Arkea ja uusia juttuja

Tällä viikolla alkoi arki ja kieltämättä on ottanut vähän koville koko perheellä. Tai ei muuten, mutta on oltu selvästi väsyneitä. Vaikka Satulinnun kerhokin kesti tällä ekalla viikolla vain pari tuntia kerrallaan, se on kuormittanut häntä selvästi. Lisäksi uusi tanssikerho oli jännittävä, vaikkakin tosi odotettu ja kiva asia!

Mullakin on ollut uusia liikuntajuttuja ja opiskelupohdintoja. Liikaa ei kannata uusia tekemisiä ottaa kerralla, mutta on mukava pitää vaihtoehdot auki. Odotan innolla syksyn puuhia: kuntoilua ja kunnon kohoamista, mökkireissua ystävien kanssa sekä koulutustapahtumaa johon oon ilmoittautunut. 

Ylipäätään arkeen ja rutiineihin palaaminen tuntuu tällä hetkellä helpottavalta, vaikka iltaisin onkin ihan puhki. Eilen menin sänkyyn jo 21.30, mikä on harvinaisen aikaista mulle nykyään. Tiedän, että pitäisi mennä siihen aikaan joka ilta, mutta harvoin olen malttanut. Uni on tärkeää ja se vaikuttaa heti aamuiseen fiilikseen. Toki iloiseksi teki tänä aamuna myös se, että mentiin aamupalan jälkeen hyvän ystävän luokse kylään.

Tuttu ja turvallinen, ihana arki. 💛

Ihania syysilmoja luonnossa

Aamupalaseuraa

Some lomailee

Mielessäni on kuva suuresta ja elävästä älypuhelimesta, jolla on kädet, jalat ja kasvot. Se istuu työpaikan kahvihuoneessa pöydän ääressä, nojaa rennosti puisen tuolin selkänojaan ja pitelee suurta kahvikuppia kädessään. Sillä ei ole kiire mihinkään, se hengailee. Siellä se on ollut koko kesän.

En ole tietoisesti lomauttanut puhelintani, mutta se on tapahtunut automaattisesti. Ehkä sen tai vähintään puhelimen osa-aikaistamisen on tehnyt se, että mulla ei ole ollut yhtään tylsää tai yksinäistä, kun mies on ollut kotona. Tuntuu suorastaan oudolta ajatukselta, että ensi viikolla hän menee taas töihin ja olen täällä yksin lasten kanssa. W e i r d. Mitä minä sitten teen? Tai syynä on ollut se, että ystävät on tienneet meidän lomailevan eivätkä siksi ole viestitelleet mulle. Enkä minäkään heille suuremmin. Jonkinlaisena oletuksena varmaan on, että kesälomalla ollaan perheen kanssa.

En kyllä kaipaa yhtään sitä jatkuvaa instan, iltapäivälehtien tai whatsuppin kyttäämistä. Ystäviä on kyllä kiva nähdä. Haluaisin osata jättää puhelimen rauhaan myös jatkossa. Mitenkähän se onnistuisi? Tekemällä enemmän itselle kivoja asioita keskellä päivää? Keksimällä muita harrastuksia ja rentoutumiskeinoja? Tekemällä enemmän lasten kanssa? Näkemällä ystäviä enemmän livenä? Ottamalla enemmän omaa aikaa keskellä viikkoa, jotta osaisi olla paremmin läsnä perheelle silloin kun on paikalla? Sen kuitenkin sanon, että minun puolestani puhelin saisi jäädä satunnaiseksi keikkatyöläiseksi, kokoaikaiseksi ei tarvitse enää tulla, sori vaan.

Syksy: uusi alku

Kesä on mennyt mökillä, matkoilla, kotona ja pääosin ulkona. Helle on ollut ihmeellinen asia niin hyvässä kuin pahassa. Meidän koti on ollut kuin sauna ja monesti olo on ollut tosi tukala. Auringonpaiste ja valo on olleet silti ihania, vaikka haikailenkin nyt jo öisen pimeyden ja raikkaan ilman perään.

Kesän aikana poikanen on kasvanut hurjasti. Oppinut kävelemään, juoksemaan, pysymään pystyssä. Kävelemään kierreportaat ylös kaiteesta kiinni pitäen ja kiipeämään meidän korkealle sängylle. Sanomaan uusia sanoja ja leikkimään uusia leikkejä. On ostettu hänelle pyöräilykypärä potkupyörää varten ja ensi kuussa vietetään 2-vuotisjuhlia.

On ollut ihana viettää paljon aikaa perheenä ja olla aidosti läsnä lapsille. Tyttökin on siitä selvästi nauttinut ja hänen suhteensa meihin molempiin vanhempiin on taas vahvistunut kiireisen ja raskaan kevään jälkeen. Hän on oppinut myös mm. polkupyöräilemään sujuvasti, potkulautailemaan sekä ottamaan itse vauhtia keinussa. Hän on saanut uida monia kertoja lämpöisissä järvivesissä ja leikkiä piilosta kyllästymiseen asti. Rakentaa isänsä vanhoilla pikkulegoilla, käydä tivolissa ja nähdä paljon kaikkia isovanhempiaan.

Minusta kesä on ollut tosi pitkä, kun jo toukokuun alussa oli helteitä. Joka päivä olen kastellut tomaatteja, yrttejä ja kukkia meidän pihalla sekä samalla katsonut, kun lapset juoksevat innoissaan keinuun ja hiekkalaatikolle. Olen tykännyt olla ulkona ja tehdä perheen yhteisiä juttuja. On ollut ihana viettää aikaa yhdessä miehen kanssa. Vapaa-ajalla olen matkustanut, siivonnut kaappeja, lukenut kirjoja, käynyt kahvilla yksin. Miehen kanssa käytiin mm. helikopterilennolla. Olen ollut jollain tavalla käpertynyt itseeni koko kesän ja yllätyksekseni olen pitänyt siitä. En ole kaivannut ihmisiä, hälinää tai somea ympärilleni. Olen keskittynyt omaan tekemiseeni ja perheeseen. Se on tuntunut hyvältä.

Voi olla, että lopetan tämän blogin. Tai sitten kirjoitan tänne harvakseltaan. Tai alan taas kirjoittaa enemmän nyt kun arki jatkuu. En yhtään tiedä. Kesä on ollut tosi kiva, mutta niin on syksykin. Minä elän sellaisen vuosikalenterin mukaan, että syksyisin aloitan mielessäni uuden kauden. Tammikuista kalenterivuoden aloitusta tärkeämpi minulle on syksy. Siitä alkaa aina uusi jakso.

Barcelonan kuulumiset

Reissussa oli ihanaa, vapaata, kaunista ja kuumaa. Hellettä oli lähes 40 astetta, mutta hotellihuoneen ilmastointi ja viuhkan heiluttaminen kasvojen edessä helpotti.

Oli kertakaikkisen mahtava tunne kun laskeuduttiin neljän tunnin lennon jälkeen Barcelonaan. Hiukan epärealistinenkin mutta ennen kaikkea voimaantunut olo.

Lentokentällä hyppäsin Aerobus-lentokenttäbussin kyytiin ja matka kaupunkiin sujui nopeasti ja vaivattomasti. Vielä metrolla hotellille (Hotel Royal Passeig de Gracia) ja rojahdus sänkyyn ah. Iltasella kävelin lähistöllä sekä hain juomavettä ja eväitä seuraavan päivän aamuretkeä varten. Ravintolassa iltapalaksi pari tapasta ja lasillinen punkkua. Kuuntelin korvat höröllä kaunista espanjan kieltä ja hymyilin kulkiessa.

Aamulla söin hyvän aamupalan hotellilla ja menin yhdeksäksi Park Güellin puistoon, joka on tunnettu Antoni Gaudín isoista mosaiikkitöistä ja rakennelmista. Olin käynyt tuolla ennenkin, mutta en olisi jättänyt väliin nytkään. Ihana paikka kuljeskella palmujen alla ja suurten kukkapensaiden lomassa, istuskella penkeillä eväitä syöden tai kiivetä kukkulalle maisemia katselemaan. Puiston kävijämäärää rajoitetaan niin, että joka tunti sisään pääsee 400 ihmistä. Lippu kannattaakin ostaa etukäteen netistä ja sen voi näyttää suoraan puhelimelta. Kävelin myös puiston viereiselle pienelle kukkulalle. Katusoittajan espanjalaisesta kitaramusiikista tuli hieno tunnelma maisemien ihailijalle.

Puistoilun jälkeen otin hotellilla päikkärit ja iltapäivällä suuntasin Barri Gòtic-alueelle, keskiaikaisille kapeille kujille. Ramblan kävelykadulla kulkeminen oli puolestaan vain ahdistavaa, joten en jäänyt sinne hengailemaan. Liikaa turisteja. Kävelin kohti Barcelonetaa ja rantaa. Siellä oli rauhallisempia katuja, hyviä katusoittajia sekä kivannäköisiä uimarantoja. Rannassa oli paljon suihkuja ja ravintoloita. Otin metron Barcelonetasta Liceun asemalle, koska halusin paluumatkalla poiketa vielä La Boqueria -ruokatorilla. Istuin baarijakkaralle syömään päivällistä ja ostin mukaani vielä hedelmiä ja muuta iltapalaa. Hotellille päädyin vasta 21.30. Jalkapohjiin oli tullut rakot. Kaupungin iltaelämä alkoi vasta käynnistyä, mutta minä olin valmis petiin.

Rantakadulla

Seuraavana aamuna soiteltiin kotiväen kanssa. Satulintu kertoi ikävöivänsä ja Ukkonenkin jutteli muutaman sanan. Itsellekin heräsi ikävä, mutta se meni ohi kun aloin suunnitella päivän ohjelmaa. Aamupalaa söin kaikessa rauhassa banaanipuiden lomassa hotellin terassilla ja lämpö tuntui Thaimaan helteeltä. Tarjolla oli mm. upeita suolaisia oliiveja, croissantteja, munakkaita, viittä erilaista leivonnaista, salaattipöytä, erilaisia meloneita, jugurtteja, mozzarellaa ja muita juustoja, espanjalaisia kinkkuja tottakai ja paljon muuta. Hotelli oli muutenkin hyvä ja sijainti oli loistava. Suuren Diagonal-metroaseman vierestä pääsi hyppäämään hetkessä metroon ja suhaamaan ympäri kaupunkia.

Aamiaisen jälkeen halusin mennä läheiselle Montjuïcin vuorelle, vaikka olin sielläkin aiemmin käynyt. Metrolla oli helppo kulkea Paral-lel-pysäkille ja sieltä Funicular de Montjuïc -vaijerijunan kyytiin. Heti vaijerijunapysäkin yläpuolella oli sisäänkäynti köysiradalle. Olin perillä siellä heti kympiltä, joten ruuhkaakaan ei ollut. Köysiradan vaunuja tuli jatkuvalla syötöllä eikä lipun ostamisen jälkeen tarvinnut odotella ollenkaan. Aluksi vähän huimasi, mutta mitä korkeammalle mentiin, sitä rauhallisemmin pystyi ihailemaan maisemia Barcelonan yllä.

Montjuïcilla lähdin kulkemaan siellä sijaitsevan linnoituksen ympäri, mutta en tajunnut sen olevan kilsan-parin lenkki. Oli 40 astetta lämpöä, mutta selvisin. Onneksi oli vettä mukana. Metsätiellä oli kyllä kauniit maisemat ja puissa kasvoi megasuuria käpyjä. Lintu oli jossain vaiheessa ehtinyt kakata ballerinakengälleni. Se harmitti, mutta eipä noista kengistä muutenkaan taida olla mitään jäljellä ensi vuodelle. Huonot jo alkujaan. Kävin vielä linnoituksella vessassa ja ostamassa lisää vettä sekä tietenkin katsomassa maisemia. Oli kuitenkin mukava lähteä jo takaisin alaskin, sillä kävely paahteessa viikunapuiden lomassa oli vienyt voimia.

Suuntasin tavarataloon nimeltään El Corte Inglés ja sen yläkerroksen kahvila/ravintolaan syömään. Aluksi olin vähän hämilläni, että miten pitäisi toimia, mutta melko nopeasti tajusin ottaa pienet kärryt ja niihin tarjottimen. Ruoka-annokset tilattiin monista eri tiskeistä, riippuen siitä millaista ruokaa halusi. Eri tiskeillä myytiin esim. salaatteja, italialaista, tapaksia, riisiruokia, kakkuja, juomia jne. Lopuksi kärryjen kanssa mentiin kassalle maksamaan. Italialainen pasta reilulla parmesanilla maistui superhyvältä aamun hikoilun jälkeen. Alakerran ruokakaupasta hain evästä hotellille ja seuraavan päivän kotimatkaa varten.

Rakko oikeassa jalkapohjassa alkoi jo vähän vaivata ja haittasi kävelyä. Rakkolaastarikaan ei oikein auttanut. Tein iltapäivällä vielä pienen ajelun turistibussilla, poikkesin Sagrada Familian pihalla kookosjätskillä ja kahvilassa hyvällä pinaatti-fetapiirakalla. Muuten tykkäsin kulkea paljon metrolla. Se oli kätevä ja nopea. Minulla oli kolmen päivän metrokortti, jonka sai ostettua pysäkiltä automaatista.

Illalla pakkasin vaatteet ja pienet tuliaislelut pieneen reppuuni ja ihmetyksekseni kaikki mahtui! Olin tilannut taksin valmiiksi aamua varten ja laittanut herätyskellon soimaan 4:40. Kello on Barcelonassa tunnin vähemmän kuin Suomessa. Aamulla ihmeellisintä oli pimeys, joka vähän yllättikin, kun avasin verhot. Yön pimeys tuntui rauhoittavalta ja levolliselta. Sitä oli kaivannut. Yö meni kyllä muuten tosi huonosti. Heräilin, kun jännitin varmaan kotimatkalle lähtöä. Minulla oli kuitenkin helppo tilanne sikäli, että Espanjan taksilakko oli juuri ehtinyt loppumaan ja oli älyttömän kätevä vain istahtaa taksin penkille aamupimeässä. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, mutta aamun unipöpperössä valmis kyyti tuntui helpottavalta.

Lentokentällä kaikki sujui todella jouhevasti ja nopeasti. Pienen käsimatkatavaran kanssa oli kätevä liikkua. Istuskelin kahvilassa perunatortillan, lattekahvin ja hedelmien parissa. Poikkesin lentokentän Desigualissa ostamassa uuden lompakon ja miehelle hain tuliaisiksi pullon jekkua. Lennolla oli vähän turbulenssia, mutta silmät kiinni se tuntui siedettävämmältä.

Kaikki matkat sujuivat muutenkin aika hyvin. Junat olivat vähän myöhässä sekä mennessä että tullessa, mutta olin varautunut siihen. On myös ihmeellisen hienoa, miten helppoa nykyään on mennä Tikkurilasta lentokentälle nopealla junayhteydellä. Ennen kun piti kulkea se väli bussilla körötellen. Myös Tikkurilan asemalla oli kiva poiketa ruokakaupassa eväitä hakemassa sekä syömässä. Onko siitä oikeasti niin pitkä aika kun olen viimeksi matkustanut lentokentälle?

Matkan jälkeen koko viikonloppu meni toipumiseen. Kaksi matkustuspäivää ja kaksi retkeilypäivää helteisessä kaupungissa veivät voimia. Koin matkalla paljon mm. iloa, voimaantumista, seikkailuhenkeä, itsevarmuutta, rohkeutta, itsetuntemusta. Oli äärimmäisen virkistävää päästä ulkomaille ja tehdä jotain tällaista ihan yksin.

Minun palattua kotiin lapset olivat pari päivää hiukan levottomia. Ukkonen vaati minut tiettyihin tilanteisiin aina mukaan ja Satulintu oli selvästi kaivannut. Toisaalta oli ihana nähdä, miten lapset pörräsivät myös isänsä ympärillä ja olivat taas niin isin syliapinoita. Kaikella on puolensa.

Alkuviikolla oli sitten miehen vuoro lähteä omalle mökkireissulleen. Kyllä se tuntui vähän raskaalta, mutta olin tosi onnellinen, että hänkin pääsi tuulettumaan kaverin kanssa. Onneksi minun äiti tuli meidän seuraksi tänne ja oli tosi mukavaa ja rauhallista olla tällä porukalla.

Nyt odotan jo arkea ja on suunniteltu syksyn tekemisiä ja menemisiä jonkin verran. Satulinnun kerho jatkuu ja uutena kuvioihin tulee tanssikerho kerran viikossa. Muitakin kivoja juttuja on tiedossa. Ukkosen 2v-synttärit lähestyvät ja hänenkin kanssa touhutaan varmasti monenlaista kivaa tulevana syksynä. Pari minun ystävistä lähtee takaisin töihin, se on tavallaan vähän haikeaa. Tietynlainen elämänvaihe päättyy heidän kanssaan. Toisaalta jollain muulla taas alkaa äitiysloma, mikä on huippuihanaa!

Tottakai heti heräsi ajatus, että mihinkäs sitä seuraavaksi matkustaisikaan, mutta pidetään nyt taas taukoa. Ei ole kauheasti rahaakaan ja syyskuussa on tulossa ystävien mökkireissu ja marraskuussa ainakin Helsingin keikka. Niistäkin on jo paljon iloa. Ja ihan arjesta, siitä että saa olla näiden lasten kanssa. Ehkä se onkin koko Barcelonan matkan tärkein anti: kiitollisuus. Kotimatkalla meinasi jo lentokoneessa tulla itku ikävästä. On etuoikeus saada olla näiden lasten kanssa ja etuoikeus tulla omaan kotiin, jossa odottaa rakastava mies ja ihanat lapset. 💗