perjantai 19. toukokuuta 2017

Kesän ensimmäinen päivä!

Meinasin laittaa tytölle aamulla ulos villatakin haalarin alle. Tai laitoinkin. Hei haloo. :) Ulko-ovella kerhoon lähtiessä heitettiin se vielä pois ja tulihan sieltä sitten lämmin päivä: kesän ensimmäinen. Jo kerhomatkalla luovuttiin sormikkaista ja päivällä pyöräiltiin kotiin ilman pipoa ja huivia haalari puoliksi auki. Kai nyt voi sanoa, että on kesä? On ollut niin kamalan kylmiä päiviä välillä. Tänään näin kuitenkin ensimmäisen voikukan.

Syötiin lasten kanssa välipalaa ulkona viltillä, etupihan nurmikolla. Croissantia, rusinaa ja banaania: tytön suosikkeja. Nurmi tosin on vähän kärsinyt, koska sen päällä sahattiin puutavaraa talvella remonttia varten ja nyt ruoho on osittain sahanpurun peitossa. Jospa se uusi vihreys sieltä vähitellen pääsisi läpi. Vauva rapisteli onnessaan paperipussia viltillä ja yritti syödä isoja kourallisia ruohoa. Tyttöä se nauratti. Oli lämmin ja oltiin sisävaatteissa.




Päätä on särkenyt tänään. Lämpöisen lisäksi ilma on ollut jotenkin tunkkaisen painostava. Tuntunut päässä ukkoskeliltä. 

Ajatukset sentään ovat olleet keveitä, kiitos pitkien yöunien. Yöt on menneet kyllä todella hienosti. Ja aamuisin unta riittää 7 tai 8 kieppeille, mikä on ihmeellisen ihanaa, kun vasta juuri herättiin ennen kuutta.

Olen melkeinpä ihan riehaantunut tästä öisestä vapaudesta. Kuin lehmät, jotka ensimmäistä kertaa pääsevät kevätlaitumelle. Vähän ihmeissäni ja epäuskoinen olen, mutta innoissani. Olen uskaltautunut haaveilemaan jopa erilaisista minireissuista. Nyt voisin periaatteessa olla joskus yhden yön poissa. Elokuuksi ollaankin suunniteltu miehen kanssa yhteistä irtiottoa hotelliyön merkeissä. Minun äiti on lupautunut hoitamaan lapsia siksi aikaa ja hänelle voinkin heidät hyvillä mielin jättää. Hänen kykyihinsä luotan täysin. 

Ja kyllä kesän aikana haluaisin jonnekin miniretkelle myös yksin. Se on asia, jonka olen viime aikoina oppinut itsestäni. Siis sen että oikeasti tarvitsen välillä omaa rauhallista aikaa, jolloin ajatella luovasti. Tarvitsen tilaa, aikaa, hiljaisuutta ja vapautta. Olen nyt ymmärtänyt olleeni lapsesta asti sellainen. Kuljeskelleeni pitkin metsäteitä asioita pohtien ja istuen järvenrannassa itsekseni. Olen tuijotellut tähtitaivasta huoneeni ikkunasta parikin tuntia putkeen ja nauttinut aina menemisen vapaudesta. Oma tila löytyy joskus suuresta kaupungista, jonne voi "kadota" olemalla osa isompaa ihmismassaa. Joskus tavoitan sen parhaiten metsästä ja maaseudulta. Katsotaan, mihin kesä vie.

2 kommenttia:

  1. Mistä tuo ihana viltti/peite?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppi on tehnyt viltin meille muutama vuosi sitten. :)

      Poista