keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Remontin muistelua

Ne jotka ovat seuranneet meidän perheen kuulumisia jo edellisen blogin ajoilta, tietävät että muutimme vihdoin joulukuussa 2016 uuteen kotiimme pitkällisen remontin ja säätämisen jälkeen. Olin kirjoittanut remontista yhteenvedon, mutta siinä kevyessä hötäkässä (raskausväsymys, remontti, synnytys, muutto, ihan tavallinen arki kahden pienen kanssa) se jäi julkaisematta.

Kevät kun on muutenkin kodin laittamisen aikaa, on kiva muistella mennyttä remonttiähkyä. Olen niin onnellinen meidän uudesta kodista nyt, vaikka täytyy myöntää, että koko viime vuosi oli aikalailla kuraa. Juuri puhuttiin miehen kanssa, että edelleen toivutaan tuosta rykäyksestä. Se oli parisuhteenkin koetinkivi ja retki omaan inhimilliseen sieluun.


Pelkkä asuntokauppojen tekeminen oli meille raskaampi ja pitkäpiimäisempi projekti kuin olisi osattu arvata. Periaatteessa kaupat oli sovittu puolitoista vuotta ennen h-hetkeä, mutta tutun myyjän viivyttely ja empivät puheet kuormittivat minut äärilaidalle. Niin monta kertaa kauppojen tekemistä siirrettiin, että kiehuin. Olin valmis jo luovuttamaan ja katseltiinkin muita asuntoja. Tämä oli kuitenkin niin sopiva meille, että sen ajatuksen voimalla sinniteltiin.

Asunto oli alkuperäisessä 80-lukuisessa kunnossaan, joten tarvittiin täysremontti. Aloitettiin suunnittelu ihan tyhjästä vailla mitään kokemusta. Oli stressaavaa miettiä eri remonttiratkaisuja raskausmahaa raahaten sekä tietämättä, ehditäänkö muuttaa ennen kuopuksen syntymää. Mitä jos tehtäisiin tyhmiä virheitä? Onneksi urakoitsijalla oli sen verran pelisilmää, että ohjasi meitä oikeaan suuntaan tekemällä rohkeasti omia ehdotuksiaan. Niistä oli apua.

Satojen päätösten tekeminen oli oikeasti ihan hullua. Huh sitä keskustelun ja neuvottelun määrää! Ja vaikka meillä on melko samanlainen tyylitaju, kinaakin tuli. Meillä oli myös erilainen tapa hoitaa asioita: minä halusin tehdä valinnat nopeasti, jotta ne ovat pois alta kun taas mies halusi vertailla kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja kilpailuttaa jokaikisen firman. Olin menettää järkeni. Ollaan siis rakennettu tämä koti yhdessä, lattian alta kattoon. Niin vaikeaa kuin se olikin, se yhdistää meitä nyt.

En saanut kaikkea mitä olisin halunnut. Sain kuitenkin unelmieni kodin, josta olen ylpeä. Sain jopa haaveilemani keittiösaarekkeen, vaikka keittiömme pienuus asetti rajoja. Kaikki sentit laskettiin tarkkaan. Itse asiassa kävi niin, että lopulta piirrettiin itse meille keittiö. Aseteltiin ruutupaperille kaapistot, liedet ja muut. Keittiö onkin minulle yksi tärkeimmistä paikoista uudessa kodissa ja mielestäni se onnistui hyvin. Tykkään erityisesti tuliterästä mikroaaltouunista, isosta tiskialtaasta sekä induktioliedestä, joka kuumenee nopeasti.



Loppua kohden tahti vain kiihtyi ja pari pientä virhettäkin tehtiin. Ehkä eniten harmittaa sähköpistokkeen puuttuminen ihan lieden vierestä. Halusin sen siihen, mutta kommunikaatiokatkos vauhdikkaassa loppuvaiheessa aiheutti mokan. No tällaisten kanssa kyllä eletään: pieniä juttuja ottaen huomioon öö... kaiken. 

Viime metreillä mies vielä ravasi rautakaupassa päivittäin hakien raksalle mitä milloinkin, pistorasioiden koteloista vessapaperitelineisiin. Hän hoiti muutenkin kaikki viralliset tuotteiden tilaamiset ym. Oli yhteydessä mm. isännöitsijään, remonttitarkastajaan, urakoitsijaan, rautakauppaan, keittiöfirmaan, kylppärikauppaan ja pankkeihin. Teki aivan valtavan työn. Minä puolestaan hoidin yksin silloisen kodin, esikoisen ja raskauden. Minäkin ylitin itseni.




Saatiin paljon apua anopilta. Hän maalasi asunnon kaikki seinät ja portaat. Hoiti esikoista meidän käydessä keittiö- ja kylpyhuonekaupoilla. Veivät miehensä kanssa monia peräkärryllisiä roskaa kaatopaikalle. Kokeiltiin muuten ottaa kerran tyttö mukaan laattakauppaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Hän olisi halunnut minun vain tanssivan kanssaan esittelykylppäreiden lattioilla. Anoppi myös tarkkaili remontin aikana, kuinka urakoitsijan työ etenee. Se oli hyödyllistä, koska itse päästiin paikalle harvemmin. Aluksi anopin jatkuva mukana oleminen ärsytti, sillä hän tuntui hieman omivankin meidän remontin ja yritti vaikuttaa päätöksiimme. Hän kävi raksalla omin luvin ja meille etukäteen ilmoittamatta sekä jemmasi itselleen asuntomme vara-avaimet meiltä kysymättä.

Remontti vei meiltä yllättävän paljon aikaa ja energiaa siitä huolimatta, että ulkoistettiin kaikki mahdollinen. Yllätyksiäkin tuli. Yläkerrassa ei esimerkiksi saatu lastenhuoneiden oviaukkoja siihen mihin olisi ollut järkevintä, koska keskellä seinää meni joku putki! Kylpyhuoneen kosteusvaurioita puolestaan piti kuivatella useita viikkoja. Onneksi saatiin iloisiakin yllätyksiä. Olohuoneen katto oli sittenkin saatu röpelöisestä tasaiseksi ja liesituuletin olikin oikein jees.



Viime vuosi oli tunteikas. Pahin stressi hellitti heti kun oltiin saatu tilattua kaikki tärkeimmät ja isoimmat kodin osaset. Huokaisin ja luotin, että kaikki järjestyy. Välillä kyllä mietin, miten jaksankaan. Myös raskaudella ja synnytysjännityksellä oli oma osansa. Olin väsynyt kaikilla tavoilla ja vauva oli ollut perätilassa koko ajan. Jännitin perätilasynnytystä ja pähkäilin viikko tolkulla, että millä tavalla tämä vauva synnytetään. Edellisen synnytyksen jälkeen minulla oli paljon verenvuotoa ja minut luokiteltiin riskisynnyttäjäksi. Pelot olivat välillä tosi suuria: pelkoa kuolemasta. Hetki ennen laskettua aikaa alkoi yhtäkkiä helpottaa ja mieli keveni. Rauha palasi.

Kodin viimeistely ja sisustaminen jatkuu yhä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että mies sai uuden ison television, josta haaveili. Ostettiin myös mm. uusi vitriini, lipasto sekä ihana kulmasohva. Kaikki matot uusittiin, koska haluttiin luopua vanhoista ja pölyisistä karvalankamatoista. Olohuoneen kruunuksi hankittiin pitkän budjettipohdinnan päätteeksi upea Octosecto-valaisin. Todellakin kannatti! Uusi ruokaryhmäkin täytyi ostaa, koska vanha ei mahtunut nykyiseen pieneen keittiöömme. Vaaleaa, maanläheistä, pehmeää tyyliä. Saatiin alakerta valmiiksi juuri ennen joulua.

Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, että onpa meidät keitetty melkoisessa liemessä! Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin! On tehty tämä koti nyt meidän perheelle ja saadaan olla siitä ylpeitä. 

Vanhaan kotiin liittyy monia rakkaita muistoja parisuhteemme alusta sekä esikoisen vauva- ja taaperoajalta. Musta nahkasohva kyyhkyläisten lepopaikkana, paksu olohuoneen matto lapsen haparoivien askelten alla, juhlat ystävien kanssa, kesäparveke ja upeat ylimmän kerroksen maisemat. Kyllä ne haikeutta tuottavat. Olen silti rakastanut tätä uutta koko sydämestäni ja tänne on hyvä rakentaa uusia ihania muistoja. 💖

Tämä on Koti.

Ja lopuksi vielä kuvakurkistus meidän yläkertaan, jossa makuuhuoneen ikkunoissa roikkuu sekä uusia ihania vaaleita verhoja että vanhoja lakanoita yöunia auringolta suojaamassa. Eheh, tarkoitus olisi kyllä ostaa lisää pimennysverhoja. Iso-Arskakin haluaa pian seinälle ja sauna lämpimäksi.








7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Laura! <3 Vielä on sisustamista ja viilaamista jäljellä, mutta on täällä jo hyvä olla. :)

      Poista
  2. Ihana, tulee oikein hyvä mieli siitä että teille tuli näin kiva Koti <3
    *nattsnakk*

    VastaaPoista
  3. Uuden asunnon osto, remontti ja muutto ovat olleet varmasti tosi rankka projekti teille, mutta täytyy todeta että näyttää upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo vasta jälkikäteen on huomattu, että hups tulipahan tehtyä tämmöinen aika iso projekti. Nyt on onneksi aikaa toipua vaikka koko vuosi ja nauttia omasta kodista vaikka vuosikymmeniä! <3

      Poista
    2. Ja kiitos Elina kehuista! <3

      Poista