Sain pari viikkoa sitten takaisin nettiyhteyden mun läppäriin ja wifin puhelimeen täällä kotona. Jouduin jo kasvattamaan puhelimen nettipaketin kokoa, kun joka kuukausi maksoin paketin ylimenevästä surffailusta ekstrahintaa. Myös asioiden hoitamiset alkoi pahasti tökkiä puhelimella: laskujen maksamiset ja muut.
Tämä koko vuosi on ollut ymmärrettävästi mullistava koronan takia. Sen kokonaisvaikutukset näkyvät ja hahmottuvat varmaan vasta paljon myöhemmin. Syksyllä on tullut uusia toimintasuosituksia, koska tautitapaukset ovat lisääntyneet rauhallisen kesän jälkeen. Kaupungissamme on tällä hetkellä linjaus, että lapsia päiväkotiin vietäessä ja sieltä hakiessa käytettäisi maskia, samoin kaikissa muissa julkisissa tiloissa. Suuria tapahtumia ei suositella, harrastustoiminnan jatkumiset ovat vaakalaudalla ja töistä jäädään pois pienessäkin nuhassa. Korona on joka päivä jollain tavalla ajatuksissa tai näkyvissä minunkin elämässä.
Vaikeinta koronassa on tämän koko tilanteen tuottama epävarmuus. Mistään ei uskalla oikein etukäteen iloita tai hakea voimaa, kuten olen ennen tehnyt, koska on olemassa realistinen mahdollisuus, että mukavat menemiset ja tekemiset joutuu perumaan viime hetkellä. On täytynyt harjoitella uudenlaista ajattelua ja opetella nauttimaan tästä hetkestä: oppia vähitellen hyväksymään se elämän tosiasia, että et voi vaikuttaa kaikkeen. Näiden opettelu on toki erittäin hyvä asia, mutta vaikea ja raskas, kun sen joutuu tekemään pakon edessä ja nopeasti.
Korona ei ole kuitenkaan suurin huoli mielessäni tällä hetkellä. Kevät ja kesä oli vaikea muutenkin. Vähän jokaisella elämän osa-alueella on ollut suuria haasteita. Elämä on tuntunut olevan jotenkin sekaisin. Minä olen tuntenut olevani jotenkin sekaisin jopa niistä perusasioista, joista olen aiemmin ollut melko varma. Uusimpia hankaluuksia ovat olleet varastoraudan puutos sekä rankka työuupumus. Viimeiset viikot olen ollut isojen ja uusien asioiden edessä. On ollut pakko alkaa työstää niitä asioita, jotka ovat kuormittaneet vuosia. Toipuminen tulee olemaan hidasta, mutta nyt olen ainakin aloittanut sen kohtaamalla asian.
Alkusyksyllä iloitsin mm. yin-joogaa ja meditaatiota sisältävästä rentoutuskurssista. Olen myös päässyt välillä luontoon, silloin kun vaan olen jaksanut lähteä. Olenkin ymmärtänyt ehkä ensimmäistä kertaa sen, että ihminen voi vaikuttaa elämäänsä johonkin tiettyyn pisteeseen asti. Ihminen voi hakea hyvinvointia ja jaksamista erilaisista asioista niin kauan kuin hänellä on siihen voimia. Minulle näitä asioita ovat esim. liikkuminen luonnossa, yin-jooga, reggaeton, vähähiilihydraattinen ruokavalio, ystävien tapaaminen, mökkeily, pihan ja kukkien laittaminen, sisustaminen, kirjojen ja lehtien lukeminen, elokuvien ja sarjojen katsominen, saunominen jne. Uupuneen ihmisen voimat voivat kuitenkin olla jo niin vähissä, että edes näitä tavallisia asioita ei pysty tekemään, saati että tekisi tylsempiä asioita kuten roskien viemistä tai laskujen maksamista. Itselläni on erilaisia päiviä ja viikkoja. Välillä innostun asioista ja teen niitä, toisina päivinä en pysty ryhtymään mihinkään. Silloin jo pelkkä ruoanlaitto tai pyykin ripustaminen tuntuu tuskaisan työläältä. Sellaisina päivinä olen harjoitellut pelkkää olemista ja sen hyväksymistä, että juuri tänään minusta ei ole muuhun. Niinä päivinä tärkeintä on vain olla.
Kehollisuuden teema on ollut tosi mielenkiintoinen nyt itselleni. Olen tässä parin vuoden varrella alkanut opetella kehon kuuntelemista ja oppinutkin sitä vähitellen. Olen esimerkiksi paikallistanut migreenin laukaisevia tunnemaisemia ja nähnyt, miten ahdistus voi tuntua yhtäkkiä niin voimakkaana vatsakipuna, että oksettaa. Keho ja mieli ovat kokonaisuus ja jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Sen unohtaa helposti, koska meille ei ole ehkä opetettu sitä lapsena. Kun musta tuntuu, että keho on väsynyt, osaan jo vähän levätä ja antaa periksi omassa päässäni luoduille suorituspaineille. Uskon, että kehon kuunteleminen auttaa uupumuksenkin hoitamisessa.
Hetki kerrallaan, asia kerrallaan. Ulkona kaunein väriloisto on jo ohi: punaisen, oranssin, keltaisen ja vihreän liitto on vaihtumassa ruskeaan. Se tuottaa mulle usein haikeutta. Tykkään paljon alkusyksystä: siinä tuoksuvat muutos ja uudet mahdollisuudet. Eilen satoi ensimmäisen kerran räntää. Neljävuotias suorastaan juoksi suoraan päiväunilta ulos vesilätäkköhommiin. Kuusivuotias on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Hän ei pelkää enää yksittäisiä virheitä vaan uskaltaa kirjoittaa kaikki ajatuksensa paperille. Ihanaa rohkeutta. Lapsilta voi oppia niin paljon! 💛💚💜
