tiistai 14. elokuuta 2018

Syksy: uusi alku

Kesä on mennyt mökillä, matkoilla, kotona ja pääosin ulkona. Helle on ollut ihmeellinen asia niin hyvässä kuin pahassa. Meidän koti on ollut kuin sauna ja monesti olo on ollut tosi tukala. Auringonpaiste ja valo on olleet silti ihania, vaikka haikailenkin nyt jo öisen pimeyden ja raikkaan ilman perään.

Kesän aikana poikanen on kasvanut hurjasti. Oppinut kävelemään, juoksemaan, pysymään pystyssä. Kävelemään kierreportaat ylös kaiteesta kiinni pitäen ja kiipeämään meidän korkealle sängylle. Sanomaan uusia sanoja ja leikkimään uusia leikkejä. On ostettu hänelle pyöräilykypärä potkupyörää varten ja ensi kuussa vietetään 2-vuotisjuhlia.

On ollut ihana viettää paljon aikaa perheenä ja olla aidosti läsnä lapsille. Tyttökin on siitä selvästi nauttinut ja hänen suhteensa meihin molempiin vanhempiin on taas vahvistunut kiireisen ja raskaan kevään jälkeen. Hän on oppinut myös mm. polkupyöräilemään sujuvasti, potkulautailemaan sekä ottamaan itse vauhtia keinussa. Hän on saanut uida monia kertoja lämpöisissä järvivesissä ja leikkiä piilosta kyllästymiseen asti. Rakentaa isänsä vanhoilla pikkulegoilla, käydä tivolissa ja nähdä paljon kaikkia isovanhempiaan.

Minusta kesä on ollut tosi pitkä, kun jo toukokuun alussa oli helteitä. Joka päivä olen kastellut tomaatteja, yrttejä ja kukkia meidän pihalla sekä samalla katsonut, kun lapset juoksevat innoissaan keinuun ja hiekkalaatikolle. Olen tykännyt olla ulkona ja tehdä perheen yhteisiä juttuja. On ollut ihana viettää aikaa yhdessä miehen kanssa. Vapaa-ajalla olen matkustanut, siivonnut kaappeja, lukenut kirjoja, käynyt kahvilla yksin. Miehen kanssa käytiin mm. helikopterilennolla. Olen ollut jollain tavalla käpertynyt itseeni koko kesän ja yllätyksekseni olen pitänyt siitä. En ole kaivannut ihmisiä, hälinää tai somea ympärilleni. Olen keskittynyt omaan tekemiseeni ja perheeseen. Se on tuntunut hyvältä.

Voi olla, että lopetan tämän blogin. Tai sitten kirjoitan tänne harvakseltaan. Tai alan taas kirjoittaa enemmän nyt kun arki jatkuu. En yhtään tiedä. Kesä on ollut tosi kiva, mutta niin on syksykin. Minä elän sellaisen vuosikalenterin mukaan, että syksyisin aloitan mielessäni uuden kauden. Tammikuista kalenterivuoden aloitusta tärkeämpi minulle on syksy. Siitä alkaa aina uusi jakso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti