Tavoitteena aamuvirkkuus

Meidän 2,5-vuotias kuopus on alkanut heräämään aina vain aiemmin. Muutos alkoi muutama viikko sitten kun valokin lisääntyi. Se voi toki myös liittyä päiväunien pituuteen. Hän on ollut vauvasta asti erittäin hyväuninen ja edelleen nukkuu helposti kahden tunnin päikkärit, enemmänkin jos ei heräteltäisi. No näistä aamuista. Ensin hän heräsi klo 7, sitten 6.45, sitten 6.30, toissapäivänä 6.15 ja tänään tuli enkat klo 6.10. Auts.

Luin Hesarin verkkolehdestä (17.3.2019) jutun, jossa kerrottiin aamuvirkuista ja iltavirkuista. Minä haluaisin olla aamuvirkku. Tykkään rauhallisista aamuista. Lisäksi väsyneenä väkisin herääminen on mun mielestä totaalisen kamalaa. Ja meillä tosiaan tämä nuorimmainen aloittaa aamunsa huutamalla vaativasti "ÄITIIII" niin monta kertaa että menen. Hän odottaa sängyssä kunnes hänet haetaan. Kun mies toisinaan nousee lapsen kanssa, lapsukainen kiukuttelee äidin perään kovaäänisesti, johon viimeistään herää sitten koko perhe.

Väkisin ja liian räväkästi herääminen tuntuu mulla kehossa: silloin huomaa tekevänsä vastoin sen toiveita. Nouseminen väkisin lähes sattuu: aivoihin, kehoon, mielialaan. Siksi mun olisi ihan järkevää kääntää omaa sisäistä kelloani iltakukkumisista aikaiseen nukkumaanmenoon.

Hesarin artikkelissa kerrotaan kolme keinoa, joilla voi siirtää sisäistä kelloaan. Valo on niistä nopein. Se tarkoittaa, että kirkasta valoa suunnataan silmiin aamulla kello viiden ja yhdeksän välillä. Se tapahtuu luontaisestikin tähän vuodenaikaan, kun vain alkaa herätä aiemmin ja avata verhot. Aamut kun on niin valoisia. Toinen keino on liikunta. Se tosin ei toimi yhtä nopeasti. Liikkua pitäisi aamulla tai viimeistään vähän keskipäivän jälkeen, hengästyen ja sykettä nostaen, pari kolme kertaa viikossa. Kolmas keino nimetään sosiaaliseksi aikatauluksi. Se tarkoittaa sitä, että pitäytyy säännöllisessä päivärytmissään, syö tiettyinä aikoina ja iltaisin välttää kehoa ja aivoja kiihdyttäviä tekemisiä, esim. liikuntaa ja työasioiden hoitamisia.

Olen selvästi alkanut tottua tähän uuteen rytmiin eikä nouseminen ole kirpaissut enää niin paljon kuin alussa. Onni on myös se, että miniaamuvirkku on alkanut viihtyä lastenohjelmien parissa. Se on ainoa tapa pitää hänet hiljaisena niin että toinen lapsi saa vielä nukuttua. Pienen kodin haasteita.