maanantai 4. lokakuuta 2021

Tilannekatsaus

Moi, täältä huikkaan isojen asioiden ja arjen keskeltä! Blogitauko on johtunut nimenomaan siitä, että kaikki energia on mennyt elämän uudelleenjärjestämiseen. 

Avioeropäätös tehtiin syyskuun alussa ja se oli itselle kova paikka. Olisin ollut vieläkin valmis yrittämään, mutta mieheltä loppui hänen omien sanojensa mukaan sekä jaksaminen että tahto. Eipä siinä ollut sitten enää pohdittavaa. Olin 2,5 viikkoa sairauslomalla kokoamassa itseäni: hengittämässä, lataamassa kehoa, parsimassa yhteen sydämeni palasia ja yhdistelemässä aivojeni hermoratoja uusille paikoille. Päätös syntyi miehen puolelta, mutta täysin yhteisymmärryksessä, mies vain uskalsi päästää irti nopeammin kuin minä. 

Keho reagoi eropäätökseen voimakkaasti ja aiheutti suuret shokkioireet pariksi päiväksi: makasin sängyssä, itkin. Maha oli sekaisin, oksetti, paleli. Sain syötyä yhden aterian päivässä. Shokki. Kriisi. Olin onnellinen kun jaksoin käydä suihkussa päivä-pari päätöksen jälkeen. Se oli mulle viesti itseltäni, että alkaa helpottaa. Näin myös yhtenä aamuna unta, jossa toistelin itselleni lausetta: "minä selviän tästäkin, minä selviän tästäkin". Heräsin tuohon ajatukseen, ja se oli vaikuttava hetki. Kiitos alitajunta, olet vahva. Lepäsin vähän, sain henkisen yhteyden joihinkin ystäviin, tartuin arjesta kiinni, palasin töihin, aloin tottua ajatukseen, huomasin että olen ollut tässä prosessissa jo pitkään.

Nyt on aloitettu omaisuuden jakaminen. Se ei ole aivan simppeliä, mutta uskon, että löydetään molempia tyydyttävä sopuratkaisu. Muutenkin yritetään kovasti olla ystävällisiä toisillemme ja ottaa toisemme huomioon. Siitä olen äärettömän kiitollinen.

Töissä on mennyt ihan hyvin. Haasteita toi viime viikolla se, että suostuin vahingossa ottamaan harteilleni lisätehtäviä, joita mun työtehtävään ei varsinaisesti kuulu. Asia on vielä vähän kesken ja monimutkainen. Uskon, että universumi antaa ihmiselle sellaisia haasteita, joita hänen on hyvä oppia selvittämään. Se myös testaa, oletko oppinut sen mitä sun pitäisi ja ehkä luulitkin oppineesi. Koen tämän työasian juuri sellaisena testinä, että nyt mun täytyy huolehtia ensisijaisesti omasta jaksamisestani. Saan (ja mun pitää) pyytää apua toisilta, asettaa rajani ja kertoa ne ääneen. Teen tällä hetkellä 80% työaikaa ja työaika on jaettu viikon neljälle päivälle.

Lapsille kuuluu tavallista ja hyvää. Koululainen menee aamuisin tyytyväisenä kouluun ja viskari päiväkotiin. Viihtyvät siellä, on kavereita ja mukavaa toimintaa. Olen niin kiitollinen hyvistä ja ammattitaitoisista opettajista, jotka kasvattavat mun lapsia kaiket päivät ja joihin voin luottaa.

Itse oon käynyt sellaista upeaa unelmavalmennusta, joka on avannut mut näkemään aivan uudenlaisia mahdollisuuksia itsessäni ja tulevaisuudessani. Kerron tästä joskus lisää. Oon kuitenkin jo nyt, valmennuksen alkumetreillä, saanut lisää rohkeutta edistää omaa uraani ja luoda uudenlaisia polkuja ja teitä itselleni mm. ammatin ja toimeentulon suhteen. Niistä myös sitten myöhemmin, kun on selkeämpää kerrottavaa. Kaikki on vielä vähän sumuista itsellekin, mutta oon ottanut isoja askeleita eteenpäin. Hurraa!

Iloitsen tällä hetkellä paljon myös ystävistä, tulevasta syyslomasta, kauniista ja aurinkoisista syyspäivistä, siitä että lapsilla on kavereita ja että he voivat pääosin hyvin tämän kaiken keskellä. Iloitsen tästä kodista ja terveellisistä ruokailutavoista, jotka uivat mun arkeen suloisen salakavalasti ja vaivattomasti. Se on aivan huippua!

Uskon, että kaikki järjestyy vielä upeasti. Uskon, että maailmankaikkeus pitää musta ja meistä huolen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti