maanantai 1. tammikuuta 2018

Potkukelkkailua ja hyvää elämää

Parasta uudenvuoden vietossa oli varmaan potkukelkkailu Satulinnun istuessa kyydissä. Maaseututie oli sopivan liukas ja pitävä, matkalla oli mäkeäkin ja silloin minua vain nauratti. Satulinnun ilmettä en nähnyt, mutta halusi heti uudestaan, joten eiköhän se suu ollut ylöspäin. Samaisella kelkalla potkin 25 vuotta sitten lapsuudenystävän kanssa isoa mäkeä alas meille. Yhdellä reissulla hän laski mummunsa kelkalla syvään ojaan ja kelkka meni rikki. Se on jäänyt mieleen.

Taivas on hetken sininen ja kelkka luistaa!

Tai sitten parasta oli rattikelkkailu, josta Ukkonen (1v 3kk) löysi oman suosikkipuuhansa. Hän seisoi miehekkäästi 25 vuotta vanhan rattikelkan kyydissä ratista kiinni pitäen ja kiljahdellen. Välillä istui ja välillä seisoi. Siskon kanssa peräkkäinkin. Muistan, kun pikkuveljeni sai kelkan aikoinaan. Rattikelkka oli silloin erityisen hieno juttu. Värikäs Stiga. Olin tosi iloinen veljen puolesta, vaikka pelkäsinkin aina, että hän loukkaa itsensä, vauhtia kun riitti. <3

Stiga neonväreissä

Tai sitten parasta uudenvuoden vietossamme oli kun istuttiin pitkään mummulan sohvalla lastenohjelmia katsellen, sylikkäin Satulinnun kanssa. Oltiin peiton alla pitkän aikaa lähekkäin ja hiljaa. Seurattiin, kuinka Myyrän ystävä, pieni sininen kiinalainen kissa, suri omaa sinisyyttään.

Tai kun lapset leikkivät mummun ja papan kanssa niin antaumuksella. Viihtyivät ja nauttivat. Olivat niin söpöjäkin ja taitavia. Ukkonen muka ujosteli pappaa, vaikka kuitenkin niin tykkäsi kauheasti papan jutuista. Satulintu vei mummun yläkertaan pikkulegoilla leikkimään, niillä joissa on luuranko - huhui!

Tai kun lapset nukahtivat tyytyväisinä leppoisan uudenvuodenaaton jälkeen mökillä ja miehen kanssa levitettiin vuodesohva mökin tuvassa. Poltettiin takassa tulta ja katseltiin elokuvaa peiton alta, suklaakonvehteja ja sipsipussia rapistellen. Ulkona loisti upea täysikuu ja jostain kylältä kantautui satunnaisesti rakettien ääntä. Mekin oltiin ammuttu aiemmin muutamat raketit, vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että se on älytöntä rahan tuhlausta. Satulintu kuitenkin tykkäsi kovasti ja hihkui ja kiljahteli. Ukkonen säikkyi raketin suhisevaa lähtöääntä. Ilta oli kuitenkin kokonaisuudessaan rauhallinen ja levollinen.

Sanottakoon kuitenkin, että viime päivät eivät ole olleet ainoastaan helppoja ja ihania. Ehhei, hehheh. Haluan sanoa sen ääneen, jotta meidänkään elämästä ei saisi liian siloteltua kuvaa. Odotin mökkireissua niin paljon, että ihan yllätyin, kun olinkin sitten niin stressaantunut. Tavallisetkin asiat kuten ruoanlaitto tai kaupassa käyminen saivat välillä uupuneeksi. Lapset tuntuivat tarvitsevan jatkuvasti jotain ja olivat äänekkäitä. Oli uhmakiukkua ja lelujen ottamista toiselta. Minulla ei ollut riittävästi aikaa ja jaksamista ajatella omia asioita tai olla rauhassa. Illalla ei ollut puhtia edes lukea kirjaa, jonka sain jouluna ja jonka aloittamista olen odottanut siitä asti. Harmitti ja kiukutti.

Elämä on vain hyvin harvoin pelkkää iloa ja onnen kiljahduksia. Täydellisen elämän tavoittelun sijaan olisi hyvä suhtautua omaan itseensä lempeästi ja hyväksyä, että aina ei osaa elää omienkaan oppiensa ja arvojensa mukaan. Vaan niin kauan kuin tulee uusi päivä, tulee myös uusi mahdollisuus. <3 

Oikein paljon onnellisia hetkiä teille kaikille tähänkin vuoteen! Iloitaan elämästä ja ollaan kiitollisia kaikesta hyvästä mitä saadaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti