Mökkeilyä ja kotiaskareita

Tuntuu että ei ole ollut aikaa kirjoittaa tänne. Muutaman jutun jaan nyt kuitenkin tässä ennen muita iltajuttuja ja rauhoittumista.

Oltiin viikonloppuna pari yötä Pohjanmaalla vanhempieni mökillä. Teki hyvää! Siellä saa aivan eri tavalla nollattua arjen ja rutiinit ja puutumiset. Osa ajasta vietettiin minun vanhempien luona, koska siellä lapsilla oli enemmän tilaa leikkiä. Poikettiinpa myös Tuurissa Keskisellä: leikkipaikoissa ja leluosastolla lähinnä. Mökillä lämmitettiin takkaa, saunaa ja paistettiin makkaraa. Nukuttiin myöhään ihmeellisessä pimeydessä ja hiljaisuudessa. Lapsetkin nukkui hyvin. 

Mökkirannassa

Tänään pesin saunan tässä kotona. Odottamaan joulua. Tuli hyvä mieli. Intouduin siivoushommiin, kun kuopus päätti kakata meidän eteisen matolle. Istutin häntä potalla ja sen jälkeen päästin kulkemaan ihan pieneksi hetkeksi ilman vaippaa. Että niin. Enpä ollutkaan vielä pessyt meidän uudessa ahtaassa kylppärissä käytävämattoa, mutta ihan hyvinhän tuo näytti sujuvan. Tulipahan pestyä sekin, jes. 

Käytiin myös pikkumiehen kanssa kirjastossa Satulinnun ollessa kerhossa. Etsiskelin joulukirjoja, mutta nehän oli tietysti jo lainattu kaikki. Mies onneksi tajusi, että tehdään niihin varaukset, se kun on ilmaista! Niinpä varailin pitkän listan lastenkirjoja ja onnellisena fiilistelin kun kirjastolta alkoi heti tänään jo tulla viestejä saapuneista varauksista. Viikko aikaa hakea ne. Jipii!

Loppuviikolle meillä on ohjelmassa ainakin yhdet kaveritreffit, minun ilmajoogatunti sekä lapset töihin -päivä, jolloin mies on luvannut ottaa 3,5-vuotiaan toimistolleen. Tyttö odottaa sitä jo kovasti. Viikonloppuna alkaakin sitten taas hetken tauon jälkeen miehen työpäivystysviikko, tai oikeastaan viikot, kun päivystää kaksi viikkoa putkeen. Toisaalta taakka, toisaalta parempi tili ja yhteiset kotipäivät.

Poikanen nukkui kolmen tunnin päikkärit vesisateessa mökillä

Meidän pieni ihana sauna!

Joulua jo odotan!

Mikähän siinä joulussa on, että sitä niin odottaa aina? Minä odotan jo nyt joulukuusta ja sen koristelua lasten kanssa, rauhallista tunnelmaa, joulun tuoksuja, tunnelmavaloja, joululauluja ja perinteisiä syömisiä, sitä kun lapset saavat kokea joulun erityisyyttä. Sitä että ei ole kiire mihinkään ja ollaan vaan.

Oon tehnyt pienen varaslähdön ja soitin joululauluja tässä jo parina päivänä pianolla. Perustelin sen itselleni siten, että täytyyhän niitä harjoitella etukäteen. :D Eilen meillä kävi pianonvirittäjä, niin nyt kelpaakin soitella! Tunnelmavaloja on laitettu vähitellen. Viime jouluna oltiin juuri ja juuri selvitty muutosta ja saatu tavarat paikoilleen. Joulun odottaminen jäi jotenkin ihan välistä tuolloin. Nyt sitä sitten senkin edestä.

Pari kertaa on leivottu jo pipareita Satulinnun kanssa. Mietin tässä vain sellaistakin, että kun yleensä moni aina vähän kainosti kertoo, että laittoi jo marraskuussa jouluvalot, samoin kuin itsekin hain perusteluja itselleni joululaulujen soitteluun. Niin sitä vaan, että oikeastihan sillä ei ole yhtään mitään väliä, milloin kukin alkaa joulua fiilistelemään! Ei mua ainakaan haittaa, jos joku leipoo luumutorttuja syyskuussa tai antaa jouluvalojen loistaa kevääseen asti! Antaa mennä vaan! 

Ei ollut helppo homma viritellä tuo tähti tuohon suoraan, kiitos miehelle joka laittoi sen, nyt tuohon ei saa koskea yhtään

Herkkulounas: itse tehtyä ja marinoitua seitania sekä ruusukaalia, paprikaa ja sieniä

Hiljaista ja hidasta muutosta

Olen tehnyt viime kuukausina paljon aktiivista ajatustyötä elämäntapamuutoksen hyväksi. Olen opetellut esim. kehoni hyväksymistä, omien aitojen mielenkiinnon kohteiden etsimistä, kannustavaa puhetta itseäni kohtaan, pienten pysyvien muutosten tekemistä arjessa. Olen herätellyt uinuvaa omanarvontuntoani ja etsinyt hukkaamaani itsetuntoa. Toisin sanoen työstänyt niitä samoja kipupisteitä kuin ennenkin. 

Edelliset viikot ja jopa kuukaudet ovat kuitenkin olleet aika haastavia. Mieli on ollut maassa ja kaikenlaista huolta pinnassa. Olen selvitellyt mm. TSH-kilppariarvojani yksityisen lääkärin kanssa sekä surkutellut jämähtänyttä ylipainoani ja huonoja yöunia. Kellojen siirtäminen sai yksivuotiaan unet sekaisin ja välillä on ollut tosi raskaita päiviä, kun hän on itkenyt poskihampaiden puhkeamista ja kun on herätty jo aamuviiden jälkeen. Fiilis on ollut pääosin alavireinen.

Olen silti pyrkinyt lisäämään aktiivisuutta arjessa ja touhunnut lasten kanssa paljon kaikenlaista. Yrittänyt tehdä pieniä hyviä muutoksia syömiseen, liikkumiseen ja nukkumiseen, jotta saisin lisää energiaa. Osittain se onkin onnistunut. Olen kiinnittänyt myös erityistä huomiota vapaa-aikaan ja järjestänyt itselleni kivoja menemisiä ja tekemisiä ystävien kanssa. Onnelliseksi minut on tehnyt myös esim. se että olen osannut olla lapsille läsnä. Ja että olen saanut laitettua tunnelmavaloja kotiin. Olen tehnyt sellaisia pieniä kivoja juttuja, joista juuri minä tykkään.

Viime kesän muistoja: sininen ihana taivas ja makoilua hämähäkkikeinussa

Olen viime aikoina keskittynyt nimenomaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja hitaaseen muutokseen. Harrastanut yin-joogaa, nähnyt ystäviä, huomioinut uniasioita, ottanut omaa aikaa paljon enemmän kuin ennen. Olen ehkä jotenkin naiivistikin toivonut, että löytäisin siinä samalla tasapainoisen ruokavalion ja kehokin alkaisi voida paremmin, ikään kuin itsestään. Vaan eipä se ole mennyt niin. Samalla tavalla olen napostellut herkkuja kuin ennenkin, ollut makealle perso ja unohtanut kasvikset ruoasta. Niinpä aloitin nyt tarkemman ruokavalion. Siihen sisältyvät mm. täydellinen sokerilakko ja säännölliset ruokailuajat. Olen innoissani! Jospa saisin tästä lisää energiaa ja iloa arkeen! <3

Kuudes hääpäivä

Kuin karhuemo pentujaan 
ja Luoja luomiaan,

niin minä sinua vaan.

Vaik leipä loppuis, vesikin,

yksi pysyis kuitenkin:

minä sinua vaan. 

Ja jos joskus syliin mustan maan
mä sua joudun kantamaan,
niin minä sinua vaan.

(Jenni Vartiainen)  

Pari sanaa joulusuklaista

Tämän postauksen ydinsanoma on, että tiedosta huonot tottumuksesi. Mekin opittiin taas yksi juttu meidän jouluherkuista. 

Miehen kanssa puhuttiin nimittäin joulusta ja siitä, että voisin tehdä meille sitten rocky road -suklaata. Se taitaa olla meidän molempien erityisherkku. Viime jouluna konvehtirasioiden kulutus meidän perheessä oli ihan hurjaa. Todettiinkin taas kerran, että eivät ne konvehdit ole edes erityisen hyviä. Jostain syystä sen rasian kuitenkin ostaa kotiin. Sen tietyn merkkisen. Ja tuleehan se toki sitten syötyä. Viime joulu meni tässä suhteessa ihan överiksi. Vielä joulun jälkeenkin ostettiin kauppareissulla multi-pack, kun olivat alennuksessa. Ihan sairasta.

Ymmärsin juuri, että olen syönyt näitä tiettyjä suklaakonvehteja lapsuudesta asti. Se oli se paras rasia silloinkin ja jonain jouluna niitä saattoi saada useammankin boksin, kun niitä sai kaupasta kolme tai neljä kympillä ja mummut ja papat olivat laittaneet niitä paketteihin meille lapsenlapsille. Vuosi toisensa jälkeen nuo vaaleanruskeat rasiat alkoivat määrittää joulua. Jos jostain syystä ei olisi saanut sitä rasiaa,  olisi pettynyt. Joulu ei olisi ollut oikeanlainen ilman sitä.

Koettiin ahaa-elämys miehen kanssa, kun sovittiin, että ei ostetakaan sitä rasiaa tänä jouluna. Ensimmäistä kertaa tyyliin ikinä. Ei edes muistojen tai tottumuksen vuoksi. Muistot säilyvät muutenkin ja vanhat tottumukset eivät ole aina hyväksi. Sen sijaan tehdään/ostetaan jotain sellaista hyvää, josta oikeasti tykätään. Miten yksinkertainen asia, mutta silti joskus niin vaikea tajuta ja toteuttaa!

Joulusta täytyy tehdä juuri sellainen, josta itse pitää. Elämä pitää rakentaa sellaiseksi, että itse viihtyy siinä juuri nyt.

Halinallepiparit

Ranskanpastilleja pipareihin

Meluhaittaa

Oon oppinut uuden sanan: jäätävä. Viljelen sitä vähän siellä ja täällä. Tällä hetkellä meidän kodissa kuuluu jäätävä jyrinä, kolina ja piipitys. Läheinen työmaa on pakottanut meidät jo koko syksyn kuuntelemaan vaihtelevaa meteliä. Ensin tuli kaivinkoneen kirskuvat telaketjut, sitten jyskytti pieni työkone maata tampaten ja nyt vain jyrisee ja jytisee kokonaisvaltaisesti. Lasit kilisevät alakerran kaapissa. Takapuoli tutisee istuessa keittiössä.

Eilen kävi työmies varoittamassa, että tuovat tänään jonkun erityisen kovaäänisen työkoneen ja samalla mittaavat melutasoa tai tärinää meidän nurkalta. Kiva kun sanoivat etukäteen, vaikka unohdin kysyä, että kauankohan tämä erityinen meluhaitta kestää. Alkaa nimittäin jo stressata aikalailla. Niin kuin näissä kahdessa rakkaassa vauhtiapinassa ei olisi tarpeeksi. Lisäksi on jatkuva jyrinä päässä.

Luulisi että olisin ehtinyt tottua näihin ääniin. Nyt alkaa kuitenkin riittää. Ulkona meteli ei niin häiritse ja sitä pääsee karkuun, mutta sisällä kotona tärisee. Oi tulisipa jo joululoma, silloin luulisi työmaankin seisahtuvan. Ja onneksi iltapäivät ja viikonloput on rauhallisia. Harkitsin jo pakoreissua Pohjanmaalle, mutta sielläkään ei taida olla ketään kotona. Ja ollaan menossa sinne muutenkin parin viikon sisällä. Huoh. Minnekähän sitä huomenna mentäisi tätä kamalaa poraamista karkuun? Päätin kyllä jo eilen, että loppuviikko oltaisiin kotona. Ollaan kaikki vähän väsyneitä. Ja kun ei olla niitä Peltoreitakaan vielä hankittu. Ne olisi kyllä tarpeen nyt.

Kahdestaan

Tehtiin siskon kanssa virkistävä Tampereen reissu viikonloppuna ja siitä tuli mieleen, että välillä on ihana olla vain kahdestaan suuren porukan sijaan. On ystäviä ja sukulaisia mukava tavata isollakin joukolla, mutta kahdestaan on helpompi nähdä toinen ihminen oikeasti, rauhassa ja koko sydämellä. Silloin on helpompi tutustua toiseen aidommin ja oppia hänen elämästään ja ajatuksistaan. Myös ystävyyssuhde syvenee, kun on vain kaksi ihmistä jakamassa jotain mukavaa yhteistä kokemusta. Sellainen tuo esiin sen toisen ihmisen erityisyyden. Siis sen että minä haluan olla juuri sinun ystäväsi, henkilökohtaisesti. En vain siksi, että sattumalta kuuluttaisiin esimerkiksi samaan kaveriporukkaan tai oltaisi sukua.

Minulla on ollut nyt ihania ystävätapaamisia lähiaikoina. On istuttu koko päivä pienellä porukalla meidän olkkarin sohvalla ilman lapsia ja puhuttu kaikki maailman asiat. On käyty teatterissa ja vietetty hotellilomaa naisten kesken. On käyty huippuhyvällä musiikkikeikalla yhdessä. On kyläilty ja nähty lapsien leikkivän kivasti yhdessä. On soiteltu pitkästä aikaa ja kerrottu tavallisia kuulumisia. On harkittu yhteisiä reissuja ja tekemisiä jatkossakin. Aivan ihania juttuja!