sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Liikkumisesta ja tankotanssista!

Halusin kirjoittaa uudestaan liikunnasta, kun tuntui, etten saanut kaikkea haluamaani edelliseen postaukseen. Kirjoitin siis jo kerran, mutta poistin tekstin. Jotenkin tähän aiheeseen on aina ollut vaikea tarttua. Kirjoittaa tekisi mieli, mutta ei oikein tiedä, mitä.

Lapsena olen ollut liikunnallinen ja aktiivinen. Liikunta oli omaehtoista, tavallista, rentoa, mukavaa, vapaata. Oli ihan tavallista lähteä hiihtämään järvelle tai potkia palloa pihassa. Pelasin lapsena pesäpalloa joukkueessa ja nuorempana treenasin karatea kahdesti viikossa. Tykkäsin! Koulujen maastojuoksukisoissa ja yleisurheilussa pääsin palkintopallille ja joskus jopa voitin. Jännitin kilpailuja kauheasti, mutta olin ylpeä saavutuksistani. Olin kuitenkin melko vaatimaton enkä kokenut oloani hyväksi palkintokorokkeella.

Opiskeluaikoina minulla oli liikunnallisia jaksoja. Aina hetkeksi innostuin jostain lajista, kunnes se jäi. Juoksua harrastin niin, että tulin ylikuntoon. Uimassa kävin ennen luentoja kunnes hartiat menivät niin jumiin että alkoi huimata. Kuntosalilla jännitin. Ehkä se ei ole koskaan ollut minulle ominainen liikuntapaikka. Olen ollut liian tietoinen itsestäni ja tuntenut itseni aloittelijaksi, kömpelöksi ja noloksi. Luullut, että kaikki katselevat ja arvostelevat minua kun treenaan. Lisäksi minulle tuo painetta se, että joudun ehkä odottelemaan kuntolaitteiden vapautumista ja se saa minut helposti vaivaantuneeksi. Olen kyllä välillä salillakin tykännyt käydä. Se on ollut silloin, kun kunto on ollut ihan jees ja saliohjelma tuttu. 

Personal trainereista minulla on erilaisia kokemuksia. Kirjoitinkin alkuperäisessä postauksessa, kuinka eräs pt nöyryytti minua toisten treenaajien silmien alla naureskellen kuntotestin tuloksilleni. Se lannisti ja suututti. Toinen pt puolestaan oli maailman ihanin ja empaattisin. Hänen kanssaan hikisetkin treenit kulkivat: hän osasi empaattisuudestaan huolimatta potkia sopivasti persuuksille. Pienryhmätreenit personal trainerien kanssa olivat hyvä liikuntamuoto silloin kun muut kuntoilijat olivat mukavia ja ryhmään oli muodostunut myönteinen ja iloinen ilmapiiri.

Liikunnallinen itsetuntoni on aina ollut huono. En osaa selittää, mistä se johtuu. Vaikka kuinka yritän järjellä ajatella, jostain mieleen tulevat ajatukset: "en osaa", "en uskalla", "en jaksa". Toisaalta sydämeni sanoo, että joissain lajeissa olen oikeasti kyllä ihan hyvä. Siis silloin kun olen niitä harrastanut enemmän. Hei haloo, tottakai harjoittelu auttaa! Ei monikaan voi olla hyvä ja sujuva heti asioissa, joita ei ole pitkään aikaan tai koskaan tehnyt. Jostain minulle vain tulee paineita suoriutua hyvin ja "mulle-heti-kaikki"-asenne ei anna rauhaa iloita tekemisestä kunnolla.

Fitnessbuumi tuli puheeksi yhden kivan äitikaverin kanssa, kun juteltiin näistä liikuntajutuista. Se on kyllä sellainen asia, joka varmaan minuunkin vaikuttaa osittain. Se luo paineita. Kaveri sanoi hyvin, että nykyään tuntuu, että jokaisen pitäisi käydä kuntosalilla ja tarkkailla syömisiään ollakseen hyvä ihminen.

Lievä ylipainoni vaikuttaa liikkumishaluihini. Ollessani solakampi ja syödessäni terveellisemmin olen virkeämpi, jaksavampi ja motivoituneempi liikkumaan. Ehkä silloin nimenomaan tuo jaksaminen kannustaa eteenpäin ja saan siitä hyvää mieltä ja tsemppiä. Olen viimeaikoina alkanut aktiivisesti harjoitella kehomyönteistä ajattelua ja opetella itseni hyväksymistä. Se ei ole aina helppoa. Se ei myöskään poista toivettani kahdeksan kilon kadottamisesta. Olen saanut kannustusta esimerkiksi seuraamalla Marciel Hopkinsin instapäivityksiä. Itsensä arvostaminen ja hyväksyminen on joskus yllättävänkin vaikeaa. Tietysti jos on puhunut itselleen negatiivisesti yli kymmenen vuotta, kestää aikansa muuttaa käsitystä itsestään.

Myös elämäntilanteen hyväksyminen on tärkeää, mutta haasteellista. Jopa raskausaikana ollessani tosi väsynyt mollasin itseäni siitä etten jaksanut liikkua. Eikä se mollaaminen ole välttämättä sen kummempaa kuin sitä, että tuntee huonoa omatuntoa jäädessään kotiin. Opettelen armollisuutta edelleen. Väsynyt olen yhä, mutta huomaan sen vähitellen helpottavan. Yö, viikko, kuukausi ja vuodenaika kerrallaan. Vähitellen alan saada energiaani takaisin. Yritän myös antaa itselleni anteeksi sen, että olen laiminlyönyt vartaloani raskauden aikana ja muutenkin ja että itsestäni huolehtiminen on minulle niin vaikeaa. Yritän ymmärtää, että minulla on ollut siihen syyni ja olen aina tehnyt sen hetkisen parhaani. Opettelen ajattelemaan, että olen vastuussa omasta elämästäni. Sisäistänkin sen, mutta tässä pikkulapsiperheen arjessa se välillä unohtuu.

Ihan parasta tällä hetkellä on se, että olen löytänyt uuden liikuntalajin, josta olen tosi innostunut! Ystävän polttareissa kokeiltiin tankotanssia ja tykkäsin siitä niin, että ilmoitin itseni samantien lyhyelle alkeiskurssille. Odotan jo innoissani huomista, kun taas kiipeillään tangolle. Ihan huippua! Kaikista upeinta on ollut se, että olen totaalisesti ylittänyt ja yllättänyt itseni näillä parilla tankotanssikerralla. Ensimmäisellä kerralla seisoin ihan oikeasti päälläni tankoa vasten, mitä en olisi ikinä voinut uskoa. Olen nimittäin ala-asteelta saakka kuvitellut etten osaa. Että minä vain olen sellainen, että en pysty tekemään sitä. Nämä on juuri niitä rajoittavia uskomuksia, joista aina kirjoitan. Päällä seisominen oli niin mullistava kokemus, että se ravisuttaa edelleen. Mitä voinkaan tehdä!

Unipupukin temppuilee tangolla

Tankotanssi on raskasta ja minulle uutta. Minun lihaskunnollani liikkeet eivät tietenkään ole vielä erityisen kauniita, mutta kunto kuulemma kehittyy nopeasti ja uskon sen. Jalkani ovat täynnä mustelmia näiden parin ekan tunnin jälkeen, mutta sekään ei haittaa. Mustelmia tulee herkästi, kun tankoa puristetaan esim. pelkillä reisillä. Pidot ovat aluksi kivuliaita, koska iho ei ole tottunut. Pyörähdykset tangon ympärillä ovat tällä hetkellä erityisen kivoja, mutta luulen, että tulevaisuudessa saan eniten onnistumisen kokemuksia pidoista, joissa kiivetään erilaisiin asentoihin tangolle. Ne vaativat tiukkaa lihasvoimaa ja kehonhallintaa. Ne ovat silti ihan mahdollisia toteuttaa harjoittelemalla.

Tankotanssi opettaa varmaan päättäväisyyttä ja pystyvyyttä. Tangosta täytyy päättää pitävänsä kiinni, koska muuten tipahtaa tai liike ei onnistu. Tykkään myös kun saan kokeilla jotain aivan uutta. Tankotanssi on hauskaa, palkitsevaa ja tehokasta liikuntaa.

Suuri oivallukseni on, että liikunta ei ole yhtä kuin kuntosali tai bodypump. Liikunta voi olla mitä vain, kunhan se on kivaa ja itselle sopivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti