Uusia sanoja, ulkoilua ja päiväunia

Ukkonen on avannut sanaisen arkkunsa ja oppinut sanomaan muutaman sanan. <3 Tykkään tästä kehitysvaiheesta, kun koskaan ei tiedä, milloin hänen suustaan tulee taas joku ihan uusi sana ja kun kaikki on hänelle niin uutta ja ihmeellistä.

Yhtenä päivänä mies ajoi auton oven eteen ja siinä olikin pikkumiehellä ihmeteltävää ja innostuksen aihetta, automies kun on. Aamuisin katsellaan yläkerran ikkunasta työkoneiden ja autojen hurinaa ja Ukkonenkin pöristää että "aoooto, aoooto, aati, aati" (auto). Muita sanoja ovat "äiti", "iii" (isi) ja "anna".

Poikanen on oppinut nyt myös vilkuttamaan ihan kunnolla ja tänäänkin vilkutti isille autosta, kun lähdettiin kauppareissulle ja isi meni töihin. "Iii, iii" ja iloinen kova vilkutus.

Alkuviikko on meillä usein touhukas, kun on kerhoa ja harrastusta. Näin loppuviikosta yleensä vähän rauhoitutaan pariksi päiväksi, että jaksetaan taas viikonloppuna puuhata perheen kesken. Tämän kotipäivän kunniaksi tehtiin perinteinen ruokakauppareissu. On kiva ajatus, että miehen tullessa töistä iltapäivällä ei tarvitse enää lähteä minnekään. Tällä viikolla kun on käyty kirppikselläkin iltapäivisin, kun pöytä sinne saatiin. Tälle päivälle suunniteltiin rauhallista saunailtapäivää. Satulinnulle luvattiin tehdä poppareita ja lastenohjelmia katsella. Ja ulkona varmasti pyörähdetään ennen näitä juttuja. 

On saatu tehtyä ulkoilusta aiempaa yleisempi tapa meille. Se on ihanaa! Huomaan, että aurinkoiset päivät on auttaneet siinä. Itsekin on tehnyt mieli ulos. Ukkonen viihtyy vaunuissa ja Satulintu kulkee seisomalaudalla tai potkupyörällä, riippuen mihin ollaan menossa. Välillä käydään leikkipuistoissa, parina päivänä on käyty sorsia ruokkimassa, joitain ystäviä on nähty. Lapset viihtyvät ulkona hyvin ja aika kuluu mukavasti.

Tämmöistä tänne. Ukkonen nukkuu ainoita päiväuniaan. Toiset päikkärit on nyt siis jääneet kokonaan pois. Muutos on tapahtunut tosi luontaisesti ja nopeasti. Senkin takia on keksitty aamupäiviin ohjelmaa ja menoa, jotta pieni mies jaksaa valvoa. Välillä meinaa uni tulla ulkoilun loppuvaiheessa, mutta sitten kipitetään kotiin pikapikaa syömään. Yllättävän hyvin kuitenkin on jaksanut aamupäivät eikä tämä ole tuntunut yhtään pakottamiselta. Päinvastoin aika tuntuu olleen tälle juuri oikea. Mukavaa kun on voinut suunnitella nyt enemmän tekemisiä päivälle, kun ei tarvitse miettiä, että milloin nukutaan. Nyt unet ovat noin 12/12.30-14/14.30. Parina päivänä kun on oltu jossakin menossa unien aikaan, poika on herännyt kesken. Nukkuu parhaiten kotipihassa tutuissa äänissä, rauhallisissa vaunuissa. Vaikka viereisellä työmaalla kirskuvatkin kaivinkoneen telaketjut ja kolisevat kauhat.

Nyt menen jatkamaan siivousta. Piti maksaa vain pari laskua ja jämähdin tähän kun tuli mieleen kirjoittaa lyhyet kuulumiset. Kivaa kun viikonloppu! Mennäänkin tänään miehen kanssa minitreffeille. Mummu tulee hoitamaan illalla nukkuvia lapsia pariksi tunniksi. Jee!

Vapautta!

Uskon, että jokaiselle kotivanhemmalle tekee hyvää välillä päästä tuulettumaan aivan yksin. Kun et arkisin pääse poistumaan pienten palleroisten luota yksin edes vessaan, lounaalle tai kahvitunnille, oman ajan tarve korostuu. Sitä ei oikein ymmärtänytkään ennen kuin sai lapsia. Irtiotto voi kestää vaikka puoli tuntia, jos rahkeita ei ole muuhun. Tai sitten vaikka yön yli. Pääasia että silloin vastuu lapsista on kokonaan jollakin muulla turvallisella aikuisella ja saat keskittyä ainoastaan itseesi ja omiin tarpeisiisi ja ajatuksiisi.

Minä sain tänään erityisen pitkän vapaan, kun mies meni lasten kanssa läheiseen mummulaan. Olivat siellä koko päivän. Ja mikä parasta, aurinko paistoi! 🌞 Mitä luksusta! Siivosin oman vaatekaapin ja lakanakaapin, tiskasin häiriöttä, ajattelin, sisustin pienesti toista lastenhuonetta, kaivelin tavaraa kirppikselle, etsin ulkoiselta kovalevyltä vanhoja valokuvia, kävelin kaupungilla, ostin miehelle yllätyslahjan, kuuntelin seinäkellon tikitystä ja söin kaikessa rauhassa olkkarin sohvalla suoraan purkista Atrian Eat & Go Papu-couscoussalaattia. Tunne siitä, että voit tehdä ihan mitä vain haluat, on se tärkein. Aivan sama mihin päivä menee, kunhan teet juuri sitä mikä tuntuu siinä hetkessä parhaalta.

Tiitiäiset maaseuturetkellä

Paras hetki tänään oli käpertyä pienen ja pehmoisen, kiharatukkaisen, tytön viereen. Hän lauloi suoraan korvaani pienellä kolmevuotiaan äänellään laulun Tiitiäinen metsäläinen. Silitin hänen hiuksiaan ja pidin poskeani hänen poskeaan vasten. Ja jos itse tilanne ei olisi ollut tarpeeksi palkitseva ja hellä, laulun jälkeen sain kiitokseksi sanat: "olet aina minun rakas". Oih. 💖 

Tultiin tänään Pohjanmaalta minun vanhempien luota ja siksi en ole ehtinyt kirjoittaa edes Ukkosen synttäreistä, joita vietettiin viime sunnuntaina. Kaikki ajallaan. Pari yötä olin mummulassa lasten kanssa ihan muuten vain. Ihan sattumalta äidilläni oli vapaata ja oli mukava olla rauhallisesti ja rennosti lapsuudenkotini maisemissa. Käveltiin rannassa ja heiteltiin keppejä (laivoja) aaltoihin. Ihasteltiin kärpässieniä sekä maisteltiin puolukoita, vadelmia ja valkoherukoita suoraan luonnosta. Bongailtiin paljon sieniä ja leikittiin 20 vuotta vanhoilla pikkulegoilla. Hoidettiin kissaa. Tyttö tykkäsi katsoa uutta Myyrä-dvd:tä. Poika ryömi ja konttaili pitkin lattioita, ihmetteli seinäkelloa joka sanoi pimpom, höpötteli kovasti kaikenlaista, nousi tasoja vasten sekä nukkui hyvin matkasängyssä. Tytön kanssa me nukuttiin samassa huoneessa ja se taisi olla kivaa meistä molemmista. En tosin ole tottunut hoitamaan tytön yöheräilyjä ja yöpissatusta, joten itseä vähän väsytti aamuisin. Yöt on olleet vähän levottomia hänellä nyt. 

Mummu hoiti lapsia yhtenä iltana, että sain käytyä itsekseni kaveria ja hänen uutta vauvaansa ihastelemassa. Tuntui ihanalta ajella ilta-auringossa (!) pientä maaseututietä viljapeltojen ohi kaikessa yksinäisyydessä. Omia hetkiä kun ei ole nyt taas hetkeen ollut.

Lapset on olleet taas niin herttaisia. On joo vaikeita ja raskaitakin hetkiä, kun isompi höykkyyttää pienempää ihan tahallaan ja vie leluja jatkuvasti nenän edestä. On kuitenkin tärkeä huomata erityisesti ne hyvät hetket, kun annetaan leluja toiselle, silitetään, pussataan, puolustetaan, kaivataan, puhutaan kauniisti. Tärkeä kehua lasta niistä. Ja tärkeä nähdä ne syyt, jotka huonoon käytökseen johtavat. Varhaiskasvatuksen opinnoista asti olen ajatellut, että pienet lapset eivät kiukuttele tai tee tuhmuuksia tahallaan. He vain reagoivat aikuisten toimintaan tai vallitsevaan tilanteeseen, kehittyvät ja harjoittelevat. Lasta täytyy tukea samalla huono käytös kieltäen, mutta myös ymmärtäen käytöksen syyt. Ei ole helppoa olla pieni kolmevuotias, jonka täytyy sietää vielä pienempää sisarusta. Yhtäkkiä häneen luodaan suuria odotuksia "isompana lapsena" ja oma asemakin perheessä voi tuntua hänestä epäselvältä. 

Meillä on muuten nyt ihan viime päivinä tullut sitä "minä itse"-vaihetta! "Minä en käy enää ikinä potalla päivisin, vaan pöntöllä ihan itse!" "Minä haluan itse pukea haalarin, minä osaan laittaa huivin ja pipon." Ja sitten nauttii kun kehutaan. Tänään esimerkiksi teki pitkästä aikaa kuperkeikkoja patjalla ja ihan itse keksi alkaa niitä tekemään. Ja voi mikä riemu osaamisesta ja kehuista! Teki varmaan 15 kuperkeikkaa yhteen putkeen, kun oli niin innoissaan. Ja nauraa räkätti samalla. 💗

Nyt lepoa meille kaikille. Vaikka on oltu mummulassa leväten, lapset väsyvät siellä enemmän kuin kotona. Olipa kiva että tuli lähdettyä! Nyt iltateetä. Mieskin tuli hetki sitten alakertaan Satulintua nukuttamasta.

Tiitiäinen, metsäläinen, 

pieni menninkäinen,

posket tehty puolukasta, 

tukka naavatuppurasta,

silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen, metsäläinen, 

pieni menninkäinen,

keinu kuusen kainalossa, 

tuutu tuulen kartanossa,

sammuta siniset tähdet.
 

Heijastimet käyttöön!

Olisi ollut ihana käpertyä eilisen ilmajoogan jälkeen vain peittoon ja mennä aikaisin nukkumaan, mutta piti lähteä kauppaan ostamaan leivontatarvikkeita. 💩 Erinäisistä syistä johtuen se näytti viisaimmalta ajankohdalta kauppareissulle Ukkosen synttärileipomisia ajatellen.

Enpä olekaan liikkunut missään iltayhdeksän aikaan ja pimeys tuli ihan yllätyksenä. Muistin myös taas, miten kamalan vaikea on ratin takaa nähdä etenkin jalankulkijoita tummanharmaalla kadulla. En nähnyt heijastintakaan kellään. Jossakin pyörässä oli takavalo ja sen huomasin heti. Minua aina ihan hirvittää ajaa autoa pimeällä juuri tuon takia. Ja sanonpa suoraan sen, että se yksi ainoa heijastin ei edes auta kyllä juurikaan. Pitäisi olla enemmän.

Me on ostettu meidän koko perheelle huomioliivit pimeällä liikkumiseen. Keltaiset perinteiset jostain sekatavarakaupasta pikkurahalla. Eihän niitä kaupungilla käymiseen tule laitettua eikä ne kovin nätit ole, mutta ulkoiluun ja lenkkeilyyn ne ovat älyttömän hyvät. Ne lisäävät turvallisuutta huomattavasti. Ja pienellä potkupyöräilijällä ne ovat ehdottomat sitten kun hämärä alkaa ulottua iltapäiviin ja alkuiltoihin. Ja polkupyörässä se etuvalo on kyllä tärkeä. Takavalo pitäisi myös ostaa omaan pyörään. Kaupungissa kun polkee autojenkin seassa niin valot on tosi tärkeät.

Löytyykös teiltä jo heijastimet kiinnitettyinä takkeihin? 

Toinen vauvavuosi takana

Vuodessa on tapahtunut paljon. Moni epävarmuus on saanut ratkaisun ja moni pelko on kohdattu ja selvitetty. Paljon iloa ja rakkautta koettu. Hurjasti on opittu taas itsestämme, toisistamme sekä vanhemmuudesta. Elämäni toinen vauvavuosi takana. Ihmeellistä, että sinne se vaan hujahti. Voi haikeus sentään.
 

Kokoan keittiön seinälle sellaista A2-kokoista taulua meidän perheen valokuvista. Sitä varten olen selaillut kuvia lapsista. Voi että mitä touhuja meillä onkaan ollut! On ollut ihana katsella kuvia pienistä sisaruksista, jotka pussailevat ja hääräilevät toistensa ympärillä ja meistä vanhemmista, joista näkyy väsymys, mutta huokuu onnellisuus. 

Vuodessa unohtaakin paljon. Olin jo unohtanut, millainen kaljupää meille muutti silloin ja miten pieni nyytti hän olikaan. Pipot pyörivät päässä ja haalarin hihat roikkuivat ylipitkinä. Ja miten pieni isosisko oli silloin, puputyttö. Sitten oli imetyskuvia lattialta, sängyltä, mökiltä, kaupungilta ja niin edelleen. Nelihenkisen perheen ensimmäinen yhteinen joulu ja kaikki pienet lomareissut, joita on tehty mummulaan, kylpylään, eläintarhoihin ja hotelleihin. Ystäviä, ulkoleikkejä, retkiä, leipomisia, muuttopuuhia ja juhlia. Iloista elämää!

Voihan taapero! Nyyh. Näin vauvavuoden päättyessä sitä aina muistelee synnytystäkin ja ensi hetkiä tulokkaan kanssa. Miten yhteen vuoteen mahtuukaan niin paljon kaikkea! Mielettömästi kehitystä ja puuhaa, kaikkea uutta ja ihmeellistä. Onnea ja haastetta.

Olen onnellinen, että meidän perätilasynnytys meni niin hienosti vuosi sitten! Kaikki onnistui. Tähtitaivaskin oli älyttömän kaunis ja kirkas, kun käveltiin sairaalan pihalla. Ajattelin, miten mahtava yö lähteä synnyttämään! Seuraavana iltana poika syntyi peppu edeltä 28 minuuttia kestäneen ponnistusvaiheen jälkeen. Juuri ennen sitä lauleskeltiin ja tanssittin vielä miehen kanssa spinaalipuudutuksen toimiessa vakuuttavasti. Tanssiminen liittyi siihen, että vauva piti saada laskeutumaan alemmas. Siitä tulikin yksi hauskoista muistoista.

Synnytys oli kaikin puolin voimauttava ja onnistunut, rauhallinen ja jouheva. Tunnelma salissa oli levollinen ja aluksi vain odoteltiin, että vauva syntyy hartioihinsa asti. Sitten lääkäri käänsi vauvan päätä ja auttoi sen ulos. Synnytys korjasi niitä pelkoja ja epäonnistumisen fiiliksiä, joita esikoisen ajoista jäi. Vauva syntyi peppu ensin eikä se sattunut yhtä paljon kuin esikoisen pää. Lääkärit ja kätilöt olivat erittäin ystävällisiä ja luotettavan oloisia, vaikka synnytys olikin lopulta sitten opetustilanne. Yksi lääkäri opetti toista ja rivillinen muuta väkeä seurasi sivusta. Vaan ei se haitannut. "Tulkaa vaan katsomaan, kun minä hoidan tämän homman!" Hahhah!

Minulle oli erityistä, että pystyin kävelemään heti synnytyksen jälkeen, pääsin itse vessaan ja saatiin syödä iltapalaa synnytyssalissa miehen ja vauvan kanssa. Viimeksi minulla oli paljon vuotoa ja jouduin nukutukseen ja leikkaussaliin muita toimenpiteitä varten. Heräämössä kaipasin esikoista ja miestä ja olin ihmeissäni mitä oikein tapahtui. Olo oli pitkään hutera, kun hb oli käynyt niin matalalla. Nytkin olin ihmeissäni, mutta vasta osastolla vauva sylissä. "Siinä hän nyt on, mitäs nyt sitten tehdään?"

Vuosi sitten olin ihan avuton näiden kahden pienen kanssa. Kaikki oli uutta. Satulintu oli ollut meille pari vuotta niin maailman napa, että oli hankalaa asennoitua uudenlaiseen tilanteeseen. Nyt osaan jo huomioida molempia lapsia yhtä aikaa ja arki sujuu ihan kivasti. Voidaan liikkua, leipoa, asioida kaupungilla, käydä ravintolassa, kyläillä, mitä vain! Nyt tiedän, mitä tarkoittaa se, että rakkaus vain lisääntyy uuden vauvan saapuessa. Että rakkautta kyllä riittää kaikille ja että lapsiaan rakastaa keskenään yhtä paljon.

On niin ihmeellistä, millaisia avuttomia, ihania ja pikkuruisia rääpäleitä vauvat ovat syntyessään, mutta kuinka yhdessä vuodessa heistä tulee ihan omanlaisiaan tomeriakin touhuajia. <3 Meilläkin jo komennetaan kovasti ja kiljutaan kun ei saada jotain mitä halutaan. Ja leikitään ja rakennetaan tornia kahdesta palikasta. Ja oih se vaipanvaihto hoitopöydällä! Vauva kääntyy ja yrittää ryömiä ahtaalla kylppärin pöydällä ja minä tuskailen, että millä houkuttelen hänet olemaan aloillaan sen viisi sekunttia, että saan vaipan teipit kiinni. Onkin siirrytty pitkälti lennossa vaipatukseen ja vähitellen myös housuvaippoihin. Ja miten kauan on jo aikaa imetyksestäkin! Rauhalliset imetyshetket olivat niin ihania nyyh. Puremiset kyllä eivät olleet.

Ja miten ihania hymyjä häneltä nyt saa! Ja kun oppii kaikkia pieniä juttuja. Oppii, että äiti tulee hakemaan portaista pois ja että pääsee isin ja isosiskon kanssa iltapäivällä ulos. Ja kamalan shown pistää pystyyn, jos ei pääsekään mukaan. Sitten tyytyväisenä rattaissa kohta möllöttää muiden mukana. Yhteisiä ruokiakin voidaan jo tehdä ja niitä onkin alettu antaa viime päivinä. Ah sitä olenkin odottanut! Vauvavuoden päättyminen on haikeaa, mutta uusia ihania asioita tapahtuu joka päivä.

Voi minun vauva, vauva, vauva. Olet aina minun vauvani. Ihan sama vaikka pitäisi sanoa sinua taaperoksi huomenna. Minun rakas vauva. Rakas Ukkonen. Meidän nappisilmä ja sydänkäpy, kultamurunen. Kiitos kun tulit meille ja rikastutat meidän elämää joka päivä. 💖

Olet täydellinen

Olet täydellinen. Niin, juuri sinä. Tuollaisena kauniina, keskeneräisenä ja inhimillisenä ihmisenä, joka tekee virheitä, muuttuu, kasvaa, oppii, tuntee ja pelkää. Me kaikki olemme lopulta aika samanlaisia, vaikka sitä ei heti näkisikään. Olet yhtälailla tavallinen kuin muutkin, mutta silti aina erityinen. Erityinen ihan vain siksi, että olet sinä. Ei ole ketään samanlaista. Se on minun mielestäni tosi hieno juttu!

On ihan sama millainen olet kasvoiltasi, keholtasi, mielenkiinnon kohteiltasi, luonteeltasi. Olet kaunis. Ihan sama oletko nuori tai vanha, iso tai pieni, tyttö tai poika, luonnollinen tai laitettu, rento tai asiallinen, sporttinen tai gootti: ole mitä vain. Pääasia että olet juuri sinä. Olet täysin samanarvoinen kuin kuka tahansa muukin: et huonompi, et parempi.

Muista olla oma itsesi. Tee asioita, joista juuri sinä tulet onnelliseksi. Katsele ystävien, läheisten, median ja muun ympäristön tekemisiä avoimella ja uteliaalla mielellä, mutta päätä itse, mihin lähdet mukaan. Saat olla ihan erilainen kuin muut, jos haluat. Saat luoda ihan omanlaisen polkusi. Jos ystäväsi puhuvat sinusta pahaa, he eivät ole ystäviäsi. Jätä sellaiset ihmiset kokonaan taakse. Älä ole heidän kanssaan, koska ansaitset parempaa.

Tiedän, että epäröit. Ei ole helppo olla rehellinen itselleen ja muille. Varsinkin jos pelkää että jää yksin. Mutta sinä et ole yksin. Minä olen täällä ja sinun puolellasi. 

Muista että saat myös muuttua. Saat olla tänään juuri sellainen kuin sinusta tuntuu nyt tällä hetkellä. Sinussa varmasti onkin monenlaisia puolia. Et ehkä näytä niitä kaikille, mutta ehkä voisit kokeilla sitäkin joskus. Kaikki ajatuksesi ja piirteesi ovat sallittuja niin kauan kuin et satuta muita. Ole rohkea.

Olet täydellinen. Juuri nyt, tuollaisena, keskeneräisenä, epävarmana. Olet kaunis ja opit uutta. Olet kaiken hyvän arvoinen.

Rakkaudella, Pauliina

Hehkutusta Jyväskylän Verso-hotellista

Me yövytään yleensä nykyään aina Scandicissa ja aiemmin käytiin usein reissuilla myös S-ketjun hotelleissa. Omassa kotikaupungissa haluttiin erilaista ja erityistä ja aluksi meinattiin mennä Yöpuu-nimiseen hotelliin. Olisikohan hinta ja huoneen saatavuus ollut varaushetkellä vähän kehno, niin keksittiin mennä saman yhtiön uuteen Verso-hotelliin Jyväskylän kävelykadulle.

Kauniita kuvioita lattiassa

Saavuttiin hotellille vasta yöllä, suoraan ystävän hääjuhlista. Ehkäpä vastaanottovirkailija vähän hämmentyi meidän kotiosoitteesta, joka sijaitsi parin kilometrin päässä. Hän ei oikein huomannut sanoa meille tarpeellisia asioita, mutta osattiin kyllä itsekin kysyä, että mistä huoneeseen pääsee ja missä aamiainen tarjoillaan.

Huone oli siisti, nykyaikainen ja selvästi rempattu viime aikoina. Hotellihan on melko uusi, mutta toimii Jyväshovin entisissä tiloissa aivan keskellä Jyväskylän keskustaa. Sijaintikin on siis mainio. Puulattia, kauniit pöytävalaisimet, iso sänky, reilun kokoinen seinätelevisio, kylpyhuoneen lattialämmitys <3 ja muut jutut toivat tyylikkään vaikutelman.

Eniten ilahdutti aamiainen, jossa hotellin taso näkyi selvästi. Tarjolla oli mm. ohrauunipuuroa, itse tehtyjä hilloja, leipäjuustoa, karjalanpiirakoita, rahkaa, erilaisia jugurtteja, pekonia, nakkeja, omeletteja, siemenleipiä, erilaisia levitteitä, laadukasta savukalaa, kauniisti leikattuja ja aseteltuja kasviksia, leikkeleitä, suklaakakkua, oikeasti tuoretta pullaa ja suklaata. Teetä varten oli megaisoja kauniita teemukeja ja mehu oli oikeasti hyvää. Tuli heti mieleen, että tuonne mennään joskus ystävien kanssa viikonloppuaamiaiselle muuten vaan! Kaiken lisäksi aamupalaa sai sunnuntain kunniaksi klo 12 asti. Paljon paikallisia ja kotimaisia tuotteita. Kaikki oli laadukasta ja kauniisti esille laitettua. Jäi fiilis, että Versossa ollaan ylpeitä siitä mitä asiakkaille tarjotaan ja mm. siksi kaikkien ruokien alkuperät oli selkeästi merkitty.

Todella hyvä maku jäi hotellivierailusta. Suosittelen ilolla!

Onnen säteitä

Aurinko paistaa pitkästä aikaa, ihanaa! Lapset on olleet terveitä pientä nuhaa lukuunottamatta ja muutenkin on ollut mukavia juttuja.

Lauantaina juhlittiin hyvän ystävän häitä ja tunsin niin suurta onnea heidän puolestaan, että jo automatkalla piti tirauttaa pari kyyneltä. Ihanat rakkaat ystävät! <3 Itse juhlat olivat todella hienot, kauniit ja hauskat, ja mikä parasta, saatiin lapset hoitoon niiden ajaksi! Molemmilla lapsilla oli siis uusi tilanne edessä: Satulintu (3v3kk) meni ensimmäistä kertaa mummulaan yökylään ja Ukkonen (11kk) jäi meille kotiin toisten isovanhempien kanssa. Yöhoito kannatti. Lapsilla oli mennyt tosi hyvin ja me rentouduttiin ihan uudella tavalla. Oli myös huippua olla häissä myöhäisiltaan asti, kun viime vuosina on aina jouduttu lähtemään aikaisin pois. Oli ihana nähdä mm. häävalssi, sulhaselle kuuluvan ajopelin ryöstö, upea morsiammen ja sulhasen rap-battle, bändi sekä päästä herkkuiltapalalle tähtitaivaan alle ja tanssilattialle miehen kanssa. Kahden valssin jälkeen kerroin miehelle, että valssissa lasketaan kolmeen, ei kahteen. Hauskaa oli ja naurettiin paljon. Morsian oli järkyttävän kaunis ja muutenkin oli hauska juhlia yhdessä rakkaiden ystävien ja muiden tuttujen kanssa. Kaikki meni nappiin.

Iltapalaa tähtitaivaan alla

Ihanat auringonkukat ja upea iltavalaistus!

Pihlajanmarjat ja kynttilän valo

Häissä tulee mieleen aina myös oma parisuhde ja omat häät. Oli kiva muistella ystävien kanssa meidänkin suhteen alkua ja kuulla toisten tarinoita. Oli luksusta viettää aikaa keskenämme ja yöpyä vielä juhlan päätteeksi tasokkaassa ja nuorekkaassa Verso-hotellissa Jyväskylän kävelykadulla. Aamulla hämmennyttiin Verson laadukkaasta aamupalasta, jonka jälkeen mentiin vapauttamaan mummut ja papat. Arki iskikin sitten päin kasvoja, kun lapset päästivät energiansa ulos: ääntä ja vauhtia. Aurinkoisen sään kunniaksi lähdettiinkin sitten heti perhepuistoon ja iltapäivällä hain vielä kaksi pientä pussillista vadelmia läheisestä metsästä. Vähän metsäterapiaa. 

Tänään oli taas paluu arkeen. Satulintu lähti iloisena kerhoon ja Ukkonen nukahti kerrankin vaunuihin kotimatkalla. Taisi olla niin väsynyt vaan, kun vähän itkeskeli yöllä. Itkut liittyivät varmaan erossa olemiseen tai hampaan puhkeamiseen. Ollut vähän sellaista viime aikoina muutenkin. Minä haaveilin jo kanervista ja muista syyskasveista tuohon pihalle.

Onnellinen olo kaikesta: perheestä, rakkaudesta, ystävistä, terveydestä, luonnosta.

Aurinkoista alkuviikkoa meille kaikille!