maanantai 17. heinäkuuta 2017

Omaa lomaa pitkästä aikaa

Minäkin halusin omaa lomaa lapsiperheen arjesta. Tämä oli heinäkuun ainoa viikonloppu, jolloin se oli mahdollista. Niinpä kävin olemassa vanhempieni luona yhden päivän ja yön. Ensimmäistä kertaa yksin sitten Ukkosen syntymän.

Edellisenä iltana oli taas vähän haikea olo, mutta aamulla riemuitsin. Niin se on ennenkin mennyt. Jossain vaiheessa vähän ikävöin näitä muruja etukäteen, mutta sitten kyllä nautin koko sydämellä vapaudesta ja rauhallisuudesta.

Viikonlopun aikana tein ainoastaan sellaisia asioita, joita minä halusin. Autossa kuuntelin radiosta poppia ja hoilasin mukana minkä osasin. Vielä lapsuudenkotini pihassakin musat soivat täysillä. Hahhah! Eri lauluista tuli mieleen erilaisia muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Ja uudempia biisejä hytkyin muuten vain. Musiikki on yksi tapani olla.

Perillä kävin kävelyllä hautausmaalla, etsimässä tuttujen hautoja ja sanomassa moikat ja kiitokset mummulle ja papalle. En ole ennen saanut aikaiseksi.

Sitten lämmitettiin päiväsauna rannassa ja vaihdettiin kuulumisia pikkuveljen kanssa. Käytiin läheisellä joella, jossa on koski, laavu ja kota. Hassua, että en ollut käynyt siellä koskaan aiemmin. Ihana paikka, jonne täytyy mennä taas ensi kerralla vaikka miehen kanssa kahdestaan. Mukava retkeilypaikka yllättävän lähellä. Lapsiakin sinne voisi viedä, mutta pelkään edelleen vähän karhuja, joita on kuulemma tuollakin joskus nähty. Tiedä sitten.



Iltasella katseltiin mökillä leffaa Little miss Sunshine ja otettiin rennosti. Palattuani illalla talolle puolen kilometrin päähän korkkasin pitkästä aikaa yhden Happy Joen ja katselin huonoja elokuvan loppuja myöhäisiltaan.

Yöt on maaseudulla ihmeellisen hiljaisia. Sitä ei muistakaan ennen kuin siellä on. Ei kuulu hiiskaustakaan. Mistään. Minä hetkenä hyvänsä voi omakotitalon pihaan kävellä peura tai hirvi. Ollaan luonnon keskellä.

Sunnuntaina sain olla rauhassa kun muut olivat töissä ja asioilla. Söin lounaseväitä rannan kuistilla ja ihastelin kimaltelevaa järveä. Kävelin myös sukulaisen mökillä katselemassa järvimaisemia ja muistelemassa hauskoja lapsuuden uintiretkiä. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut viettää lapsuuden näin hienoissa maisemissa lähellä luontoa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta viileä tuuli vilvoitti niin, että varjossa paleli ilman takkia. Isän ja veljen kanssa juotiin vielä mökkikahvit ja rupateltiin, kunnes pakkasin kamppeet ja ajelin takaisin kotiin. Kotimatkalla luukutin taas radiota ja koska soittolistat on aina melko suppeat niin osasin jo laulaa joitain lauluja menomatkaa paremmin.



Kotona odotti kaksi tyytyväistä lasta, mies sekä anoppi. Vauva oli ensin vähän ihmeissään, mutta sitten antoi suuria hymyjä. Tyttö vaikutti ihan omalta itseltään, tosin isänsä kanssa ei halunnut lähteä asioille, mutta siihen vaikutti varmasti se, että olin vasta juuri tullut kotiin. Istuskeltiin rauhassa viltillä ulkona ja hiekkalaatikolla. Vauva jännitti nurmikolla mahallaan ja oli kankeana laskuvarjohyppääjän asennossa. Toin tytölle tuliaisiksi uuden hammasharjan, muutaman tarran ja Pätkiksen. Halusi heti harjata hampaita ja illallakin tuli hätä, kun isänsä meinasi pestä hänen hampaat vanhalla harjalla.

Hyvä reissu ja hyvin oli kotonakin mennyt lapsilla ja miehellä. Nyt voisi useammin lähteä yhdeksi yöksi pois.


Tässä lopuksi haluaisin rohkaista muitakin kotivanhempia pitämään omaa lomaa. Mitenkähän kirjoittaisin tämän, että ymmärrätte mitä tarkoitan. Jokainen saa nimittäin tietenkin tehdä miten itse haluaa ja minulle se on aivan sama miten muut tekee. Kaikki on ok. Minulle jäi kuitenkin mieleen jo aikoja sitten, kun jossain joku bloggari kirjoitti, että äidit pitävät itseään parempina lapsensa hoitajina kuin lapsen isiä. Että puhutaan näennäisesti tasa-arvosta, mutta ei kuitenkaan oikeasti ajatella, että toinen osaisi yhtä hyvin. Ja että äidit eivät todellisuudessa antaisi isille mahdollisuutta osallistua lastensa asioihin saati tilaisuutta oppia. Tuo jäi pyörimään mieleeni ja vaikka en halunnut ensin hyväksyä sitä, ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan.

Kotiäitinä olen ollut paljon lasten kanssa kolmestaan ja minulle on tullut omia tapoja tehdä asioita sekä taitoja selviytyä hankalista tilanteista. Ne ovat kuitenkin tulleet harjoittelun kautta, ne eivät ole olleet minussa valmiina. On luonnollista, että mieheni, joka viettää aikaa lasten kanssa lähinnä iltaisin, ei ehkä handlaa kahden lapsen hoitamista yhtä sujuvasti kuin minä. Ainoa keino oppia on olla lasten kanssa. Ja niin hän on nyt ollutkin. Tekemällä oppii. Ehkä toinen mokailee ensin, mutta lopulta saa hienon onnistumisen kokemuksen, kun homma alkaakin sujua. Samalla tavalla minä opin olemaan yksin lasten kanssa 9 kk sitten. Kuka tahansa voi oppia olemaan yksin kahden pienen lapsen kanssa, vaikka aluksi jännittäisi. Isien kykyjä ei pitäisi aliarvioida eikä heitä pitäisi myöskään päästää liian helpolla. Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta isätkin ovat vastuussa lapsistaan yhtälailla kuin äidit. Ihan aikuisia ihmisiä kun ovat ja lapsen tehneet.

Haluaisin vain sanoa, että isätkin pärjäävät lasten kanssa. Voivat tehdä jotkut asiat jopa sujuvammin ja paremmin kuin me äidit. Vaikka minunkin on kyllä usein vaikea sitä myöntää. :D Helposti kotivanhempi ottaa ohjat ja silloin se toinen ei saa edes mahdollisuutta oppimiseen. Ja joskus ilman vastuuta ei ole motivaatiota oppiakaan. Siis jos toinen tekee aina kaiken ja on aina auttamassa. Siksi tekee ihan hyvää kaikille, että kotivanhempi ottaa omaa lomaa ilman lapsia ja näin jakaa oikeasti lastenhoitovastuuta puolisolleen. Ja mitä sen väliä, jos hommat sujuvat vähän eri tavalla. Pääasia että lapsille on syliä, turvaa, ruokaa ja unta tarjolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti