Rajoittavat uskomukset

Viime aikoina minusta on ollut mielenkiintoista kyseenalaistaa uskomuksiani itsestäni. Millaisena pidän itseäni ja miksi? Olenko sittenkään sellainen kuin olen aina luullut? Mitkä ovat oikeasti heikkouksiani ja vahvuuksiani? Mistä oikeasti pidän? Millainen käyttäytyminen on osa pysyvää temperamenttiani ja mikä puolestaan on opittavissa oleva piirre tai taito?

Ihmisillä on monenlaisia rajoittavia ja kielteisiä uskomuksia itsestään. Useat niistä ovat tosi tiukassa ja niitä täytyy käsitellä huolella vapautuakseen niistä. Uskomukset ovat minuuteen, kaikkeen olemiseen ja osaamiseen liittyviä kertomuksia ja ajatuksia, joita henkilö itse on alkanut pitää absoluuttisena totuutena. Harvoin niitä edes kyseenalaistetaan arjessa. Ajatellaan vain, että tällainen minä olen ja nämä asiat minä osaan, piste.

Uskomukset ovat voineet syntyä jo lapsuudessa esimerkiksi muiden kommenteista ja siitä, miten lasta on kannustettu mihinkin toimintaan. Miten on tuotu esiin vahvuuksia ja heikkouksia sekä kuinka lasta on rohkaistu opettelemaan vaikeita asioita. Onko korostettu näkökulmaa, jossa "sinä et ole lahjakas tässä asiassa vaan tuossa toisessa" vai ajattelumallia, jossa "harjoittelemalla voit oppia mitä vaan". Onko puhuttu, että "sinä olet tällainen ja tällainen, et sellainen". Onko lyöty leima otsaan. Lapsena ja nuorena sitä on helposti kovin herkkä ulkopuolisten hyvääkin tarkoittaville sanomisille.

Meidän aikuistenkin olisi hyvä muistaa, että meidän on mahdollista tehdä elämässä aikalailla kaikkea mitä haluamme. Meidän on mahdollista oppia vaikeitakin asioita, jos meillä on riittävästi motivaatiota harjoitella. Voimme kehittyä erilaisiksi kuin lapsuudessa tai nuoruudessa itseemme imaisemamme leima osoittaa. Saamme olla sellaisia kuin oikeasti olemme, vaikka olisimme vuosikymmenet luulleet olevamme erilaisia. Saamme kehittyä ja kasvaa. Saamme muuttua! Tämä antaa meille mielettömät määrät mahdollisuuksia. Miten ihanaa!

Olen oppinut tiedostamaan monia uskomuksia itsestäni. Olen esimerkiksi jo lapsuudessa alkanut uskoa, että minä olen kyllä musikaalinen, mutta kuvataidetta en osaa tuottaa. Pitkään luulin, että jokaisella ihmisellä on korkeintaan yksi juttu, jossa voi olla erityisen hyvä. Ja minä ajattelin, että pianonsoitto oli minulle se. Soittotaitoani tuotiin esille paljon lapsena ja soittoani tietysti kehuttiin. Ja hyvä tietysti niinkin, herkkänä ja epävarmana imin kehut syvälle sydämeen ja sain niistä voimaa. Olin hyvä jossain.

Ja olinhan toki harjoitellut soittoa kovasti. Oli ihana saada kehuja. Kuitenkin vasta hiljattain olen ymmärtänyt, että aivan yhtä hyvin voisin olla taitava jossain muussa asiassa. Jos olisin päätynyt esimerkiksi kuvataidekouluun tai mieluisaan liikuntaharrastukseen, olisin voinut kehittyä siinä. Jos olisin jatkanut novellien ja runojen aktiivista kirjoittamista, voisin olla julkaissut jo omaa tekstiä. Jne.

Olen tietysti todella onnellinen, että olen oppinut soittamaan pianoa niin hyvin, että vielä aikuisenakin osaan soittaa uusista nuoteista monenlaista musiikkia. Toisaalta välillä kaihertaa, että miksi piti niin kovasti keskittyä vain siihen pianonsoittoon ja musiikkiin. Olisiko voinut opetella ja harrastaa jotain muutakin? Eivät pianotunnit nimittäin aina järin mukavia olleet. Eikä aina olisi jaksanut harjoitella. Toisaalta taitojen kertyessä oli myös helppo tehdä sitä mitä osasi, ts. soittaa. Muun taidon opettelu olisi varmaan tuntunut hankalalta.

Yksi sitkeistä uskomuksistani onkin ollut, että "osaan soittaa, mutta en piirtää". Että minulla ei yksinkertaisesti ole siihen kykyä. Piirrän esimerkiksi kaikki eläimet melko samalla tavalla enkä hahmota mittasuhteita kovin hyvin. Yläasteella koin olevani tosi huono kuvataiteessa, samoin yliopistossa. En keksinyt aiheita teoksiini eivätkä opettajat koskaan kehuneet töitäni. 

Nyt olen kuitenkin päättänyt ajatella toisin. Olen huomannut, että mallista piirtäminen onkin yllättävän helppoa eikä siihen tarvitse mitään supertaitoja. Myös hyvä mustekynä ja riittävän paksu ja imukykyinen paperi auttavat. Olen tajunnut, että kyse on ollut vain harjoituksen puutteesta ja siitä, että uskomukseni vuoksi en ole edes yrittänyt etsiä keinoa piirtämisen sujumiseen.

En ajattele itseäni enää pianistina. Kyllä, osaan soittaa, mutta osaan paljon muutakin! 💛 Ajattelen muutenkin nykyään mieluummin vahvuuksiani ja sitä, miten voitan heikkoudet ja pelot minulle sopivalla tavalla. Haluan ajatella itsestäni hyvää ja puhua itselleni kauniisti.

Mietipäs hetki. Mitä sinä osaat ja missä asioissa ajattelet virheellisesti olevasi huono? Entä voisitko puhua itsellesi kauniimmin ja kannustavammin? Voisitko tarttua rohkeammin toiveisiisi ja etsiä keinoja niiden toteuttamiseen? Usein elämänlaatua ja hyvinvointia voi edesauttaa jo pikkuruisilla muutoksilla arjessa.