Lomalla vihdoin!

Pakkohan kesäloman alkamista on hehkuttaa: on tätä niin pitkään odotettu! Siispä hurraa! Heinäkuu on huvennut ihan jonnekin miehen työpäivystysten sekaan ja niiden takia ei olla päästy vielä oikein minnekään kesätekemisiin. Ja kieltämättä vähän kismittää, kun nyt jo puhutaan koulujen alkamisesta ja pihapihlajassakin näin oransseja lehtiä. Jep jep. No mutta meidän kesä vasta alkaa ja oikein hyvillä mielin tehdään kaikkia kesäjuttuja nyt.

Ensi viikolla suunnataan mummulaan mökille muutamaksi yöksi ja sitä on odotettu paljon. Siellä olisi luvassa ainakin saunomista, grillailua, rentoilua ja kissan hoitamista. Toivottavasti tarettaisiin uimaan. Jotain muutakin pientä ohjelmaa on mietitty, mutta ei oteta paineita. Pääasia että saadaan vain olla.

Muutama muukin lomajuttu on sovittu elokuulle, mutta ne on enemmänkin sellaisia yhden päivän seikkailuja. Me molemmat tehdään omat reissumme ystävien luokse ja perheen kanssa puuhastellaan kotikaupungissa mm. huvipuiston, kotieläinpihan ja leikkipuistojen aktiviteetteja hyödyntäen. 

Elokuun loppupuolella alkaakin sitten taas Satulinnun kerho, jota on jatkossa kahdesti viikossa. Saatiin hänelle paikka isojen ryhmään, mistä olen tosi tyytyväinen. Viime kevät oli kiva pienten ryhmässä ja siitä oli mukava aloittaa. Kaverit siellä olivat kuitenkin niin pieniä, ettei heistä ollut vielä leikkiseuraksi. Odotan mielenkiinnolla, miten kerhoon jääminen alkaa sujua. :]

Saas nähdä mitä sitten syksymmällä keksitäänkään! Itselläkin on mielessä uusia harrastuksia itselleni ja haluaisin alkaa käydä lasten kanssa Gaggatygit-jumpassa. Katsotaan oman fiiliksen ja jaksamisen mukaan sitten. Tykkään kyllä syksystäkin sitten, mutta nautitaan nyt tästä kesästä ensin! 💚💛💗💜

Mies lähti lasten kanssa ruokakauppaan hakemaan huomiseksi vielä evästä. Jos vaikka eksyttäisiin jonnekin lähistölle retkeilemään. Minä olen ihan poikki, sohvan nurkassa rötkötän. Aamusella käytiin torikahveilla. Ostettiin myös makeita kirsikkatomaatteja sekä pari laatikollista isoa hyvää mansikkaa pakkaseen. Niitä oonkin sitten laitellut tänään. Anoppikin oli muutaman tunnin tässä minun ja lasten seurana, kun mies kävi harrastamassa. Anoppi leikitti ja ulkoilutti Satulintua ja sitten syötiin mansikkakakkua. Kesäfiilis!

Kivaa viikonloppua kaikille!

Hyvä päivä!

Viime aikoina on ollut jotenkin vaikea kirjoittaa. Mielessä on ollut liikaa asioita, joiden ratkaisemiseen on mennyt aikaa ja energiaa. Nämä jutut on liittyneet esimerkiksi terveyteen, lasten kasvatukseen, meidän arkitekemisiin, jne. Elämä on myös ollut melko hektistä, kun miehellä on ollut päivystystöitä ja oma vapaa-aika on ollut epävarmaa ja vähäistä. Silloin ajatuskaan ei kulje vaan pystyy keskittymään vain pakollisiin, kuten ruoanlaittoon ja lapsiin.

Tänä aamuna anoppi tuli hakemaan Satulintua yllättäen mummulaan mansikoita poimimaan. Ihanaa! Tosin minua on lähiaikoina sekin harmittanut, että tytöllä on jonkinlainen eroahdistuskausi meneillään ja itkee joka kerta kun lähtee kotiovesta ilman äitiä tai isiä. Vaikka lähtisi viereiseen leikkipuistoonkin vain. Sen takia nämä tytön mummulakyläilytkin on saaneet vähän negatiivisen varjon eikä niitä siksi olekaan nyt ollut hiljattain. Tänään sovittiin, että mummu tuo tytön heti takaisin mansikoiden poimimisen jälkeen, mikä näytti kyllä helpottavan lapsen ahdistusta selvästi. Vähän nyyhkytteli lähtiessä, mutta yllättävän hyvin meni. Eivät ole vieläkään tulleet, joten ovat siis viihtyneet. Ja tuli sieltä iloinen mansikkasuun kuva whatsuppilla.

Viime viikkoina olen kokenut olleeni vähän huono ystäväkin. Olen halunnut keskittyä paljon itseeni ja on ollut vaikea kysellä toisten kuulumisia.

Miehen aamukampa harvenee ihanasti ja sitä onkin kyllä tuijotettu ja toivottu tuijottelun kiihdyttävän ajankulkua. Lomalle on niin tarve: yhteiselle ajalle ja mökkireissulle ja leikkipuistoretkille ja rauhallisille aamuille ja rennoille illoille. Tämä viikko vielä!

Ostin tänään pitkästä aikaa kukkia itselleni. Läheinen kukkakauppa oli kesälomalla, mutta onneksi pieni lähikauppamme yllätti ja myi kauniit, tuoreet, keltaiset ruusut. Tänään on kyllä ollut kiva päivä. Sain itseni lenkkeilemään sateen uhkasta huolimatta ja Ukkosen kanssa kierrettiin järven rantaa pitkin hyvä lenkki. Siistittiin kotipihan romppeita, jotka olin nostanut siihen varastoa siivotessani. Tein sitruunaista kukkakaali-hernekeittoa ja omenapannaria rauhassa. Nyt istun keittiön pöydän ääressä teemukin kanssa iloiten kukista ja rauhallisuudesta.

Keitto tulossa

Unikuvioita

Viime aikoina olen nukkunut liian vähän. Olen jumittunut iltaisin telkkarin ääreen ja aamuisin tuntenut sen karvaasti silmäluomissani, jotka ovat uhanneet painua takaisin kiinni lasten jo kömmittyä meidän sänkyyn. Tänään minun piti ottaa jopa pienet tirsat sohvalla iltapäivällä, kun väsytti niin raakasti. Onneksi mies oli kotona, jolloin nokoset olivat ylipäätään mahdolliset. Useimmiten vauva herättää meidät noin klo 6. Yritetään siinä olla hissukseen, mutta viimeistään 20 minuutin sisällä lastenhuoneesta tepsuttelee virkeä kolmevuotias, joka hihkuu kuullessaan, että "on aamu, saa herätä".

Illalla keitellään iltapuurot noin klo 18. Ollaan saatu ihanasti tätä aikaistettua ja tämä aikataulu sopii nyt hyvin koko meidän perheelle. Iltapalan jälkeen minä vien Ukkosen iltatoimille ja nukkumaan. Erittäin simppelit hommat hoitopöydällä: pesu, rasvaus, uusi vaippa, yöpaita, yritys hampaiden harjaamiseksi sekä hyvät yöt isille ja isosiskolle. Makuuhuoneessa laitan vauvelin sänkyyn, annan kissa-unilelun, peittelen, sanon hyvät yöt ja lähden nopeasti. Joinain iltoina käyn lohduttamassa itkevää, mutta yleensä ei ole tarpeen. Usein poikanen nukahtaa nopeasti itsekseen vähän hyöritttyään ja mahalleen käännyttyään.

Mies on vetovastuussa Satulinnun unitoimista. Kylppärissä ollaan yhtä aikaakin. Tyttö liimailee tarroja tarravihkoonsa potalla istuen. Pesujen jälkeen siirrytään hänen huoneeseensa ja silloin minä käyn heti antamassa iltapusut ja sanomassa hyvät yöt rauhassa. Tässä vaiheessa olen siis jo vienyt vauvan nukkumaan. Liimataan pari tärkeää iltatarraa lapsen sängyn reunaan ja sitten on peittelyn vuoro. Jutellaan ehkä päivästä, kiitetään toisiamme ja sanotaan kauniita sanoja. Onnellinen ilmapiiri. Sitten tyttö sanoo iloisesti: "Hyvää yötä äiti, mene jo muihin töihin, vaikka tiskiä laittamaan" ja silloin on minun aikani lähteä. Joka ilta siis nuo samat sanat. Peittelen tytön piiloon peiton alle, koska haluaa piileksiä isiltään. Läpsystä vaihto ja mies jatkaa rasvaamisilla, iltasaduilla ja unilaululla, joka on muuten nykyään Oravan pesä.

Sitten pari sanaa omista unirutiineistani. Itselleni on tärkeää, että koti on suhteellisen siisti päivän jälkeen. Monesti leluja jää lattialle ja tiskiä myös, mutta suurimmat sotkut selvitetään. Kofeiinipitoista teetä en voi juoda enää kuuden jälkeen enkä kahvia iltapäivällä. Iltapalan syön joskus 20-21 maissa, kun lapset nukkuvat ja pakolliset kotihommat on tehty. Usein juodaan miehen kanssa iltateet, minä ilman sitä kofeiinia.

Lähiaikoina olen mennyt nukkumaan vasta 22.30 maissa. Se on liian myöhään, mutta en ole malttanut mennä aiemmin. Samoihin aikoihin mies käyttää unisen Satulinnun pissalla. Hiivin makuuhuoneeseen, jossa vauva nukkuu mahallaan omassa pinnasängyssään. Ihastelen häntä hetken ja jaksan ihmetellä, kuinka tämä lapsi on ollut niin hyväuninen. Huoneeseen on ihan helppo mennä lapsen nukkuessa: ei ole vaaraa että hän heräisi.

Mies tulee sanomaan vielä hyvät yöt minulle sänkyyn. Usein hän jää vielä valvomaan omien harrastustensa pariin. Pötkötellään, jutellaan, ihastellaan lasten tekemisiä ja oppimisia. Juuri ennen kuin käyn nukkumaan, käytän minuutin tai pari itsekseni siihen, että ajattelen kiitollisena sinä päivänä kokemiani kivoja asioita ja toivon mielessäni koko perheellemme levollista ja turvallista yötä. Sen jälkeen on hyvä mieli rauhoittua nukkumaan. Yleensä käännyn oikealle kyljelleni, laitan oikean käden suoraksi alas eteen ja vasemman koukkuun tyynyn viereen ja hops, hyppään Nukkumatin sinisen auton takapenkille. Tutut rutiinit auttavat nukahtamista niin lapsilla kuin aikuisillakin.

Unella on valtava, kunnioitusta herättävä voima. Riittävä uni antaa ihmiselle voimaa olla, tehdä ja iloita. Vähäinen tai huono uni rampauttaa nopeasti. Raskauksien ja pikkuvauva-aikojen jälkeen hyvää unta osaa kyllä arvostaa.

Kaikille oikein hyviä, pitkiä ja levollisia unia!

Ps. Tänään menen aikaisin nukkumaan.

Omaa lomaa pitkästä aikaa

Minäkin halusin omaa lomaa lapsiperheen arjesta. Tämä oli heinäkuun ainoa viikonloppu, jolloin se oli mahdollista. Niinpä kävin olemassa vanhempieni luona yhden päivän ja yön. Ensimmäistä kertaa yksin sitten Ukkosen syntymän.

Edellisenä iltana oli taas vähän haikea olo, mutta aamulla riemuitsin. Niin se on ennenkin mennyt. Jossain vaiheessa vähän ikävöin näitä muruja etukäteen, mutta sitten kyllä nautin koko sydämellä vapaudesta ja rauhallisuudesta.

Viikonlopun aikana tein ainoastaan sellaisia asioita, joita minä halusin. Autossa kuuntelin radiosta poppia ja hoilasin mukana minkä osasin. Vielä lapsuudenkotini pihassakin musat soivat täysillä. Hahhah! Eri lauluista tuli mieleen erilaisia muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Ja uudempia biisejä hytkyin muuten vain. Musiikki on yksi tapani olla.

Perillä kävin kävelyllä hautausmaalla, etsimässä tuttujen hautoja ja sanomassa moikat ja kiitokset mummulle ja papalle.

Sitten lämmitettiin päiväsauna rannassa ja vaihdettiin kuulumisia pikkuveljen kanssa. Käytiin läheisellä joella, jossa on koski, laavu ja kota. Hassua, että en ollut käynyt siellä koskaan aiemmin. Ihana paikka, jonne täytyy mennä taas ensi kerralla vaikka miehen kanssa kahdestaan. Mukava retkeilypaikka yllättävän lähellä. Lapsiakin sinne voisi viedä, mutta pelkään edelleen vähän karhuja, joita on kuulemma tuollakin joskus nähty. Tiedä sitten.

Iltasella katseltiin mökillä leffaa Little miss Sunshine ja otettiin rennosti. Palattuani illalla talolle puolen kilometrin päähän korkkasin pitkästä aikaa yhden Happy Joen ja katselin huonoja elokuvan loppuja myöhäisiltaan.

Yöt on maaseudulla ihmeellisen hiljaisia. Sitä ei muistakaan ennen kuin siellä on. Ei kuulu hiiskaustakaan. Mistään. Minä hetkenä hyvänsä voi omakotitalon pihaan kävellä peura tai hirvi. Ollaan luonnon keskellä.

Sunnuntaina sain olla rauhassa kun muut olivat töissä ja asioilla. Söin lounaseväitä rannan kuistilla ja ihastelin kimaltelevaa järveä. Kävelin myös sukulaisen mökillä katselemassa järvimaisemia ja muistelemassa hauskoja lapsuuden uintiretkiä. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut viettää lapsuuden näin hienoissa maisemissa lähellä luontoa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta viileä tuuli vilvoitti niin, että varjossa paleli ilman takkia. Isän ja veljen kanssa juotiin vielä mökkikahvit ja rupateltiin, kunnes pakkasin kamppeet ja ajelin takaisin kotiin. Kotimatkalla luukutin taas radiota ja koska soittolistat on aina melko suppeat niin osasin jo laulaa joitain lauluja menomatkaa paremmin.

Kotona odotti kaksi tyytyväistä lasta, mies sekä anoppi. Vauva oli ensin vähän ihmeissään, mutta sitten antoi suuria hymyjä. Tyttö vaikutti ihan omalta itseltään, tosin isänsä kanssa ei halunnut lähteä asioille, mutta siihen vaikutti varmasti se, että olin vasta juuri tullut kotiin. Istuskeltiin rauhassa viltillä ulkona ja hiekkalaatikolla. Vauva jännitti nurmikolla mahallaan ja oli kankeana laskuvarjohyppääjän asennossa. Toin tytölle tuliaisiksi uuden hammasharjan, muutaman tarran ja Pätkiksen. Halusi heti harjata hampaita ja illallakin tuli hätä, kun isänsä meinasi pestä hänen hampaat vanhalla harjalla.

Hyvä reissu ja hyvin oli kotonakin mennyt lapsilla ja miehellä. Nyt voisi useammin lähteä yhdeksi yöksi pois.

Passikuvia, hermolomaa ja kesäkahveja

Siis mihin nämä pari viikkoa on menneet? Öö. No koko viime viikko meni oikeastaan Ukkosen kuumetaudista toipumiseen. Siis minun toipumiseeni siitä väsymyksestä, joka aiheutui miehen viikonloppureissusta, pienimmän sairastamisesta ja kaikesta muusta meidän tavallisesta elämästä. Päivisin oltiin rauhassa kotona ja iltaisin yritin ladata henkisiä akkuja tekemällä omia juttuja. Tuli valvottuakin liian myöhään monena iltana kun kaipasin vain niin omaa tekemistä. Käytiin me sentään vähän minun ystävän luona kesäretkellä ja tuossa kotipihassa on pyöritty. Satulinnulla on ollut hyvät omat leikit ja olen ollut enemmän kuin onnellinen siitä, että hän on oppinut leikkimään vähän myös itsekseen. Esimerkiksi ihana tyytyväinen puheenpulputus kuuluu yläkerran aulasta ja sinne on laitettu kaikki pehmoeläimet patjalle pienen kissalelun sirkusesitystä katsomaan.

Loppuviikolla innostuin suunnittelemaan itselleni elokuista ulkomaan matkaa, joka vaihtuikin sitten joksikin muuksi reissuksi lähinnä siksi, että ulkomaille lähtiessä tien päällä pitäisi kyllä mielestäni voida olla ainakin kolme yötä. Sitä en ole ihan vielä valmis olemaan pois vauvan luota. Ehkäpä talvella sitten. Olin kuitenkin tosi onnellinen ajatuksesta, että voisin olla pois kotoa pari yötä. Useimmilta läheisiltäni sainkin kivaa kannustusta sille, en tosin kaikilta.

Uusin kuitenkin passini, jota tulevana vuonna kuitenkin jossain vaiheessa (toivottavasti) tarvitaan. Kävin passikuvassa ja kuvan näkeminen laukaisi taas vaihteeksi jonkinlaisen elämäntapakriisin. Kävelin kotiin järkyttyneenä. Mieli oli monta päivää maassa, kun näin passikuvassa ihan eri ihmisen, joka tunsin olevani.

Nyt voin jo vähän nauraa tälle passikuva-asialle ja koko kriisille, mutta kyllä se on vaatinut paljon ajattelutyötä tällä viikolla ja tuntunut vaikealta. Mieleni teki liittyä heti jollekin pikadieetille, mutta tiesin heti, että ei niistä ole vuosia kestäneiden ajatusten ja epäterveellisten tapojen muuttajiksi. Kyllä minä tiedän, miten ihminen laihtuu. Ärrrrsyttää ne perinteiset "syö vähemmän ja liiku enemmän"-tyyliset kommentit. Kyse kun ei ole tiedon puutteesta vaan kaikesta muusta. 

Käytiinpä me Ukkosen kanssa 10kk-neuvolassakin, jossa oli kaikki kondiksessa. Ja minä kävin poistamassa karmean pitkät kainalokarvat sokerilla, siitäkin on pitänyt kirjoittaa monet kerrat. Ja etanoita on nypitty pois mustikkapensaista ja kirvoja ruiskuteltu Fairylla ruusuista. Maalattu, piirretty, keinuttu hurjia vauhteja, jne.

Huomenna ajelen yksin vanhempieni luo hermolomalle. Ahhahhaa! Voipi olla, että vain kaipaan lapsia ja miestä, jota olen nyt muutenkin nähnyt melko vähän. Miehellä on ollut työpäivystyskeikkoja iltapäivisin ja iltaisin minä olen mennyt aikaisin nukkumaan tasatakseni univelkaa. Elokuuta jo odotan innolla. Sitten on meidän kesäloma. <3

Eilen kävin taas yin-joogassa. Olen koukuttunut siihen autuaallisen rauhalliseen oloon, joka sen jälkeen on. Suosittelen jokaiselle. Poljin kotiin ympäristöä ja luontoa ihmetellen. Yin-joogan jälkeen aistit ovat jotenkin erityisen auki. Huomaan kaikenlaisia kauniita asioita ympärillä ja nautin tuoksuista ja kaupungilla näkyvistä yksityiskohdista, kuten vaaleanpunaisista vanhoista rakennuksista, kirkon seinän kuvioista, ihmisten hyväntuulisesta tunnelmasta, jne. Muistathan säkin avata aistisi kun kuljet kesässä?

Tänään meillä kävi ystäviä kesäkahveilla. Ihan muuten vain. Leivoin mehevää feta-pinaattipiirakkaa, joka todellakin löysi tiensä suosikkilistalleni. Tein myös helpon yksikerroksisen mansikkakakun sekä lohisalaattia. Oli kiva nähdä ystäviä ja jutella kesäkuulumisia ja -suunnitelmia. Satulintu riehui tapansa mukaan onnesta soikeana ja Ukkonen viihtyi hyvin vieraiden kanssa väsymyksestä huolimatta. Iltapäivä sitten koomailtiinkin lastenohjelmien parissa ja myöhemmin käytiin vielä läheisen päiväkodin pihalla keinuttamassa Ukkosta ensimmäisen kerran. Harmi kun meidän pihassa ei ole vauvakeinua. Ukkonen on nyt 10 kk ja on annettu hänen maistella esim. raejuustoa. Tykkää. 

Välillä harmittaa, että Satulintu käy usein niin ylikierroksilla kavereidensa läsnäollessa. Kaverit eivät aina oikein jaksa sellaista. Kaipa nuo tuollaiset sosiaaliset taidot siitä kehittyy ajan kanssa. Kolmevuotias on vielä pieni. Harmittaa vain, että meidän lapsi on jo nyt saanut vähän sellaisen "villin lapsen leiman" ainakin joidenkin lapsikavereiden seurassa. Vähän näin olen huomannut ja kuullut. Villeys johtuu kuitenkin vain siitä, että hän niin rakastaa kavereita, mutta ei vielä ihan osaa antaa heille tilaa suuressa tunnemyrskyssään. Ei se mitään, meillä on ihana tyttö. Ja onneksi meillä on lähipiirissä mukavia lapsikavereita, joiden kanssa voi harjoitella erilaisia taitoja.

Nyt juon kupposen kofeiinitonta teetä ja ehkä katsellaan jotain sarjaa miehen kanssa, tai sitten ei. Ollaan katsottu Arnoldin Diiliä, mutta sitä ei tainnutkaan tulla tänään, höh.

Kivaa viikonloppua kaikille! 💛

Mieli avoinna

Olen viime aikoina alkanut yhä enemmän ajatella, että kaikella on tarkoituksensa ja voin kohdata uusia mielenkiintoisia asioita pitämällä vain mielen avoimena. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yritän unohtaa, miten olen ennen tehnyt tietyt asiat tai mitä luulen tarvitsevani nyt. Kuuntelen enemmän sisäistä ääntäni ja seuraan sitä. Määrittelen itseäni etukäteen mahdollisimman vähän ja pyrin olemaan asettautumatta mihinkään kategoriaan. Päinvastoin annan itselleni luvan innostua kaikesta mitä vastaan sattuu tulemaan ja mikä tuntuu hyvältä tai miellyttävän jännittävältä. Jos toimii niin kuin on aina ollut tapana, ei voi kehittyä. Ja minä haluan kehittyä.

Suhtaudun mielenkiinnolla ympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kiinnitän erityistä huomiota uusiin asioihin, joista ensimmäisenä mieleeni tulevat lauseet "en kuitenkaan pysty siihen", "se on minulle vaikeaa" tai "mutta kun en ole koskaan ennen". Sellaisia tekemisiä minun kannattaa alkaa järjestää itselleni, koska niiden toteuttamisesta voimaannun. Suon itselleni mahdollisuuden kokeilla uutta ja etsiä sitä, mikä juuri minua kiinnostaa.

Joskus huomaan, että avoin mieli antaa minulle ihan oikeasti juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsen ja oikeasti haluankin. Esimerkiksi osallistuttuani ystävän polttareissa tankotanssiin, ilmoittauduin heti seuraavana päivänä tankotanssikurssille. Vaikka polveni sitten kipeytyi kovasti ja tankoilu jäi tauolle, olen vihdoin päässyt kaipaamani yin-joogan pariin. Niitä kun järjestetään samassa paikassa.

Tai viime viikolla, kun ostin ex tempore alennusmyynneistä kirjan nimeltään Eroon tunnesyömisestä (Stahre, L. & Ryd, V. 2015). Kuljeskelin kirjakaupassa ja törmäsin siihen sattumalta, se oli viimeinen kappale tuota kirjaa. Vaikka yritän nykyään hallita ostohalujani ja yritin jättää kirjan ostamatta, se kiinnosti tosi kovasti. Lopulta ostin sen ja vähän murehdinkin, että tulikohan nyt ihan hutiratkaisu. Ensimmäisistä sivuista alkaen olen kuitenkin ollut totaalisen vaikuttunut ja innoissani siitä, miten hyvin se sopii minun tämänhetkisiin kehityshaasteisiin ja antaa minulle vahvistusta ja uuttakin ajateltavaa. Juuri tällaista olin kaivannut!

Avoin mieli voi tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että lehteä selaillessasi huomaat vahingossa mainoksen sellokonsertista. Yleensä et kiinnittäisi siihen mitään huomiota, koska et ole ikinä ennenkään hyödyntänyt mainoksia saati viitsinyt konsertteihin. Mainosta lukiessa sinulle tulee kuitenkin mieleen, että olet oikeastaan aina tykännyt sellon pehmeästä äänestä. Kysymys kuuluu, tartutko tilaisuuteen vai annatko sen mennä ohi. On ihan ok todeta, että "okei, ehkä joskus menen kuuntelemaan selloja, mutta nyt ei huvita/ehdi/jaksa". Joskus kannattaa kuitenkin seurata niitä vaistonvaraisiakin ajatuksia siitä mikä voisi olla mukavaa uutta tekemistä. Niissä ajatuksissa on monesti viisautta, joka muuten jää helposti tottumusten taakse piiloon.

Ehkä menet konserttiin tämän yhden kerran ja se rentouttaa sinua raskaan työpäivän jälkeen. Konsertilla on silloin ollut tehtävänsä elämässäsi. Tai tapaat siellä sattumalta jonkun vanhan tutun. Tai tylsistyt ja toteat, että ei tämä ollutkaan sinun juttusi. Etpähän siis mene sitten toiste. Ehkä muistat musiikkia kuunnellessasi muitakin vanhoja mieltymyksiäsi, joiden pariin voisi olla mukava palata. Ehkä muistat, että lauloit kuorossa ja olet kaivannut sitä. Kotiin palattuasi löydät netin kautta sekakuoron ja ilmoittaudut rohkeasti uudeksi laulajaksi. Tai ostat liput johonkin muuhun konserttiin. Tai mitä vaan. Kun antaa asioille mahdollisuuden, voi päätyä minne vain! Uskallatko kokeilla?

Imetys loppui

Viikko sitten kirjoittelin imetyksen loppumisesta, mutta viimeistely jäi kesken, kun tuli niin haikea mieli ja muutakin kiirettä. Nyt pääsen tätä vihdoin postaamaan. Tämä on aika iso juttu minulle. Yhtäkkiä se vaan jäi pois kokonaan. Nyt Ukkosen sairastellessa olen pari kertaa tarjonnut rintaa. Vauva on ihan ihmeissään ja nauraen katsonut minua, että "hei äiti, mitä tää tämmöinen nyt on, että eikö me sovittu jo että lopetetaan". Pari kertaa imaissut ja päästänyt irti. Ei siis enää kaipaa sitä. Muuten kyllä tulee iholle ja halailee minun olkapäätä ja kaulaa sylissä ollessaan. Asettuu kippuralle minua vasten. Ihana rakas poika. <3 Tässä viikko sitten kirjoitettua:

Ukkosen (9,5kk) imetys on käytännöllisesti katsoen loppunut. Olen vielä tarjonnut rintaa about kerran päivässä, jos vauva on ollut itkuinen tai jotenkin reppana. Lohduksi. Ja se onkin näyttänyt auttavan. Voi sitä auvoista hymyä, jonka silloin saan. Maitoa ei kuitenkaan enää ole tullut muutamaan päivään. Haikea mieli, sillä toivoin imettäväni pientä söpöläistä ainakin yksivuotiaaksi. Tämä imetystaival ei kuitenkaan ollut yhtä simppeli kuin esikoisen. Tällä kertaa huolta oli esim. imuotteesta ja puremisesta. Lisäksi imetys oli lopuksi pitkään vain toisen rinnan varassa.

En ehkä pysty muistelemaan nyt kovin paljoa imetyksen lämpimiä ja läheisiä hetkiä, ettei tule apea mieli. Toisaalta ajattelen, että nyt maidon antaminen on selkeämpää: tiedän tarkemmin kuinka paljon vauva saa. Olisin silti voinut jatkaa vielä.

Pikkuvauvan varpaat

Tämän vauvan imetys oli jotenkin selkeämpää kuin esikoisen. Se varmaan johtui siitäkin, että Ukkosella ei ollut samanlaisia vatsavaivoja kuin Satulinnulla aikanaan. Tytölle annoin silloin maitoa joka itkuun ja sitähän riitti: sekä maitoa että itkua. Jälkikäteen olen miettinyt, että olisi ollut ehkä parempi olla välillä antamatta ruokaa, että tytön vatsa olisi saanut levätä. Vaikka eivät ne itkut minun syytäni olleet kuitenkaan. Tällä kierroksella ruokarytmi on alusta alkaen ollut jotenkin selkeämpi.

No nyt se haikeus iski, kun muistelin, miten Ukkonen näpräili omia sormiaan ollessaan rinnalla. Minun rakas vauvani. <3 Kaipa tähän haikeuteen liittyy sekin, että poika kasvaa koko ajan ja muutaman kuukauden kuluttua juhlitaan jo yksivuotispäivää. Vauvani kasvaa, nyyh.

Imetin aluksi makuultani, myöhemmin istuen. Mitään rintaraivareita tai muita ei ollut ollenkaan. Vain sitä puremista joskus kuudesta seitsemään kuukauden ikäisenä. Se liittyi varmaan hampaidenkin puhkeamiseen tai maidon vähenemiseen. Kiinteät ruoat maistuivat hyvin ja tiesin, että niitä pitäisi ehkä vähentää, jos haluaisin tehostaa imetystä. En vain halunnut olla antamatta soseita, kun ne maistuivat niin hyvin. Myös oma hormonitoimintani palautui jotenkin yllättävän nopeasti ennalleen. Sekin ehkä vähensi maidontuotantoa.

Kahdeksan kuukauden iässä lopetettiin yöimetykset ja ne vähenivät neljästä yhteen ihan yhden-kahden yön aikana. Vauva oli selvästi valmis nukkumaan paremmin. Jäljelle jätettiin vielä aamuyön imetys, joka käytännössä tarkoitti syöttöä noin klo 4 tai 5. Pian kuitenkin huomattiin, että jos syötän viideltä, poikasen oli vaikea saada enää unta sinä aamuna. Tällä hetkellä tehdään niin, että annetaan vähän maitoa nokkamukilla, jos herää liian aikaisin itkemään. Kovin paljoa ei mukista juo, mutta aamuöisin se auttaa monesti takaisin uneen.

Unikavereita

Olen toki tyytyväinen siitä, että olen pystynyt imettämään tähänkin asti. Imuotteessa on alusta asti ollut jotain pientä häikkää ja luulen, että nimenomaan siksi syöminen toisesta rinnasta oli hankalaa. Sekin on yksi syy, että olen kokenut imetyksen tehostamisen haastavaksi. Toinen rinta kun ei ole ollut enää pitkiin aikoihin maitoisa.

Kuten joskus aiemminkin kirjoitin, imetyksen loppuminen on myös ristiriitaista. Toisaalta se antaa paljon lisää mahdollisuuksia minulle aikuisena itsenäisenä ihmisenä. Voin olla yötä poissa ja mies pystyy ruokkimaan vauvan yhtä helposti kuin minä. Minulle on myös aina imetysjakson jälkeen ollut mieluista se, että olen kokenut saaneeni oman vartaloni takaisin itselleni. En siis tarkoita, että kilot olisivat karisseet tai mitään, vaan sitä, että enää ei tarvitse miettiä, aiheutinko vauvalle vatsavaivoja syömällä esimerkiksi tulista ruokaa.

No joo, silti on vähän haikea mieli nyt. Onneksi nämä lapset on kuitenkin vielä pieniä ja kaipaavat äidin ja isän syliä vielä pitkään, toivottavasti ihan aikuiseksi asti ja vaikka sen jälkeenkin. <3

Nyt fiilis on ihan jees tästä asiasta. Ukkonen on todistanut, että osaa juoda nokkamukista ja tavallisestakin muovimukista halutessaan. On oltu muuten lähekkäin eikä vauva ole näyttänyt kaipaavan rintaa. Olen suunnitellut itselleni loppukesälle pariakin yön-yli-reissua ja se on tuonut huomattavaa hyvää mieltä. Korvike on sopinut vauvan vatsalle ja pian saa antaa jo hapanmaitotuotteita.

Hässäkkää ja suuria pieniä iloja

Viikonloppu oli raskas. Mies reissasi kavereidensa kanssa Kuopiossa perjantaista sunnuntaihin ja vauva sairastui sillä välin täällä kotona. Näinä päivinä olen venyttänyt itseäni niin moneen kuin olen pystynyt, joutunut tekemään liikaa ja liian yksin. Tänään takki alkaa olla tyhjä. Mies tuli eilen kotiin, mutta lapsi on sairastanut edelleen. Kuumetta siis ja kaikkea siihen liittyvää oheissählinkiä.

Kaksi päivää jaksoin hyvin itsekseni hämmentää tätä sekametelisoppaa. Mieliala oli rakentava, tyyni ja ratkaisukeskeinen. Olen tyytyväinen itseeni. Ehkä oli pakko asettaa itsensä jonkinlaiseen selviytymismoodiin, jotta pärjäsi. Satulintu oli leikkimässä anopilla lauantain ja se auttoi huomattavasti sitä päivää. Eihän tästä olisi mitään tullut muuten. Parin päivän jälkeen alkoi kuitenkin omakin jaksaminen rakoilla.

Vauva-Ukkonen on ollut siis kuumetaudissa. Kovimmat kuumehorkat on olleet iltaisin, jolloin on jo reilusti ennen iltapuuroaikaa lähdetty aivan yllättäen nukkumaan, kun lapsi on totaalisesti nuupahtanut minun käsivarsille. Se on ollut pelottavaa, kun hän makaa siinä sylissäni tajuissaan, mutta liian väsyneenä tekemään mitään, tulikuumana. Tietysti olen antanut heti särkylääkettä, mutta ei sekään heti tehoa ja nestemäisen panadolin jälkeen hän oksensi. Panadol on suht jämäkkää soosia ja sitä täytyisi niellä aika paljon, jotta annostus täyttyisi. Eikä se limaisella ja tukkoisella kurkulla olisi helppoa itsellekään. 

Oksennusta on siis siivottu pariinkin otteeseen, itselle tuli migreenikin yhtenä iltana ja yöt on valvottu illasta aamuun. Päivisin vauva ei ole nukkunut kuin enintään 45 minuuttia kerrallaan. Ja jotta ei olisi ollut turhan helppoa, niin perjantaina alkoivat myös menkat, jolloin en todellakaan ole parhaimmillani muutenkaan. Onneksi jääkaappi on sentään ollut täynnä ruokaa eikä ole tarvinnut kokata. Kaikki ylimääräinen aika on mennyt Satulinnun kanssa puuhastelemiseen tai omaan syömiseen tai suihkussa käymiseen. Iltaisin olen mennyt sänkyyn heti lasten jälkeen, tosin vauvaa on pitänyt lohduttaa tosi paljon iltaisin ja öisin. Ja juottaa joka välissä ja mitata kuumetta ja vaihtaa kakkavaippaa. Aikamoista, sanon minä.

Ehtiväinen pikkumies jo parantumaan päin, aina potan tai vessaharjan kimpussa

Joitain haastavia juttuja:

- Vaipanvaihdot on nykyään hankalia Ukkosen kanssa, kun kääntyilee niin kovasti. Usein on kakassa hoitoalusta, alusharso tai aikuisen kädet, joskus myös lattia, lapsen kädet tai aikuisen paita.
- Satulinnulla on ollut viime päivinä kova äiti-ikävä. Mummulaan lähtiessä itki niin paljon, että mummun piti tuoda tyttö vielä takaisin. Päädyttiin kuitenkin siihen, että menevät mummulaan ja iloiseksihan se reissu oli kääntynyt. Olivat telttailleet, syöneet jätskiä, maistelleet kasvihuoneen tomaatteja ja käyneet katsomassa lampaita.
- Satulintu itki yöllä kun "isi lähti"
- Vauvan päiväunirytmit ovat viikonlopun jälkeen aivan sekaisin
- Myös Satulintu valvoi kaksi tuntia ensimmäisenä yönä vauvan sairastaessa
- Henkisesti raskasta hoitaa tosi kipeää lasta yksin
- Ostamani uusi kirja polttelee enkä ole ehtinyt syventyä siihen riittävästi
- Aivan liikaa multi-taskingia koko ajan, ts. liikaa yhtäaikaista tekemistä
- Aina pitää olla tekemässä tai tarjoamassa ruokaa jollekin
- Univelka
- Migreeni
- Joustaminen kaikista omista tarpeista
- Takapihan pikkuruisen nurmikkokaistaleen näkeminen (ruoho on edelleen ajamatta)


Joitain onnellisia juttuja:

- Retkieväiden syömistä milloin ulkona, milloin yläkerran sohvalla
- Keinumista ja hurjia vauhteja yhdessä tytön kanssa
- Hyviä lastenohjelmia

- Lohtuviestejä omalta äidiltä ja tukea anopilta

- Tyyntä asennetta haasteissa

- Hiekkalaatikkoleikkejä ja kukkien kastelua tytön kanssa
- Vauvan hymyjen lisääntyminen kun alkanut tervehtyä vähitellen
- Ystävän tuki ja tsemppi, lupa avautua kaikesta
- Omat ruukkumansikat, joita orava ei ole enää päässyt syömään, ähäkutti!
- Leikkipuistoretki
- Sain kylvetettyä molemmat yksin perjantaina
- Lapsen piirustuspuuhat, jotka on taas keksitty pitkän tauon jälkeen
- Lapsen ihanat sanomiset, selitykset ja tarinat
- Kolmevuotias leikkaamassa ruohoa saksilla <3
- Olen onnistunut huomioimaan Satulintua tilanteeseen nähden melko hyvin ja hän on ollut pääosin tyytyväinen
- Olen oppinut näkemään Satulinnusta, milloin hän tarvitsee erityistä huomiota ja hellyyttä. Se on yleensä silloin kun hän alkaa kiukutella.
- Vähän jätskiä ja Dominoita
- Purkkiruokaa, einestä ja ja itse tehtyä kasvislasagnea
- Vauvan sängystä kuului ensimmäisen kerran: "äi-ti, äi-tiiii!" 💗💗💗
- Anoppi sanoi yhtenä iltana, että voi tulla vaikka heti meille yöksi, tueksi ja turvaksi. Tuli kyyneleet silmiin tuosta eleestä, vaikka ei hänen sitten tarvinnutkaan tulla.

Muun muassa näitä meni valmiin pitaleivän väliin

Käytettiin Ukkosta tänään lääkärissä. Kaikki kunnossa, ei korvatulehdusta, keuhkot puhtaat. Oli nuori ja asiallinen lääkäri, kyseli paljon eikä väheksynyt meidän huolta, vaikka kyseessä onkin luultavasti ihan tavallinen virusinfektio. 

Perjantaina alkaa miehen työpäivystysviikko. Sitä ennen pitäisi tasata näitä väsymysoloja ja kerätä energiaa. Tiedossa kuulemma paljon töitä. Oma aika lataa parhaiten, ja hiljaisuus, rauhallisuus sekä uni. Se että saa tehdä keskeytyksettä omia juttuja. Ehkä se on juuri raskainta arjessa pienten lasten kanssa. Siis se, että aina minun ajatukset ja tekemiset keskeytetään. Aina on joku, joka tarvitsee jotain ennen minua. Oman itsen sivuun laittaminen ja jatkuva muille tekeminen. Onneksi näistä naperoista saa myös älyttömästi voimaa. Joka päivä ihmettelen, miten on saatu aikaiseksi tällaiset lapset. Miten nämä on näin uskomattomia tyyppejä, jotka säteilevät valoa ja iloa ympärilleen. <3