tiistai 29. toukokuuta 2018

Aamun tärkeät tunnit

Minulle on tosi tärkeää, miten päiväni alkaa. Pitkän aikaa se alkoi siten, että herättiin koko perhe Ukkosen itkuun väsyneenä ja kiukkuisena. Valon lisääntyessä aamut alkoivat välillä jopa 5.15. Minua ahdisti herätä vaativaan huutoon ja nousta sängystä väkisin ja kiireessä. Se tuntui kropassa kamalalta. Onneksi mies otti tehtäväkseen hakea pikkumiehen pois pinnasängystään. Minä sain hetken totutella ajatukseen nousemisesta.

Nyt on selkeästi myöhäistetty päivärytmiä aamujen järkevöittämiseksi ja muutenkin. Kesällä lapsetkin jaksavat paremmin iltaan asti ja ulkonakin on enemmän tekemistä. Siirrytään iltapalalle nykyään iltaseitsemän aikaan tai vähän jälkeen. On ollut ihanaa, kun illassa on enemmän yhteistä aikaa! Talvella sen sijaan odotin jo iltapäivisin, että ilta saapuisi ja saisi hengähtää hiljaisuudessa ja rauhassa. Näin jälkikäteen siitä on helppo nähdä väsymyksen suuri määrä ja ero nykyiseen. Aamulla lapset nukkuvat tällä hetkellä 7.30 tienoille. Itse avaan silmät joskus jo aiemminkin, tottumuksesta. On ihan luksusta saada nukkua yli seiskaan. Se vaikuttaa omaan olotilaan huomattavasti.

Se on syreeni, ei sireeni.

Aamuissani on tärkeää myös se, että muistetaan miehen kanssa kohdata toisemme vaikka lyhyestikin ennen hänen lähtemistä töihin. Että ilmapiiri on myönteinen, kannustava ja kiireetön. Joskus kun herätään väärällä jalalla, menee angstiin koko aamupäivä. Minun on vaikea päästää kielteisistä tunteista irti. Ärsytystä ja väsymystä lisäsivät talvella lasten yöheräilyt. "Kumpi menee?" -kysymykset, kun kumpikaan ei olisi jaksanut nousta kesken unien. Nyt yöt ovat olleet rauhallisia ja yhtäjaksoisia. Se helpottaa.

Haaveilen, että jaksaisin nousta aamuisin ennen lapsia. Blogia kirjoittamaan, rauhalliselle aamukävelylle, aamuteelle, meikkaamaan, hiuksia kampaamaan, mitä vaan. Ongelmana ovat meidän portaat, jotka narisevat p a l j o n. Saati että vettä pystyisi keittämään alakerrassa teetä varten! Kaikki kuuluu ylös ja lapset ovat joskus heränneet näihin ääniin. Mutta eihän sitä voi olla yrittämättä nyt kun itselläkin on energiaa enemmän. Pieni oma hetki aamulla olisi ihana rentouslisä päivään. Vaikka puoli tuntia vain.

Aamuihin vaikuttaa toki myös nukkumaanmenoaika. Olen ottanut tehtäväkseni mennä ajoissa. Välillä on kuitenkin lipsuttu katsomaan parikin Better Call Saul -jaksoa peräjälkeen Netflixistä tai leffaa telkkarista. Usein sen tuntee nahoissaan seuraavana päivänä. Ajoissa tarkoittaa minulle noin klo 22. Silloin unikin tulee melko nopeasti.

Aamut on tärkeitä. Kiireettömyys, rauhallisuus, yhdessä oleminen, valmistautuminen, hyvä aamupala. Ne luovat perustan iloiselle ja rennolle päivälle.


Muista hymyillä aina kun mahdollista!

Tajusin, että olen hymyillyt aika vähän viime aikoina. Olen ajatellut paljon ja keskittynyt tekemisiin, ollut varmaan paljon naama peruslukemilla. Tänään olen aktiivisesti yrittänyt pitää suun ylöspäin ja se on toiminut. Lastenkin kanssa meillä on ollut paljon vekkuleita hetkiä ja muita höpsöttelyjä. Kiva päivä.

Aina ei tarvitse olla hyvä mieli. Kaupan kassalla työskennellessäni sain usein palautetta, että "kuinka sinä jaksat aina olla niin iloinen". Äh. Asiakaspalvelu on työtä, jossa erotutaan eduksi hymyllä ja reippaalla asenteella. Olin silloin vielä niin nuorikin, että taisin oikeasti luulla, että pitäisi aina olla iloinen. Huonotkin päivät on kuitenkin sallittuja kaikille. Tekopirteys on läpinäkyvää ja turhaa. Paha mieli tai väsymys ei silti saisi näkyä työpaikalla suhteessa asiakkaisiin tai työkavereihin. Hommat pitää hoitaa ja ystävällinen olla.

Viime aikoina on tuntunut, että olen ollut turhankin pahalla tuulella. Kaikki kun on ihan ok. Moni asia on ärsyttänyt arjessa ja olen ollut huonoa seuraa kotona. Aion siis jatkaa tätä hymyilyn yrittämistä. Uskon, että hymy kasvoilla tekee ihmisen sisimpäänkin paremman olon. Vaikka ei se toki mitään suuria elämän ongelmia poista. Se voi silti helpottaa ainakin hetkellisesti. Saada huomaamaan pieniä hyviä asioita.

Kaivuri hommissa

Satulinnulla oli tänään viimeinen kerhopäivä tälle kaudelle. Syksyllä sitten taas, saatiin nimittäin kerhopaikka. Hieno juttu! Kerho on Satulinnulle tärkeä sekä toistaiseksi riittävä aktiviteetti viikkoon. Ihan kesälomafiilis oli kun haettiin tyttöä kotiin. Ilmankos hymyilyttikin. :)

Minttua pihalaatikossa

torstai 24. toukokuuta 2018

Reality check: Japani

Me niin innostuttiin matkasta Japaniin ensi syksynä. Suunniteltiin, missä käytäisiin siellä ja miten kuljettaisiin paikasta toiseen. Ajatus matkasta lohdutti Mallorcan peruuntumisen jälkeen ja muutenkin edellisestä reissusta on jo aikaa. 

Jossain vaiheessa herättiin kuitenkin todellisuuteen, että ei meillä ole varaa lähteä. Eläminen siellä maksaa kai yhtä paljon kuin Suomessakin ja samoin matkustaminen kaupungeista toiseen olisi tullut kalliiksi. On meillä toki säästöjä ja niillä olisi tietenkin voitu lähteä. Säästöjen polttaminen ei kuitenkaan tuntunut hyvältä ajatukselta. Nyt keväällä on ollut muutenkin niin paljon kuluja. Lapset ovat tarvinneet kaikenlaista uutta. 

Jossain vaiheessa sitten taas suunnitellaan jotain perhereissua. Omalle lomalle haaveilen pääseväni miehen kesäloman aikaan. En vaan osaa päättää, minne suuntaisin. Vähän Japani vielä toki kaihertaa, mutta jospa joku pienempi retki toisi samanlaisen hyvän fiiliksen.

Grand Canyonilla omatoimireissulla

Pihahommia

Onpa ollut ihanaa puuhastella omassa pihassa sitä sun tätä pientä puutarhahommaa! Meidän pihahan on oikeasti ihan mini, mutta kyllä siinäkin saa aikansa kulumaan, kun on kesäkukkia laitettavana, yrttejä istutettavana ja uutta nurmikkoa kasteltavana.


Olen vihdoin pääsemässä yli harmista ja häpeästä, jonka rumaan paikkaan istutetut mustikkapensaat aiheuttivat. Kaivettiin ne ylös ja mies teki niille kauniin kivillä aidatun sopen rinteeseen. Nyt niiden paikalle laitetut nurmikonsiemenet ovat alkaneet itää!

Täysin käyttämättömälle parvekkeelle on suunniteltu istutuslaatikkoa. Aion laittaa siihen ainakin yrttejä ja mansikkaa. Toisaalta olisi kätevä perustaa se vaikka alakerran takapihalle tai aurinkoiselle etupihalle, jossa liikumme enemmän. Parveke on vaan nyt ollut ihan turhake ilman lasitusta ja puolikkaalla kattolipareella. Vesi siis sataa sinne sisään eikä tällaisten asioiden korjaaminen taloyhtiössä ole aina niin simppeliä. Istuskelu- ja oleskelupaikaksi siitä siis tuskin on, mutta kasveille siellä olisi tilaa. Parvekkeella istutukset saisivat olla myös rauhassa esimerkiksi naapureiden lapsilta, jotka juoksentelevat taloamme ympäri meidänkin pihan läpi. Katsotaan nyt.

Takapihan ja parvekkeen aiomme päällystää puisilla pihalaatoilla. Niillä on kivempi kävellä kuin kivetyksellä. Haaveilen myös, että joskus hankimme jonkinlaisen ristikon näkösuojaksi autotien suuntaan takapihalla. Laittaisin siihen vaikka jotain köynnöstä kasvamaan. Takapihalla meillä on nyt grilli ja pöytäryhmä. Nyt olen vasta keskittynyt etupihan koristamiseen eli vielä voisi takapihallekin keksiä jotain kivaa.

Puutarhaan ja pihaan saisi upotettua rahaa niin paljon kuin vaan haluaa. Ruukut, laatikot, mullat, taimet, siemenet, lannotteet, kukat, kalusteet, säilytysratkaisut. Siksi mekin tehdään tätä pihaa vähitellen.

Uusi nurmikko itää jipii!

Lemppari <3

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kotiäitinä viidettä vuotta

Selailin tässä blogini luonnoksia ja ihmetyksekseni en olekaan julkaissut niitä tekstejä, joita luulin julkaisseeni! Esimerkiksi meidän ihanat vappukuulumiset on jääneet ihan unholaan, samoin postaus, jossa olen kertonut jatkavani hoitovapaalla vielä seuraavankin vuoden. Mitä ihmettä?! Olen tainnut sitten oikeastikin olla aika kuormittunut, kun en ole pystynyt julkaista paljoakaan. Väsymys ja kiire nimittäin aikaansaavat sen, että mikään kirjoittamani teksti ei kuulosta hyvältä ja sitten se jää "kirjoituspöydän laatikkoon".

Satulintu täyttää ensi kuussa neljä ja olen ollut kotona hänen syntymästään saakka. Vuodet menevät nopeasti, mutta samalla tuntuu, että siitä on ikuisuus kun olen ollut palkkatöissä.

Nämä vuodet ovat oikeasti olleet elämäni parasta aikaa. Välillä olen ollut äärettömän väsynyt, yksinäinen, surullinen ja tylsistynyt. Kaivannut sosiaalisia kontakteja ja välillä sitten uupunut niiden paljoudesta. Samalla tämä kaikki elämä tässä kotona on ollut aivan upeaa. Vapaus työelämän vaatimuksista ja kotona olemisen mahdollisuus. Asioiden hoitaminen ja ystävien näkeminen keskellä päivää. Lasten kehityksen seuraaminen. Oma kehittyminen ja arvojen muutos. Perheestä on tullut minulle erityisen tärkeä, kun ennen sen paikalla arvoasteikolla oli työni lastentarhanopettajana.

Työasiat saavat vielä siis odottaa reilun vuoden, mutta kyllä ne jo mielessä pyörivät aiempaa enemmän. Kuinka opin taas heräämään herätyskellolla ja suoriutumaan niin monista asioista yhtäaikaisesti työpaikalla? Miten pystyn omaksumaan varhaiskasvatuksessa muuttuneet asiat ja osaanko ylipäätään vielä työni? Millainen lastentarhanopettaja edes olen nykyään? Tai haluanko olla opettaja enää ollenkaan? Aiemmin ajattelin työjuttuja enimmäkseen kauhulla, niiden kieltämisellä ja aktiivisella unohtamisella. Nyt tilalle on tullut jopa vähän utelias ajattelutapa, että voihan se olla ihan mukavaakin sitten. Ja lapsetkin ovat vuoden päästä paljon isompia kuin nyt.

Hoitovapaalla oleminen on minulle kuitenkin aivan selkeä ratkaisu nyt. Se on minun juttuni tässä elämäntilanteessa. Haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa lasteni seurassa ja samalla miettiä rauhassa, mitä haluan työelämältä jatkossa. Se on osittain myös periaatteellinen päätös. Vaikka monet pienet lapset pärjäävät päiväkodissa hyvin, en halua laittaa omia lapsiani sinne kovin pieninä. Valitettavasti päiväkotien resurssipula on niin järjetön, että lapset eivät välttämättä saa siellä tarvitsemaansa huomiota ja tukea. Olen nähnyt niin monenlaista!

En halua kuitenkaan ajatella liikaa työjuttuja vielä. Tiedän, että niitä voi alkaa stressaamaan jo kauan etukäteen. Haluan elää hetkessä ja nauttia tästä erityisestä ajasta, jonka saan olla vielä lasten kanssa kotona. Iloita tästä kesästä ja tulevasta kotivuodesta. Keskittyä ja käyttää aikaa itseeni ja perheeseeni. Työ oli ennen minulle niin mahdottoman tärkeää, että ihan uuvutin itseni sillä. Tällä hetkellä työ on minulle vain työtä. Siitä saa palkan ja siellä pitää viihtyä, mutta muulla ei oikeastaan ole väliä juuri nyt.

Ukkosen vauvajalka <3
 

Perheestä ja omasta arvosta

Mietin tässä sitä, että aika moni kotiäiti varmaan elää paljon lastensa ehdoilla. Kaikessa tekemisessä ensimmäisenä täytetään lasten tarpeet, toiveet ja mieltymykset. Ajatellaan, että niin kuuluu tehdä. Että sitten on hyvä vanhempi ja lapset ovat onnellisia ja voi olla itseensä tyytyväinen. Lasten jälkeen ehkä huolehditaan puolisosta ja kodista. Viimeisenä katse suunnataan omaan itseen ja ehkä vähän ihmetelläänkin, kun ollaan väsyneitä, tylsistyneitä, turhautuneita ja masentuneita. On kadotettu oma persoona ja unohdettu mieluisat tekemiset. "Olenpas minä saamaton, kun en jaksa tuotakaan tehdä", vaikka todellisuudessa on tehty liikaakin ja nimenomaan muita palvellen. On vähitellen sokeuduttu, alettu suorittaa arkea ja ajauduttu jonkinlaiseen äitiyskuplaan, jossa keskiössä ovat kaikki muut kuin ihminen itse. Tämä on siis aika suoraan minun elämästäni.

Minusta on tosi luonnollista, että äitiydessä tai isyydessä voi sokeutua muulle elämälle. Varsinkin jos hoitaa lapsia kotona ja viettää heidän kanssaan paljon aikaa. Arki on usein hektistä ja kulkee lasten vuorokausirytmin mukaan. Lasten pikkulapsivuodet ovat myös niin lyhyitä, että vanhemmuudesta haluaa vain saada kaiken mahdollisen irti. Myös äidin- ja isänrakkaus ovat monesti niin valtavia, että siitäkin tunteesta voi hiukan seota ja unohtaa itsensä. Saati jos takana on lapsettomuutta, keskenmenoja tai muuten vain kovaa oman lapsen kaipuuta. Lapsen saamisen merkitys nousee silloin erityisen korkealle.

Sosiaalinen paine vaikuttaa tietysti myös: se mitä kulttuurinen ympäristö meiltä odottaa. Ihmiset reagoivat ulkoisiin vaatimuksiin eri tavoin. Jotkut noudattavat normeja ja tuskailevat sisäisten ristiriitojensa kanssa, kun normit eivät vastaakaan sitä minkä he tuntevat sisäisesti oikeaksi. Toiset eivät piittaa ympäristön paineista vaan puskevat rohkeasti kohti tuulta. Heille on itsestäänselvää toteuttaa vanhemmuuttaan omalla tavallaan muista välittämättä.

Lasten nostaminen erityiselle jalustalle ei kuitenkaan tarkoita sitä, että itsensä pitäisi laskea vähempään arvoon. Siellä jalustalla voi seistä mielellään vaikka koko perhe yhdessä. Jokainen perheenjäsen on yhtä tärkeä ja jokaista tarvitaan.


Minunkin on edelleen vaikea tuoda esiin omia tarpeitani arjessa. Minä inhoan myöhästymistä ja kiirettä kun taas mieheni lähtee viime tipassa joka paikkaan. Minusta jatkuva myöhästelymme on ärsyttävää ja loukkaavaa niitä kohtaan, jotka odottavat. Mieheni taas ei ajattele samoin. Tämä aiheuttaa ristiriitoja lähtiessämme jonnekin aikataulutettuun tapahtumaan. Se vaikuttaa myös niin, että mieheni ei välttämättä ymmärrä, kuinka paljon aikaa minä tarvitsen lähtiessäni itseksenikin jonnekin. Herää kysymys, kuinka paljon toisen toimintatapoihin ylipäätään voi kajota? Voiko ollenkaan? Vai onko se nimenomaan tervettä pyytää toista huomioimaan minut paremmin? Puhumattomuus ei ainakaan johda mihinkään. Kyllä asioista voi ja pitää keskustella.

On tärkeää, että perheessä toimitaan tasa-arvoisesti. Jokainen perheenjäsen tulee hyväksyä sellaisena kuin hän on sekä kannustaa häntä hänelle tärkeissä tavoitteissa ja tekemisissä. On myös huolehdittava, että kaikki saavat riittävästi lepoa ja virkistystä. Lopulta jokaisen aikuisen ihmisen hyvinvointi on hänen omissa käsissään. Elämä koostuu jatkuvista valinnoista ja joka päivä on mahdollisuus valita toisin. Meillä lapsilleen elävillä kotiäideilläkin on joka päivä mahdollisuus valita, että alamme arvostaa myös omia tarpeitamme, toiveitamme ja arvojamme. Että alamme ottaa itsellemme sitä mitä me tarvitsemme ja tarvittaessa vaatia sitä kovaäänisemmin kuin aiemmin. Se ei ole lapsiltamme pois.

Kun vanhemmat voivat hyvin, se siirtyy myös lapsiin. Samalla lapset oppivat, että on tärkeää pitää itsestään huolta, koska lapsi näkee omien vanhempiensakin tekevän niin. Jos haluat lapsesi oppivan jotain, toteuta sitä itse elämässäsi.
 
Mahtava muistutus jossakin naistenlehdessä, harmi etten muista enää missä.

torstai 17. toukokuuta 2018

Ihanat raikkaat smoothiet!

Olen näiden uskomattomien hellepäivien aikana hurahtanut taas smoothie-hommiin. Myös lapset ovat tykänneet raikkaista juomista ja oppineet pyytämään niitä esimerkiksi aamu- tai välipalalla. 

Surautan smoothiet sauvasekoittimella isossa leivontakulhossa. Sauvasekoittimen oma purnukka kun meni rikki. Meillä olisi myös iso blenderi monitoimikoneessa, mutta ison koneen esille ottaminen tuntuu vaivalloiselta. Blenderillä saisi ehkä vielä hienompijakoista juomaa. Jääpaloja en sauvasekoittimella uskalla murskata, ettei terä katkea, mutta kohmeiset marjat sekin kyllä hienontaa.

Olen nyt aloittanut tavallisista ja meille tutuista hedelmä- ja marjasmoothieista. Laittanut tuorepuristettua mehua tai mantelimaitoa nesteeksi ja erilaisia hedelmiä mauksi. Vähitellen lisäilen juomiin esim. kauraleseitä, maustamatonta jugurttia, rahkaa ja muita ravitsevia aineksia. Haluan kokeilla myös uusia reseptejä.

Tässä teille yksi ohje, jolla saa makean ja upean vihreän juoman aika tavallisista aineksista. Tämä on kirjasta nimeltään Terveelliset smoothiet (Eliq Maranik). Monissa kirjan ohjeissa on käytetty myös nk. superruokia ja -marjoja. Itse sovellan ohjeita kuiva-ainekaappini sisällön mukaan ja jätän aika suruttakin pois aineita, joita ei kotoa löydy. Rohkeasti vaan kokeilemaan.


Pinaatti-omenasmoothie (2 lasillista)

100 g tuoretta pinaattia huuhdeltuna
1 banaani
2 dl tuorepuristettua omenamehua
1 limetin mehu
1 dl jäämurskaa
1 rkl spirulinaa (halutessasi)

Omat vinkkini tähän reseptiin: 
Käytä babypinaattia, 80 gramman pussillinen riittää. Jäämurskan voi jättää pois, mutta sitten kannattaa kylmentää valmista smoothieta esim. jääkaapissa/pakastimessa hetki. Spirulinaa en ole käyttänyt kun sitä ei ole ollut kaapissa. Limetti = lime.

Taloyhtiössä tapahtuu

Minua on niin naurattanut viime päivinä tämä kaikki hössötys pihatalkoiden ympärillä. Naapurit ovat olleet jotenkin ihan suloisen innostuneita. Miehen mukaan nämä ovatkin tämän talon ensimmäiset talkoot. Aiemmin hommat on hoidettu itsekseen. Kyllähän talkoot nostattavat yhteishenkeä. Varsinkin näin pienessä taloyhtiössä, jossa on vajaat kymmenen asuntoa.

Eilisilta häärättiin sitten pihalla porukalla. Minä sain rakon käteen, kun harjasin roskia pihatieltä. Haravoitiin, siistittiin pihan puut karsimalla oksia, lakaistiin autokatos ja siivottiin rännit. Painepesurilla yhteistuumin pestiin pihakatu ja takapihan laatoitukset. Nyt on ihana kävellä paljain jaloin pihassa, kun pahimmat siitepölyt on hetkeksi pesty. Oli myös kiva nähdä naapureita ja jutella talon asioista.

Lapset touhottivat mukana: Satulintu haravan ja harjan kanssa, Ukkonen hiekkalaatikolla ja kävelyhommissa. Välillä juotiin pillimehua sekä aikuisten juomia. Minä istutin samalla kaverilta saadut tomaatin taimet ruukkuihin ja toivotin niille hyvää onnea kasvuun. Olisi huippua saada satoa, mutta saas nähdä. Taimet on hyvät, mutta en tiedä osaanko hoitaa niitä oikein. Paikkailtiin myös meidän edustalla olevaa nurmea laittamalla siihen vähän multaa ja siemeniä. Miehen äiti oli auttamassa lasten hoitamisessa ja talkoissa muutenkin. Iltasella syötiin makkaraa naapurin takapihalla ja valvottiin tavallista myöhempään. Kesäistä ja kivaa.


sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäivä, kesäpäivä

Äitienpäivän iloksi leivoin mansikkakakun. Lapset ja mies ajelivat aamulla pienesti mummulassa, joten sain häärätä kotona sen aikaa rauhassa. Juotiinkin sitten päivällä kevään ensimmäiset terassikahvit omalla takapihalla. Erityisen mukavaa oli kun minun vanhemmat tulivat käymään ja oli tässä rauhallista yhteistä aikaa. Aurinkoista, lämmintä, kesäistä.

Lapset piirtelivät katuliiduilla ja mies viimeisteli mustikkapensaiden siirtoa. Laitettiin vähän vettä lapsille omiin astioihin ja uittivat niissä leluja terassin kivetyksellä. Satulintu nautti kun sai olla paljain jaloin isänsä apurina. Ukkonen hengaili vaipassa ja hihattomassa. Kaatoi aina vedet päällensä tahallaan.

Lapset on nauttineet näistä säistä. Satulintu käy välillä keinumassa taloyhtiön suojaisalla pihalla itsekseenkin. Ukkonen viihtyisi hiekkalaatikolla lapion ja kuorma-auton kanssa vaikka koko päivän. Nyt he lähtivät pienelle potkupyörälenkille miehen kanssa ennen iltatoimia. On alettu hitusen myöhäistää lasten nukkumaanmenoa, jotta aamuheräämiset siirtyisivät inhimillisempään kellonaikaan. Viikko sitten heidän trendinään oli herätä jopa jo aamuviiden jälkeen. Nyt minä istun pehmentyneessä iltapäivän auringossa tässä terassilla ja ihmettelen, mistä tämä kesä tulla tupsahti. Huippukiva päivä.


lauantai 5. toukokuuta 2018

Tivolissa ja isyyslomalla

Tänään tuntui ekan kerran, että olikohan nyt kesän ensimmäinen päivä. Nurmi on alkanut vihertää joissain paikoissa ja tänään oli aurinkoisen ihana iltapäivä. Iloisuuteni johtuu varmasti myös siitä, että miehen isyysvapaa alkoi vihdoin! Huojentunut olo ja uskomattoman mukavia juttuja tiedossa.

Käytiin tänään ex tempore tivolissa, joka rantautuu aina tuossa vapun aikaan Hippoksen kentälle. Vaikka lauantainen sää oli loistava, jonoja laitteisiin ei suuremmin ollut. Pisin jono oli herkkutiskille jätskejä ja hattaroita ostamaan. Meillä oli omat eväät ja uudet Skip Hop-vesipullot mukana.

Satulintu (3v. 11kk) kävi neljässä laitteessa pomppulinna mukaan lukien, Ukkosellekin (1v. 8kk)  olisi kelvannut vaikka kuinka monta autoajelua. Kolme kertaa hänkin sitten pääsi. Mukavan paljon oli tarjolla pienten lasten laitteita ja kyllä aikuisillekin olisi ollut kaikenlaisia hurjannäköisiä kyytejä. 

Värejä, vauhtia ja sininen taivas

Meidän tyttö olisi tahtonut isoon maailmanpyörään, kun on saanut jostain päähänsä, että se on mukavaa. Aluksi meinattiin mennäkin, mutta vaihdettiin suunnitelmia, kun alkoi vähän itseäkin hirvittää, että jos saan taas jonkun korkeanpaikankammokohtauksen siellä ylhäällä. Vuoristoradoissa minua ei korkeus haittaa, mutta näkötorneissa olen aikuisiällä tuntenut jalkojen muuttuvan löysiksi makaroneiksi. Viime kerta oli erään juoksulenkin jälkeen kun kiipesin itsekseni Harjun näkötorniin aivan Jyväskylän keskustan kupeessa. Se on kiva ilmainen paikka, josta näkee kaupungin ylle. Olen jo pitkään haikaillut sinne, mutta sitten kun menin, en pystynytkään olla siellä yhtään. Ihan kamala huimaus ja ahdistus. Äkkiä alas.

Mutta siis, tosi kiva päivä takana ja paljon hauskoja suunnitelmia edessä. Vaikka nyt ei sinne Mallorcalle päästykään, minne siis alunperin piti tässä kohtaa lähteä, niin nämä yhteiset lomaviikot on ihan luksusta! 💛💚💙