Oman itsen kuuntelemisesta

Viikot ennen joulua olivat jotenkin tosi vauhdikkaita. Oikeastaan jo marraskuun alusta asti meillä oli kauheasti menoja ja tekemisiä. Ei ollut juurikaan aikaa pysähtyä. Tai olisi tietenkin ollut, mutta en osannut ja malttanut. Oli niin kivaa olla vaihteeksi aktiivinen ja jaksavainen. 

Saatiin puolivahingossa uusia kivoja kavereitakin, mutta sekin kuormitti. Uusien sosiaalisten suhteiden luominen on aika työlästä näin aikuisena ja täytyy kauhean tarkasti miettiä, miten paljon jaksaa käyttää siihen aikaa ja kuinka paljon sitä haluaa. Olen kaivannut myös vanhoja ystäviä, joiden näkemiselle ei ole tuntunut löytyvän aikaa tai sopivaa ajankohtaa.

Somekin on alkanut ärsyttää: Instagram ja Whatsupp. Olen alkanut taas olla puhelinriippuvainen sikäli, että ahdistaa jos kännykkä unohtuu kotiin esim. kauppareissulla. Sitä pitää kuikuilla tosi usein. Toisaalta se antaa arkena kaivattua sosiaalista elämää, kontakteja muihin aikuisiin. Välillä tämä kotiäidin elo oli aika yksinäistä. Nyt ei ole ollut enää. En kuitenkaan tykkää siitä, että somen jatkuva tiirailu vie aikaa ja läsnäoloa lapsilta. Miehenkin whatsupp laulaa koko ajan. Sekin on alkanut rasittaa. Hänkin on kiinni somessa.

Whatsupp on kauhean kätevä ja laitan sillä paljon kuvia sukulaisille ja ystäville esim. lapsista. Sitä on helppo ja nopea käyttää. Toisaalta lukemista odottavat monet viestit rasittavatkin, kun joskus tulee tunne, että pitäisi olla heti ja aina toisten tavoitettavissa. Itsehän sen tunteen itsellensä vain luo. Jokainen tietenkin itse määrittelee sen, kuinka näitä sovelluksia käyttää ja kuinka paljon antaa niiden hallita elämää. Että kuinka usein sitä puhelinta katsoo. Se jo auttaa paljon, että laittaa puhelimen äänettömälle. Öisin laitan lentokonetilan päälle. 

Myös sillä on merkitystä, millaisen tavan kehittää itselleen sopia tapaamisia. Osaako sopia niitä esim. viikon päähän vai tuleeko niitä sovittua ex tempore samana päivänä. Jos käyttää saman päivän tekniikkaa, silloin puhelimen täytyykin olla lähettyvillä jatkuvasti. Itse tykkäisin sopia menot pääosin hyvissä ajoin ja kirjoittaa ne kalenteriin. Silloin saan viikosta hyvän kokonaiskäsityksen. Joskus voi sitten keksiä tekemisiä spontaanistikin ja on kyllä ihan kiva kun kysytään yllättäenkin.

Nyt loppuvuonna on tuntunut, että olen ollut liikaa energiaa ottavien ulkopuolisten asioiden vietävissä. Se tarkoittaa vain sitä, että nyt täytyy tarkemmin kuunnella itseään ja toimia sen mukaan. Täytyy uudelleen käydä läpi, mitä asioita haluaa lasten kanssa tehdä, miten ja kenen kanssa. Ja miten haluaa oman vapaa-aikansa käyttää. Mitkä on niitä oikeasti tärkeitä asioita itselle.

Tässä vuoden vaihtuessa on luontevaa tarkastaa oma suuntansa. Tehdä tilannekatsaus, että jatketaanko samaan malliin vai muutetaanko jotain. Itsellä ainakin tuo somen ja puhelimen käytön on muututtava jollakin tavalla. Samoin sen, että järjestän jatkossa enemmän aikaa niille asioille, jotka on mulle tärkeimpiä. Meinaako kukaan muu ottaa uutta suuntaa nyt uuden vuoden alkaessa?

Nämä lapset

Voi että. Olen niin kiitollinen näistä meidän lapsista. Siitä että on saatu juuri heidät ja että he on just tuollaisia kuin ovat. He antavat mulle niin paljon joka päivä. Rakastavat, haastavat, ilostuttavat, opettavat. Pikkujeppe ja Pupuneiti. <3

Meillä on oma iltasanonta lasten kanssa. Joka ilta sanotaan se iltalaulun ja iltasadun yhteydessä. On keksitty se Satulinnun kanssa:

Rakastan sua enemmän kuin tähtiä ja kuuta,

rakastan sua enemmän kuin mitään mitään muuta.

 

Ihana kotijoulu

Joulu oli kiva ja lämminhenkinen. Oltiin paljon kotona, syötiin, ulkoiltiin, leikittiin lasten kanssa pitkiä aikoja putkeen. Herkuteltiin vapaasti ja katseltiin lastenohjelmia, otettiin päikkäreitä ja huolehdittiin, että kaikki saivat levätä riittävästi. Iloittiin ja oltiin kiitollisia lahjoista. Tehtiin joulusta sellainen kuin itse haluttiin eikä lähdetty mukaan kyläilyrumbaan. Onnellinen joulu.

Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä joulu tuntui kestävän nämä kokonaiset kolme päivää, ja enemmänkin. Aiempina jouluina tunnelma on väljähtynyt huomattavasti heti aaton jälkeen ja olen vain odottanut, että päästäisiin Uudenvuoden juhlintaan ja tulevaan vuoteen. Tällä kertaa parasta olivat nimenomaan ne rauhalliset ja hitaat jouluiset päivät yhdessä niiden rakkaimpien kanssa. Myös aika ennen joulua oli ihanaa. Se kun koristeltiin kuusi jo viikkoa ennen ja kuuntelin rauhallisia joululauluja iltaisin lasten mentyä nukkumaan.

Jouluaattoaamuna syötiin riisipuuroa, jonka olin tehnyt edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin. Lapsille ei juurikaan maistunut, mutta maistelivat kyllä ja minä söin sitten loput, nam. Lastenohjelmia, leikkejä, ulkoilua, yhteistä ruokailua. Lepohetki ja lisää yhteisiä leikkejä. Iltapäivän kakkukahvit anopin ja appiukon kanssa ja joululauluja pianolla. Joulupukin saapuminen. Lasten onni lahjoista ja Joulupukista. Lahjojen jakamista ja avaamista, leikkimistä ja ihmettelyä. Lahjoiksi lapset saivat mm. piirustustaulun, tarrakirjan, kauniita vaatteita, pehmolelut (vihreä pupu ja keltainen Halinalle), Piippolan vaarin traktorin, paloauton, puhuvan pehmonallen, poneja, nukkeja, laulukirjan, pari ihanaa kuvakirjaa, ison rakettilelun sekä Plaston kuorma-auton ulkoleikkeihin. Muitakin mieluisia lahjoja oli, mutta niitä oli niin paljon etten jaksa edes luetella kaikkia. Lopulta tenavat pääsivät nukkumaan ja kolmevuotias ainakin nukkui vähän levottomasti, kun iltapäivä oli ollut niin jännittävä. Elokuvaa ja loppuillan herkkuja aikuisten kesken.

Joulupäivän ihmeellinen rauhallisuus: ei tarvitse lähteä minnekään. Leikkejä uusilla leluilla, herkuttelua, elokuvia, ulkoilua. Tapaninpäivänä lojumista ja laiskottelua, ihania lumitöitä, spontaani ja siksi niin kiva iltapäivän kyläilyretki anoppilaan.

Nyt joulun jälkeen tuntuu, että jonkinlainen uusi jakso taas alkaa elämässä. Ennen joulua oli niin kauheasti kaikkea kiirettä ja tekemistä, että lupasin itselleni (ja mielessäni myös lapsille) tammi-helmikuun olevan erilainen, rauhallisempi. Tai että tehtäisiin vaihteeksi niitä asioita, joita ei ole ehditty tekemään pitkään aikaan arjessa. Että pidettäisi hitaitakin päiviä eikä mentäisi niin suuna päänä kaikkialle.

Mies on muutaman päivän töissä ja sitten lähdetään mökille viettämään Uuttavuotta. Sekin näyttää sellaiselta meidän omalta tekemiseltä, juuri sellaiselta josta me tykätään just nyt.

Satulintu oli kiintynyt rikki menneeseen kynttelikköön. Niinpä jätettiin se korjaajatontulle, joka lupasi korjata sen ja antaa lahjaksi jollekin sitä tarvitsevalle. Vastalahjaksi Satulintu sai suklaapukin. Me ostettiin uusi kynttelikkö just ennen aattoa.

Oma hetki valkosuklaapuolukoiden kera! <3

Ihanasti oli lunta ja tuli lisääkin yöllä, pehmeää pumpulia

Juhlalasi ja kauniit servetit kruunasivat lapsenkin jouluaterian

Aina Inkeri Ankeinen ilahdutti illalla

Rocky road -ohje

Tein alkuviikolla meidän perinteistä rocky roadia maitosuklaasta, 47% suklaasta, vaahtokarkeista, popcorneista ja erilaisista irtokarkeista. Päälle vielä Pandan valkosuklaata koristeeksi. Tää on aina niin hyvää!

Helppo ohje:

1. Tee mikropopcornit
2. Sulata maitosuklaa ja 47% suklaa varovasti. Laitan usein  2 levyä Fazerin sinistä ja yhden sitä tummempaa 47%. Itse sulatan ne sellaisessa höyrytyskattilassa, jonka alla kiehuu vesi.
3. Päällystä leikkuulauta, iso lautanen tai mikä tahansa astia leivinpaperilla. Astiassa ei tarvitse olla reunoja, mutta sen täytyy mahtua jääkaappiin. Itse suosin isoa leikkuulautaa.
4. Lusikoi noin puolet sulasta suklaasta leivinpaperille esim. suorakaiteen tai sydämen muotoon.
5. Ripottele/upota siihen kaikkia muita aineksia niin paljon kuin mahtuu, kuitenkin niin että kaikki erilliset ainekset tulevat suklaisiksi. Käytä ruokalusikkaa apuna tässä ja pyöritä karkkeja ja muita aineksia sulassa suklaassa. Vaahtokarkit sulavat lämpöisessä suklaassa, niitä ei kannata kauheasti liikutella. Ei siitäkään haittaa ole, mutta niiden idea pehmoisina ylläreinä ei toimi jos ne sulavat kokonaan suklaan sekaan.
6. Laita välillä lisää suklaata kunnes se loppuu eikä muitakaan aineksia enää mahdu.
7. Sulata 1 levy Pandan valkosuklaata mikrossa ja tee sillä koristeraitoja rocky roadin päälle.
8. Laita jääkaappiin jähmettymään, pari-kolme tuntia ehkä menee että on valmista.
9. Leikkaa paloiksi isolla veitsellä ja säilytä jääkaapissa. Piilota osa itsellesi jääkaapin perimmäiseen nurkkaan pahan päivän varalle, sillä muuten se tulee syötyä nopeasti.

Tänään tein itselleni myös jouluista rocky roadia. Se on vieläkin helpompaa kuin tämä edellinen ja myös hurjan hyvää! Siihen laitan vain Pandan valkosuklaata, kuivattuja karpaloita ja pipareita.  Kannattaa kokeilla sitäkin!

Rocky roadin voi aina tehdä niistä aineksista, joista itse tykkää eniten. Popcornien tilalla olen joskus käyttänyt Marie- tai Muro-keksejä. Suolapähkinät olisi varmaan myös tosi hyviä, mutta meillä mies ei tykkää niin kaikki pähkinät on siksi nou nou. Pääasia että suklaan joukossa on jotain rapsakkaa ja jotain pehmoista. Nam nam!

Jouluhääräilyä

Viime päivät on olleet ihan jouluisia. Kuusihan me haettiin jo lauantaina, tavoistamme poiketen saatiin se jo niinkin aikaisin. Oon ollut kuusesta tosi onnellinen ja tuossa vieressä se nytkin loistaa. Satulinnun kanssa koristeltiin se samantien. Pitkään olen halunnut kokeilla viljeltyä kuusta ja tällä kertaa se toteutui, kun käytiin ensimmäistä kertaa ikinä kuusikaupoilla. Aiemmin meillä on ollut perinteinen metsäkuusi. On ollut tosi helpottavaa laittaa kuusi näin aikaisin. Ei ole tarvinnut stressata sitä enää saati käyttää siihen aikaa tässä juuri ennen aattoa.

Tällä viikolla Satulinnulla oli vielä yksi kerhopäivä sekä joulujuhla yhtenä iltana. Juhla oli tosi kiva ja neiti esiintyi, lauloi ja leikki onnellisena ja rohkeana muiden kanssa. Pikkumies Ukkonen konttaili ja kiekui ympäriinsä sekä leikki muiden lasten joukossa iloisena ja keskittyen. Yksi iltapäivä meni liikuntakerhossa ja joitain ystäviäkin on ehditty näkemään, ei tosin kaikkia. Viimeisiä lahjoja paketoitu ja tehty pullaa, rocky roadia ja joulutorttuja pakkaseen. Tein tortut taas kerma-voitaikinasta ja hyviä tuli! 

Joululaatikoita olen tehnyt pakkaseen vähitellen. Itselle ne on sellainen joulun must-juttu. Viime vuonna tilasin ne eräältä yrittäjältä, mutta tällä kertaa en jaksanut ajatella asiaa ajoissa. Ja mikäpä tässä on näitä ollut tehdä, kun itselle saa tehdä ja oppii siinä samalla.

Porkkana- ja bataattilaatikot oli helppoja tehdä, mutta tuo eilinen imelletty perunalaatikko on aina vähän sellaista henkimaailman hommaa. Vaikka oikeasti netissä on ihan hyvät ohjeet imellyttämiseen. Minun vehnäjauhoilla terästetty perunamössö ei ollut imeltynyt tarpeeksi kolmessa tunnissa, joten jätin sen vielä yöksi uuniin. Olin pitänyt sitä varmaan liian matalassa lämpötilassa. Aamulla se oli selvästi löysää ja makukin oli imelämpi, ei kuitenkaan ehkä yhtä hyvä kuin viime vuonna. Mausteiden jälkeen olin kuitenkin ihan toiveikas, että saan jouluaattona syötävää perunalaatikkoa. Bataattilaatikon tein Keittiökriitikon ohjeella, se on jo testattu tosi hyväksi reseptiksi. Sitä pääset kurkkaamaan painamalla tästä. Suosittelen lämpimästi! Porkkanalaatikossa sovelsin kahta eri ohjetta ja maustoin oman fiiliksen mukaan. Kiehu-maitojuoma oli siinä suuri apu, koska yleensä aina poltan maidon pohjaan riisipuuroa tehdessäni. En ymmärrä, miksi siinä aina käykin niin, vaikka sekoitan pohjia myöten ja vahdin ja kärppänä olen. Lanttulaatikon aion vielä vääntää sellaisesta puolivalmiista kaupan massasta.

Meillä menee jouluruokamieltymykset aivan ristiin miehen kanssa, joten meidän kaapista löytyy jouluna monenlaista ruokaa. Mies tykkää kinkusta, karjalanpaistista, makaronilaatikosta ja punajuurisalaatista. Minä taas kasvislaatikoista ja rosollista. Ilman niitä ei joulu tule. Lasten mielipiteet nyt vaihtelevat päivän sään mukaan. Pääasia että maistellaan uusia juttuja. 

Pitkästä aikaa en ole jouluna raskaana enkä myöskään imetä. Voin siis juoda ja syödä ihan mitä haluan. Tätä ei ole tapahtunut neljään vuoteen! Voin vaikka juoda punkkua tai syödä mausteisia pipareita ja lanttulaatikkoa, miten ihanaa!

Joululaulujakin on kuunneltu ja lauleltu. Tonttuja "nähty" ja joululahjoja kolmevuotias kyllä jo odottaa kovasti. Hän toivoi lahjaksi ilmapallokimppua, joka annettiinkin hänelle jo viikonloppuna, kun oli kätevää hakea se kauppareissun yhteydessä. Joulukalenteria on avattu päivittäin ja Ukkonenkin on ollut tarkkana, että saa näpertää oman kalenterinsa luukkuja auki isosiskon seurassa. Enää ei voi jättää pienintä ilman. Sanomista tulee, jos toiset ottavat jotakin ja hän ei saa. Yritetty pitää kotiakin suht siistinä, ettei olisi lauantaina kauheasti siivoamista. Lattioita olen vähän pessyt yläkerrassa, öö varmaan ensimmäistä kertaa vuoteen.

Huomenna mennään ottamaan influenssarokotukset lapsille kun tajusin yhtäkkiä haluavani ne ennen joulua. Minun vanhemmat tulevat myös ehkä kylään. Iltapäivällä toinen mummu tulee hoitamaan lapsia, jotta saadaan haettua kätevästi tuoretuotteet ruokakaupasta aattoa varten. Lauantaina meillä on vielä leikkitreffit Leon leikkimaassa ja mies vie lapset varmaan papan luokse syömään. Minäkin tykkäisin, mutta kotonakin on varmaan hommaa ja pieni yksin oleminenkaan ei olisi pahitteeksi.

Luin jostain hyvän artikkelin, jossa puhuttiin joulun viettämisestä omalla tavalla. Siinä muistutettiin, että jokainen saa viettää joulunsa siten kuin haluaa. Että isovanhemmilla ei ole velvollisuutta järjestää koko suvulle suurta meluisaa joulutapahtumaa kotonaan tai että pariskunnat saavat olla kahdestaan vaikka koko joulun jos haluavat. Tai että joulua ei ole pakko viettää ollenkaan, jos ei siitä välitä. Tai että lapsiperheet saavat luoda omia joulutraditioitaan vapaasti eikä vanhempien sukupolvien tavoista tai toiveista tarvitse välittää. Jokainen saa päättää itse eikä kenenkään tarvitse esim. sukuloida koko jouluaan jos ei itse tahdo tai jaksa. Mekin on vietetty joitain jouluja ajaen ympäri kaupunkia ja seutua, käyty joka paikassa. Kivaahan sekin on ja se on ollut silloin tärkeää, mutta ei kovin rauhaisaa. Nykyään nautin pysähtymisestä ja kiireettömyydestä, siitä kun ei ole aikatauluja. Kyläillä ehtii toistekin. Kukin tyylillään ja omatkin toiveet voi vaihdella tilanteen mukaan.

Ihana kun kohta on joulu ja kaikki valmista! Minulle joulutunnelmaa tuovat nimenomaan kuusi, kynttilät, jouluruoat, kodin järjestys ja perheen kanssa oleminen. Niitä kaikkia luvassa jes!

Ihana Club For Five

Pääsin eilen joulukonserttiin, ah! Teki niiiin hyvää. Viime päivät on olleet täynnä aikatauluja, vaikkakin kivoja. Kaipasinkin jo pysähtymistä ja omien ajatusten katkaisemista hetkeksi. Ihanan ystävän kanssa oli myös kiva mennä.

Club For Five ei pettänyt tälläkään kertaa. Kyseessä siis viiden laulajan suomalainen a cappella yhtye, jos joku ei jostain kumman syystä ole kuullut. Suosittelen lämpimästi käymään heidän keikallaan, sillä esim. radiokuuntelu ei anna riittävästi oikeutta tälle upealle laulannalle.

Konsertissa kuultiin perinteisiä joululauluja, hartaita ja svengaavia. Uusia lauluja ja hauskanpitoakin oli saatu mukaan. Ilostutti, että yleisö oli juonessa mukana ja innostui vauhdikkaammistakin viisuista. Eniten säväyttää aina Tuukka Haapaniemen bassoääni. Se ravisuttaa sielua joka kerta. En vaan voi sille mitään. Se osuu jonnekin niin syvälle. Kaikki muutkin laulajat ovat huikeita ammattilaisia ja tippa meinasi tulla linssiin, kun tenori Jouni Kannisto lauloi herkän soolon kappaleessa Jouluenkeli (alla sanat). Konsertti päättyi Finlandiaan, mikä kruunasi koko kokemuksen. Kaunista ja voimallista. <3

Levollista ja onnellista joulunodotusta teille kaikille!
 

Äiti kaipaat lunta varmaan

sydän etsii valoa 

mä nähdä taisin tonttu-ukkoja,

sinä näit vain pihan harmaan 

Enkeli voi tähtivalon 

alas maahan kuljettaa 

paljon tiedän, sinua voin opettaa 

jo viiden vanha oon 

mä kuulin siiven iskun yllä talon 

Kadotit enkelin, kadotit tähdenkin 

pian on joulu, 

äiti miks mustan maan näet vaan 

mistä enkelin, sulle löytäisin 

satoi aattoyönä höyhenlunta 

enkelistä äiti näitkö unta 

Lennä, kultasiipi lennä 

palaa äidin avuksi 

kiireissään hän sinut unohti 

 sinä päätit piiloon mennä
 

Paperista hiutaleita 

askartelen ikkunaan 

laitetaanko tuikut palamaan 

niillä sisään kutsutaan 

jouluenkeleitä piiloutuneita 

Kadotit enkelin, kadotit tähdenkin 

pian on joulu, 

äiti miks mustan maan näet vaan 

mistä enkelin, sulle löytäisin 

satoi aattoyönä höyhenlunta 

enkelistä äiti näitkö unta 

Mausteiset piparit

Joka vuosi mietin, että milläköhän ohjeella oon viimeksi tehnyt piparit. Ei ole löytynyt sellaista suosikkireseptiä, joka olisi jäänyt mieleen hyvällä tavalla. Paitsi nyt. Niinpä kirjaan sen tänne, jotta ei tarvitse ensi vuonna pähkäillä samaa asiaa. Ohjeen löysin täältä: http://www.kuitetekee.com/2016/11/27/mausteinen-piparitaikina/. Kerrankin pipareissa on riittävästi makua! Inkiväärin kanssa olin silti varovainen. Ai että tulipas hyviä! Kaiken lisäksi sain ostettua uuden possumuotin, jota olin kaivannut. Se tuo mieleen lapsuuden joulut. Tämmöisiä possuja silloin tehtiin. Suosittelen kyllä tekemään itse piparitaikinan. Se on oikeasti todella helppoa ja yksinkertaista.

Mausteiset piparit

200 g huoneenlämpöistä voita
2 ½ dl sokeria
1 ½ dl siirappia
2 kananmunaa
1 litra vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
2 tl jauhettua inkivääriä
2 tl jauhettua neilikkaa
2 tl jauhettua pomeranssia
1 tl jauhettua kardemummaa (minä käytin sitä rouheisen kokoista muovipötkössä tulevaa kardemummaa, koska se on mun mielestä ainoaa oikeaa)
 
Kuumenna siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 10 minuuttia. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä siirappiseos huoneenlämpöiseksi. 

Lisää osa jauhoista ja munat.

Sekoita sooda loppujen jauhojen joukkoon ja lisää seos piparkakkutaikinaan hyvin sekoittaen. 

Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

Paista pipareita 200 asteessa noin 5 min. Taikina on melko tummaa, eli tarkkana saa olla etteivät pala!

Että sellainen päivä

Tänään on ollut sellainen päivä, että pienempi on syönyt vessapaperirullaa ja kaivanut biojätteestä useamman kerran vihreitä palak paneerin jämiä, kastellut talvihaalarinsa vesilätäköissä kun äiti ei jaksanut pukea kurahousuja, kastellut kätensä isosiskon pissapotassa ja syönyt vanhoja ruoanmurusia lattialta. Aika perussettiä oikeastaan.

Se vähän isompi on sinkoillut sinne tänne, levittänyt lelunsa ihan kaikkialle, kiipeillyt pienemmän päällä ja ottanut leluja vain härnätäkseen toista. 

Toinen meistä isoimmista on ollut harrastuksessaan koko päivän ja tämä toinen täällä näiden mukuloiden kanssa. (Touhulan joulukirjan Otto Ronkeli on meidän suosituin iltatarina tällä hetkellä ja 3v on oppinut pitkän sadun ulkoa sanasta sanaan. Siinä äreä Otto Ronkeli sanoo lapsille: "pois tieltä mukulat". Se naurattaa lasta. Siinä tuli mieleen mukula-sana.)

Tänään on ollut myös sellainen päivä, että on pulkkailtu oman pihan nurmikolla, kun muualta oli lumi sulanut. On laitettu tukat nutturalle ja juhlittu pikkujouluja ystävien kanssa sekä naurettu autossa ysärihittien aikaansaamille lapsen tanssifiiliksille. On syöty hyvin ja herkuteltu. Leikitty kaatumisleikkejä, patsaita ja lentokoneita. Kiivetty ison kiipeilytelineen huipulle ja uskallettu laskea alas monta kertaa, miten hieno saavutus! Siivoiltu, tiskattu. Kyykätty, lankutettu, punnerrettu.

Ollut ihan mainio päivä loppujen lopuksi. Mutta nyt väsyttää. Tekisi mieli tehdä vielä piparitalon katto valmiiksi, mutta järki sanoo, että nyt mars nukkumaan. Ah mikä autuus onkaan päästä pitkän päivän jälkeen suihkunraikkaana pimeään ja hiljaiseen huoneeseen lepäämään. Peiton alle omaan sänkyyn, joka on sopivasti painautunut siitä kohdalta, jossa joka yö makaa. Ei tarvitse puhua kellekään eikä tehdä yhtään mitään.

Tatuoinnit on pop!

Kun katseensa kääntää...

Piparkakkutalo tekeillä

Ensin tehtiin Satulinnun kanssa iloinen piparkakkutalo. Jäin kaipaamaan kuitenkin ihan ikiomaa versiotani ja paistoinkin samantien uudet piparipohjat. Koristelu on ollut helppoa ja kivaa. Uusia ideoita on syntynyt sitä mukaa kun hommaa on tehnyt. Olen tehnyt taloa ihan vähitellen, kun illat ovat lyhyitä ja välillä on pitänyt hakea kaupasta lisää aineksia, ts. karkkeja.

Näin jossain netissä ohimennen kuvan, jossa piparitalosta oli tehty tiilitalo leikkaamalla karkkiremmiä paloiksi. Tartuin tuohon ideaan ja tein koko talon verran kirpeää ja punertavaa tiiliseinää. Käytin Kinuskikissan pikeeriohjetta (löytyy painamalla tästä), jonka avulla tuli ihanaa, kirkasta, lumivalkoista, kauniisti pursottuvaa pikeeriä. Eikä se edes kovettunut liian nopeasti. Kuorrutin sillä ensin koko koristeltavan pinnan ja sitten ladoin tiilet siihen. Pikeeri oli melko juoksevaakin. Vähän painamalla sain pikeerin hieman pursuilemaan tiilten välistä kuin valkoinen laasti. Seinät ehtivät kuivua rauhassa, kun homma välillä seisoi.

Katon koristelin Marianne-karkeilla. Halusin ehdottomasti käyttää suklaita ja karkkeja, joista itse pidän. Piparitalon täytyy näyttää herkulliselta. Sellaiselta että tekee mieli napata reunasta pala. Ja suklaata ja karkkia täytyy olla reilusti. Mariannessa on ihanan kirkas ja kiiltävä pinta. Ne sopivat mielestäni hyvin kattoaineeksi.

Seinien ja katon lisäksi tein muita koristeita. Taloa aloitettuani keksin, että yksi Satulinnun suosikkisaduista on ollut Kolme pientä possua. 🐷🐷🐷 Niinpä päätin, että teen talon sen teeman mukaisesti. Tein nopeasti vaaleanpunaista sokerimassaa valkoisesta massasta ja pinkistä kimallejauheesta. Pienet possut oli helppo tehdä parista pallosta ja olen oppinut käyttämään raakaa spagettia vartalon, pään ja muidenkin irtonaisten osien yhteenkiinnittämisessä. Pieni pätkä spagettia laitetaan osien väliin pitämään ne jämäkämmin yhdessä. Toimii. Possut ovat vielä kesken. Kädet puuttuvat ja pikkusaparot liimautuvat elintarvikeliiman avulla. Elintarviketussilla piirsin silmät.

Koristelin myös kuusia vihreillä karkeilla sekä tein valkoisen albino-hirven, kun ei ollut enää ruskeita karkkeja. Muotoilin myös rusetin jäljelle jääneestä karkkinauhasta, mutta en ole vakuuttunut, että saisin sen liimattua valmiin talon päätyyn mitenkään kauniisti. Muutenkin hirvittää alkaa noita osia liimailemaan, kun kuuman sokerin kanssa tulee helposti säätöä. Tosin Kinuskikissalla on siihenkin ihan hyvät ohjeet täällä. Esimerkiksi se on hyvä vinkki, että heti kun sokeri alkaa muuttua venyväksi, niin kuin yleensä käy melko nopeastikin, sokeri uudestaan liedelle ja lisää sulatusta. Sokeri on ihan järkyttävän kuumaa, kokeilin vähän vahingossa, ei käynyt onneksi pahemmin. Lapset siis pois jaloista siksi aikaa ja omakin ajatus tarkkana. Myös sen hävittämiseen on hyvät ohjeet tuon linkin takana.

Tämä on toinen piparitaloni. Minä niiiin tiedän, että jään tähän koukkuun ja joka joulu pitää alkaa tehdä kaikenlaisia erilaisia taloja. :D No eipähän se mitään, hauskaa puuhastelua! Laitan kuvan valmiista talosta heti kun se on tip top. Nyt se odottaa vielä kasaamista ja katon toista puolikasta. Pussillinen Marianneja ei nimittäin riittänyt koko kattoon, vaikka suojelinkin niitä pieniltä herkkuhiiriltä, joita meidän talossa asuu. Täytyy käydä ostamassa niitä vielä lisää.



Ps. Tein taikinan itse. Ohje löytyy täältä. Pipareista tuli kevyitä ja vähän sellaisia höttöisiä, ei siis kauhean jämäköitä. En tosin paistanutkaan niitä liikaa. Niitä voi varovasti leikata/rapsuttaa terävällä veitsellä oikeaan muotoon vielä kylminäkin. Reunat alkoivat vähän kaartua paistossa. Hyvin on tuo taikina silti toiminut ja maistuukin ihan hyvältä. Varsinaisille pipareille tekisin kuitenkin vielä vähän mausteisemman taikinan. Kaikilla tosin omat mieltymyksensä tässä asiassa.

Voihan lapsikuvaus

Halusin syyskuussa Ukkosesta 1-vuotispäivän kunniaksi valokuvat. Ensinnäkin jo ajan varaaminen tutulle valokuvaajalle oli takkuista. Annoin sen miehen tehtäväksi ja ajan varaamisessa syystä tai toisesta kesti ja kesti. Lopulta kun valokuvaaja saatiin kiinni, aikoja ei ollutkaan kuin jonnekin lokakuulle. No lokakuu tuli ja odotin jo kuvausta. Valokuvaaja peruikin ja siirsi aikaa.

Marraskuun alussa päästiin vihdoin kaiken säätämisen jälkeen kuvaukseen. Mentiin myöhässä ja oli kiireinen meininki ainakin oman pään sisällä. Harmitti kun aikaa meni hukkaan myöhästymisen takia. Satulintu ei tehnyt juurikaan pyyntöjemme mukaan vaan kolmevuotiaan tyylillä vaihtoi tunnetilaansa salamana hassuttelusta mökötykseen tai pikkuveljen höykytykseen. Piti lahjoa hedelmäpatukalla tyytyväiseksi. Kun oli saanut pienemmän itkemään hieman liian rajuilla otteilla, antoi sitten itse ne parhaimmat ja suloisimmat ilmeensä. Sisaruskuvia näpsittiin kymmeniä ruutuja ja ehkä yksi tai kaksi niistä onnistui juuri ja juuri. Eivätkä nekään täydellisesti.

Useimmissa kuvissa muutenkin Ukkosen nenä vuotaa kirkasta räkää, kun oli hampaat juuri tulossa ja nuha päällä. Ei oltu huomattu pyyhkiä. Suusta valuu kuolajojoa ja viimeisissä hyvissä lähikuvaruuduissa pikkuherran musta paita on jo ihan kostea ja tahraisen näköinen. Sisaruskuvissa Satulintu pyörittelee edelleen sitä hedelmäpatukan palaa suussa eikä kukaan tajunnut, että se ei mennyt vielä vatsaan asti. Patukan näkee kuvissa. Valitse näistä nyt sitten onnistuneita otoksia. Enkä syytä kuvaajaa vaan tilannetta yleisesti. Ihan säätöä koko homma! Toisaalta, eipä tuo ihme ole, kun kuvataan 1v ja 3v vauhtivarpaita. Ja sekin harmittaa, että syksy oli niin värikäs ja kaunis, että miksi ei kuvattu ulkona!

Tämä lopullisten kuvien valitseminenkin on jäänyt näin myöhälle, kun on ahdistanut katsella läpi epäonnistuneita kuvia. Pöh. Muutenkin hankala valita kun ruutuja on niin paljon: vaikea tietokoneella selata niitä ja pysyä kärryillä että mikä kuva olikaan mikä. Mies kysyy vielä valokuvaajalta, että kuinka paljon kuvaaja voisi/ehtisi näitä siloitella, lähinnä siis poistaa sitä limaa lapsen kasvoilta. Eheh. Eräässä kuvauksessa Satulinnulla oli isoja punaisia hyttysenpistojälkiä keskellä otsaa ja ne saatiin kyllä muokattua pois. 

Tämmöistä tänään. Öh ja äh.

Ylpeä suomalainen

Tänään juhlitaan satavuotiasta Suomea. Miten hienoa onkaan, että meillä on näin upea oma maa! <3

En ole ollut mitenkään hurmoksellinen 100-vuotisjuhlija, mutta viime viikkoina olen ajatellut paljon veteraaneja. Niitä ihmisiä, jotka ovat uhranneet oman elämänsä tämän maan puolustamiseen. Asettaneet itsensä hengenvaaraan tai ihan oikeasti kuolleet meidän vuoksi. Tehneet sen, jotta minä ja me muut saataisiin kasvattaa meidän lapset täällä Suomessa ja olla onnellisia. 

Sata vuotta on lyhyt aika. Niin nuori Suomi meillä on. Vaikka sota tuntuu kaukaiselta itsellenikin, ne asiat eivät ole vähäpätöisiä tai vanhoja. Nuorempana sitä ei tajunnut. Välillä harmittaa, että ei ymmärtänyt lapsena tai nuorena kysyä isovanhemmilta enemmän siitä ajasta.

Olen ylpeä suomalainen. Olen ylpeä näistä metsistä ja järvistä, kaikesta kauniista luonnosta. Erilaisista kaupungeista ja maaseutumaisemasta, Lapin erämaista. Ihmisten rauhallisesta ja rehdistä olemuksesta, siitä että useilla meistä on kuitenkin hyvää tahtoa toisia kohtaan. Luonnon puhtaudesta, koskemattomuudesta, marjoista, elämisestä lähellä luontoa. Olen ylpeä menestyksestä, jota suomalaiset ovat saavuttaneet maailmalla eri aloilla ja siitä, että täällä eletään demokraattisten arvojen mukaan. Meillä myös moni maailmallakin kallis asia (esim. terveydenhoito tai laadukas koulutus) on halpaa ellei jopa ilmaista. 

Aina voidaan löytää huonoja asioita eivätkä omenat mene koskaan tasan. Silti väitän, että Suomi on hyvä paikka elää. Olen onnellinen ja kiitollinen, että olen saanut syntyä juuri tänne.

Oikein ihanaa Itsenäisyyspäivää jokaiselle suomalaiselle! Ja sydämellinen kiitos Heille, jotka ovat tämän maan meille taistelleet ja myös Heille, jotka ovat sen rakentaneet. <3

Kiviä taskussa

Matkustin eilen iltapäivällä junalla Tampereelle katsomaan teatteria! Olin jo pitkään halunnut juuri tähän esitykseen, kun olin lukenut sen arvostelut. Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat esittäneet Kiviä taskussa - näytelmää jo vuodesta 2002, ja se on aina ollut loppuunmyyty. Kun syksyllä bongasin, että esitys tulee Tampereelle, ostin heti lipun itselleni. Miehenkin kanssa olisi erityisen hauska käydä teatterissa, mutta käytännön syistä käyn mielelläni joskus yksinkin. Ei tarvitse säätää lastenhoidon suhteen niin paljon.

Meinasi tämä reissu sitten peruuntuakin, kun kuultiin, että miehellä on työpäivystys juuri samaan aikaan. Muutenkin tuntui vaikealta jättää lapset koko päiväksi ja illaksi. On ollut niin paljon kaikkea nyt. Onneksi kuitenkin kehtasin pyytää taas jälleen kerran anoppia avuksi ja hän tulikin miehen seuraksi lapsia hoitamaan. Ihan vain siksi, että jos miehelle sattuu tulemaan iltatöitä, niin saavat laitettua lapset nukkumaan.

Tampere on minulle yllättävänkin vieras paikka. Nuorempana olen kävellyt rautatieasemalta Amurin kautta Särkänniemeen ja ehkä poikennut suosituimmissa tusinavaatekaupoissa. Olen yöpynyt muutaman kerran Ilveksessä ja kävellyt sen lähistöllä, ulkoillut veljen kanssa Pyynikillä ja käynyt syömässä munkit. Sellaisia yksittäisiä juttuja. Nyt kun olin matkassa yksin, oli enemmän aikaa katsella. Kauniita rakennuksia, mielenkiintoisia pieniä liikkeitä, paljon tapahtumia.

Päiväretki oli oikein sopiva. Ehdin käydä rauhassa syömässä kasvisravintola Zeytuunissa, jonka meze-lautanen oli herkullinen! Sen jälkeen suuntasin kahville leipomoon nimeltä Pyymäen Oma. Ai että latte maistui hyvältä pitkän tauon jälkeen! Kiertelyä, fiilistelyä, pieniä leluostoksia lapsille. Teatterille suunnatessani vastaan tuli vielä ihana joulutori. Pieniä tunnelmallisia kojuja (käsitöitä, ruokaa) sekä isoja jouluvalaistuksia. Karuselli lapsille.

Itse teatteriesitys oli todella hyvä! Ehdottomasti suosittelen tätä kaikille, joita kiinnostaa nähdä kovan linjan näyttelijäkonkarit tekemässä työtään intohimolla. <3 Ai että minut imaistiin mukaan ja elin mukana Charlien, Jaken ja lukuisien muiden hauskojen hahmojen elämässä. Välillä näyttelijöitä alkoi itseäänkin naurattaa ja opeteltujen repliikkien sekaan heiteltiin selvästi myös omaa spontaania tekstiä. Yleisökin sai kuulua esitykseen.

Tulin kotiin yöbussilla. Tampereen päässä oli vielä elämää kaduilla kun Jyväskylän kadut olivat jo hiljentyneet sinne saapuessani yhden aikaan yöllä. Ravintoloissa kyllä näkyi olevan porukkaa maanantainakin ja kulmakuppilasta kantautui antaumuksellinen karaokelaulu. Kipsutin kotiin ja olin ihmeissäni, miten monta juttua sitä ehtiikään yhtenä päivänä tehdä.

Yö oli aivan liian lyhyt ja tänään on väsyttänyt. Nytkin silmät seisoo päässä tässä koneella. Keho on krapulassa vaikka en juonut mitään. Pian nukkumaan.

Millaista on elää miehen rahoilla?

Maksoin tuossa yhden yhteisen sähkölaskun ja mieleeni tuli tällainen aihe.

Nämä on aina vähän arkojakin asioita ja jokaisella perheellä on omat systeeminsä talousasioiden hoitamiseksi. On kuitenkin mielenkiintoista, miksi raha-asioista usein vaietaan. Ei välttämättä haluta näyttää omaa köyhyyttä tai saada ylpeän leimaa, jos massia sattuu olemaan enemmän kuin toisilla. Toisten huomioon ottaminen on tietenkin aina kannatettavaa. Toisaalta raha on tärkeä osa elämistä ja asettaa sille sekä erilaisia rajoituksia että mahdollisuuksia. Siitä on minusta ihan mielenkiintoista puhua.

Minulle on todella tärkeää, että meidän perheen raha-asiat ovat kunnossa. En puhu nyt siitä että pitäisi olla tosi paljon rahaa vaan siitä, että saadaan kaikki laskut maksettua suht ajallaan ja ruokaa ostettua. Että lapsilla on ulkoiluun sopivat vaatteet ja perusvälineet sisä- ja ulkoleikkeihin. Ehkä minulla on joku trauma lapsuuden köyhästä ajanjaksosta, kun ei ollut aina oikein rahaa ruokaan. Oli lama ja vaikeuksia. Olin myös herkkä aistimaan vanhempien huolta: huoli tarttui, vaikka en sanonut siitä kellekään. Ei näille asioille aina voi mitään. Eivät ne ole kenenkään vika. Köyhäksi voi päätyä erilaisista syistä. Elämässä on myös erilaisia vaiheita. Tilanteet muuttuvat.

Viime aikoina olen miettinyt raha-asioita paljon. Siitä asti kun tipahdin kotihoidontuelle, olen yrittänyt mukauttaa kulutusta sen mukaiseksi. Se on ollut kuitenkin vaikeaa, koska esim. lasten vaatemenot ovat olleet suuret nyt syksyllä. Miehen rahoillahan me käytännössä eletään tietenkin ja hän maksaa kaikki isoimmat hankinnat. Ollaan onnekkaita kun hänellä on työ. Mutta kyllä minä osallistun niin paljon kuin vaan pystyn. Se on minulle tärkeää. Haluaisin olla itsenäinen, vaikka se tässä elämäntilanteessa on mahdotonta. On ollut pakko hyväksyä se, että itsellä ei ole juurikaan rahaa. Se on ollut vaikeaa. 

Harvinainen seteli omassa lompakossa

Olemme miehen kanssa varmaan pääosin samankaltaisia rahankäyttäjiä. Molemmilla on ne omat juttunsa, joihin rahaa haluaa käyttää, mutta kauheasti ei törsätä enää. Minä haluan säännöllisin väliajoin kampaajalle ja välillä ostaa jonkun uuden vaatteen tai sisustusjutun. Myös lastenvaatteet ovat minulle erityisen tärkeitä. Siis että lapsilta löytyy säänmukaiset kengät, haalarit ja pipot, kurikset ja uikkarit jne. Miehellä on omat harrastusmenonsa. Halutaan molemmat säästää myös jemmaan.

Meillä on yhteinen taloustili, jonne molemmat laittavat saman prosenttiosuuden tuloistaan. Hoitorahasta minä en ole sinne laittanut, koska se pikkuruinen raha ei auttaisi juuri mitään. Olen sitten välillä (tai aika useinkin nykyään) ostanut perheelle omalta tililtäni. Halusin kertoa tästä taloustilisysteemistä siksi, että olen nuorempana kokenut parisuhteessa taloudellista kiusaamista. Minun edellytettiin maksavan täysin puolet kaikista menoista, vaikka toinen kävi palkkatöissä ja minä opiskelin pelkällä opintotuella. Jouduin lainaamaan vanhemmiltakin, että sain maksettua puolet vastikkeesta. Ymmärrystä tai apua ei toiselta irronnut vaan nälvimistä ja naureskelua, jos minulla ei ollut rahaa johonkin. En halua kenenkään kokevan samanlaista. 

Minulle on tärkeää, että perheen rahat ovat yhteiset. Yhdessä huolehditaan, että rahat riittävät ruokaan, laskuihin ja lasten tarpeisiin. Se maksaa jolla on. Olisi myös tärkeää, että molemmille aikuisille jäisi edes vähän omaa vapaata rahaa, johon toinen ei voi vaikuttaa. Ja että toista autetaan tarvittaessa, ilman kuittailuja tai syyllistämistä. Ollaanhan sentään samaa perhettä ja luvattu rakastaa. Meillä mies elättää meidät ja minä hoidan lapsia ja kotia. Molemmat työt ovat yhtä tärkeitä minun ja käsittääkseni miehenkin arvomaailmassa.

Minä olen ollut harmissani siitä, että minulta meni kaikki mahdolliset säästöt tähän kotiremonttiin. Varsinkin siksi se korventaa, koska tiedän, että minun on vaikea säästää nyt ja myös tulevaisuudessa pienestä palkastani. Siksi laitan tälläkin hetkellä osan lapsilisästä rahastoon itselleni. Säästäminen on mulle tosi tärkeää. Se luo turvaa, vakautta ja valtaa.

Harvoin maksan meidän yhteisiä laskuja. Siksi oli niin ihana pystyä pitkästä aikaa maksamaan sähkölasku omalta tililtä. Se voimisti tunnetta tasavertaisuudesta, aikuisuudesta ja pystyvyydestä. Millaista on elää miehen rahoilla? No ärsyttävää ja tyhmää, mutta pakollista ja sallittua.

Marraskuun puuhia ja jouluisia juttuja

Apua en ehdi postata tänne! Kun aloitan jonkun tekstin ja se jää vähän kesken, kohta se ei ole enää edes ajankohtainen. Kirjoitin marraskuun monista ihanista tekemisistä kuten teatterista, siskoreissusta Tampereelle, stand upista, hääpäivästä, sisustusjutuista sekä piparitalon rakentamisesta lapsen kanssa, mutta en ehdi julkaista niitä ajoissa! Aika menee niin nopeasti ja vauhtia on aamuista iltoihin.

Mukavia juttuja on kuitenkin tehty. Hankittu vihdoin vaatekaappi Ukkoselle ja siirretty sinne leluja talteen pois näkyvistä. Mitä vähemmän leluja, sen paremmat leikit. Ainakin joskus tämä pitää paikkansa. On kiva rauhoittaa elinympäristöä ja laittaa piiloon ne tavarat, joita ei käytetä päivittäin. Toki lapset myös tarvitsevat virikkeitä. Huoneiden ei tarvitse kuitenkaan pursuta roinaa ja tauon jälkeen vanhatkin lelut taas kelpaavat uusiin leikkeihin. Muutenkin on Ukkosen huoneeseen siirretty enemmän leluja, esim. kotileikkipaikka alakerrasta. Tauluja on laiteltu vähitellen ja tavoitteena saada Satulinnun taulut seinälle ennen joulua. 

Tänään tehtiin suurimurointi yläkerrassa ja siirreltiin sänkyjä ja sohvia imurin tieltä. Tuuletetaan petivaatteet ja järjestetään yläkerran aula siistiksi. Se on liian kauan toimittanut varaston virkaa. Pianokin saatiin viritettyä muutama viikko sitten. On kyllä suuri ero soinnissa nyt. Ihanaa, kiva soittaa taas! Mies on tehnyt toista viikkoa nyt työpäivystystä, mutta itse työkeikkoja ei ole tullut, kop kop puuta. On leivottu pipareita ja hankittu joululahjoja. Minä olen käynyt palauttavassa ilmajoogassa venyttelemässä ja tänäänkin taas menen. Haluaisin meille kotiinkin sellaisen ilmajoogakankaan. <3

Anoppia on nähty paljon ja hän on auttanut valtavasti lastenhoidossa viime aikoina. Olen saanut välillä jopa kokonaisen vapaapäivän, kun mies on mennyt lasten kanssa mummulaan. Kaikki vapaa-aika onkin tullut tosi tarpeeseen.

Vaikka marraskuussa tapahtui paljon superkivoja juttuja, tulevat kuukaudet voisivat olla silti vähän rauhallisempia, kiitos. Haluan säästää rahaa ja energiaa, ladata akkuja. Vaikka nämä menemiset on olleet kyllä tosi tärkeitä ja nimenomaan lataavia. Elän jonkinlaisessa taitekohdassa taas. Syksyllä oli tarve uudistaa itseäni ja luoda nahkaa, ottaa uutta suuntaa omaan elämään vauvavuoden ja jonkinlaisen aivosumun jälkeen. Sitten tajusin, että tarvitsen vieläkin enemmän omaa aikaa ja aloin saadakin sitä, kiitos miehen. Minun on pakko pitää omia etujani melko korkealla arvolistassa joka päivä, muuten uuvun.

Ollaan avattu joulukalenteria Satulinnun kanssa. Hän halusi My Little Pony -suklaakalenterin. Monilla lto-kollegoilla on hienoja itse tehtyjä kalentereja, minusta ei ollut siihen tänä vuonna. Jos vaikka ensi vuonna sitten tekisi jonkun satukalenterin lapsille, tai jumppatemppukalenterin, jonka joka luukusta tulisi joku liikuntatemppu, jota täytyy harjoitella yhdessä. Sellaiset on kyllä kivoja, mutta ylimääräisiä. Tavallinenkin kalenteri on kiva, sanoo tämä lastentarhanope. Armollisuutta: tavallinen riittää.

Meidän keittiössä on punaiset verhot ja amaryllis piileskelee vielä nupussaan. Jouluun on enää kolme viikkoa. <3

Karkeissa ei säästellä

Pupun piparitalo ja lahjapakettikarkit

Joulukirjat oli loppu kirjastosta, varattiin niin saatiin kaikki :)

Kirkkopuiston hieno kuusi

Oma lounashetki kaupungilla

Suklaasuukkopaperit uusiokäyttöön

Pistetehtäviä Satulinnulle

Mökkeilyä ja kotiaskareita

Tuntuu että ei ole ollut aikaa kirjoittaa tänne. Muutaman jutun jaan nyt kuitenkin tässä ennen muita iltajuttuja ja rauhoittumista.

Oltiin viikonloppuna pari yötä Pohjanmaalla vanhempieni mökillä. Teki hyvää! Siellä saa aivan eri tavalla nollattua arjen ja rutiinit ja puutumiset. Osa ajasta vietettiin minun vanhempien luona, koska siellä lapsilla oli enemmän tilaa leikkiä. Poikettiinpa myös Tuurissa Keskisellä: leikkipaikoissa ja leluosastolla lähinnä. Mökillä lämmitettiin takkaa, saunaa ja paistettiin makkaraa. Nukuttiin myöhään ihmeellisessä pimeydessä ja hiljaisuudessa. Lapsetkin nukkui hyvin. 

Mökkirannassa

Tänään pesin saunan tässä kotona. Odottamaan joulua. Tuli hyvä mieli. Intouduin siivoushommiin, kun kuopus päätti kakata meidän eteisen matolle. Istutin häntä potalla ja sen jälkeen päästin kulkemaan ihan pieneksi hetkeksi ilman vaippaa. Että niin. Enpä ollutkaan vielä pessyt meidän uudessa ahtaassa kylppärissä käytävämattoa, mutta ihan hyvinhän tuo näytti sujuvan. Tulipahan pestyä sekin, jes. 

Käytiin myös pikkumiehen kanssa kirjastossa Satulinnun ollessa kerhossa. Etsiskelin joulukirjoja, mutta nehän oli tietysti jo lainattu kaikki. Mies onneksi tajusi, että tehdään niihin varaukset, se kun on ilmaista! Niinpä varailin pitkän listan lastenkirjoja ja onnellisena fiilistelin kun kirjastolta alkoi heti tänään jo tulla viestejä saapuneista varauksista. Viikko aikaa hakea ne. Jipii!

Loppuviikolle meillä on ohjelmassa ainakin yhdet kaveritreffit, minun ilmajoogatunti sekä lapset töihin -päivä, jolloin mies on luvannut ottaa 3,5-vuotiaan toimistolleen. Tyttö odottaa sitä jo kovasti. Viikonloppuna alkaakin sitten taas hetken tauon jälkeen miehen työpäivystysviikko, tai oikeastaan viikot, kun päivystää kaksi viikkoa putkeen. Toisaalta taakka, toisaalta parempi tili ja yhteiset kotipäivät.

Poikanen nukkui kolmen tunnin päikkärit vesisateessa mökillä

Meidän pieni ihana sauna!

Joulua jo odotan!

Mikähän siinä joulussa on, että sitä niin odottaa aina? Minä odotan jo nyt joulukuusta ja sen koristelua lasten kanssa, rauhallista tunnelmaa, joulun tuoksuja, tunnelmavaloja, joululauluja ja perinteisiä syömisiä, sitä kun lapset saavat kokea joulun erityisyyttä. Sitä että ei ole kiire mihinkään ja ollaan vaan.

Oon tehnyt pienen varaslähdön ja soitin joululauluja tässä jo parina päivänä pianolla. Perustelin sen itselleni siten, että täytyyhän niitä harjoitella etukäteen. :D Eilen meillä kävi pianonvirittäjä, niin nyt kelpaakin soitella! Tunnelmavaloja on laitettu vähitellen. Viime jouluna oltiin juuri ja juuri selvitty muutosta ja saatu tavarat paikoilleen. Joulun odottaminen jäi jotenkin ihan välistä tuolloin. Nyt sitä sitten senkin edestä.

Pari kertaa on leivottu jo pipareita Satulinnun kanssa. Mietin tässä vain sellaistakin, että kun yleensä moni aina vähän kainosti kertoo, että laittoi jo marraskuussa jouluvalot, samoin kuin itsekin hain perusteluja itselleni joululaulujen soitteluun. Niin sitä vaan, että oikeastihan sillä ei ole yhtään mitään väliä, milloin kukin alkaa joulua fiilistelemään! Ei mua ainakaan haittaa, jos joku leipoo luumutorttuja syyskuussa tai antaa jouluvalojen loistaa kevääseen asti! Antaa mennä vaan! 

Ei ollut helppo homma viritellä tuo tähti tuohon suoraan, kiitos miehelle joka laittoi sen, nyt tuohon ei saa koskea yhtään

Herkkulounas: itse tehtyä ja marinoitua seitania sekä ruusukaalia, paprikaa ja sieniä

Hiljaista ja hidasta muutosta

Olen tehnyt viime kuukausina paljon aktiivista ajatustyötä elämäntapamuutoksen hyväksi. Olen opetellut esim. kehoni hyväksymistä, omien aitojen mielenkiinnon kohteiden etsimistä, kannustavaa puhetta itseäni kohtaan, pienten pysyvien muutosten tekemistä arjessa. Olen herätellyt uinuvaa omanarvontuntoani ja etsinyt hukkaamaani itsetuntoa. Toisin sanoen työstänyt niitä samoja kipupisteitä kuin ennenkin. 

Edelliset viikot ja jopa kuukaudet ovat kuitenkin olleet aika haastavia. Mieli on ollut maassa ja kaikenlaista huolta pinnassa. Olen selvitellyt mm. TSH-kilppariarvojani yksityisen lääkärin kanssa sekä surkutellut jämähtänyttä ylipainoani ja huonoja yöunia. Kellojen siirtäminen sai yksivuotiaan unet sekaisin ja välillä on ollut tosi raskaita päiviä, kun hän on itkenyt poskihampaiden puhkeamista ja kun on herätty jo aamuviiden jälkeen. Fiilis on ollut pääosin alavireinen.

Olen silti pyrkinyt lisäämään aktiivisuutta arjessa ja touhunnut lasten kanssa paljon kaikenlaista. Yrittänyt tehdä pieniä hyviä muutoksia syömiseen, liikkumiseen ja nukkumiseen, jotta saisin lisää energiaa. Osittain se onkin onnistunut. Olen kiinnittänyt myös erityistä huomiota vapaa-aikaan ja järjestänyt itselleni kivoja menemisiä ja tekemisiä ystävien kanssa. Onnelliseksi minut on tehnyt myös esim. se että olen osannut olla lapsille läsnä. Ja että olen saanut laitettua tunnelmavaloja kotiin. Olen tehnyt sellaisia pieniä kivoja juttuja, joista juuri minä tykkään.

Viime kesän muistoja: sininen ihana taivas ja makoilua hämähäkkikeinussa

Olen viime aikoina keskittynyt nimenomaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja hitaaseen muutokseen. Harrastanut yin-joogaa, nähnyt ystäviä, huomioinut uniasioita, ottanut omaa aikaa paljon enemmän kuin ennen. Olen ehkä jotenkin naiivistikin toivonut, että löytäisin siinä samalla tasapainoisen ruokavalion ja kehokin alkaisi voida paremmin, ikään kuin itsestään. Vaan eipä se ole mennyt niin. Samalla tavalla olen napostellut herkkuja kuin ennenkin, ollut makealle perso ja unohtanut kasvikset ruoasta. Niinpä aloitin nyt tarkemman ruokavalion. Siihen sisältyvät mm. täydellinen sokerilakko ja säännölliset ruokailuajat. Olen innoissani! Jospa saisin tästä lisää energiaa ja iloa arkeen! <3