maanantai 4. syyskuuta 2017

Hehkutusta Jyväskylän Verso-hotellista

Me yövytään yleensä nykyään aina Scandicissa ja aiemmin käytiin usein reissuilla myös S-ketjun hotelleissa. Omassa kotikaupungissa haluttiin erilaista ja erityistä ja aluksi meinattiin mennä Yöpuu-nimiseen hotelliin. Olisikohan hinta ja huoneen saatavuus ollut varaushetkellä vähän kehno, niin keksittiin mennä saman yhtiön uuteen Verso-hotelliin Jyväskylän kävelykadulle.

Kauniita kuvioita lattiassa

Saavuttiin hotellille vasta yöllä, suoraan ystävän hääjuhlista. Ehkäpä vastaanottovirkailija vähän hämmentyi meidän kotiosoitteesta, joka sijaitsi parin kilometrin päässä. Hän ei oikein huomannut sanoa meille tarpeellisia asioita, mutta osattiin kyllä itsekin kysyä, että mistä huoneeseen pääsee ja missä aamiainen tarjoillaan.

Huone oli siisti, nykyaikainen ja selvästi rempattu viime aikoina. Hotellihan on melko uusi, mutta toimii Jyväshovin entisissä tiloissa aivan keskellä Jyväskylän keskustaa. Sijaintikin on siis mainio. Puulattia, kauniit pöytävalaisimet, iso sänky, reilun kokoinen seinätelevisio, kylpyhuoneen lattialämmitys <3 ja muut jutut toivat tyylikkään vaikutelman.

Eniten ilahdutti aamiainen, jossa hotellin taso näkyi selvästi. Tarjolla oli mm. ohrauunipuuroa, itse tehtyjä hilloja, leipäjuustoa, karjalanpiirakoita, rahkaa, erilaisia jugurtteja, pekonia, nakkeja, omeletteja, siemenleipiä, erilaisia levitteitä, laadukasta savukalaa, kauniisti leikattuja ja aseteltuja kasviksia, leikkeleitä, suklaakakkua, oikeasti tuoretta pullaa ja suklaata. Teetä varten oli megaisoja kauniita teemukeja ja mehu oli oikeasti hyvää. Tuli heti mieleen, että tuonne mennään joskus ystävien kanssa viikonloppuaamiaiselle muuten vaan! Kaiken lisäksi aamupalaa sai sunnuntain kunniaksi klo 12 asti. Paljon paikallisia ja kotimaisia tuotteita. Kaikki oli laadukasta ja kauniisti esille laitettua. Jäi fiilis, että Versossa ollaan ylpeitä siitä mitä asiakkaille tarjotaan ja mm. siksi kaikkien ruokien alkuperät oli selkeästi merkitty.








Todella hyvä maku jäi hotellivierailusta. Suosittelen ilolla!

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä. Pitääpä pitää mielessä, kun joskus siellä suunnalla liikkuu :)

    Ihana blogi! Lähes päivittäin käyn kurkkaamassa, mutta pitäis kommentoida useammin :)

    Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva aina kuulla että blogia kurkitaan. :) Aurinkoista syksyä sulle! :)

      Poista