perjantai 25. elokuuta 2017

Lapset tuovat suurimman rakkauden ja huolen

Kun sain lapsia, koko maailmani mullistui. Käsitteet rakkaus ja huoli saivat aivan uudenlaiset mittasuhteet, joita en voinut arvatakaan ennen lasten saamista. Vaikka olin aina sanonut, että perhe ja terveys ovat minulle ne tärkeimmät asiat ja arvot, vasta äidiksi pääseminen on kirkastanut arvoni oikeasti. Nyt ajattelen täydellä sydämellä ilman pientäkään epäilystä, että perhe on minulle kaikista tärkein ja arvokkain asia tässä maailmassa: lapset ja mies.

Perheen jälkeen tärkeintä on perheen terveys. Se että lapset ja me aikuisetkin voidaan hyvin ja meillä on kaikki kunnossa. Jos rakkauskin, niin samoin huoli lapsista on järisyttävä eikä se taida helpottaa kuin vasta haudassa. Ehkä sitten kun lapset ovat aikuisia, voi luottaa siihenkin, että he itse osaavat hoitaa asioitaan, mutta sitä ennen me ehditään menettää aika monta hiusta murehtiessamme ja huolehtiessamme. Ja meidän lapset on kuitenkin vasta pieniä.

Eilen ja tänään meidän lapsi on ollut tunteja lääkärireissulla. Eilen tuli jotain sellaisia oireita, jotka piti tutkia. Lasten henkilökohtaisten asioiden suojelemiseksi en halua nyt sanoa, mitä ne olivat. Anteeksi, tiedän että se on ärsyttävää. Mies vei lasta lääkäriin ja minä hoidin kotona toista. Huoli on ollut kova meillä kaikilla. Pitkällisten tutkimustenkaan jälkeen mitään syytä oireille ei löytynyt. Nyt vain toivotaan, että oireet eivät palaa ja voidaan jatkaa elämää. Elämä nimittäin pysähtyy, kun lapsi sairastuu isommin. Kaikki pienet arkiset asiat menettävät täysin merkityksensä. Mitään muuta ei pysty ajattelemaan. Huoli kalvaa taukoamatta.

Toivon kovasti voimia niille, joiden lapset sairastavat. Ja kiitollisuutta niiden mieleen, jotka saavat olla terveitä. Kannattaa elää iloisena ja onnellisena, mutta tiedostaen, että mitä vain voi tapahtua kelle vain. Mikään ei ole itsestäänselvää. Arvostetaan sitä mitä nyt on ja nautitaan elämästä. 

Rakastan meidän perhettä yli kaiken.  💖


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti