aikoina on ollut jotenkin vaikea kirjoittaa. Mielessä on ollut liikaa asioita, joiden ratkaisemiseen on mennyt aikaa ja energiaa. Nämä jutut on liittyneet esimerkiksi terveyteen, lasten kasvatukseen, meidän arkitekemisiin, jne. Elämä on myös ollut melko hektistä, kun miehellä on ollut päivystystöitä ja oma vapaa-aika on ollut epävarmaa ja vähäistä. Silloin ajatuskaan ei kulje vaan pystyy keskittymään vain pakollisiin, kuten ruoanlaittoon ja lapsiin.

Tänä aamuna anoppi tuli hakemaan Satulintua yllättäen mummulaan mansikoita poimimaan. Ihanaa! Tosin minua on lähiaikoina sekin harmittanut, että tytöllä on jonkinlainen eroahdistuskausi meneillään ja itkee joka kerta kun lähtee kotiovesta ilman äitiä tai isiä. Vaikka lähtisi viereiseen leikkipuistoonkin vain. Sen takia nämä tytön mummulakyläilytkin on saaneet vähän negatiivisen varjon eikä niitä siksi olekaan nyt ollut hiljattain. Tänään sovittiin, että mummu tuo tytön heti takaisin mansikoiden poimimisen jälkeen, mikä näytti kyllä helpottavan lapsen ahdistusta selvästi. Vähän nyyhkytteli lähtiessä, mutta yllättävän hyvin meni. Eivät ole vieläkään tulleet, joten ovat siis viihtyneet. Ja tuli sieltä iloinen mansikkasuun kuva whatsuppilla.

Viime viikkoina olen kokenut olleeni vähän huono ystäväkin. Olen halunnut keskittyä paljon itseeni ja on ollut vaikea kysellä toisten kuulumisia.

Miehen aamukampa harvenee ihanasti ja sitä onkin kyllä tuijotettu ja toivottu tuijottelun kiihdyttävän ajankulkua. Lomalle on niin tarve: yhteiselle ajalle ja mökkireissulle ja leikkipuistoretkille ja rauhallisille aamuille ja rennoille illoille. Tämä viikko vielä!


Ostin tänään pitkästä aikaa kukkia itselleni. Läheinen kukkakauppa oli kesälomalla, mutta onneksi pieni lähikauppamme yllätti ja myi kauniit, tuoreet, keltaiset ruusut. Tänään on kyllä ollut kiva päivä. Sain itseni lenkkeilemään sateen uhkasta huolimatta ja Ukkosen kanssa kierrettiin järven rantaa pitkin hyvä lenkki. Siistittiin kotipihan romppeita, jotka olin nostanut siihen varastoa siivotessani. Tein sitruunaista kukkakaali-hernekeittoa ja omenapannaria rauhassa. Nyt istun keittiön pöydän ääressä teemukin kanssa iloiten kukista ja rauhallisuudesta.

Keitto tulossa