Työt alkoi viikko sitten! Ensin keskitin voimat ekaan työpäivään, ja kun se oli ohi, pysähdyin levähtämään. Illalla muistin, että äh huomennakin täytyy mennä töihin ja oikeasti tuo viime viikko menikin päivä kerrallaan. Joka ilta muistutin itselleni, että huomennakin on mentävä taas töihin ja sitten työpäivän jälkeen on taas vapaata. Työpaikalla kaikki asiat olivat levällään kevään jäljiltä ja hommaa tuntui olevan joka sormelle ja varpaalle, joka solulle.
Eilen maanantaina oli myös pitkä työpäivä. Töissä on vaan pakko hyväksyä se, että jotkut hommat jää tekemättä viikon, kaksi tai kolmekin, jos en vaan ehdi. Tai sitten joku muu tekee. En voi tehdä itse kaikkea nyt-heti-tässä-näin.
Huomiseksi olin sopinut jo aikaa sitten vapaapäivän, jotta pääsen rauhassa saattamaan meidän perheen esikoista eppuluokalle. Ihana vapaapäivä! Eilen tajusin lukea Wilma-viestit ja siellähän oli jo vaikka mitä. Jälkkäriin tutustuminenkin missattiin, kun en vaan ollut muistanut sitä enkä lukenut viestiä ajoissa. Nyt täytyy opetella katsomaan viestit joka päivä ja tarkistaa asetukset, että puhelimeen tulee ilmoituksia uusista viesteistä. Hyvä mieli tuli siitä, että eskarikaverin äiti tarjoutui itse kertomaan meille jälkkäristä, kun he olivat olleet infossa. Ja toinen eskarikaverin äiti ehdotti, että mennäänkö yhdessä kouluun huomenna. Eli tehtiin treffit kadunkulmaan ja siitä mennään porukalla. Tuli lämmin olo, sellainen, että en olekaan yksin näiden kaikkien asioiden kanssa.
Vähän nimittäin tuntui tänään, että kaikki asiat aivan vyöryy päälle: koululaisen sisäkenkien/tossujen ostamiset, lukujärjestys, ryhmäjaot, aikataulut, Wilman opettelu, kuopuksen hoitoaikojen ilmoittamiset, kuka vie lapset aamulla ja kuka hakee sekä missä järjestyksessä tämä on viisasta, koululaisen aamupalan antaminen kotona, toisen välipalan pakkaaminen jälkkäriin, jälkkärin maksuasioiden hoitaminen, koululääkärin ajanvaraus, lapset parturiin, omat uudet työvuorot, lasten harrastukset ja niihin ilmoittautumiset, kuopuksen uudet allergialääkkeet, vuoroviikkoinen lastenhoitosysteemi ja sen käynnistely tässä samalla, Nallepaini kuopuksen kanssa ja lasten hyvinvoinnin ja psykologisten tarpeiden jatkuva tarkkailu.
Ja sitten se lepo, että missä välissä ehdin levätä tarpeeksi. Ja että riittääkö tämä lepoaika ja esim. viikonloppu latautumiseen. Tänään mielessä kävi ekan kerran, että voi olla, että en pysty tähä 80% työaikaan, mutta ehkä tänään nämä asiat vaan on käyneet päälle. Uskon, että arki alkaa rakentua vähitellen. Heti ei tarvitse saada valmista vaan pikkuhiljaa totutaan kaikki kaikkeen.
A-s-i-a. K-e-r-r-a-l-l-a-a-n.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti