Viherseinä sisätiloihin

Heräsin tänään viiden maissa. Nuorimmainen halusi vessaan eikä enää nukahtanut kunnolla sen jälkeen. Itsekin pyörin sängyssä, kunnes kuudelta noustiin. Nyt istun yläkerran aulan sohvalla teekupin kanssa, lapsi katsoo lastenohjelmia ja yritän pitää hänet hiljaisena, kun toiset vielä nukkuu. Kello on 6.30.

Olen ollut tosi iloinen kasvihyllystä, viherseinästä, jonka sain toteutettua valmiiksi tällä viikolla. Nyt se ilostuttaa tässä yläkerrassa ja nauttii kevään aamuauringosta. Sain idean Kotivinkki-lehdestä ja tartuin siihen heti. Se oli helppo toteuttaa. Ostin tavallisen ja kevyen, valkoisen, kolmitasoisen seinähyllyn. Viikonloppuna appiukko-numero-2 oli meillä muissa korjaushommissa, niin kiinnitti hyllyn samalla vatupassin avulla. 

No nyt esikoinenkin on hereillä, hain hällekin banaania ja tein paahtoleivät molemmille. Istutaan kolmestaan, kuopus potkii mua hellästi villasukat jalassa ja isompi nauttii, kun sai evästä sohvalle.

Mutta kukkahyllystä. Kävin läheisessä Plantagenissa ostamassa useamman pienen kasvin ja niille ruukut. Yritin valita mahdollisimman tavallisia ja vaaleita ruukkuja, koska niin neuvottiin lehdessä. Siten kukat pääsevät enemmän esiin. Toki osa ruukuista oli myös vanhoja.

Kokonaisuudessaan meni noin 45 minuuttia, kun järjestelin kasvit hyllyyn. Vaihdoin muutaman kerran ruukkuja ja kokeilin erilaisia sommitelmia. Kun sisustan, kuuntelen sisäistä fiilistä, joka kertoo aika nopeastikin, että toimiiko joku juttu. Onnistunut lopputulos tuntuu kevyeltä, luontevalta ja rauhalliselta. Jos mielessä pyörii epämukava olo, yleensä hommassa vielä mättää joku. Joko tavaraa on liikaa tai liian vähän, tai sitten väreissä on jotain pielessä. Tai tavarat eivät asetu sopuisasti toistensa kanssa. 

Muutama minikasvi jäi yli. Vein ne esikoisen huoneeseen, mistä hän oli kovin tyytyväinen. Aika hyvin onnistuin hankkimaan sopivan määrän. Yritin olla tarkkana kaupassa etten ostaisi innoissani liikaa. Vanha ruskea ruukku kävi myös hyvin kokoelmaan.

Olen tosi iloinen, että sain tämän aikaiseksi. Monesti sisustusjutut jäävät pikkulapsiarjen jalkoihin. Nyt voin ihastella vihreitä kasvejani heti kun astelen aamulla makuuhuoneesta. Vielä kun saisi ne pysymään hengissä. Yritän kastella vain kerran viikossa.

By the way, kello on nyt 7.28. Tasan tunti meni tällaisen pienen jutun kirjoittamiseen lasten touhutessa koneen ympärillä. Valokuvakin oli jo otettu aiemmin. Telkkarissa menee Popi-kissa, yksi mun suosikeista.

Tavoitteena aamuvirkkuus

Meidän 2,5-vuotias kuopus on alkanut heräämään aina vain aiemmin. Muutos alkoi muutama viikko sitten kun valokin lisääntyi. Se voi toki myös liittyä päiväunien pituuteen. Hän on ollut vauvasta asti erittäin hyväuninen ja edelleen nukkuu helposti kahden tunnin päikkärit, enemmänkin jos ei heräteltäisi. No näistä aamuista. Ensin hän heräsi klo 7, sitten 6.45, sitten 6.30, toissapäivänä 6.15 ja tänään tuli enkat klo 6.10. Auts.

Luin Hesarin verkkolehdestä (17.3.2019) jutun, jossa kerrottiin aamuvirkuista ja iltavirkuista. Minä haluaisin olla aamuvirkku. Tykkään rauhallisista aamuista. Lisäksi väsyneenä väkisin herääminen on mun mielestä totaalisen kamalaa. Ja meillä tosiaan tämä nuorimmainen aloittaa aamunsa huutamalla vaativasti "ÄITIIII" niin monta kertaa että menen. Hän odottaa sängyssä kunnes hänet haetaan. Kun mies toisinaan nousee lapsen kanssa, lapsukainen kiukuttelee äidin perään kovaäänisesti, johon viimeistään herää sitten koko perhe.

Väkisin ja liian räväkästi herääminen tuntuu mulla kehossa: silloin huomaa tekevänsä vastoin sen toiveita. Nouseminen väkisin lähes sattuu: aivoihin, kehoon, mielialaan. Siksi mun olisi ihan järkevää kääntää omaa sisäistä kelloani iltakukkumisista aikaiseen nukkumaanmenoon.

Hesarin artikkelissa kerrotaan kolme keinoa, joilla voi siirtää sisäistä kelloaan. Valo on niistä nopein. Se tarkoittaa, että kirkasta valoa suunnataan silmiin aamulla kello viiden ja yhdeksän välillä. Se tapahtuu luontaisestikin tähän vuodenaikaan, kun vain alkaa herätä aiemmin ja avata verhot. Aamut kun on niin valoisia. Toinen keino on liikunta. Se tosin ei toimi yhtä nopeasti. Liikkua pitäisi aamulla tai viimeistään vähän keskipäivän jälkeen, hengästyen ja sykettä nostaen, pari kolme kertaa viikossa. Kolmas keino nimetään sosiaaliseksi aikatauluksi. Se tarkoittaa sitä, että pitäytyy säännöllisessä päivärytmissään, syö tiettyinä aikoina ja iltaisin välttää kehoa ja aivoja kiihdyttäviä tekemisiä, esim. liikuntaa ja työasioiden hoitamisia.

Olen selvästi alkanut tottua tähän uuteen rytmiin eikä nouseminen ole kirpaissut enää niin paljon kuin alussa. Onni on myös se, että miniaamuvirkku on alkanut viihtyä lastenohjelmien parissa. Se on ainoa tapa pitää hänet hiljaisena niin että toinen lapsi saa vielä nukuttua. Pienen kodin haasteita.

Siivoussunnuntai

On saatu nyt pidettyä viikonloput melko rauhallisina ja rentoina. Tajusin juuri, että nykyään iloitsen tosi paljon viikonlopun saapumisesta. Aiemmin en noteerannut viikonloppuja juurikaan, ne eivät tuntuneet mitenkään erityisiltä. Ne olikin niin täynnä kaikkea tekemistä ja menoa. Nyt tuntuu, että saadaan lepoa paremmin ja ollaan perheen kanssa enemmän yhdessä. Ihanaa.

Mua aina jotenkin huvittaa, kun imuroin usein sunnuntaiaamuisin. Luulen nimittäin, että monessa kodissa sunnuntai jos jokin on nimenomaan se lepopäivä, mutta itse nautin, kun voin siivota rauhassa miehen leikkiessä lasten kanssa. Viikonloppusiivouksiin liittyy kuitenkin mulla aina se, että mitään en tee väkisin. Jos homma alkaa puuduttaa, jätän sen suosiolla kesken. Siivoan ilokseni. Arkena sitten joskus joutuu imuroimaan lattiat ja tiskaamaan tiskit, vaikka ei aina huvittaisikaan. Muuten sotkut kasaantuu hetkessä.

Siivouksesta tulikin mieleen, että meillä on kyllä koti pysynyt nyt mukavan siistinä säännöllisen siivouspalvelun aloittamisen jälkeen. Siistijät käyvät meillä kahden viikon välein ja siinä välissä pidetään siisteyttä yllä itse. Kyllä siinä jää itsellekin tekemistä: pienet lapset ehtii sotkemaan. Juuri ennen siistijöiden tuloa järjestelen meidän tavarat suunnilleen paikoilleen, jotta heidän on nopeampi siivota sovitut jutut. Samalla tsekkaan koko perheen lakanat ja pyyhkeet ja aika usein vaihdan ne siinä samalla. 

Tämmösii ajatuksii tänään. Nyt on hyvä rentoutua vielä sohvalla ja nauttia viikonlopun tunnelmasta, kun on lattiat siivottu, tiskit koneessa ja vessa pesty.

 

Asioiden siirtäminen vie energiaa

Mulla on ollut periaate, että en siirtäisi ikävien asioiden hoitamista kovin pitkälle, koska se kuormittaa ja vie kamalasti energiaa. Tässä talvella oli taas sellainen vaihe, että laskut jäivät roikkumaan lähelle eräpäiviään, siirsin hankalia puhelinsoittoja päivästä toiseen ja varasin labra-aikoja vasta kuukauden kuluttua lähetteen saapumisesta. Myös irtisanoutumista, silmien laserleikkausta ja muitakin isoja juttuja oon miettinyt tosi pitkään ennen kuin oon alkanut niitä toteuttaa oikeasti. 

Luin toissapäivänä Wayne W. Dyerin kirjaa Hyväksy itsesi - uskalla elää! Sain sen veljeltä ja olen lueskellut sitä silloin tällöin fiiliksen mukaan. Se on suomennettu vähän hassusti siten, että kirjoittaja kertoo asioista te-muodossa: "teille on varmasti tuttua...", "nyt kun te olette oppineet, että..." Tekstin sanomassa on kuitenkin viisautta, kun ei takerru kirjoitustyyliin. 

Nyt satuin avaamaan kirjan kohdasta, jossa puhuttiin asioiden siirtämisestä päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Sillä niin siinä usein käy: päivistä kertyy vuosia. Tämä koskee tietysti sellaisia isompia juttuja kuin juurikin työpaikan vaihtamista, laihduttamista, terveellisen nukkumaanmenoajan toteuttamista tai parisuhdeongelmien hoitamista. Kun ihminen ei tartu niihin nyt ja heti, hän siirtää ne tehtäväksi huomenna, ensi viikolla tai ensi kuussa, jolloin todellisuudessa ne eivät tule hoidetuiksi koskaan. Tuttua itellekin.

Asioiden jatkuva siirtäminen on kuitenkin pakoilua. Siinä yrittää kartella epämukavia tunteita, joita asioiden kohtaaminen saa aikaan: ahdistusta, epävarmuutta, pelkoa esim. epäonnistumisesta, jännitystä, ehkä jopa tyhjyyttä ja tylsyyttä (kun tehtävät on hoidettu, niitä ei tarvitse miettiä ja joutuu alkaa ajatella muuta elämäänsä). Ihmisellä voi muutenkin olla tapana suhtautua elämään passiivisesti. Hän sinnittelee huonoissa elämäntilanteissa edes yrittämättä auttaa itseään. Vaikeista asioista vaietaan ja odotellaan, että tulevaisuudessa asiat olisivat yhtäkkiä paremmin. Valitetaan ja maristaan milloin mistäkin, mutta mitään konkreettista ei kuitenkaan tehdä oman hyvinvoinnin eteen. Masennus ja muut sairaudet ovat tietysti asia erikseen ja niiden aikana ihminen ei pystykään toimimaan tavalliseen tapaan.

Myönnän, että itsekin oon sortunut valittamaan ja voivottelemaan. Tää oli kuitenkin ihan hyvä herätys nyt taas, että voisi ottaa ohjat omiin käsiin. Ja sitähän toki oon tehnytkin koko tän talven, mutta jos vaikka vieläkin isommalla ajatuksella ja uusissa asioissa. Siitä tulee hyvä ja voimakas olo, kun saa hoidettua juttuja kuntoon. Eli hihat ylös vaan ja toimimaan! 

Ja sen haluan vielä sanoa tästä, että mikään superihminen ei tarvitse olla eikä kaikkea tarvitse tehdä yhdessä hetkessä. Muutos vie aikaa. Kyse on enemmänkin siitä, että vähitellen alkaisi nähdä itsensä ihmisenä, jolla on vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä. Siinä auttaa, kun yksi pieni juttu kerrallaan alkaa tuoda hyvää oloa itselleen, tekemään niitä asioita joista oikeasti nauttii ja pyytämään apua niissä jutuissa, joita ei osaa itse hoitaa. 💛

Valoa ja vihreää!

Maaliskuu merkitsee mulle kevättä, oli kelit millaiset tahansa. Nyt on saatu välillä nauttia kirkkaistakin päivistä, mikä on ollut kyllä erityisen ihanaa.

Tuntuu kuin heräisin horroksesta keväisin. Valo tekee ihmeitä. Lopputalvi on monesti jonkinlaista taapertamista, mutta ensimmäisten lämmittävien säteiden saapuessa askelkin kevenee heti. Ajatukset selkenevät, hymy on herkässä ja tekee mieli ulos. Mieleen tulee kaikenlaista kivaa, jota voisi tehdä lastenkin kanssa. 

Lähikaupasta ostan tulppaaneja keittiöön ja uusia viherkasveja ilmestyy kodin nurkkiin. Tällä hetkellä odotan, että pääsisin ostamaan makuuhuoneeseen pienen amppelikasvin, kun tajusin, että koukkukin on sopivassa kohdassa valmiina. Kasvit tuovat eloa monenlaisiin tiloihin ja puhdistavat ilmaa, luovat kotoisuutta. Kotivinkki-lehdestä on tullut mun uusi suosikki ja aika usein oon ostanut sen irtonumerona. Nyt uusimmassa numerossa olikin taas kivoja ideoita kasveilla sisustamiseen ja keksin jo, että mihin teen meille pienen viherseinän. Siis pari tavallista hyllytasoa, joille laittaa pieniä kauniita viherkasveja nätisti ryhmäksi.

Päätin jo, että tänä keväänä en edes yritä istuttaa mitään taimia tai muuta. Viime kesän amppelitomaatitkin oli vähän turhia. Iloitsin toki kun sain ne punertumaan, mutta aika pian väsyin niitä hoitamaan eikä ne maistuneet mitenkään erikoisen hyviltä. Kesällä voidaan ostaa amppelimansikoita lapsia varten ja itselleni voin hankkia valmiiksi kasvatettuja yrttejä. Ja voidaan seurata, kasvaako kukkapenkeistä mitään uutta nyt keväällä. Sujautin sinne nimittäin syksyllä kevätkukkien sipuleita.

Mies on ollut lomalla nyt kolme päivää, harmi vaan flunssassa. Hän pääsee onneksi työpaikan virkistysreissulle huomenna ja mua ilostuttaa, kun perjantaina tulee kotiavun lastenhoitaja pariksi tunniksi leikittämään lapsia. Viikonloppukin on vapaa meillä kaikilla ja toivon, että saataisi ladattua akkuja. Aikaisemmin muuten tuntui, että joka viikonloppu oli täynnä ohjelmaa. Oon iloinen, että enää ei tunnu siltä.

Mun mielessä on ihan kevät. Ulkona tosin on tänäänkin vielä -16 pakkasta ja lumetkin on tuossa pihalla aika ennallaan, mutta se ei harmita, kun aurinko paistaa ja valoa on.

Irtisanoutuminen ja muutos

Tulossa on taas uusia tekstejä! Luonnoksia, raakileita, on kertynyt jo monia, mutta hei lapsiperheen arki, tiedättehän? Se on vienyt mukanaan. Tällä hetkellä ollaan koko perhe flunssassa, mutta sain niin suuren inspiksen kirjoittaa, että oli pakko istahtaa taas koneelle. 

Joistain asioista olisin halunnut kertoa jo kauan sitten, mutta en ole voinut. Nyt voin, koska jutut on edenneet ja oon tehnyt päätöksiä, joita oon pitkään miettinyt ja valmistellut.

Tosi iso juttu on ollut irtisanoutuminen vakituisesta työstäni. Oon tehnyt ajatustyötä sen eteen jo kauan. Ystävät on saaneet kuulla mun pähkäilyjä pitkään. Vanhempainvapailla mulla on ollut paremmin henkistä tilaa ja aikaa ajatella asioita ja sitä mitä haluan elämältä. Pystyin paremmin näkemään, kuka oon ja mikä on mulle tärkeää.

Isot muutokset on pelottavia. Ja stressaavia, vaikka olisivat myönteisiäkin. Viime päivinä oon taas muistanut, kuinka paljon aikaa muutokset myös vie. Ja energiaa. Silti niiden tekeminen todellakin kannattaa! On tosi helppo jämähtää tuttuihin juttuihin. Itse haluaisin aina säilyttää luovuuden ja olotilan, että voin katsella avoimesti ympärilleni ja nähdä uusia mahdollisuuksia itseäni odottamassa. Sellaisen rohkeuden, että uskaltaisin luopua vanhasta joka ei enää toimi ja astua uudelle polulle iloisin ja luottavaisin mielin.

Omaa päätöstä tehdessäni taistelin kovasti sellaista iänikuista normia vastaan, että "vakituinen työ on se mihin työelämässä tulee pyrkiä ja kun sellaiseen onnelliseen asemaan päätyy, niin siitä täytyy pitää kiinni kynsin ja hampain". Joku ääni mun sisällä jankkasi tätä asiaa tosi voimakkaasti ja myös jotkut tutut ihmiset pitivät sitä yllä: "Älä nyt sitten missään nimessä irtisanoudu ennen kuin saat uuden työn". Yritä siinä nyt sitten kuunnella omia sisäisiä vaistojasi ja sydämen ääniäsi, kun pään sisältä ja ulkoa komennetaan ja luodaan kauhukuvia.

En avaa tässä nyt tarkemmin, miksi irtisanouduin. Siihen vaikutti niin monta erilaista asiaa liittyen mm. työhön, itseeni ja kokemuksiini. 

Nyt haen uutta työpaikkaa. Työnhaku on ollut jännittävää ja vienyt paljon energiaa ja ajatteluaikaa. Ensimmäisen työhakemuksen kirjoittamiseen meni monta tuntia. Samalla opiskelin vauhdilla uudistuneita työhön liittyviä säännöksiä ja muistuttelin muutenkin mieleen kaikkia työn kulmakiviä. Jouduin myös yhtäkkiä hyväksymään, että ajatukset nyt vain siirtyivät työrintamalle naps enkä pystynytkään rauhoittamaan tätä kevättä täysin kotoilulle. Toisaalta se on ollut tosi hyvä asia ja valmistanut muutokseen. Oon myös nauttinut nyt tosi paljon ajasta lasten kanssa ja alkanut odottaa ihan mielenkiinnolla syksyn uusia juttuja.

Lopulta asiat kirkastuu