keskiviikko 22. elokuuta 2018

Arkea ja uusia juttuja

Tällä viikolla alkoi arki ja kieltämättä on ottanut vähän koville koko perheellä. Tai ei muuten, mutta on oltu selvästi väsyneitä. Vaikka Satulinnun kerhokin kesti tällä ekalla viikolla vain pari tuntia kerrallaan, se on kuormittanut häntä selvästi. Lisäksi uusi tanssikerho oli jännittävä, vaikkakin tosi odotettu ja kiva asia!

Mullakin on ollut uusia liikuntajuttuja ja opiskelupohdintoja. Liikaa ei kannata uusia tekemisiä ottaa kerralla, mutta on mukava pitää vaihtoehdot auki. Odotan innolla syksyn puuhia: kuntoilua ja kunnon kohoamista, mökkireissua ystävien kanssa sekä koulutustapahtumaa johon oon ilmoittautunut. 

Ylipäätään arkeen ja rutiineihin palaaminen tuntuu tällä hetkellä helpottavalta, vaikka iltaisin onkin ihan puhki. Eilen menin sänkyyn jo 21.30, mikä on harvinaisen aikaista mulle nykyään. Tiedän, että pitäisi mennä siihen aikaan joka ilta, mutta harvoin olen malttanut. Uni on tärkeää ja se vaikuttaa heti aamuiseen fiilikseen. Toki iloiseksi teki tänä aamuna myös se, että mentiin aamupalan jälkeen hyvän ystävän luokse kylään.

Tuttu ja turvallinen, ihana arki. 💛

Ihania syysilmoja luonnossa

Aamupalaseuraa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti