torstai 12. heinäkuuta 2018

Migreeniä ja kesätekemisiä

Nämä lämpöiset päivät kulkevat vikkelästi aamuista iltoihin. On tehty kaikenlaisia kesäisiä juttuja: pakastettu mansikoita, uitu mökillä, nähty ystäviä, istuttu hiekkalaatikolla, ostettu torilta makeimpia kirsikkatomaatteja, pyöräilty sorsia ruokkimaan, syöty ravintoloissa. Kesälomaa odotettu ja vihdoin se huomisen jälkeen alkaa!


Tämäkin viikko on hujahtanut, kun alkuviikolla minulla oli kolmena päivänä migreeniä ja sen jälkisärkyä. Se alkoi ihan yhtäkkiä maanantaina, kun oltiin tultu kotiin ystävien luota. Vaikka olen käsittänyt, että ei se oikeasti ihan yllättäen ala. Luulen, että väsymys, stressi, murheet, paine tai muu rasittava tekijä on aina siellä taustalla jo etukäteen ja sitten jokin vain laukaisee migreenin lopulta. No pari päivää meni siinä huilatessa ja vähitellen alkoi helpottaa. Tänään torstaina on ollut ensimmäinen oireeton päivä. Yllättävän pitkä tapaus tällä kertaa.

Minulla on ollut aurallinen migreeni nuoruudesta asti. Lääkitystä tai virallista diagnoosia ei ole, mutta vahvalla Buranalla olen tähän asti selvinnyt. Kunhan otan lääkkeen ihan heti kun silmäoireet tulevat. Migreenikohtauksen jälkeen on nuutunut ja uupunut olo parikin päivää. Koen, että migreeni on minulle merkki siitä, että stressaan liikaa tai en riittävästi kuuntele itseäni tai omia tarpeitani.

Migreenistä huolimatta olen ehtinyt tekemään tosi kivojakin juttuja tällä viikolla. Iltaisin päänsärky on helpottanut ja käytiin esimerkiksi miehen kanssa yhtenä iltapäivänä satamassa syömässä. Oltiin sovittu treffit jo etukäteen ja mummu tuli hoitamaan lapsia. Huvittavaa vaan oli, että nousin olkkarin lattialla lojuvalta patjalta ja peiton alta vasta puolta tuntia ennen lähtöä. Treffit kuitenkin virkistivät, sillä migreeni laittaa mielen kyllä tosi matalaksi kurjuudellaan. Ja ihania ystäväjuttujakin on ollut!

Lauantaita odotan ilolla, kun nähdään kolmen muun ystävän kanssa täällä Jyväskylässä. Meillä on opiskeluajoilta jäänyt ihana porukka ja tarkoituksena on viettää lämmintä kesäpäivää yhdessä. Ensi viikolla pääsen kampaajalle ja muitakin mukavia tekemisiä on luvassa. Ja mikä parasta, se miehen kesäloma!

Pihassa on paljon oltu ja kasveja kasteltu päivittäin. Kasvatuslaatikossa kasvavat hyvin mm. persilja, minttu, mansikat ja viinisuolaheinä. Retiisit tekevät pitkää vartta ja ne pitäisi ehkä jo nostaa pois. Kaupasta ostettu kirsikkatomaattiamppeli roikkuu keittiön ikkunan edessä vihreine raakileineen ja kaverilta saatuihin kirsikkatomaatteihin on kasvanut myös vahvat pitkät varret. Mustaherukka tekee ihkaensimmäiset marjansa tänä vuonna ja niillä on erityistä tunnearvoa. Minun rakkaat pensaat, hehheh.

Mahtava hellekesä, eihän tätä meinaa uskoa todeksi viime kesän jälkeen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti