lauantai 12. lokakuuta 2019

Shokkivaiheen jälkeen

Oon ollut töissä nyt 2,5 kk, mikä tuntuu tavallaan pitkältä ja silti se on todella lyhyt aika. Oon ehtinyt oppia jo paljon ja silti suurin osa on vielä oppimatta. Ei se mitään, mutta se on hyvä tiedostaa. Vaadin usein itseltäni niin paljon. Pitäisi olla valmis nyt heti.

Viimeiset viikot oon menny tukka putkella. En ole siitä ylpeä enkä halua olla mukana luomassa sitä illuusiota ihmisen elämästä, että olet hyvä ja riittävä vain jos sulla on kiire. Kiire syntyy jokaisen omassa mielessä ja jokaisella ihmisellä on valta poistaa se. Minä oon kuitenkin nyt tempautunut mukaan työn imuun ja tehnyt paljon työasioita.

Harjoittelen jatkuvasti työn ja vapaa-ajan tasapainottamista. Kuinka paljon voin rasittaa itseäni työpäivän aikana, jotta jaksan nauttia vapaasta? Mitkä käytännön työasiat voisin tehdä kevyemmin? Olen ollut niin vähän aikaa töissä, että kaikki on vielä opettelua. Siitäkin syystä painetta kasaantuu helposti pientenkin asioiden ympärille. Opettelen silti uusia asioita innolla ja tykkään vastuutehtävistä. Välillä hirvittää, opinko ikinä. Silloin yritän vain hengittää sekä tulla tietoiseksi kehostani siinä hetkessä. Yleensä se helpottaa oloa samantien ja muistan, että olen vielä uusi työssäni.

Ensimmäiset työviikot olivat jonkinlaista shokkivaihetta, kun totuttelin ajatukseen työssäkäymisestä. Nyt ollaan selvästi jo edetty siitä ja meneillä on jonkinlainen opetteluvaihe. Yritän ottaa haltuuni kaiken mahdollisen ja olla hyvä työssäni. Juuri tässä vaiheessa on kuitenkin vaarana se, että yrittää liikaa. Opeteltava kun ei lopu kesken, vaikka kuinka yrittäisi saada kaiken haltuun. Joka työpäivä joudun kohtaamaan tilanteen, jossa sanon itselleni, että "en ehdi tätä nyt" tai "en osaa tätä nyt". Ja usein noita tilanteita tulee monia päivän aikana. Siinä joutuu paljon harjoittelemaan oman keskeneräisyyden ja inhimillisyyden sietämistä.

Paineen keskellä tärkeintä on pitää itsestään huolta. Kieltämättä en ole viime viikkoina onnistunut siinä kovin hyvin. Oon mennyt nukkumaan liian myöhään, syönyt liian vähän ja yksipuolisesti, nähnyt ystäviä liian harvoin ja leikkinyt omien lasten kanssa liian vähän. Ulkoilut ja liikunnat oon unohtanut ja samoin tämän blogin. Monet hyvät ajatukset ja aikomukset on jääneet. Ja kaikki tämä puhtaasti vahingossa. Sellaista stressi on: se vie mukanaan eikä sitä edes huomaa.

Hyväksyn, että tämä syksy on mulle rankka. En kuitenkaan aio jäädä makaamaan tuleen vaan haluan tehdä kaikkeni, että nauttisin enemmän. Iloitsen työstä, mutta sen lisäksi moni muukin asia on tärkeä: perhe, ystävät, yksin oleminen, luonto, hyvä ruoka, musiikki, liikunta, kauneus, jne. Katse niitä kohti.