maanantai 24. heinäkuuta 2017

Hyvä päivä!

Viime aikoina on ollut jotenkin vaikea kirjoittaa. Mielessä on ollut liikaa asioita, joiden ratkaisemiseen on mennyt aikaa ja energiaa. Nämä jutut on liittyneet esimerkiksi terveyteen, lasten kasvatukseen, meidän arkitekemisiin, jne. Elämä on myös ollut melko hektistä, kun miehellä on ollut päivystystöitä ja oma vapaa-aika on ollut epävarmaa ja vähäistä. Silloin ajatuskaan ei kulje vaan pystyy keskittymään vain pakollisiin, kuten ruoanlaittoon ja lapsiin.

Tänä aamuna anoppi tuli hakemaan Satulintua yllättäen mummulaan mansikoita poimimaan. Ihanaa! Tosin minua on lähiaikoina sekin harmittanut, että tytöllä on jonkinlainen eroahdistuskausi meneillään ja itkee joka kerta kun lähtee kotiovesta ilman äitiä tai isiä. Vaikka lähtisi viereiseen leikkipuistoonkin vain. Sen takia nämä tytön mummulakyläilytkin on saaneet vähän negatiivisen varjon eikä niitä siksi olekaan nyt ollut hiljattain. Tänään sovittiin, että mummu tuo tytön heti takaisin mansikoiden poimimisen jälkeen, mikä näytti kyllä helpottavan lapsen ahdistusta selvästi. Vähän nyyhkytteli lähtiessä, mutta yllättävän hyvin meni. Eivät ole vieläkään tulleet, joten ovat siis viihtyneet. Ja tuli sieltä iloinen mansikkasuun kuva whatsuppilla.

Viime viikkoina olen kokenut olleeni vähän huono ystäväkin. Olen halunnut keskittyä paljon itseeni ja on ollut vaikea kysellä toisten kuulumisia.

Miehen aamukampa harvenee ihanasti ja sitä onkin kyllä tuijotettu ja toivottu tuijottelun kiihdyttävän ajankulkua. Lomalle on niin tarve: yhteiselle ajalle ja mökkireissulle ja leikkipuistoretkille ja rauhallisille aamuille ja rennoille illoille. Tämä viikko vielä!


Ostin tänään pitkästä aikaa kukkia itselleni. Läheinen kukkakauppa oli kesälomalla, mutta onneksi pieni lähikauppamme yllätti ja myi kauniit, tuoreet, keltaiset ruusut. Tänään on kyllä ollut kiva päivä. Sain itseni lenkkeilemään sateen uhkasta huolimatta ja Ukkosen kanssa kierrettiin järven rantaa pitkin hyvä lenkki. Siistittiin kotipihan romppeita, jotka olin nostanut siihen varastoa siivotessani. Tein sitruunaista kukkakaali-hernekeittoa ja omenapannaria rauhassa. Nyt istun keittiön pöydän ääressä teemukin kanssa iloiten kukista ja rauhallisuudesta.

Keitto tulossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti