Jokainen päivä on ihan omanlainen mun töissä. Myös fiilis on joka päivä vähän erilainen. Yhtenä aamuna saatan ikävöidä omia lapsia tosi paljon ja toisena päivänä lähden aivan kivuttomasti töihin. Välillä väsyttää jotenkin erityisen paljon eikä huvittaisi nousta aamulla ja välillä toimin automaattisesti ja aamu sujuu jouhevasti.
Myös iltapäivät kotona on erilaisia. Tyhminä päivinä en jaksa olla omille lapsille läsnä ja kiukuttelen vaan. Hyvinä hetkinä nautin yhteisistä leikeistä tosi paljon ja saatetaan käydäkin vielä jossain, vaikkapa ostoksilla tai kirjastossa. Tähän mennessä en ole kuitenkaan malttanut arki-iltoina olla poissa omien lasten luota. Vaikka todella kaipaan omaakin hengähdyshetkeä.
Hoen itselleni joka päivä, että "armollisuutta, delegointia, perustehtävää". Töihin lähteminen ei ole juurikaan harmittanut, mutta surua ja kaipuuta on välillä ilmassa yhden elämänvaiheen päättymisestä. Olisi ihana olla lasten kanssa enemmän kuin nyt. On ikävä. Varsinkin kun on tottunut olemaan heidän kanssa aamusta iltaan.
Töissä on ollut paljon uutta, jännää ja kivaa. Uusi työnkuva hirvittää ja kiehtoo yhtä aikaa. Kohta jo kolme viikkoa takana. En ole nähnyt ystäviäkään aikoihin. Olisi jo mukavaa.
Pitäisi omassa mielessään muistaa, että olin töistä poissa yli viisi vuotta. Se on pitkä aika. Ei pitäisi harmistua siitä, että lukuisat vaikeat asiat tuntuvat välillä hyökkäävän päälle ihan puskista. Täytyy muistaa hengittää ja mennä rohkeasti suoraan asioita kohti: kuin ylittäisi suurta aaltoa pienellä veneellä. Kaikki järjestyy.
Mun lapset on nyt myös aloittaneet päiväkodissa. Se on mennyt ihan ok. Harmittaa vaan, että en ole itse päässyt kovinkaan usein heitä viemään tai hakemaan, ts. jututtamaan päiväkodin kasvattajia. Isompi kyllä nauttii kavereista ja pärjää hyvin, kuopus ikävöi vähän enemmän. Ei kuitenkaan kuulemma jatkuvasti itke. Mutta toki hoidon aloitus näkyy hänessä selvästi. Iltapäivisin musta tuntuu, että haluaisin hukkua omien lasten tuoksuun ja pitää heitä sylissä koko loppupäivän. Tekisi mieli silittää ja pitää heitä kädestä koko yön.
Viikonloput on ihania. Kun tehdään aktiivisesti asioita, aika tuntuu pidemmältä. Viime lauantaina käytiin heti aamusta retkellä läheisellä kukkulalla. Otettiin keksit mukaan ja mentiin ihastelemaan syksyn värikästä luontoa. Iltapäivällä ehdin piipahtaa itekseni kaupungilla ja poimia herukoita maalla. Sunnuntaina meillä kävi yllätysvieraita ja mulle tuli migreeniä, joten iltapäivän kyläilyretki piti perua. Iltapäivä hengailtiin kotona ja illaksi siivottiin kevyesti. Ensi viikonloppuna mennäänkin mökille. Ihanaa. Muita ajatuksia sinne ei ole kuin rennosti ottaminen ja luonnossa oleminen, nukkuminen ja löhöily.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti