Työuupumuksesta

Haluaisin kirjoittaa mun syksyisestä työuupumuksesta, mutta en oikein tiedä, mistä aloittaisin. Asiassa on niin paljon eri puolia ja monenlaista tärkeää, jonka haluaisin sanoa. Tärkein on ehkä se, että minä uuvuin totaalisesti ja että sen hyväksyminen tunnetasolla oli pitkään vaikeaa. Uupuminen toi esiin monenlaisia vaikeita tunteita kuten häpeää, pelkoa ja pettymystä, joiden käsittely on vienyt paljon energiaa. Yhtä tärkeää on ehkä sanoa, että uupuminen ja pitkällä sairauslomalla oleminen ei ollut hauskaa tai helppoa, mutta äärimmäisen tarpeellista ja kasvattavaa. Olen siitä aidosti kiitollinen ja onnellinen.

Olen yhä uupunut ja esimerkiksi joululoman aikana olen huomannut itsessäni samanlaista väsymistä kuin aiemminkin: alkaa tulla raja vastaan. Tuo raja on myös uupumisen myötä madaltunut selvästi: en edes pysty enää feikkaamaan. En pysty tsemppaamaan tai taistelemaan missään ympäristössä vaan keho ja mieli kertovat viipymättä, jos ylitän sietokykyni. Se ylittyy herkästi esim. liiasta metelistä, kiireestä, paineesta, vaatimuksista, liiasta vastuusta ja univajeesta. Se ylittyy myös kovasta fyysisestä ponnistelusta sekä runsaista ja väkinäisistä sosiaalisista tilanteista.

Olen hyväksynyt, että toipuminen voi kestää kauan. En suunnittele enää lähiviikkoja asettaen niille suuria odotuksia vaan suunnittelen sitä, mihin suuntaan haluan elämäni menneen vuoden päästä. Katson pidemmälle: uupumus opetti sen. Minulla oli syyskuusta joulukuulle eri pituisia sairauslomapätkiä. Oltuani hetken sairauslomalla yritin palata töihin. Kokeilu jäi yhden päivän mittaiseksi, koska seuraavana yönä nukuin vain nelisen tuntia ja ymmärsin silloin itsekin, että en voi kiirehtiä toipumista. Jatkoin sairauslomaa.

Tällä hetkellä olen osasairauslomalla. Se tarkoittaa, että kokeilen töissä käymistä osa-aikaisesti ja Kela tukee tätä osasairauspäivärahalla. Tarkoitus on kuulostella omaa oloa ja jaksamista töissä sekä vähitellen toipua täysin työkykyiseksi. Työtehtäviä on vähennetty ja mukautettu. Tein tätä kaksi viikkoa ennen joululomaa ja se tuntui ihan mukavalta. Olin toki tosi väsynyt työpäivien jälkeen. Myös tämä loma on tuonut epävarmuutta jaksamisesta, mutta kuten sanoin, en juurikaan ajattele tulevia viikkoja. Elän tässä hetkessä nyt ja katson tilannetta aina erikseen sitten kun sen aika on.

Olen ollut tosi kiitollinen siitä, että olen alkanut näyttää tunteitani ja kertoa tarpeitani lähipiirille. Olen sairausloman ansiosta jaksanut järjestää itselleni Kelan tukeman psykoterapian ja muita tukitoimia.  Olen jaksanut olla hyvä äiti ja aiempaa mukavampi puoliso. Olen alkanut ymmärtää, että saan olla juuri sellainen kuin oikeasti olen ja tää prosessi on edelleen työn alla. Ympäristö ja oma tiedostamaton mieli ovat syöttäneet mun aivoihin vuosikausia sellaista paskaa siitä, kuka minä olen ja mihin minä pystyn. Ja vasta nyt vähitellen alan ymmärtää, että minä saan itse määritellä sen, kuka ja millainen olen. Ja että pystyn ihan mihin vaan. Se on vielä vähän hankala ymmärtää sydämen tasolla asti. Ja tämä kaikki nostattaa tietenkin monenlaisia tunteita asioita ja ihmisiä kohtaan, mikä on ainoastaan hyvä. Tunteilla on meille asiaa, vaikka niitä ei tarvitsekaan ottaa aina niin todesta. Ne kun ovat vain tunteita. Ne tulevat ja menevät, mutta ne on tärkeä elää läpi, koska muuten ne pakkautuvat kehoon ja mieleen. Jumiutuvat sinne ja aiheuttavat siellä erilaisia häiriötiloja.

Koen, että toipuminen on alkanut. Se kestää minkä kestää: yritän antaa sille aikaa, mutta myös sallia uupumuksen väistyvän sitten kun se on lähdössä. En halua takertua siihen, mutta haluan myös käsitellä asiat niin, että uupumus ei tule enää koskaan takaisin. Sillä tämähän ei ollut ensimmäinen kerta kun uuvuin, mutta ensimmäinen kerta kylläkin sille, että hain ja sain apua.

Olen saanut paljon voimaa Kiltin tytön voimakirjasta (Suvi Bowellan). Luulin, että olisin jo jättänyt nuo teemat taakse, mutta yllättävän paljon ne vielä minussa resonoivat. Myös lääkärin suosittelema Uuvuksissa (Liisa Uusitalo-Arola) on ollut hyvä kartta toipumiseen. En ole sen sisältämiä tehtäviä tehnyt vielä läheskään kokonaan enkä lukenut edes loppuun, mutta olen saanut siitä jo paljon asiallista tietoa ja ymmärtävää kohtaamista. Toipuminen etenee vähitellen ja kuoppaisesti: välillä jaksaa enemmän ja välillä vähemmän. Joskus jaksaa lukea ja opiskella aiheesta, usein ei jaksa. Ja hyväksyn sen, koska hyväksyminen helpottaa oloa, vaikka se aluksi kirpaiseekin hankalien tunteiden kautta.

Hei tää on iso juttu!

Reilu viikko sitten varasin itselleni lennot Barcelonaan. Perillä kolme yötä ja kaksi täyttä päivää. Hyvä hotelli, rennot suunnitelmat. Pieni irtiotto ja ensimmäinen reissu ulkomaille yksinäni sitten yhdeksän vuoden takaisen Amerikan matkan. Jipii!

Olen haaveillut kaupunkilomasta pitkään. Olen ylpeä siitä, että olen havahtunut ajattelemaan itseäni ja omia tarpeitani tämän kaiken pikkulapsielämän keskellä. Olen vihdoin alkanut tehdä konkreettisia asioita viedäkseni elämääni siihen suuntaan kuin tahdon sen etenevän. Olen tehnyt paljon ajatustyötä mm. murtaakseni rajoittavia uskomuksiani ja työ on toki vielä kovasti kesken. Tämä matka on kuitenkin ensimmäinen iso ja konkreettinen todiste siitä, että homma etenee ja olen siitä niin suunnattoman onnellinen! Matkasta siis ja edistymisestä!

Ymmärrän, jos kolmen yön hotellimatka ei tunnu kovin erikoiselta kaikkien mielestä. Minulle se on silti enemmän kuin iso juttu. Se on suuri symbolinen edistysaskel kaikenlaisen haaveilun, odottamisen, aikaansaamattomuuden, epävarmuuden, arkuuden, sekavuuden, itsensä unohtamisen, väsymyksen, masennuksen, muiden miellyttämisen, ankaran kehopositiivisuuteen pyrkimisen, itsetunto-ongelmien ja elämänvaihekriisin jälkeen.

Se on merkki siitä, että olen menossa oikeaan suuntaan. Se antaa toivoa, että löydän itseni jälleen, kaiken hapuilun jälkeen. Asioiden ankara työstäminen tulee kantamaan hedelmää ja näkyvissä on uudenlaista valoa. Opin, kehityn ja kasvan, toivun ja paranen.

Matkustaminen yksin merkitsee minulle mm. rohkeutta, uskallusta, vapautta, vahvuutta, itsenäisyyttä sekä itsensä aktiivista kantamista. Siksi olenkin niin yltiöonnellinen, että olen nähnyt näitä piirteitä itsessäni taas pitkän tauon jälkeen. Koska juuri sellainen tahdon olla. 💛

Kun väsyttää mutta ei nukuta

Viimeiset pari viikkoa olen kärsinyt nukahtamisen vaikeudesta. Se on vaivoista kyllä jotenkin todella rasittava. Kroppasi on väsynyt, askel painaa, tavarat putoilevat käsistä ja leikkaat veitsellä sormeen. Unohtelet asioita, ruoat palavat pohjaan, suoritat rutiininomaisesti etkä osaa sanoa riittävästi ei. Aamuisin heräät väsyneenä ja iltaisin pyörit sängyssä turhautuneena jopa tunteja. Tiedostat, että elämässäsi on liikaa, mutta pyörää on hankala saada pysähtymään enää tässä vaiheessa.

Väsyttävän päivän jälkeen menet tyytyväisenä ajoissa nukkumaan, kun ajattelet sen auttavan, mutta uni ei tulekaan. Ajatukset alkavat laukata ja kärpäsistä kasvaa härkäsiä. Tai sitten valvot telkkarin ääressä tappiin asti, kun olet jo luovuttanut. Voit toki saada hienoja oivalluksia lakanoissa maatessasi, mutta ne unohtuvat samantien, koska aivosi eivät kykene pitämään niitä muistissa. Kun olet juonut lämpöisen iltakaakaon, yrittänyt ihan oikeasti hengittää rauhallisia ja syviä joogahengityksiä sekä kokeillut muutkin poppaskonstit eikä uni vieläkään saavu, alat menettää toivosi ja tuskastua. Muutamien tällaisten iltojen jälkeen on pakko pysähtyä ongelman äärelle ja vääntää asia rautalangasta itselleen: tee tälle nyt jotain, hyvä ihminen.

Luulen, että monesti tällaiset nukahtamisen ongelmat johtuvat vain stressistä ja yliväsymyksestä. Siitä että ihminen on ottanut itselleen liikaa henkistä kannettavaa tai alkanut vaatia liikaa itseltään voimavaroihinsa nähden. Kroppa on niin puhki, että se joutuu skarppaamaan jatkuvasti suoriutuakseen. Kun kaikki energia menee selviytymiseen, ei ole enää ammennettavaa mihinkään muuhun, esimerkiksi selkeään ajatteluun, omien tarpeiden kuuntelemiseen tai aitoon rentoutumiseen. Suorittamisen oravanpyörä pyörii kuin marsuhäkissä eikä marsu enää muista, miten kyydistä hypättiinkään pois, kun kaikki huomio täytyy suunnata jalkojen liikuttamiseen ettei kaatuisi naamalleen. Seuraa ylivirittynyt olotila. Kun painetta on liikaa päivisin, tottakai sitä on myös iltaisin ja öisin. Ja sitten uni häiriintyy.

Ensimmäisenä pysähdy. Kuuntele itseäsi ja sitä mitä kehosi yrittää sinulle kertoa näillä kaikilla oirehtimisilla. Entä mitä mielesi tahtoo? Mitä sinä ihan oikeasti haluat ja sisimmässäsi tarvitset? Sinun ei tarvitse kertoa sitä muille, kunhan alat toimia sitä kohti. Minä halusin unta ja vapaa-aikaa näiden kaikkien aikaisten aamuheräämisien, yöheräilyjen, sairastamisien sekä synttärijärjestelyjen jälkeen. Ukkosella on siis myös ollut yöheräämisiä, jotka ovat näkyneet omassa olossani nopeasti. 

Kuin ihmeen kautta olen jo tällä viikolla saanut näitä molempia. Koska lasten nukkumisiin voi olla vaikea vaikuttaa niin nopeasti, varattiin minulle ensimmäisenä lisää omaa aikaa. Se olikin päässyt taas kerran unohtumaan kaikessa kesähumussa. Parissa päivässä olo helpottui ja unenlahjat alkoivat selvästi löytyä. Vielä vähän pelkään nukkumaan menemistä, että meneekö se taas pyörimiseksi, mutta uskon, että suunta on nyt parempaan päin. Olen saanut nyt myös päivisin unta taaperoisen nukkuessa ja merirosvotytön katsellessa lastenohjelmia vieressäni sängyssä. Iltapäivisin mies on ottanut vastuun lapsista ja vienyt heitä mm. mökille sukulaisia tapaamaan. Ihmeellisesti myös lapset ovat nukkuneet muutamana aamuna kahdeksaan. Mitä luksusta! 💙

Ihana ilon aihe on amppelitomaatti täynnä kukkia ja raakileita

Jankutan aina tätä samaa, mutta uni ja lepo vain ovat niin supertärkeitä koko arjen kannalta. Levänneenä on niin paljon helpompaa olla kiva ihminen, joka jaksaa huolehtia muiden lisäksi myös itsestään.

Alkuvuoden tärkeitä

Jokaisen vuoden tavoitteena ja lupauksena pitäisi kaikilla ihmisillä olla se, että pidettäisi omasta itsestä erityisen hyvä huoli. Sen pitäisi olla jo ihan taito, selvä asia. Vaan ei se niin helposti aina toteudu käytännössä. Siksi ajattelisin, että se on hyvä teema minunkin vuodelle 2018. Aurinko-tatuointinikin merkitys on, että ensin täytyy olla itse kokonainen (pyöreä aurinko) ja sitten vasta voi antaa muille itsestään (säteet). Pitäisikin muuten joskus kirjoittaa noista tatuoinneista lisää!

Hyvän huolen pitäminen voi tietenkin tarkoittaa mitä vaan konkreettista pientä tai suurta. Kaikkea sellaista, joka tekee minut aidosti onnelliseksi ja parantaa elämäni laatua.

Avaruusolentokortti äidille <3

Arvojen mukaan toimiminen on yksi tällainen asia. Tänään kun olen viettänyt syntymäpäivää, olen vain ollut älyttömän kiitollinen tästä perheestä. Nämä ihmiset on ehdottomasti mun tärkein asia maailmassa. Haluankin olla lempeä ja empaattinen äiti enkä kiukkuinen Känkkäränkkä niin kuin varmaan oon ollut koko syksyn. Haluan olla ymmärtäväinen ja iloinen vaimo enkä herneenpalon vetäissyt, sokaton kranaatti. 

Jotta voi muuttua, täytyy aloittaa pienten asioiden tekemisestä ja tehdä ne eri tavalla kuin ennen. Yksi asia kerrallaan, yksi hetki kerrallaan. Ehkä järjestää koti, siivota, suunnitella ja aikatauluttaa päivä, liikkua, levätä, nukkua, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, syödä, harrastaa, puhua, keskustella, pyytää apua, ajatella tai käyttää aikaa eri tavalla kuin ennen. Täytyy myös hyväksyä, että aina ei onnistu heti haluamallaan tavalla: joskus on vaan ihan paska siinä mitä yrittää. Mutta sitten ylös vaan ja ensi kerralla voi taas olla parempi ihminen, äiti, puoliso, ystävä, kokki, mitä vaan.

Nyt pois koneelta, pitkästä aikaa telkkarin ääreen. Keitän tutun ja turvallisen kofeiinittoman teen ja alan odottaa, että Amazing Race alkaa ysiltä. Huomenna tulee pari ystävää kylään ja tarjoan heille salaattilounasta. Kivaa!

Yksi tämän vuoden tavoitteista on opetella tekemään herkkusämpylät!

Tämän päivän lounassalaatti

Oman itsen kuuntelemisesta

Viikot ennen joulua olivat jotenkin tosi vauhdikkaita. Oikeastaan jo marraskuun alusta asti meillä oli kauheasti menoja ja tekemisiä. Ei ollut juurikaan aikaa pysähtyä. Tai olisi tietenkin ollut, mutta en osannut ja malttanut. Oli niin kivaa olla vaihteeksi aktiivinen ja jaksavainen. 

Saatiin puolivahingossa uusia kivoja kavereitakin, mutta sekin kuormitti. Uusien sosiaalisten suhteiden luominen on aika työlästä näin aikuisena ja täytyy kauhean tarkasti miettiä, miten paljon jaksaa käyttää siihen aikaa ja kuinka paljon sitä haluaa. Olen kaivannut myös vanhoja ystäviä, joiden näkemiselle ei ole tuntunut löytyvän aikaa tai sopivaa ajankohtaa.

Somekin on alkanut ärsyttää: Instagram ja Whatsupp. Olen alkanut taas olla puhelinriippuvainen sikäli, että ahdistaa jos kännykkä unohtuu kotiin esim. kauppareissulla. Sitä pitää kuikuilla tosi usein. Toisaalta se antaa arkena kaivattua sosiaalista elämää, kontakteja muihin aikuisiin. Välillä tämä kotiäidin elo oli aika yksinäistä. Nyt ei ole ollut enää. En kuitenkaan tykkää siitä, että somen jatkuva tiirailu vie aikaa ja läsnäoloa lapsilta. Miehenkin whatsupp laulaa koko ajan. Sekin on alkanut rasittaa. Hänkin on kiinni somessa.

Whatsupp on kauhean kätevä ja laitan sillä paljon kuvia sukulaisille ja ystäville esim. lapsista. Sitä on helppo ja nopea käyttää. Toisaalta lukemista odottavat monet viestit rasittavatkin, kun joskus tulee tunne, että pitäisi olla heti ja aina toisten tavoitettavissa. Itsehän sen tunteen itsellensä vain luo. Jokainen tietenkin itse määrittelee sen, kuinka näitä sovelluksia käyttää ja kuinka paljon antaa niiden hallita elämää. Että kuinka usein sitä puhelinta katsoo. Se jo auttaa paljon, että laittaa puhelimen äänettömälle. Öisin laitan lentokonetilan päälle. 

Myös sillä on merkitystä, millaisen tavan kehittää itselleen sopia tapaamisia. Osaako sopia niitä esim. viikon päähän vai tuleeko niitä sovittua ex tempore samana päivänä. Jos käyttää saman päivän tekniikkaa, silloin puhelimen täytyykin olla lähettyvillä jatkuvasti. Itse tykkäisin sopia menot pääosin hyvissä ajoin ja kirjoittaa ne kalenteriin. Silloin saan viikosta hyvän kokonaiskäsityksen. Joskus voi sitten keksiä tekemisiä spontaanistikin ja on kyllä ihan kiva kun kysytään yllättäenkin.

Nyt loppuvuonna on tuntunut, että olen ollut liikaa energiaa ottavien ulkopuolisten asioiden vietävissä. Se tarkoittaa vain sitä, että nyt täytyy tarkemmin kuunnella itseään ja toimia sen mukaan. Täytyy uudelleen käydä läpi, mitä asioita haluaa lasten kanssa tehdä, miten ja kenen kanssa. Ja miten haluaa oman vapaa-aikansa käyttää. Mitkä on niitä oikeasti tärkeitä asioita itselle.

Tässä vuoden vaihtuessa on luontevaa tarkastaa oma suuntansa. Tehdä tilannekatsaus, että jatketaanko samaan malliin vai muutetaanko jotain. Itsellä ainakin tuo somen ja puhelimen käytön on muututtava jollakin tavalla. Samoin sen, että järjestän jatkossa enemmän aikaa niille asioille, jotka on mulle tärkeimpiä. Meinaako kukaan muu ottaa uutta suuntaa nyt uuden vuoden alkaessa?

Hiljaista ja hidasta muutosta

Olen tehnyt viime kuukausina paljon aktiivista ajatustyötä elämäntapamuutoksen hyväksi. Olen opetellut esim. kehoni hyväksymistä, omien aitojen mielenkiinnon kohteiden etsimistä, kannustavaa puhetta itseäni kohtaan, pienten pysyvien muutosten tekemistä arjessa. Olen herätellyt uinuvaa omanarvontuntoani ja etsinyt hukkaamaani itsetuntoa. Toisin sanoen työstänyt niitä samoja kipupisteitä kuin ennenkin. 

Edelliset viikot ja jopa kuukaudet ovat kuitenkin olleet aika haastavia. Mieli on ollut maassa ja kaikenlaista huolta pinnassa. Olen selvitellyt mm. TSH-kilppariarvojani yksityisen lääkärin kanssa sekä surkutellut jämähtänyttä ylipainoani ja huonoja yöunia. Kellojen siirtäminen sai yksivuotiaan unet sekaisin ja välillä on ollut tosi raskaita päiviä, kun hän on itkenyt poskihampaiden puhkeamista ja kun on herätty jo aamuviiden jälkeen. Fiilis on ollut pääosin alavireinen.

Olen silti pyrkinyt lisäämään aktiivisuutta arjessa ja touhunnut lasten kanssa paljon kaikenlaista. Yrittänyt tehdä pieniä hyviä muutoksia syömiseen, liikkumiseen ja nukkumiseen, jotta saisin lisää energiaa. Osittain se onkin onnistunut. Olen kiinnittänyt myös erityistä huomiota vapaa-aikaan ja järjestänyt itselleni kivoja menemisiä ja tekemisiä ystävien kanssa. Onnelliseksi minut on tehnyt myös esim. se että olen osannut olla lapsille läsnä. Ja että olen saanut laitettua tunnelmavaloja kotiin. Olen tehnyt sellaisia pieniä kivoja juttuja, joista juuri minä tykkään.

Viime kesän muistoja: sininen ihana taivas ja makoilua hämähäkkikeinussa

Olen viime aikoina keskittynyt nimenomaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja hitaaseen muutokseen. Harrastanut yin-joogaa, nähnyt ystäviä, huomioinut uniasioita, ottanut omaa aikaa paljon enemmän kuin ennen. Olen ehkä jotenkin naiivistikin toivonut, että löytäisin siinä samalla tasapainoisen ruokavalion ja kehokin alkaisi voida paremmin, ikään kuin itsestään. Vaan eipä se ole mennyt niin. Samalla tavalla olen napostellut herkkuja kuin ennenkin, ollut makealle perso ja unohtanut kasvikset ruoasta. Niinpä aloitin nyt tarkemman ruokavalion. Siihen sisältyvät mm. täydellinen sokerilakko ja säännölliset ruokailuajat. Olen innoissani! Jospa saisin tästä lisää energiaa ja iloa arkeen! <3

Pari sanaa joulusuklaista

Tämän postauksen ydinsanoma on, että tiedosta huonot tottumuksesi. Mekin opittiin taas yksi juttu meidän jouluherkuista. 

Miehen kanssa puhuttiin nimittäin joulusta ja siitä, että voisin tehdä meille sitten rocky road -suklaata. Se taitaa olla meidän molempien erityisherkku. Viime jouluna konvehtirasioiden kulutus meidän perheessä oli ihan hurjaa. Todettiinkin taas kerran, että eivät ne konvehdit ole edes erityisen hyviä. Jostain syystä sen rasian kuitenkin ostaa kotiin. Sen tietyn merkkisen. Ja tuleehan se toki sitten syötyä. Viime joulu meni tässä suhteessa ihan överiksi. Vielä joulun jälkeenkin ostettiin kauppareissulla multi-pack, kun olivat alennuksessa. Ihan sairasta.

Ymmärsin juuri, että olen syönyt näitä tiettyjä suklaakonvehteja lapsuudesta asti. Se oli se paras rasia silloinkin ja jonain jouluna niitä saattoi saada useammankin boksin, kun niitä sai kaupasta kolme tai neljä kympillä ja mummut ja papat olivat laittaneet niitä paketteihin meille lapsenlapsille. Vuosi toisensa jälkeen nuo vaaleanruskeat rasiat alkoivat määrittää joulua. Jos jostain syystä ei olisi saanut sitä rasiaa,  olisi pettynyt. Joulu ei olisi ollut oikeanlainen ilman sitä.

Koettiin ahaa-elämys miehen kanssa, kun sovittiin, että ei ostetakaan sitä rasiaa tänä jouluna. Ensimmäistä kertaa tyyliin ikinä. Ei edes muistojen tai tottumuksen vuoksi. Muistot säilyvät muutenkin ja vanhat tottumukset eivät ole aina hyväksi. Sen sijaan tehdään/ostetaan jotain sellaista hyvää, josta oikeasti tykätään. Miten yksinkertainen asia, mutta silti joskus niin vaikea tajuta ja toteuttaa!

Joulusta täytyy tehdä juuri sellainen, josta itse pitää. Elämä pitää rakentaa sellaiseksi, että itse viihtyy siinä juuri nyt.

Halinallepiparit

Ranskanpastilleja pipareihin