maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kevättä vaatekaapissa, osa 2

Kuten aiemmin kirjoitin, minulla on meneillään vaatekaapin päivitys ja oman tyylin etsintä. Lauantaina eksyin taas Vilaan, kun kaikki vaatteet olivat siellä -20%. Yleensä en jaksa kiertää alennuspäiviä, mutta nyt tiesin, että tarvitsen vielä uutta kevät- ja kesävaatetta. Ostin pari trikoista maksimekkoa ja vaalean neuleen. Olin jo maksanut ostokset ja kävelemässä pois, kun silmiin osui tämä ihanan kepeä, polvipituinen hame. Rakastuin ensisilmäyksellä. Ruskea vyö on irrallinen ja ostettavissa erikseen.



Sovituskopin sisustuskortissa luki: "Forget the rules, if you like it - wear it". Hyvin sanottu. Liian usein päätyy miettimään vähän rajoittuneesti ja seuraa niitä vanhoja toimintatapojaan ja -tyylejään. Miettii jopa, että voinko minä käyttää tällaista kun olen tämänikäinen ja tämänlainen ja blaah blaah. Normit ja omat uskomukset ovat juurtuneet niin tiukasti mieleen.


Vaatekaupan jälkeen varmistin mieheltä, että pärjäävät kotona vielä hetken ilman minua. Keksin nimittäin, että kävisin samalla katsomassa kevätkenkiä itselleni. Ja löytyiväthän ne. Oikeastaan olivat löytyneet jo aikaa sitten, kun kävin katselemassa kevään kenkätarjontaa. Ruskeat Eccot. <3 Kyllä minä mietin, että onko minulla näihin varaa, mutta aika nopeasti olin tehnyt päätöksen.


Kaikista eniten hullaannuin ehkä kuitenkin alla näkyviin Vagabondin avokkaihin. Olen ihastunut tuohon vaaleanruskeaan sävyyn ja matala korko tekee niistä käytännölliset. Aiemmin olen omistanut lähinnä mustia ja pyöreäkärkisiä ballerinoja, joten nämä piristävät ja naisellistavat tyyliäni hyvin. Kookengän nuori naismyyjä lankkasi kengät ilmaiseksi ja antoi hyvät hoito-ohjeet. Muutenkin oli kiva rupatella hänen kanssaan pitkän aikaa. 

Ostin myös kenkienhoitovälineet ja aion satsata näiden kenkien huoltoon kuukausittain. Minulla ei ole monia kenkiä, joten ne myös kuluvat nopeasti. Aiemmin en ole jaksanut nähdä vaivaa tai osannutkaan vaan olen antanut kenkien näyttää kuluneilta. Onko teillä muilla tapana hoitaa kenkiänne jotenkin? 


Odotan jo kovasti, että saan nämä kaikki ihanuudet käyttöön!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti