Suuntaa etsimässä

Edellisestä kirjoituksesta tuntuu olevan tosi kauan aikaa. Ja siitä, kun kirjoitin sellaisesta mistä olisin oikeasti halunnut. Tuskinpa kukaan haluaa olla huonovointinen ja päänsärkyinen, mutta toki siitä kirjoittaminen oli myös tärkeää. Migreenin jälkeen olen koonnut itseäni ja elänyt mahdollisimman hitaasti. Antanut keholle ja mielelle aikaa. Kuulostellut itseäni. On kyllä touhuttukin, mutta kaikki on lähtenyt omasta halusta.

Viime viikolla olin tosi väsynyt. Onneksi sain purkaa sitä viestittelemällä M-ystävän kanssa ja olen kyllä erittäin onnellinen siitä, että saan niin ihanaa vertaistukea. Minulla on monta tärkeää ystävää, joille voin viestittää tai soittaa, jos tunnen itseni riittämättömäksi tai kipuilen muuten. Ystävät sitten muistuttavat, että kaikilla meillä on omat haasteemme arjessa ja on inhimillistä väsyä niiden edessä. Se auttaa. Kiitos.

Olen lukenut joitain kirjoituksiani vanhasta blogista, esimerkiksi lasten juttuja ja synnytyskertomuksia. Joskus tekisi mieli julkaista vanhoja tekstejä täälläkin. Että saisitte oikean kuvan siitä, kuka olen ja mitä minulle on tapahtunut. Hyvällä mielellä noita luin, vaikka sitten alkoi tuntua, että se oli paljon aidompi blogi kuin tämä. Ehkä johtunee sekä kirjoitustyylistä että sisällöstä. Vanhassa blogissa en pitänyt siitä, että koko elämäni tuntui pyörivän pelkästään lasten ympärillä. Onhan se ehdottomasti tottakin, mutta halusin tässä blogissa muistuttaa itselleni, että olen muutakin kuin äiti. Lasten asioista kirjoittaminen myös mietityttää, koska he eivät pysty itse antamaan suostumustaan siihen vielä. Tekisi mieli kertoa heidänkin kuulumisiaan ja kehitysjuttuja, mutta yritän vähän toppuutella itseäni.

Jostain syystä olen tuntenut olevani vähän rajoittunut ja miettinyt liikaa, mistä voin kirjoittaa. Tämä blogi kun on kaikkien läheisteni tiedossa. Avoimuus pelottaa välillä, vaikka olen saanut ihanaa palautetta rohkeudestani. Kaikenlainen hyvä palaute lämmittää aina. Jännittää kuitenkin edelleen, että tulenko hyväksytyksi, jos kerronkin jotain sellaista, mitä muut eivät ole tienneet. Yritän kuitenkin jatkaa rennolla ja rohkealla mielellä, omana itsenäni. Ehdottomasti tämä uusi blogi on kehitysblogi, sillä onhan se alkanut muutoksen kokemisesta elämässäni. On ihan sallittua, että blogikin hakee vielä muotoaan. Välillä kirjoittaminen käy hitaaksi ja mietin kaikki sanat tarkalleen. Silloin tekstin tuottaminen on raskasta ja julkaiseminen venyy. Joskus vain naputan rennosti ja saan silti sanottua haluamani.

Näiden viime päivien aikana ollaan miehen kanssa istutettu meille puutarhaa. On haravoitu ja ostettu mustaherukkapensaita, pensasmustikkaa, ruusuja ja kesäkukkia. Se on ollut uskomattoman ihanaa. Rakastan oman pikkupihan haravointia. Eilisen kyttäsin ikkunassa suojeluvaisto valppaimmillaan, kun pari metsäpupua tuli taas uteliaina katsomaan, olisiko jotain uutta maukasta syötävää. Minun rakkaat istutukseni. Pitkäaikainen haaveeni: oma piha. 💚

Olen myös nähnyt ystäviä, käynyt ravintolassa syömässä, lukenut hyviä naistenlehtiä, ostanut uuden kirjan ja lukenut sen, lajitellut pyykkejä, suunnitellut tauluja kotiimme, totutellut kuukautisiin raskauden jälkeen ja järjestänyt vaatekaappini toistamiseen Marie Kondon opeilla. Herkkulakossa on oltu miehen kanssa nyt viikko. Se on ollut välttämätöntä mässäilyputken jälkeen.

Tunnistan hyvän ja omaan elämäntilanteeseeni sopivan kirjan siitä, että luen sen muutamassa päivässä. Mielenkiintoisia kirjoja on paljon, mutta kannesta kanteen jaksan lukea vain ne, jotka todella sykähdyttävät ja istuvat hetkeen. Talvella hotkaisin Marie Kondon kirjat päivissä, samoin nyt ahmin muutamassa päivässä Jutta Gustafsbergin ja Harriet Piekkolan Mielen päällä-teoksen. Niille on ollut näköjään tilausta elämässä. Niitä lukiessa on tullut hyvä ja rauhallinen mieli. Olen saanut myös paljon ajateltavaa.

Tällä viikolla ollaan edelleen rauhallisesti. Perjantaina mies pitää vapaapäivää tulevan Äitienpäivän kunniaksi. Tai oikeastaan siksi, että hän aikoo olla harrastuksensa parissa lauantain ja sunnuntain. Me keksitään niille päiville lasten kanssa jotain mukavaa pientä, jotain mitä voi tehdä ilman autoa. Jospa käydään vaikka kaupunkikahvilla. Tai sitten ollaan vain kotona. Ihan mikä tuntuu hyvältä.

Vaikea edes kuvitella enää, miten lukossa olin loppuviikosta. Nyt olo on toisenlainen. Kodin ja pihan laittaminen sekä henkisten asioiden ajattelu ovat tuoneet hyvää ja levollista energiaa päiviin. Onnellista viikkoa kaikille!