keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Remppaa

Meillä on ollut putkiremontti koko kesän. On kuitenkin pystytty asumaan tässä kotona. Nyt remontissa sattuneen virheen takia meiltä meni myös nettiyhteydet. Niinpä kirjoitan tätäkin puhelimella.

Toisaalta nettiyhteyden menettäminen vieroittaa meidän koko perheen sopivasti Netflixistä ennen syysarjen alkua. Varasin kirjastosta kirjoja ja olisi ihana tottua lukemaan niitä telkkarin tuijottamisen sijaan. Ihan hyvä alku kyllä tässä siihen.

Oon ollut kohta kaksi viikkoa töissä kesäloman jälkeen. On ollut kivaa ja uutta toimistotöissä, uusien vastuiden parissa. Jälleen kerran oon huomannut, että osaan vaikka mitä, kunhan vaan saan rauhassa tutustua asiaan. Mahtavaa!

Kävin hiljattain mökillä pariinkin otteeseen ystävien kanssa ja itsekseen. Lakkasuolla, mustikkametsässä, rantasaunassa, uimassa. Ihania kesäjuttuja. Eilen löysin vattuja ja kipitin poimimaan ne äkkiä talteen. Sadekaan ei haitannut.

Tänään vietiin Satulinnun vaatteita kirppikselle. Puolentoista viikon napakka rutistus: halvat hinnat ja paljon tavaraa myyntiin. Jes.

Viikonloppuna on miehen vuoro lähteä mökille. Minä mietin, että lasten kanssa olisi mahtava nähdä kavereita ja olla vaan.

torstai 16. heinäkuuta 2020

Sateinen ja kylmä mökkiviikko

Reissussa on silloin ollut tarpeeksi kauan kun tekee jo mieli kotiin. Luulen, että meillä kaikilla oli jo vähän koti-ikävä viikon pituisen mökkeilyn jälkeen.

Mökki oli kyllä ihana. Olen jotenkin tosi kiitollinen tuosta mökistä: se on ollut mulle tärkeä lepopaikka. Hirsiseinät rauhoittavat ja maaseudun luonto on voimissaan. Perinteiset kukat jaksavat vielä kasvaa: niittyleinikit, apilat, päivänkakkarat, variksenkellot, koiranputket, siankärsämöt. Linnut laulavat ja järvi kimaltelee.

Järvi kimaltelee, kauniina päivänä siis. Meidän tämän kertaiselle mökkiviikolle ei osunut juurikaan aurinkoisia hetkiä vaan enemmänkin saatiin kylmää kyytiä. Sadetta, ukkosta, tuulta ja varsinkin se kylmyys!

Lapset eivät päässeet uimaan ollenkaan ja eläinpuistoretkelläkin tuli yllättäen ukkoskuuroja. Teltta pystytettiin mökin pihaan, mutta ei huvittanut olla siellä yötä edes uudella makuupussilla, kun epäilin, tarkenenko. Kuopuksen päikkärit jäivät puolivahingossa pois, mikä saattoi myös vähän väsyttää meitä, kun keskellä päivää ei ollutkaan enää tavanomaista tunnin pitusta hiljaista hetkeä. Oltiin mökissä paljon ja lähekkäin oli toki mukava olla. Lapsilta kesti pari päivää tottua leluttomuuteen ja mummulan pikkulegot auttoivat toki sopeutumisessa. Vähitellen lapset alkoivat kuitenkin kehitellä omia leikkejään, tarkkailla saalistavia hämähäkkejä mökin ikkunassa, keksiä vitsejä ja olla piilosta. 

Rantasauna lämpeni joka ilta ja vanhan ystävän kanssa käytiin hyvä pitkä keskustelu kauniissa kahvilassa. Miehen kanssa ajeltiin yhtenä päivänä kenkäkaupoille ja kävin testaamassa uusia lenkkareita (tosin vesisateessa) maaseutumaisemissa. Mökissä oli hyvä nukkua ja lapset heräsivät verrattain myöhään. Näitä hyviä asioita saa kuitenkin aika paljon kaivella mielen sopukoista, että tulevat mieleen. Pääosin oli melko työläs mökkiviikko.

Jälkikäteen on tietysti helppo sanoa, että meidän olisi varmaan kannattanut tulla jo aiemmin kotiin. Tämä kuluva viikko on nimittäin mennyt kyllä ihan toipuessa mökkireissusta. Eipä kuitenkaan osattu, joten sinne meni se kesälomaviikko, numero 2/3. Harmittaa nuo kelit. Nyt menossa jo 3/3 ja ensi maanantaina töihin.

Säähän ei voi vaikuttaa, mutta sää vaikuttaa mun fiilikseen. Ehkä tälle lyhyelle kesälomalle oli muutenkin kasautunut liikaa paineita, kun koronakevään jälkeen odotti vain tätä hetken hengähdystä. Ei pidä suorittaa lomaa.

Huomenna lähdetään ystävien kanssa mökille pariksi yöksi. Se on ihanaa! Ja aurinkokin kuulemma saattaa paistaa!





lauantai 11. heinäkuuta 2020

Siili!

Oon nähnyt ennenkin meidän kaupunkikodin nurkilla siilin, pienessä metsikössä. En kuitenkaan koskaan ole tavannut sitä meidän takapihalla! Oih. Ihana päivän piristys nähdä pieni kaveri tepsuttamassa määrätietoisesti rehevien lehtien suojiin. Olin kuin pikku lapsi, joka hihkuu ihastuksesta ja kurkkii ikkunasta. Siilit on söpöjä.