Pakollinen puhelinlakko

Aika hassua oikeastaan, lähdettiin mökille kauhealla härdellillä, pakkasin kaiken lapsille ja miestä muistutin allergialääkkeistä ja muista hänen jutuistaan. Lähtöhetkellä kun lapset olivat jo hetken istuneet autossa ja auto pakattu ihan täyteen, huomasin hukanneeni puhelimeni. Pidän sitä äänettömällä eli turha oli yrittää siihen soittaakaan. Nopea katsaus vielä pöydille ja tasoille. Ei näy.

Puhelin voi olla jossain tuolla laukkujen uumenissa tai sitten kotona. Erikoisen sattuman tästä tekee se, että viime päivinä oon törmännyt monesti juttuihin puhelinajan vähentämisestä. Eilen myös kuuntelin ekaa kertaa Antti Tuiskun biisiä, jossa laulettiin jotenkin, että entä jos kävelisi järven rantaan ja puhelin putoaisi  muka vahingossa veteen eikä se piippaisi sitten enää pitkiin aikoihin. Jäin miettimään sanoja ja mietin itsekin, miten ihanalta ja vapauttavalta tuntuisi olla hetki kokonaan ilman luuria. Ihan vain itsekseen. Ja sitten ihan oikeasti menin hukkaamaan sen.

Huomaan, että aluksi on hetken hiukan orpo olo. Kun kädet etsii näppäiltävää ja rutiininomaiset vilkaisut näyttöön puskevat esiin. Vaan kun ei ole mitä vilkuilla, ne jäävät nopeasti pois. Oikeastaan heti autossa kotipihasta lähtiessämme sanoin miehelle,  että ihan sama vaikka jäisi puhelin kokonaan kotiin neljäksi päiväksi, tekee vain hyvää. Uusi kaunokirja on mukana ja 20 hengen triokakku. Ja järkkärikamera ja sanomalehti.

Leppoisaa pääsiäistä kaikille, me otetaan rennosti. 🌷🐣😎

"Saako virpoa?"

Nykypäivän lapset kysyvät luvan ennen kuin runoilevat perinteiset virpojien värssyt. Ehkä se luvan kysyminen on ollut täällä kaupungissa tapana aina, en tiedä. Me ei kyselty maaseudulla, kun naapurit olivat tuttuja ja enemmänkin tuli ihmettelyä siitä, jos virpojia ei saapunut. Joskus jätettiin vitsat vain ovenpieleen, jos naapuri ei ollut kotona. Suklaamunan saattoi saada myöhemmin tai sitten ei. Ei sitä muisteltu vaan iloittiin niistä mitä saatiin.

Pari suklaamunaa, ehkä yksi kolikko, ehkä mandariini. Kinder-munista sai siihen aikaan kivoja kovia pikkuleluja, joita joku oli kerännyt mummulan kattovintille ison laatikollisen: kilpikonnia, virtahepoja tai jotain. Toki hyrrät ja muut paperilelut olivat ihan jees, mutta kestävät eläinhahmot olivat parhaita.

Vitsojen koristelu oli ihanaa. Tykkään siitä vieläkin. Lapsena ne koristeltiin usein värikkäillä höyhenillä ja silkkipaperikukilla. Virpomaan mentiin aina pääsiäislauantaina, ei palmusunnuntaina niin kuin täällä suunnalla. Pitkään taistelin sen puolesta, että oikea virpomispäivä on lauantai, mutta nyt olen taipunut.

Mekin oltiin eilen kotona ja saatiin muutama koristeltu vitsa maljakkoon. Monet eivät avaa virpojille ovea. Ymmärrän senkin, jos on esimerkiksi huonoja kokemuksia tai jos ovella ramppaa porukkaa yhtenään. Meille saa kuitenkin tulla virpomaan ainakin toistaiseksi! Mielelläni annan pienen suklaamunan sille, joka viitsii vaivautua ja tahtoo leikkiä tätä hauskaa pääsiäisleikkiä.

Koko viikko sisällä

Tuntuu, että elämä on ollut ihan pysähtynyttä viimeisen viikon ja ylikin. Ensin sairasti Satulintu kurjan ja kovan yskän. Nyt on ollut Ukkonen pahassa flunssassa kuumeineen ja räkäkurkkuineen. Tämä on oikeasti meidän ensimmäinen kerta, kun lapsi on niin kipeä, että vain nukkuu. Eilen poika nukkui melkein koko päivän. Valvoi yhteensä ehkä muutaman tunnin, jolloin tuputin vain kaikkea helppoa ja hyvää syötävää. Eilen käytettiin sitten lääkärillä, kun vinkui nukkuessa. Ei kuitenkaan ollut mitään häikkää keuhkoissa tai korvissakaan. Hyvä.

Vaan aikamoista tylsyystaistelua ovat jotkut päivät olleet, erityisesti Satulinnun kanssa. Välillä on viihdytty hyvinkin: pelattu, askarreltu, luettu, leikitty. Toisinaan koko päivä on ollut yhtä kellon kyttäämistä, että milloin mies tulee töistä ja vie tyttöä ulos. Satulintu kaipaa kovasti jo kavereitaan ja kerhokin jäi välistä tällä viikolla taudin takia. Ulos ei olla päästy aamupäivisin.

Eniten tästä sairastelusta on ehkä kärsinyt mun pää. Kun on oltu vain kotona ja olen ollut huolissani lapsista. Ja kun molemmat on olleet niin tarvitsevia koko ajan. Olen myös kuunnellut iltaisin heidän hengitystään oven toisella puolen ja toivonut, että saisivat edes nukuttua. Nyt yöt onkin menneet ihan ok. 

Olen onneksi päässyt tällä viikolla pari kertaa näkemään omia ystäviä, mikä on ollut todella tärkeää ja ihanaa. Lasten mummu on käynyt kylässä, kun toiset lapsiperheet eivät ymmärrettävästi uskalla tulla sairastuvalle. Kauhean paljon on liikkeellä kaikkia tauteja nyt. Yleensä me on säästytty niiltä aika hyvin, mutta nyt on sairastettu kaksi tautia ihan peräkkäin.

Odotan silti ensi viikkoa ja pääsiäistä. Kivoja juttuja tulossa muutenkin. Taisinpa jopa varata itselleni kampaajan ja miehen synttäreitäkin juhlitaan. Loppuviikosta ajellaan mökille pääsiäisen viettoon. Kunpa oltaisi suht terveitä silloin.

Viikon paras hetki oli eilen, kun mies oli etätöissä kotona, niin pojan nukkuessa me tytöt päästiin kahdestaan aamupäivällä ulkoilemaan! Käytiin laskemassa mäkeä ja leikkipuistossa leikkimässä prinsessaa ja ritaria.

Pulkkamäessä jee!

Käsillä tekemistä: sokerikoristeet

Olen aina tykännyt askarrella ja näperrellä yksityiskohtia. En ole aiemmin panostanut tähän tekemiseen kovin paljoa, mutta välillä vahva käsillä tekemisen tarve yllättää. Joskus innostun piirtämään mallista, joskus värittämään värityskirjaa. Joskus askartelen helppoja kortteja tai muovailen kakun päälle sokerikoristeita. Juuri niistäpä aion nyt kirjoittaa.

Kakkukoristeiden tekeminen on nyt in ja pop. Monet muutkin ovat huomanneet, kuinka hauskaa ja helppoakin se on. Minut nimenomaan yllätti helppous. Pelkällä kaulimella ja sokerimassalla saa jo monenlaista nättiä aikaan. Myös erilaisilla muoteilla on mahdollista tehdä lähes mitä kuvioita vain!

Minä olen hankkinut perusvälineet, joilla saa esimerkiksi ohennettua massaa helposti sekä muutamat kukka- ja lehtiaiheiset muotit. Lisäksi minulta löytyy pienet kirjainmuotit. Välillä ostan vahingossa välineitä, joita en tule käyttäneeksi. Ne olen sitten myynyt kirppiksellä eteenpäin. Esimerkiksi kakkupitsi on todella hienoa, mutta minä en löytänyt inspiraatiota paneutua sen tekemiseen. Kaulitsen massaa ihan tavallisella kaulimella. Elintarvikeliimaa ja jotain kimalletta olen ostanut ja käyttänyt joskus tarpeen mukaan. Erityisen hyväksi työvälineeksi olen keksinyt pienen terävän hedelmäveitsen, jossa on sileä terä. Sillä on kätevä viimeistellä koristeet, poistaa reunoilta ylimääräiset rypyt ja "taputella" reunat sileiksi.

Tykkään muovailla hahmoja ja kukkia. Seuraavaksi aion kokeilla rautalankatekniikkaa askartelemalla pionin kakun päälle. Siihen täytyy ostaa sopiva terälehtimuotti.

Vaativin tekemäni sokerikoriste on ehdottomasti ollut Pikku Kakkosen logo, jota tein vähitellen ja yhteensä useita tunteja. Onneksi koristeiden tekemisen voi aloittaa hyvissä ajoin ennen juhlia. Jotkut koristeet myös vaativat välikuivatuksia. Olen mielestäni aika tarkka. On hienoa, että voi katsella aikaansaannostaan täysin tyytyväisenä. Toisaalta perfektionistinen ajattelu on raskasta, koska pieniä virheitä tulee aina ja niitä täytyy yleensä vähän myös oppia hyväksymään. Viimeisin homma oli pienen pupun tekeminen kolmevuotiaan kakkuun. Netti pursuilee kuvia ja sieltä minäkin otin mallia. Olin kyllä tyytyväinen lopputulokseen.

Aluksi kannattaa suunnitella ainakin suunnilleen, mitä on tekemässä ja millä väreillä. Itse käytän yleensä sokerimassaa tai kaulintamassaa ja niistä minulla on kokemusta. Muotoilut ovat niillä onnistuneet. Valkoista massaa voi helposti värjätä, mutta helppo on myös ostaa valmiita värejä. Ja niitäkin voi toki sekoittaa keskenään. Elintarviketussia olen joskus käyttänyt yksityiskohtien piirtämiseen.

Otan massaa paketista vain sen verran, mitä juuri sillä hetkellä käytän. Massa alkaa heti kovettua, kun se pääsee tekemisiin ilman kanssa. Liika tomusokerikin kuivattaa sitä, joten olen varovainen sen kanssa. Kyllä siitä ehtii silti suht rauhassa muotoilla mitä haluaa. Valmiit pienet koristeet kovettuvat about päivässä minun kokemukseni mukaan. Isommat vaativat useamman päivän kuivuakseen.

Kukkia, lehtiä tai perhosia tehdessäni laitan ne kuivumaan kaarevalle alustalle. Joskus tein foliosta pieniä kuppeja, kunnes tajusin, että kakkutikkarimuotti sopii tähän tarkoitukseen loistavasti. Siinä on pieniä kuoppia, joissa esimerkiksi kukat saavat luontevan muodon. Myös juomapillien päällä on helppo kuivattaa esim. lehtiä. Näin niihin saa kaarevuutta. Teen koristeita aina erikokoisia ja reilusti, jotta koristeluvaiheessa on varaa valita.

Vain mielikuvitus on rajana koristeiden viimeistelyssä! Mahdollisuuksia on ihan mielettömästi! Voi käyttää esimerkiksi erilaisia kimalteita, sokerihelmiä, strösseleitä, karkkeja, elintarvikekynää tai painaa muotoja pehmeisiin koristeisiin vaikkapa hammastikulla, pillillä tai lelutraktorin renkaalla!

Itse ajattelen, että koristeita ei ole tarkoitus syödä. Ainakaan lapsilleni en niitä antaisi kuin korkeintaan pieniksi maistiaisiksi. Tietenkin käytän niiden tekemisessä mahdollisimman hyvää hygieniaa. Massat sisältävät kuitenkin lisäaineita, joiden pakkauksissa varoitellaan yleensä esim. keskittymiskyvyn heikkenemisestä. Eivät siis ole yleensä mitään terveystuotteita, vaikka hauska ajatushan se on, että ne voi syödä.

Odotan kevättä

Tämä sankka lumisade, äh, en löydä sanoja. 

Viikonloppuna meidän talon katolla kävi työmiehiä kolaamassa lunta. Se alas tiputettu lumi tietenkin kerääntyi meidän talon reunustoille ja nyt kun on pari päivää taas satanut taivaalta lisää sakeana virtana, niin huokaista täytyy. Säästä en sentään rupea valittamaan, sillä se ei jotenkin ole minua eikä myöskään johda mihinkään. Sanonpa vaan kuitenkin, että odotan jo kevättä.

Tänään

Ostin kukkakaupasta narsissin ja siihen tuli heti kukat. Se muistuttaa minua kevään läheisyydestä tässä valkoisessa maisemassa. On kiva nähdä lasten onni lumiukko- ja lumilinnaleikeistä. Silti kaipaan itse jo kevyitä kevätkenkiä ja lumesta ja kivistä puhdasta asfalttia, jolla on helppo kävellä. Aurinkoisia päiviä, kun lumi sulaa ja linnut laulavat, niin kuin tässä yhtenä päivänä jo oli. Lintujen viserrys oli ihan mieletöntä. Kaipaan sitä, että ulos lähteminen on helpompaa lasten kanssa kun ei tarvitse pukeutua moneen eri kerrokseen. Tai sitä, kun luonto herää ja ensimmäiset kukat pilkistävät hitaasti lämpiävän maan uumenista.

Näin maaliskuun puolessa välissä mieli on jo aika toiveikas. Huolimatta tästä tuulesta ja myräkästä, joka tuolla ulkona nyt on. Kyllä se kevät tulee joka vuosi.

Kun luonto on vielä vitivalkoinen, väriä voi hakea vaikka kukkakaupasta <3

Ukkonen 1,5 vuotta!

Poikani

Hymy kuin pieni valopilkku

syksyn ollessa pimeä.

Iho kuin pehmeä kangas:

lämmin, kaunis ja sileä.

Nauru kuin sielun onni suurin,

murtaa jokaisen muurin.

Katse kuin ruskeita nappeja kaksi,

kaunis, rakas lapsi.

9.10.2017

Meidän Ukkonen ei ole kyllä yhtään tuima, vaikka tuo blogissa käyttämäni nimitys antaisi niin olettaa. Meillä on lempeä, tyytyväinen, iloinen, helposti harmista tyyntyvä, utelias, kujeileva, kaunis poika. 

Nyt puolitoistavuotias poikanen iloitsee erityisesti mm. kylävieraista, kaikenlaisista autoista tai muista asioista jotka kulkevat pyörillä, siskon kanssa olemisesta, äidin sylistä sekä isän kanssa ulkoilusta. Muutamat edelliset kuukaudet on menneet tosi nopeasti ja pienestä taaperosta on tullut touhukas leikki-ikäinen, jolla on mielessä jo monia omia juttuja ja suunnitelmia.

Pojan yksi lempipuuhista on kaivaa kaapista lautapelit ja levittää ne ympäri olohuoneen lattiaa. Hän kuljettaa myös autoja ympäri kotia, hoitaa nukkevauvaa ja rakentaa palikkatornia. Ottaa kovasti mallia kaikista muiden tekemisistä. Ulkona tykkää edelleen kävellä kärryllä naapureiden pihoihin ja kontata metsäpolkua meitä muita karkuun. Tykkää laskea liukumäestä pää edellä sekä syödä lunta lapiolla. Pulkan kyydissä viihtyy vain hetkittäin ja silloinkin täytyy olla mahallaan pää menosuuntaan.

Ukkonen juttelee joitain sanoja ja viime aikoina on tullut taas uusiakin. Omaa puhetta tulee myös paljon ja kertomista riittää. Kävelee kun viitsii ja konttaa supervauhtia niin että ystävätkin sitä ihmettelevät ääneen. Nipistelee minua poskista ja testaa reaktiotani. Huuli menee hitaasti mutruun jos kielletään. Repii omaa suutaan silloin kun harmittaa kovasti. Ymmärtää tosi paljon puhetta sekä tykkää rutiineista. Syö ja nukkuu hyvin. Nauttii hassutteluista ja kutitusleikeistä. Pudottelee tavaroita ylhäältä alakertaan ja sitten itkee niiden perään. Pituudeltaan 85,5cm.

Meidän pieni. Ihaninta on seurata näiden sisarusten välistä suhdetta ja sen kehittymistä. Sitä miten ärsyyntymisistä ja satunnaisista hankaluuksista huolimatta sisarusten välinen rakkaus on luja ja syvä. Isosisko haluaa pitää huolta pikkuveljestä ja rakastaa, vaikka välillä on vaikeaakin. Ja pikkuveli puhuu siskosta jatkuvasti ja kaipaa tätä, kun eivät ole yhdessä. Pusut vaihtuvat ja välillä yhdessä villiinnytään ja riehaannutaan yltiömäiseen naurunräkätykseen sohvan nurkassa. <3

Mihin tämä viimeiset puoli vuotta meni?

Säästäminen mielessä

Olen viime aikoina innostunut säästämisestä. Varsinkin kun keksittiin, että voitaisiin käydä kaukomatkalla ennen minun paluutani töihin ensi vuonna. Säästäminen kotihoidontuesta ei ole kovin helppoa, mutta otan haasteen mielenkiinnolla vastaan ja mies on tietenkin mukana omalla panoksellaan.

Kun tulot ovat pienet niin kuin itselläni, ensimmäinen etappi on karsia kaikki turhat menot. Irtisanouduin vihdoin kuntokeskuksesta, joka ei enää palvele tarpeitani. Olen ollut jäsenenä monia vuosia, joten lähteminen oli haikeaa. Samalla se oli myös erittäin vapauttavaa, hurraa! Ihanaa kun pian tulee kevät ja voi kävellä talviunesta heräävässä luonnossa. <3 Ja sitä odotellessa voi nauttia esimerkiksi hiihtämisestä. Tosin sen verran arkajalka olen, että läheiselle jääladulle en uskalla kovin pitkään, mutta mennään sen verran mitä pystyy.

Olin myös päättänyt aloittaa CVT-laulutunnit, mutta siirrän niitäkin vielä. On pitkäaikainen haaveeni jatkaa tunneilla käymistä, mutta sen kyllä ehtii myöhemminkin. Autolla ajamme harvemmin, mutta tarvitsemme sen kyllä kahden pienen lapsen kanssa. Neuvolaan on helppo kävellä, mutta ruokakaupassa ja kyläpaikoissa autoilemme. Puhelinliittymämme ovat edulliset, samoin sähköfirmoja olemme vertailleet. Asuntolainankin uudelleenkilpailutus kannattaa. Eli kaikki mahdolliset menot minimiin.

Sitten tietysti täytyy vähentää sitä ostamista ja harkita vieläkin tarkemmin niitä omia haluja ja tarpeita, joita mieleen juolahtaa. Että voisiko kuitenkin pärjätä ilman sitä mitä tekee nyt kauheasti mieli? Onko kyseessä ihan oikea tarve vai pelkkä halu? Halutakin saa ja halujaan toteuttaa, mutta jokainen voi sitten miettiä itse, paljonko tahtoo niihin haluihin käyttää rahaa. 

Kukista en luovu edes säästökuurilla

Jonkinlainen ostolakko on pyörinyt mielessä ja olen jo päättänyt olevani ostamatta yhtään mitään turhaa maalis-huhtikuussa. No joo, sen pitäisi olla itsestäänselvää muutenkin, mutta lipsumisia on ollut. Ostoslistalla toki säilyvät mm. ruoka, talous- ja hygieniatarvikkeet, syntymäpäivälahjat sekä lasten pakolliset säähän sopivat tarvikkeet esim. kurahousut. Mielessä pyörii myös toukokuinen Mallorcan matka, jonne on varmaan pakko ostaa joitain pieniä tarvikkeita esim. toiselle lapselle uudet aurinkolasit ja pojalle joku kevät/kesähattu. Olen mielestäni ihan järkevä kuluttaja, mutta välillä menee minullakin överiksi ja ostan sellaista, jota ei oikeasti tarvitsisi. Jälkeenpäin harmittaa älyttömästi ja ihmettelen, miten heikko ja tyhmä olen ollut. Näistä lipsumisista haluan eroon.

Olen alkanut vähän vältellä kaupungille menemistä, koska siellä tulee turhia houkutuksia ja aina menee rahaa - jos ei ostoksiin niin kahviin. Samoin Instagramin etevästi kohdennettuja mainoksia en enää klikkaile kyllä yhtäkään enkä kiertele nettivaatekaupoissa ihastelemassa uutuuksia tai metsästämässä edes tarjouksia. Nettikaupoista on liian helppo löytää suloisia ja houkuttelevia vaatteita itselle ja lapsille varsinkin näin keväällä, kun ihmiset ja kauppojen tarjonta heräävät talven jälkeen. Halutaan väriä ja uutta ja raikasta. Sekin on sallittua tietenkin ja ihanaakin, mutta itse en tällä hetkellä tarvitse mitään. Lähikaupasta haen ruokatarvikkeita vasta sitten kuin on pakko, muut ruokaostokset tehdään viikoittain Prismasta. Kylpylä- ja hotelliviikonloput vaihdetaan lähes ilmaiseen mökkeilyyn sukulaisten mökillä ja säästetään silläkin pitkä penni.

Erittäin tärkeää minulle on se, että pääsen näkemään konkreettisesti säästöjen kertymisen. Silloin säästäminen ja pihistely on motivoivaa. On palkitsevaa seurata säästöpossun pulskistumista. Siksi meilläkin on miehen kanssa nyt uusi tili, jonne on matala kynnys tallettaa pieniäkin summia. Kannattaa toki samalla myös miettiä, haluaako säästöilleen parempaa korkoa esim. rahastossa tai sijoittamalla. Vaihtoehtoja on monia. Itse olen laittanut jo pitkän aikaa kuukausittaisen pikkusumman omaan rahastooni. Juuri lähiaikoina vielä säädin summia ja vaihdoin vähän rahastoja. Sijoittaminenkin kiinnostaa, mutta en ole ehtinyt perehtyä siihen. Pääasia että ne säästämiset päätyvät oikeasti johonkin tiettyyn säästökassaan eivätkä jää leijumaan käyttötilille. Sieltä ne liukenevat niin helposti tavallisiin arjen kuluihin. Jokakuinen rahan "katoaminen" rahastoon toki vähän kirpaisee, kun rahaa on muutenkin vähän, mutta jos säästämistä ei laita etusijalle, niin loppukuussa rahaa ei kyllä enää ole.

Ja sitten vielä se, että jos joutuu jotain kuitenkin ostamaan, niin miettisi, mitä ostaa, kuinka paljon ja keneltä. "Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa", vai miten se meni? Laadukas tuote maksaa uutena enemmän, mutta kestää pidempään. Sillä on ehkä myös kohtuullinen jälleenmyyntiarvo (varsinkin lastenvaatteissa). Ulkomainen on halvempaa, mutta suomalainen tukee paikallisia toimijoita ja on monesti luotettavampaa ja eettisempää. Paljonko vaatteita ja tavaroita ihminen ylipäätään tarvitsee? Sekin vaihtelee elämäntilanteesta riippuen.

Kaikki askartelutarvikkeet on mun heikkous. En uskalla mennä enää esim. Sinooperiin. Nyt kaivellaan kaapeista kaikki kivat vanhat kamat ja keksitään niistä hauskoja tekemisiä.

Toki voi myös yrittää kasvattaa tulojaan, mutta se vaatii ehkä sitten jo vähän enemmän satsausta ja ajankäyttöä. Voi hyödyntää omia erityistaitojaan tai harrastusintoaan ja myydä omaa osaamistaan muille. Mielikuvistusta peliin! Kirpputorimyynti on toki yksi tapa kasvattaa tuloja siinä tapauksessa, että nurkkiin on jo valmiiksi kertynyt kaikenlaista ylimääräistä tavaraa. Sellainen ei ole kuitenkaan järkevää, että ostelee ensin huolettomasti sitä ja tätä, ja sitten pian myy ne kirppiksellä polkuhintaan. Voi että kun saisin myytyä vihdoinkin hääpukuni. Täytyy laittaa se taas myyntiin.

Minulle tulee nykyään tosi hyvä mieli, kun saan säästettyä jossain. Säästäväisyys onkin oikein jees niin kauan kuin se ei mene liiallisuuksiin. Elämästä täytyy muistaa myös nauttia ja omia rahojaan saa käyttää itseensä ja juuri niihin itselleen tärkeisiin asioihin. Matka on minulle todella tärkeä tällä hetkellä, mutta suon itselleni myös satunnaiset kaupunkikahvit, kukkakimput ja kampaajakäynnit, koska ne tuovat elämääni erittäin paljon iloa. Mielenkiinnolla jatkan tätä hommaa ja toivon, että pienet arkiset muutokset kulutuksessa alkavat jonkin ajan päästä näkyä myös tilillä.

Paluu arkeen

Meillä on nyt harvinaisen rauhalliset kolme viikkoa takana päin. Tänään vein taas Satulinnun pitkästä aikaa kerhoon ja meni sinne aivan innoissaan. Itsekin tunnen latautuneeni rauhoittumisesta ja menemisten vähyydestä. 

Kesäkeittoa pitkästä aikaa, nam!

Satulinnun kerhoillessa me käytiin Ukkosen kanssa asioilla keskustassa. Postista haettiin uudet taulukehykset rikkinäisinä saapuneiden tilalle ja välitettiin ne samantien miehelle, joka tuo ne iltapäivällä kotiin. Kehykset on niin isot, etten saanut niitä itse. Ihana ystävä pyysi vielä lounaalle ja ehdittiin käydä leikkimässäkin pienessä sisäleikkipaikassa pojan kanssa. Hän laski innoissaan pientä liukumäkeä ja pujahteli tunnelista. Kiva aamupäivä!

Molemmat lapset olivat ihan poikki kotimatkalla: Ukkonen meinasi nukahtaa ja Satulintu laahusti. Minäkin olin väsyksissä. Lauantaina tekemäni hiihtolenkki tuntui vielä reisissä ja lisäksi yksi lastenvaunujen rengas oli tyhjänä. Oli raskasta työnnellä huhhuh. Aluksi Satulintu kulki seisomalaudalla, mutta sitten piti pyytää häntä kävelemään loppumatka.

Nyt levätään. Satulintu katselee lastenohjelmia tabletilla tuossa vieressä ja minä kirjoitan tätä jalat peiton alla. Ukkonen nukkuu yläkerrassa.

Viime viikolla jäällä koko porukalla

Nämä kolme viikkoa on olleet kyllä niin opettavaisia! On ollut pakko rauhoittua ja olen nauttinut siitä. Nyt arjen alkaessa täytyy pitää nämä fiilikset mielessä. Siis muistaa, että joka päivälle ei kannata sopia kyläilyjä ja menemisiä vaan olla välillä vain kotonakin. Usein on tosi suuri kiusaus ja halu sopia monenlaisia kaveritreffejä, kun meillä on niin monia kivoja ystäviä, joita me haluttaisi nähdä. Nyt jatkossa on vaan pakko vähän hidastaa tahtia, jotta aikaa jää levollekin, ja energiaa perheen yhteisille tekemisille. <3

Mukavaa ja iloista viikkoa kaikille! Täällä on ollut tänään pilvisen kirkas sää ja iloitsen kun ei ole enää niin paljon pakkasta. Jospa sinne hiihtämäänkin pääsisi taas pian. Lauantain hiihtoretki oli nimittäin ensimmäinen oikea hiihtokerta minulle sitten lapsuuden! Olin niin ylpeä itsestäni, vaikka kaikki muut, iäkkäät eläkeläiset ja melkein lapsetkin, ohittelivat minua. Hahhah! Hiihdin silti 6km ihan kylmiltään ja liian paksussa takissa, heh. Hyvä minä! 

Satulinnun mielestä oli surullista kun kukka laitettiin jäätymään <3

Varo mitä toivot ja äitiyden vaatimukset

Tuossa alkuviikolla toivoin hartaasti meille jotain erityisen kivaa. Kannattaa todellakin miettiä tarkkaan, mitä elämässä toivoo. Uskon nimittäin, että toiveet voivat hyvinkin toteutua jollain yllättävällä tavalla, jos olet valmis ja avoin ottamaan ne vastaan. Sain taas eilen siitä varmistuksen, kun eräs minulle erityinen ja rakas ihminen tuli ihan yllättäen meille kylään. Ihan huippua! 💛💚💜

Kahvia iKaffella ja ystävän tuomat kukat <3

Muutenkin tämä viikko on ollut kivempi muutaman tosi raskaan työleiriviikon jälkeen. Olen ehkä jotenkin antanut periksi omille kireille äitiyden vaatimuksilleni ja hyväksynyt, että nyt ei vaan päästä ulos eikä myöskään kavereiden luokse: on oltava rauhassa kotona sisällä. Eli vaikka kaipaan tuonne aurinkoon, on löydetty paljon uutta iloa myös tekemisistä sisällä. Satulintu sanoi aamulla, että "voidaanko äiti olla vain sisällä tänään, en halua ulos". Se kertoo hauskasti siitä, miten lapsetkin sopeutuvat ja oppivat keksimään uudenlaista puuhaa, kun ei säntäillä sinne tänne. Toki me kaivataan kavereita, mutta tämä pakkorauhoittuminen tekee oikein hyvää meille kaikille.

Minä luon itselleni kauhean suuria vaatimuksia äitiydestä. Toisia äitejä jaksan mielestäni kannustaa ja ihan aidosti ymmärtää, mutta itselleni en anna juurikaan armoa. Pakkasten ja sairastelujen alettua sätin itseäni siitä, että lapset tylsistyvät eikä päästä ulos raikkaaseen ilmaan eikä Satulintu näe kavereita eikä ole yhtään kivaa. Vaan itsellekin pitäisi opetella puhumaan lempeästi ja ymmärtäen. Tämä on ollut oikein hyvä opetus minulle. On monia hyviä tapoja elää. Täydellistä ei kuitenkaan nimittäin ole se, että asiat menevät aina minun suunnitelmieni mukaan vaan lopulta se, että lapset ovat onnellisia. Ja meidän lapset ovat ainakin vaikuttaneet varsin onnellisilta lastenmusiikkia kuunnellen, tanssien, tusseilla piirtäen, askarrellen, muistipelejä pelaten, leipoen, leluja uittaen, renkailla roikkuen, hippaa tai piilosta keskenään leikkien sekä monissa muissa leikeissään touhuten. <3