Elämä on pitänyt viime viikot kiireisenä, sekä hyvässä että pahassa. Olen onnistunut toisinaan pysymään kirkkaissa energioissa ja välillä tarponut tahmeassa suossa ajatuksineni. Ratkaisu on nyt kaiken kipuilun jälkeen kuitenkin löytynyt, hurraa! Olen ottanut askeleen kohti uudenlaista suuntaa.
Askel on ollut ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin koulutukseen
hakeminen. Kokonaan uutta, kokonaan erillistä varhaiskasvatuksesta,
johon olen vuosikausia rakentanut ja liittänyt identiteettiäni. Siksi jo
pelkkä koulutukseen hakeminen on ollut älyttömän suuri asia. Se osuu
lapsuudesta asti luotuun opettajan identiteettiin ja pakottaa sitä
muuttumaan. Se osuu niin moniin pelkoihin.
Tuntuu suorastaan hurjalta, että olen vihdoin alkanut edistää tätä urasuunnan muutosta, koska olenhan minä sitä ajatellut salassa jo pitkään. Tai jos en tietoisesti ajatellut, niin se on ainakin häivähtänyt mielessä niinä hetkinä, kun usko nykyiseen alaan on horjunut. Ja olen minä sitä sisäisesti huutanutkin ja uupumuksessa itkenyt, kun olen joutunut jatkuvasti venymään varhaiskasvatuksessa. Mutta aiemmin en ole kuitenkaan tehnyt asialle mitään konkreettista. En ole uskaltanut katsoa laatikkoni ulkopuolelle.
Tein myös uuden instatilin itselleni: sydamellapauliina. Yritän ajatella, että mun ei tarvitse tietää, mitä tästä tulee, kunhan alan toimimaan, tekemään. Paljolti sellainen olo mulla on ollutkin, että olen tehnyt asioita kuin hypnotisoituna, vaikka en ole oikein edes käsittänyt kaikkea. Olen mm. keksinyt ja ostanut verkkotunnuksen, alkanut rakentaa nettisivuja ja uutta blogia, opiskellut yrityksen perustamista ja nyt, hakenut uuteen koulutukseen. On tuntunut, että on vaan joku sisäinen pakko tehdä näitä asioita.
Olen samaan aikaan aivan liekeissä innostuksesta ja voimaantumisesta, ja samalla peloissani. Kirjoitinkin uuteen instaani pelosta. Hylätyksi tulemisen pelko, epäonnistumisen pelko, näkyväksi tulemisen pelko, monenlaisia perustavanlaatuisia, suuria pelkoja.
Pelot ovat usein tiedostamattomia ja asuvat syvällä. Emme edes näe pelkäävämme, mutta jokin meitä silti rajoittaa ja estelee elämässä. Vaivihkaa pelko estää tekemästä asioita ja saa tyytymään ok-elämään ja ajattelemaan, että ihan hyvähän se on näinkin. Pelko estää muuttumasta, tavoittelemasta uutta, puhumasta avoimesti, olemasta aito, esiintymästä, laihtumasta, vaihtamasta työpaikkaa, irtaantumasta huonoista ihmissuhteista, mitä kenelläkin.
Olen joskus tehnyt tietoisen päätöksen kulkea pelkoja kohti, yksi pelko kerrallaan. Se on osa elämäntapaani. Pelon läpi käveleminen on rankkaa, mutta se kannattaa. Syyslomaviikolla kun pohdin koulutusasiaa, olin totaalisen väsynyt asian käsittelystä. Mutta se vaan piti tehdä, tuli sellainen tunne. Kun pelosta huolimatta ottaa askeleen pimeässä, on rohkea. Silloin voi saavuttaa oikeaa muutosta, voimaantumisen kokemusta ja oppimista, syvällistä elämisen tunnetta. Elää täysillä sydämestä käsin. Ja kun on tehnyt jotain pelottavaa, on tärkeä istua alas, huokaista, levähtää ja antaa kiitos itselle, huomata suuri askel.
Joskus pelottava asia näyttää toisten mielestä pieneltä ja mitättömältä. Se voi olla esim. autolla ajaminen keskustassa, soittaminen puhelimella, ajanvaraaminen lääkäriin, jonkun asian sanominen rehellisesti toiselle. Saat pelätä sellaista, se on ihan ok. Mieti kuitenkin, kuinka kauan haluat olla tässä tunteessa ja antaa sen vaikuttaa elämääsi. Kuinka kauan haluat pysytellä pelossa, joka rajoittaa elämääsi?
Vähitellen minä opettelin ajamaan autolla kaupungissa, yksi reitti kerrallaan. Yksi puhelinsoitto kerrallaan, paperille kirjoitettujen vuorosanojen kera. Yksi ajanvaraus kerrallaan väkisin ajatellen, että olen sen arvoinen ja minulla on siihen oikeus. Yksi ääneen sanottu mielipide kerrallaan. Yksi asia kerrallaan. Ja nyt olen tässä, haluan olla ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, valmentaja ja auttaja. Siihen pyrin, yksi askel kerrallaan.
En osaa vielä pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä tulevalta uralta haluan. Sen kuitenkin tiedän, että haluan auttaa ihmisiä. Haluan, että muutkin pääsevät vähitellen peloistaan ja rajoittavista uskomuksistaan ja alkavat elää täysillä, oman itsensä näköistä elämää. Haluan tuoda ihmisten elämään rakkaudellisuutta, iloa, toivoa, voimaantumista, jokaisen oman voiman löytämistä ja valjastamista käyttöön. Haluan tukea, olla läsnä ja tarjota nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksen, jonka jokainen ihminen ansaitsee ja tarvitsee, vaikka ei sitä aina elämäntilanteissaan pääse kokemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti