sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Vapaapäivä!

Sataa suojalunta. Sataa sen verran kiivaasti, että harkitsen, lähtisinkö kaupungille ihmisten ilmoille vai jäisinkö sittenkin kotiin. Istun sohvan nurkassa. Ihana vapaapäivä! Vietän nämä omat päivät monesti ihan yksin. Joskus käydään kahvilla ystävän kanssa, mutta nautin tosi paljon siitä, kun saan olla yksiksenikin ja ajatella vapaasti. Lapset on mummulassa miehen kanssa.

Eilisen olin erityisen väsynyt. Univelka pääsi lipsahtamaan vähän yli, kun oli niin kivaa ystävän kanssa perjantai-iltana teekupposen ääressä. 💛 En malttanut ajoissa nukkumaan, vaikka tällä viikolla on ollut kuormittavia päiviä ja asioita. Kuormittavaksi arjen on tehneet mm. vaikeat valinnat ihmissuhteissa ja ajankäytössä. Muuten on ollut kyllä kivojakin juttuja! Lastenhoitaja kävi tutustumassa ja sain mukavia uutisia työasioihin liittyen, niistä myöhemmin lisää. Lasten kanssa on saunottu useamman kerran ja esikoisen kanssa vietettiin kahdenkeskistä aikaa ostarilla. Miehen kanssa on ollut hyviä keskusteluja ja oon osannut asettaa omaa hyvinvointiani taas keskiöön.

Nyt lounasta kaivelemaan ja pari yksittäistä kaappia ajattelin järjestellä tuossa ohimennen. Lumisade taisi loppua tai sitten se vaihtui vesitihkuksi. Luulenpa, että poikkean kyllä jossain välissä hyvällä kahvilla. Pikkulinnut on alkaneet laulaa. Se on lupaus keväästä!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti