Imetys loppui

Viikko sitten kirjoittelin imetyksen loppumisesta, mutta viimeistely jäi kesken, kun tuli niin haikea mieli ja muutakin kiirettä. Nyt pääsen tätä vihdoin postaamaan. Tämä on aika iso juttu minulle. Yhtäkkiä se vaan jäi pois kokonaan. Nyt Ukkosen sairastellessa olen pari kertaa tarjonnut rintaa. Vauva on ihan ihmeissään ja nauraen katsonut minua, että "hei äiti, mitä tää tämmöinen nyt on, että eikö me sovittu jo että lopetetaan". Pari kertaa imaissut ja päästänyt irti. Ei siis enää kaipaa sitä. Muuten kyllä tulee iholle ja halailee minun olkapäätä ja kaulaa sylissä ollessaan. Asettuu kippuralle minua vasten. Ihana rakas poika. <3 Tässä viikko sitten kirjoitettua:

Ukkosen (9,5kk) imetys on käytännöllisesti katsoen loppunut. Olen vielä tarjonnut rintaa about kerran päivässä, jos vauva on ollut itkuinen tai jotenkin reppana. Lohduksi. Ja se onkin näyttänyt auttavan. Voi sitä auvoista hymyä, jonka silloin saan. Maitoa ei kuitenkaan enää ole tullut muutamaan päivään. Haikea mieli, sillä toivoin imettäväni pientä söpöläistä ainakin yksivuotiaaksi. Tämä imetystaival ei kuitenkaan ollut yhtä simppeli kuin esikoisen. Tällä kertaa huolta oli esim. imuotteesta ja puremisesta. Lisäksi imetys oli lopuksi pitkään vain toisen rinnan varassa.

En ehkä pysty muistelemaan nyt kovin paljoa imetyksen lämpimiä ja läheisiä hetkiä, ettei tule apea mieli. Toisaalta ajattelen, että nyt maidon antaminen on selkeämpää: tiedän tarkemmin kuinka paljon vauva saa. Olisin silti voinut jatkaa vielä.

Pikkuvauvan varpaat

Tämän vauvan imetys oli jotenkin selkeämpää kuin esikoisen. Se varmaan johtui siitäkin, että Ukkosella ei ollut samanlaisia vatsavaivoja kuin Satulinnulla aikanaan. Tytölle annoin silloin maitoa joka itkuun ja sitähän riitti: sekä maitoa että itkua. Jälkikäteen olen miettinyt, että olisi ollut ehkä parempi olla välillä antamatta ruokaa, että tytön vatsa olisi saanut levätä. Vaikka eivät ne itkut minun syytäni olleet kuitenkaan. Tällä kierroksella ruokarytmi on alusta alkaen ollut jotenkin selkeämpi.

No nyt se haikeus iski, kun muistelin, miten Ukkonen näpräili omia sormiaan ollessaan rinnalla. Minun rakas vauvani. <3 Kaipa tähän haikeuteen liittyy sekin, että poika kasvaa koko ajan ja muutaman kuukauden kuluttua juhlitaan jo yksivuotispäivää. Vauvani kasvaa, nyyh.

Imetin aluksi makuultani, myöhemmin istuen. Mitään rintaraivareita tai muita ei ollut ollenkaan. Vain sitä puremista joskus kuudesta seitsemään kuukauden ikäisenä. Se liittyi varmaan hampaidenkin puhkeamiseen tai maidon vähenemiseen. Kiinteät ruoat maistuivat hyvin ja tiesin, että niitä pitäisi ehkä vähentää, jos haluaisin tehostaa imetystä. En vain halunnut olla antamatta soseita, kun ne maistuivat niin hyvin. Myös oma hormonitoimintani palautui jotenkin yllättävän nopeasti ennalleen. Sekin ehkä vähensi maidontuotantoa.

Kahdeksan kuukauden iässä lopetettiin yöimetykset ja ne vähenivät neljästä yhteen ihan yhden-kahden yön aikana. Vauva oli selvästi valmis nukkumaan paremmin. Jäljelle jätettiin vielä aamuyön imetys, joka käytännössä tarkoitti syöttöä noin klo 4 tai 5. Pian kuitenkin huomattiin, että jos syötän viideltä, poikasen oli vaikea saada enää unta sinä aamuna. Tällä hetkellä tehdään niin, että annetaan vähän maitoa nokkamukilla, jos herää liian aikaisin itkemään. Kovin paljoa ei mukista juo, mutta aamuöisin se auttaa monesti takaisin uneen.

Unikavereita

Olen toki tyytyväinen siitä, että olen pystynyt imettämään tähänkin asti. Imuotteessa on alusta asti ollut jotain pientä häikkää ja luulen, että nimenomaan siksi syöminen toisesta rinnasta oli hankalaa. Sekin on yksi syy, että olen kokenut imetyksen tehostamisen haastavaksi. Toinen rinta kun ei ole ollut enää pitkiin aikoihin maitoisa.

Kuten joskus aiemminkin kirjoitin, imetyksen loppuminen on myös ristiriitaista. Toisaalta se antaa paljon lisää mahdollisuuksia minulle aikuisena itsenäisenä ihmisenä. Voin olla yötä poissa ja mies pystyy ruokkimaan vauvan yhtä helposti kuin minä. Minulle on myös aina imetysjakson jälkeen ollut mieluista se, että olen kokenut saaneeni oman vartaloni takaisin itselleni. En siis tarkoita, että kilot olisivat karisseet tai mitään, vaan sitä, että enää ei tarvitse miettiä, aiheutinko vauvalle vatsavaivoja syömällä esimerkiksi tulista ruokaa.

No joo, silti on vähän haikea mieli nyt. Onneksi nämä lapset on kuitenkin vielä pieniä ja kaipaavat äidin ja isän syliä vielä pitkään, toivottavasti ihan aikuiseksi asti ja vaikka sen jälkeenkin. <3

Nyt fiilis on ihan jees tästä asiasta. Ukkonen on todistanut, että osaa juoda nokkamukista ja tavallisestakin muovimukista halutessaan. On oltu muuten lähekkäin eikä vauva ole näyttänyt kaipaavan rintaa. Olen suunnitellut itselleni loppukesälle pariakin yön-yli-reissua ja se on tuonut huomattavaa hyvää mieltä. Korvike on sopinut vauvan vatsalle ja pian saa antaa jo hapanmaitotuotteita.