Päiväunia, pottailua ja kävelyä!

Ukkonen (1v 4kk) on nukkunut ulkona vaunuissa niin kauan kuin muistan. Alkuviikolla oli kuitenkin niin kovat pakkaset, että oli pakko siirtää nuhainen poika sisälle nukkumaan. Tämmöisten muutosten onnistuminen aina jännittää, varsinkin kun poikanen on nukkunut niin hyvin vaunuissa ja nukahtanut upeasti iltaisin itkuitta. Sisälle siirtyminen meni kuitenkin tosi hyvin! Siitä asti onkin sitten nukuttu tuolla yläkerrassa omassa sängyssä. Unta on kestänyt joinain päivinä jopa 2,5-3h. Olen itse kokenut jonkinlaista helpotusta, kun ei tarvitse laittaa lasta tuohon pihalle itsekseen. Meidän lähellä kulkee paljon kävelijöitä ja olen halunnut valvoa ja kuulostella pojan unia aina tässä alakerrassa. On huojentavaa kun hän saa nukkua nyt sisällä. Satulinnun kanssa on sitten keksitty kaikenlaista hiljaista puuhaa tässä alakerrassa, esim. muovailua, askartelua, piirtämistä, tarrahommia, tehtäväkirjoja, välipalaa ja lastenohjelmien katsomista tabletilta.

Pottailuakin on harjoiteltu Ukkosen kanssa. Lastahan voisi istuttaa potalle kokeilemaan heti kun hän pystyy ja on siihen halukas, mutta minä olen ollut laiska tässä asiassa. Nyt kun on alettu laittaa poikaa potalle satunnaisen säännöllisesti ja aina iltaisin, menestys on ollut hieno! Hän haluaa aina pitää käsissään pikkuautoja ja lopuksi kurkistaa, tuliko mitään. <3

Wiuuu!

Ja sitten vielä kävelystä! Ukkonen on alkanut uskaltaa ottaa itsenäisiäkin askelia! Eilen käveli jo pari metriä itse. Taitoa varmasti olisikin, kunhan vain uskaltaa ottaa riskin. On päästy aika helpolla mielestäni näissä kävelyhommissa molempien lasten kanssa. He ovat kumpikin lähteneet liikkeelle suhteellisen myöhään, silloin kun järkeä on jo ehtinyt tulla hieman päähän. Ovat olleet sillä tavalla melko varovaisia ja harkitsevaisia. Mitä nyt Ukkonen kiipeilee keittiön pöydälle tuolin kautta ja sellaista. Ja muutenkin tekee aina koiruuksia, sellaisia jotka on kielletty. Mutta muuten ei ole tarvinnut pelätä että menisi suuna päänä ja loukkaisi itseään.

Minä olen kirjoittanut nyt joka päivä lapsista pienet kuulumiset heidän omiin viiden vuoden päiväkirjoihinsa. Joka päivän kohdalle tekisi mieli vain hehkuttaa, kuinka rakastan heitä ja miten tärkeitä ja ihania he ovat. Minun pienet rakkauslapset. <3 <3

Lomakuulumisia ja hidastamista

Oon keskittynyt niin hyvin hetkeen ja talvilomailuun, että kirjoittaminenkin on unohtunut, hups!

Viime viikko oli kyllä superihana. Uudenvuoden reissulta palatessamme valittelin miehelle, että olo ei ollut oikeastaan yhtään rentoutunut, päinvastoin arki ahdisti. Niinpä päätettiin pitää ex tempore ylimääräinen lomaviikko, miehellä kun oli vielä lomia jäljellä eikä joulun välipäivinäkään niitä käytetty. Olen tosi iloinen, että mies innostui asiasta, sillä vuoden alku on kieltämättä ollut tällä tavoin huomattavasti kivempi kuin muuten olisi ollut.

Ihan erityisviikko minulle. Sain luuhata kaupungilla niin paljon kuin jaksoin, käydä parissa uudessa päiväjumpassa, istua kampaajalla rauhassa ja yhtenä päivänä makasin kolme tuntia putkeen kasvo- ja jalkahoidossa. Sain mieheltä syntymäpäivälahjaksi lahjakortin. <3 Tapasin kauempana asuvaa ystävää ja siskoa. Kävin kahvilassa ja ravintolalounaalla. Järjestelin kirppistavaroita tällä viikolla alkanutta myyntirupeamaa varten. Kuuntelin musiikkia ja siivosin omassa rauhassa. Soitin pianoa ja lauloin.

Lapsetkin nauttivat suuresti isän seurasta ja rennosta tunnelmasta. Pääsivät Leon leikkimaahan ja mäkeä laskemaan, mummulaan ja rattikelkkailemaan uudella Stigalla. Satulinnulle ostettiin maailman hienoimmat ja söpöimmät talviurheilukamppeet ja viikonloppuna päästiin kokeilemaan luistelua. Se meni tosi hienosti ja tyttö itse oli erittäin motivoitunut, iloinen ja yritteliäs. "Minä osaan luistella, minä olen luistelija!" Hetken aikaa pysyi pystyssä paikoillaan itsekin ilman tukea. Olisi halunnut luistella ilman aikuisten apua, mutta hyväksyi avun kuitenkin ja piti hauskaa. Minua vähän jännittikin, että miten suhtautuu homman vaikeuteen. Mutta hyvinhän se meni! Hiihtämistä ei vielä ehditty ja nyt on liikaa pakkasta. Uusia liukureita kyllä testattiin kotipihan pienessä mäessä. Sisällä leikittiin paljon Ryhmä Hau -leikkejä ja autoleikkejä. Leivottiin laskiaispullia ja sämpylöitä.

Itselläkään ei ole näin hienoja :)

Ryhmä Hau!

Tällä viikolla alkoi taas tavallinen arki. On silti hidastettu menoa tarkoituksella ja karsittu menoja. Harkittiin pitkään liikuntakerhon tarpeellisuutta. Satulintu tykkäsi siitä kovasti syyskaudella, mutta meitä aikuisia liikkariin vieminen rasitti ja sitoi liikaa. Lisäksi keskiviikko on ollut paras päivä kaveritreffeihin ja liikkari on haitannut niitä bisneksiä. Päätettiin sitten perua ilmoittautuminen ja nyt tuntuu ihan hyvältä. Toivon vain, että tyttö ei jää liikkaria kaipaamaan. Nyt meillä on kuitenkin mahdollisuus tehdä enemmän muita perheen omia juttuja keskellä viikkoakin, esim. käydä uimahallissa, Leikkimaassa ja ystävillä. Ja kotipäivätkin ovat itselleni erittäin tärkeitä.

Nyt on aika hyvä fiilis. Energiat taas ladattu!

Pakkaspäivä

Dinosauruksia ja kakkasanoja: Satulinnun juttuja

"Nämä ovat varmaan dinosauruksen jälkiä, astun niihin."

Meidän ihana kolmevuotias neiti on nyt lähempänä neljää vuotta kuin kolmea. Pikkuinen kulta. Ihmeellistä, että kyseessä on se sama pikkutyttö, joka opetteli kävelemään meidän vanhan kodin olkkarissa sohvaa vasten seisten ja tonki eteisen kenkäkaappia osatessaan juuri ja juuri seistä tukea vasten. Toinen sukka aina kateissa hävisi tutkimaan paikkoja. Voihan haikeus. 

Tässä vaiheessa on opittu jo tosi paljon tästä pienestä Ryhmä Haun pennusta, keijusta ja ennen kaikkea pupusta. On alettu nähdä, kuka hän oikeastaan on. Ja on niin ihmeellisen ihanaa tutustua häneen. Hän on meille erityinen, niin kuin veljensäkin.

Hän kertoo vitsejä, joissa tomaatista tulee ketsuppia maantiellä. Pyytää iltasaduksi taas kerran samaa tarinaa dinosauruksista. Osaa monta satua ulkoa sanasta sanaan ja lukee ne yhdessä aikuisen kanssa. Tekee kuperkeikkoja patjalla ja kiljuu kun kutitetaan. Paukauttaa oman huoneen oven kiinni ja sulkeutuu sinne leikkimään. Liimaa iltatarrat edelleen sängyn reunaan ja keksii niistä kertomuksia. Suree kuolleita kukkia tai särkyneitä tavaroita, jotka täytyy heittää pois. Hänen kakkasanansa tarkoittavat vihanpuuskassa sanottuja lausahduksia kuten "mene roskikseen", "en leiki sun kanssa", "se on rumaa". Voi että, kun pysyisikin noin kauniina nuo hänen hurjimmat puheensa. <3 Kakkasana-termin oppi uudesta kirjasta. Keksii leikkejä ja tekemisiä. Tykkää ystävistään tosi paljon ja halaa mielellään.

Välillä elämä on vaikeaakin. Mielessä myllerrystä ja ristiriitaisia tunteita. Äidin ja isän syli lohduttaa. Uudet jutut kiinnostavat, mutta jännittävät. Painajaisetkin välillä löytävät meille ja unista tulee totta. Esimerkiksi juuri eilen juteltiin, että susihukkia ei ihan oikeastikaan tule yöllä meille sisälle, että ei todellakaan tarvitse pelätä sitä. Pikkuveli on superrakas,  mutta välillä ärsyttävä.

On ihana nähdä, kun oma lapsi oppii jonkun asian ja hänen selkänsä suoristuu silmin nähden, itseluottamuksensa kasvaa. Kun hän herää onnellisena aamuun ja on hellä sisarukselleen. Kun onnistuu vaikeassa tehtävässä ja kasvoille syntyy voitokas riemu. Voi pieni rakkaus, miten tärkeä ja ihana olet.

Satulintu: "Äiti kerro sellainen iltatarina, jossa dinosaurukset kuolee sukupuuttoon."

Äiti: "Öö, hmm, se ei oo ehkä kaikista kivoin iltatarina."

Satulintu: "No kerro sellainen että tulivuoresta tulee laavaa ja että niistä dinosauruksista tulee laavan muotoisia." (15.12.2017)

Satulintu: "Missä näitä persimoneja asuu?"
Äiti: "Espanjassa."
Satulintu: "Mennäänkö joskus Epskanjaan puhumaan suomea?"
Äiti: "Mennään vaan." (30.11.2017)

Hankala aamu

Kuulen kun kello tikittää. Harvinaista. Tänäänkin korvat ja pää on olleet jo koetuksella kaiken metelin ja äänen takia. On kauhean vaikea saada tätä meidän kolmevuotiasta hillitsemään äänenvoimakkuutta: kaikki täytyy sanoa puoliksi huutaen kun innostus on niin suurta.

Onneksi ystävä tuli aamupäivällä yllättäen kylään. Muuten tämä päivä olisi varmaan ollut ihan surkea. Heti aamulla sain migreenikohtauksen. Syynä olivat mm. keittiön tiskit, tekemätön lounasruoka, eteisen ja olohuoneen leluisa lattia, väsymys, äreys, huono aamu ylipäätään. Mies venytti töihin lähtöä ja minä makasin hetken sohvalla pimeässä. Päätä jomottaa vieläkin, mutta Buranan voima on ihmeellinen. Ilman sitä oksentaisin. Hyvä seurakin piristi ja se kun tyttö sai leikkikaverin kanssa hyvät touhut aikaiseksi. Ukkonen nukkuu nyt ja Satulintu pelaa tabletilla Pipsa Possun piirustuspeliä. Tik-tik-tik.

Auttamisesta

Törmäsin erääseen hyvään oivallukseen Yle Areenan ohjelmassa nimeltään Jenny+. Haluan jakaa sen teillekin. Itsestäänselvältähän tämä kuulostaa, mutta jostain syystä usein minulta unohtuu. Ja siitä taas saan itselleni pahan mielen ja huonon omatunnon ihan suotta. Tätä ajatusta voi soveltaa monilla elämänalueilla. Näin se kuuluu:

Et voi antaa toisille sitä, mitä sinulla ei ole.

Tämä on niin totta. Jos sinulla ei ole rahaa, et voi antaa sitä hyväntekeväisyyteen. Jos sinulla ei ole aikaa, et voi antaa sitä toisille. Jos sinulla ei ole jaksamista tai voimaa seistä omilla jaloillasi, et voi kävellä minnekään saati kantaa muita. Jos ei ole taitoa, et voi opettaa sitä muille. Jos et hyväksy itseäsi epätäydellisenä ihmisenä, et voi hyväksyä muidenkaan virheitä.

On turha kokea huonoa omatuntoa, jos ei ole mistä antaa. Toki joskus voi keksiä jonkun muun keinon, jolla pystyy auttamaan hädässä olevia. Paitsi jos oma elämä on kokonaisuudessaan niin sotkussa, että kaikki energia menee niiden lankojen selvittämiseen.

On aivan hyväksyttävää ja jopa suotavaakin keskittyä oman elämän elämiseen ja omiin haasteisiin. On tietenkin myös tärkeää auttaa heikommassa asemassa olevia silloin kun se on mahdollista ja järkevää. Lentokoneessakin laitetaan happimaskit ensimmäisenä omille kasvoille, sitten vasta lapsille ja muille, jotka tarvitsevat apua.

Kokonainen minuus ja muille antaminen

Alkuvuoden tärkeitä

Jokaisen vuoden tavoitteena ja lupauksena pitäisi kaikilla ihmisillä olla se, että pidettäisi omasta itsestä erityisen hyvä huoli. Sen pitäisi olla jo ihan taito, selvä asia. Vaan ei se niin helposti aina toteudu käytännössä. Siksi ajattelisin, että se on hyvä teema minunkin vuodelle 2018. Aurinko-tatuointinikin merkitys on, että ensin täytyy olla itse kokonainen (pyöreä aurinko) ja sitten vasta voi antaa muille itsestään (säteet). Pitäisikin muuten joskus kirjoittaa noista tatuoinneista lisää!

Hyvän huolen pitäminen voi tietenkin tarkoittaa mitä vaan konkreettista pientä tai suurta. Kaikkea sellaista, joka tekee minut aidosti onnelliseksi ja parantaa elämäni laatua.

Avaruusolentokortti äidille <3

Arvojen mukaan toimiminen on yksi tällainen asia. Tänään kun olen viettänyt syntymäpäivää, olen vain ollut älyttömän kiitollinen tästä perheestä. Nämä ihmiset on ehdottomasti mun tärkein asia maailmassa. Haluankin olla lempeä ja empaattinen äiti enkä kiukkuinen Känkkäränkkä niin kuin varmaan oon ollut koko syksyn. Haluan olla ymmärtäväinen ja iloinen vaimo enkä herneenpalon vetäissyt, sokaton kranaatti. 

Jotta voi muuttua, täytyy aloittaa pienten asioiden tekemisestä ja tehdä ne eri tavalla kuin ennen. Yksi asia kerrallaan, yksi hetki kerrallaan. Ehkä järjestää koti, siivota, suunnitella ja aikatauluttaa päivä, liikkua, levätä, nukkua, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, syödä, harrastaa, puhua, keskustella, pyytää apua, ajatella tai käyttää aikaa eri tavalla kuin ennen. Täytyy myös hyväksyä, että aina ei onnistu heti haluamallaan tavalla: joskus on vaan ihan paska siinä mitä yrittää. Mutta sitten ylös vaan ja ensi kerralla voi taas olla parempi ihminen, äiti, puoliso, ystävä, kokki, mitä vaan.

Nyt pois koneelta, pitkästä aikaa telkkarin ääreen. Keitän tutun ja turvallisen kofeiinittoman teen ja alan odottaa, että Amazing Race alkaa ysiltä. Huomenna tulee pari ystävää kylään ja tarjoan heille salaattilounasta. Kivaa!

Yksi tämän vuoden tavoitteista on opetella tekemään herkkusämpylät!

Tämän päivän lounassalaatti

Perheaikaa Leon leikkimaassa

Yksi alkuvuoden tavoitteistani on saada järjestettyä meille aiempaa enemmän rentoa ja hauskaa perheaikaa. Joulukuun puolella käytiin ensimmäisen kerran uudessa Leon leikkimaassa ja tykästyttiin aktiiviseen yhteiseen puuhailuun siellä. Kyseessä siis suuri sisäleikkipuisto, josta kirjoitan nyt muutaman sanan.

Ollaan käyty leikkimaassa nyt muutaman kerran. Ostettiin tytölle vuosikortti, kun sen sai ennen joulua puoleen hintaan. Aikuiset ja vauvat pääsevät sisään ilmaiseksi, pikkutaaperot kuten Ukkonen maksavat vajaan kympin.

Isosisko ja pikkuveli <3

Kiva paikka! En ole käynyt Hoplopissa koskaan, mutta tämä on kuulemma isompi. Eikä ole kyllä ollutkaan vielä koskaan ahdasta, hyvin mahtuu liukumäkiin ym. eikä tarvitse jonotella mihinkään tai pelätä että joku muu lapsi vahingossa tönäisee ruuhkan takia. Aikuisetkin mahtuvat joka paikkaan ja tarkoitus onkin, että touhutaan yhdessä. Ainoastaan trampoliineilla on painorajoitus ja ihan pienimmille on oma rajattu peuhualueensa.

Leikkimaassa on paljon erilaisia liukumäkiä, hurjiakin ja rauhallisempia, suoria ja mutkaisia. On pieniä palloiluhuoneita, joissa voi pelata erilaisia pallopelejä, tulivuori jolle kiivetä, miellyttävä rengasliukumäki, pieniä pallomeriä, kolmipyöräajelua, juustomeri, trampoliineja, isoja rakentelupalikoita, jättipalloja, pikkupallojen ampumispaikka, merirosvolaiva sekä hauskoja sokkeloisia kiipeily/kävelyreittejä yläilmoissa. Ympäristönä ja teemana toimii viidakko. Touhujen lomassa voi ihmetellä suuria eläinhahmoja tai tervehtiä Leo-leijonaa, joka vierailee moikkaamassa lapsia aina välillä.

Pari-kolme tuntia vierähtää nopeasti ja sen jälkeen on lähdetty yleensä lähes itkuväsyneenä pois.

Jos jokin tuotti pettymyksen niin paikan ravintola. En ymmärrä, miksi lasten makuaistia aliarvioidaan. Siis miksi tällaisissa paikoissa ei ole laadukasta ruokaa, josta koko perhe voisi nauttia? Miksi täytyy olla aina huonoja einestyylisiä hamppareita ja limsaa, hilejuomia ja sipsejä? Lisäksi en tiedä mikä meni vikaan, mutta kerran kun syötiin tuolla, miehen tilauksessa kesti armottoman kauan ottaen huomioon ravintolan tyhjyyden ja annoksen yksinkertaisuuden. Puolisen tuntia. Siinä ajassa me muut oltiin jo menty pillimehujemme ja korvapuustiemme jälkeen takaisin leikkimään.

Hyvä kokemus kuitenkin kokonaisuutena. Eipä sinne ole erityistarkoitus mennä nauttimaan ruoasta. Mietityttää vain, että mikä siinä on, että kaikissa näissä lasten leikkipaikoissa on usein niin surkeat safkat?! Halpaa ja helppoa lämmittää pakkasesta, jep. Mutta kuten sanoin, hauskaa oli remuta lasten kanssa. Pian taas uudestaan!

Isin uittaminen

Autopoika - vajaat 1v 4kk

Ne autot on vaan hittijuttu edelleen tällä meidän pikkuveijarilla. Otettiin joulun jälkeen vanhatkin pikkuautot taas esiin ja ne on olleet ihan lemppareita, uuden Piippolan vaarin traktorin jälkeen siis. Traktorin iloiset laulelut on kaikuneet meillä jokaisena päivänä nyt joulun jälkeen aamusta iltaan. Pikkuautot ajelevat autotalon ramppia alas tai niillä ajellaan lattialla.

Ukkonen tykkää myös kotileikeistä. Laittelee tavaroita kuppiin ja ruokkii nukkea, kun näki minun tekevän niin. Antaa nukelle tai nallelle lusikalla ruokaa ja kupista juomaa, suulla maiskuttaa samalla. Kampaa vauvaharjalla niiden hiuksia ja omaakin pörröistä tukkaa. Silittää hellästi.

Vauhdikkaat hömpötysleikit siskon kanssa ovat myös suosikkeja. Varsinkin konttausleikit keittiön ympäri. Poika konttaa ja tyttö juoksee eikä kellekään ole väliä kumpi voittaa nopeudessa, kunhan naurattaa. Satulintu on tyytyväinen kun saa pikkuveljensä nauramaan. Kiljutaan, riemuitaan.

Leon leikkimaassa

Kävelyharjoitukset ovat myös huippukivoja! Seiniä pitkin on hyvä kävellä ja välillä voi jo seistä ilman tukea ihan pienen hetken, kunhan ei itse sitä huomaa. Kävelykärryllä jalat alkavat jo juosta. Siskokin välillä taluttaa veljeä. Ihan rauhassa vaan pikkukaveri, ei tarvitse hoppuilla vaikka kaikki sukulaiset siitä kävelemisestä kyseleekin. Omaan tahtiin vaan ja rauhassa katsot, milloin uskallat irrottaa otteen. Portaita Ukkonen kiipeäisi vaikka ylös asti, jos annettaisiin. Sohvalle kiipeillään ja jalat edeltä osataan tulla alas.

Ulkona on kiva möyriä ja konttailla. Pulkan kyydissä on ihan kivaa, mutta kivempaa on kömpiä sieltä pois kesken matkan. Kontillaan on kätevä syödä lunta suoraan maasta. Eipä sitä ulkona tarvitse juuri muuta tehdäkään! Mäkeä on myös kiva laskea pää edeltä ja nyt kun saatiin valkoinen ja runsasluminen talvi niin onkin saatu tehtyä omalle etupihalle pieni mäki tämmöiseen pienten touhuamiseen, ihanaa! 

Muita mukavia tekemisiä ovat mm. pianon soittaminen, puuvärikynien syöminen, vessanpöntön pyyhkiminen, biojätteiden laaduntarkkailu, kylppärin tutkiminen, sohvalla seisoskelu ja ikkunasta ulos katselu, keittiökaappien sisällön tutkiminen ja levittäminen, kaikkien pikkulelujen pudottelu koriin ja sieltä pois, kaukosäätimien painelu, hoitopöydältä karkaaminen sekä sängyllä lepäily. Surullisia asioita ovat haikeat ja hempeät lastenlaulut sekä isin lähteminen ulos ilman että pääsee mukaan. Isän syli kelpaa muutenkin paremmin kuin Satulinnulle aikoinaan. Tyttö oli pienempänä kovasti minun perään, mutta pojalle käy tasapuolisemmin kumpikin vanhempi. Isin ja äidin poika. <3

Kielellinen ymmärrys on kasvanut huimasti viime aikoina. On yhtäkkiä havahduttu miehen kanssa, että poikanen ymmärtää jo todella paljon. Ne samat sanat tulevat kuin ennenkin: "äiti", "iish", "äi" (ei), "auto", "anna" ja ehkä muitakin, joita me ei vaan ymmärretä vielä yhdistää asioihin. Lamput kiinnostavat ja kaikki pesukoneet. Pyykinpesukoneeseen on kiva kömpiä puoliksi sisään ja siskon huone on aarreaitta, jonne joskus pääsee livahtamaan.

Potalla istuminen on aika kivaa ja pari kertaa on saatu osumiakin! Kaksi pientä vierekkäin iltapotalla, voi sentään miten söpöä. <3 Potalle laitetaan aina silloin tällöin kun muistetaan. Kylpeminen ammeessa on huippukivaa! Yöt menevät katkoitta noin klo 19.15-7, nukahtaa itse pinnasänkyyn omaan huoneeseen. Yhdet päikkärit ulkona 12.30-14.30/15. 

Kaksi pientä <3 <3

Syöminen sujuu autettuna ja omallakin lusikalla hienosti, paljon myös käsin. Nokkamukista juomaa ja osaa kyllä juoda ilman nokkaakin aika hyvin, usein kuitenkin juomat lentää ainakin jossain vaiheessa pitkin seiniä, kun mukia on niin kiva heiluttaa ja kolistaa pöytään. Ruokasuosikkeja ovat esim. persimon, vesimeloni, viinirypäleet, vadelmat, rusinat, raejuusto, sosekeitot, perunamuusi kastikkeella, isin tomaattinen kastike makaroneilla. Maistelee uusiakin ruokia ok.

Meidän suurisilmäinen söpöläinen. Tummat silmät kuin isällä. Kihara tukka kuin äidillä. Suloinen hymysuu ja vekkulimaiset elkeet kuin siskolla. Olet niin hurjan hurjan rakas meille kaikille. <3

Rohkea tutkija

Potkukelkkailua ja hyvää elämää

Parasta uudenvuoden vietossa oli varmaan potkukelkkailu Satulinnun istuessa kyydissä. Maaseututie oli sopivan liukas ja pitävä, matkalla oli mäkeäkin ja silloin minua vain nauratti. Satulinnun ilmettä en nähnyt, mutta halusi heti uudestaan, joten eiköhän se suu ollut ylöspäin. Samaisella kelkalla potkin 25 vuotta sitten lapsuudenystävän kanssa isoa mäkeä alas meille. Yhdellä reissulla hän laski mummunsa kelkalla syvään ojaan ja kelkka meni rikki. Se on jäänyt mieleen.

Taivas on hetken sininen ja kelkka luistaa!

Tai sitten parasta oli rattikelkkailu, josta Ukkonen (1v 3kk) löysi oman suosikkipuuhansa. Hän seisoi miehekkäästi 25 vuotta vanhan rattikelkan kyydissä ratista kiinni pitäen ja kiljahdellen. Välillä istui ja välillä seisoi. Siskon kanssa peräkkäinkin. Muistan, kun pikkuveljeni sai kelkan aikoinaan. Rattikelkka oli silloin erityisen hieno juttu. Värikäs Stiga. Olin tosi iloinen veljen puolesta, vaikka pelkäsinkin aina, että hän loukkaa itsensä, vauhtia kun riitti. <3

Stiga neonväreissä

Tai sitten parasta uudenvuoden vietossamme oli kun istuttiin pitkään mummulan sohvalla lastenohjelmia katsellen, sylikkäin Satulinnun kanssa. Oltiin peiton alla pitkän aikaa lähekkäin ja hiljaa. Seurattiin, kuinka Myyrän ystävä, pieni sininen kiinalainen kissa, suri omaa sinisyyttään.

Tai kun lapset leikkivät mummun ja papan kanssa niin antaumuksella. Viihtyivät ja nauttivat. Olivat niin söpöjäkin ja taitavia. Ukkonen muka ujosteli pappaa, vaikka kuitenkin niin tykkäsi kauheasti papan jutuista. Satulintu vei mummun yläkertaan pikkulegoilla leikkimään, niillä joissa on luuranko - huhui!

Tai kun lapset nukahtivat tyytyväisinä leppoisan uudenvuodenaaton jälkeen mökillä ja miehen kanssa levitettiin vuodesohva mökin tuvassa. Poltettiin takassa tulta ja katseltiin elokuvaa peiton alta, suklaakonvehteja ja sipsipussia rapistellen. Ulkona loisti upea täysikuu ja jostain kylältä kantautui satunnaisesti rakettien ääntä. Mekin oltiin ammuttu aiemmin muutamat raketit, vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että se on älytöntä rahan tuhlausta. Satulintu kuitenkin tykkäsi kovasti ja hihkui ja kiljahteli. Ukkonen säikkyi raketin suhisevaa lähtöääntä. Ilta oli kuitenkin kokonaisuudessaan rauhallinen ja levollinen.

Sanottakoon kuitenkin, että viime päivät eivät ole olleet ainoastaan helppoja ja ihania. Ehhei, hehheh. Haluan sanoa sen ääneen, jotta meidänkään elämästä ei saisi liian siloteltua kuvaa. Odotin mökkireissua niin paljon, että ihan yllätyin, kun olinkin sitten niin stressaantunut. Tavallisetkin asiat kuten ruoanlaitto tai kaupassa käyminen saivat välillä uupuneeksi. Lapset tuntuivat tarvitsevan jatkuvasti jotain ja olivat äänekkäitä. Oli uhmakiukkua ja lelujen ottamista toiselta. Minulla ei ollut riittävästi aikaa ja jaksamista ajatella omia asioita tai olla rauhassa. Illalla ei ollut puhtia edes lukea kirjaa, jonka sain jouluna ja jonka aloittamista olen odottanut siitä asti. Harmitti ja kiukutti.

Elämä on vain hyvin harvoin pelkkää iloa ja onnen kiljahduksia. Täydellisen elämän tavoittelun sijaan olisi hyvä suhtautua omaan itseensä lempeästi ja hyväksyä, että aina ei osaa elää omienkaan oppiensa ja arvojensa mukaan. Vaan niin kauan kuin tulee uusi päivä, tulee myös uusi mahdollisuus. <3 

Oikein paljon onnellisia hetkiä teille kaikille tähänkin vuoteen! Iloitaan elämästä ja ollaan kiitollisia kaikesta hyvästä mitä saadaan.