Taas tässä yhtenä iltana taistelin sen sairaalateipin kanssa. Miten ihmeessä se tuntui taas niin kipeältä irrottaa? No se kai sen idea onkin, että varmasti pysyy. Auts!
Sain siis eräänä aamuna rauhallista omaa aikaa istuskelemalla labrassa pari tuntia sokerirasituskokeessa. Kyseessä oli kontrollikoe raskausdiabeteksen takia.
Oli jotenkin vaan ihan luksusta lähteä aamulla pimeään syysilmaan, vaikka satoi ja iltapala ja aamupala olivat syömättä vaaditun paaston takia. Puolikuu loisti hämyisen taivaan läpi ja ihmiset olivat menossa töihin. Tuntui niin normaalilta. Että näinhän se maailma elääkin. Pyöräilin kumpparit jalassa kaupunkiin. Lapset jäivät nukkumaan miehen kanssa. Mies piti etätyöpäivän ja hoiti heitä aamun.
Labrassa kaipasin naistenlehtiä, joita ei ollutkaan! Puhelimen akkukin alkoi hyytymään eikä sillä voinut kirjoittaa tänne eikä viestitellä aamuterveisiä ystäville. Jouduin taipumaan ja vaipumaan terveelliseen toimettomuuteen. Kuuntelin odotusaulassa muiden keskusteluja, ajattelin omiani, ihastelin erään herrasmiehen tapaa antaa istuimensa vanhuksille kenenkään muun tajuamatta koko tilannetta. Juttelin tutuille ja tuntemattomille muutamat sanat. Tiedättekö muuten, että minusta on aina vähän vaivaannuttavaa nähdä tuttuja ihmisiä labrassa. Ystävät ovat asia erikseen, mutta ex-työkavereille, puolitutuille ja muille on hankala puhua siellä. Vaikka oma syy labrakäynnille ei olisi mikään salaisuus, ei missään tapauksessa halua udella toisen syytä eikä aiheuttaa toiselle hämmennystä.
Minua huimaa ja heikottaa usein verikokeessa, jos alan ajatella itse toimitusta. Siksi aloitan hoitajan kanssa minkä tahansa keskustelun ja toivon homman olevan pulkassa ennen puheiden loppumista. Hehheh. Hyvin toimi taas tälläkin kertaa!
Tuloksetkin jo sain soitettua ja olin kyllä huojentunut, että sokereissa ei ole häikkää. Enää en nimittäin pidä terveyttäkään itsestäänselvyytenä. Kaikesta hyvästä kannattaa olla kiitollinen! Raskausaikana minulla oli paastoarvo juuri viitearvojen rajalla, minkä takia saan käydä sokerirasituskokeessa tästä lähtien aina kolmen vuoden välein, kuulemma koko loppuelämäni ajan. Eipähän siinä, ei mua haittaa.
 |
| Yhtenä päivänä paistoi puoli minuuttia aurinko. Heti kamera käteen! |
Minulla ollut kanssa paastoarvo juuri rajalla raskausaikana ja kävin sen yhden kontrollin lapsen ollessa 1v, ja kun se oli ok, niin ei muista käynneistä puhuttu mitään. Toki mahdollisen raskauden kohdalla sit rasitus on edessä uudestaan, mutta tuo jatkuva seuranta ihmetytti.
VastaaPoistaSatu
Joo näissä asioissa ja eri paikoissa ja kaupungeissa ja työntekijöissäkin on aina kyllä niin suuria eroja. Mä kun soitin noita tuloksia niin se hoitaja varmaan jostain ihan luki niitä ohjeistuksia kun kuulosti siltä ettei sanonut niitä niin luontevasti. Jospa jotkut suositukset on, mutta niistä ei joka paikassa niin vouhoteta. En tiiä. :D
PoistaMulla sama kaupunki kyseessä kuin sullakin ja kuulin toiselta henkilöltä samaa, että oli sanottu jatkuvasta seurannasta (hänen kanssaan meillä jopa sama neuvola, eri th tosin). Noh, ehkä ne jossain vaiheessa kyselee perään, jos tarvetta on. ;-) Satu
VastaaPoista