keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Taloudellisen hyvinvoinnin tavoitteet 2021

Hyvillä mielin päästän irti vuodesta 2020: tervemenoa ja kiitos kaikesta mitä opetit!

Rakastan vuodenvaihdetta juuri siksi, että siinä on niin mainio ajankohta päästää irti menneestä ja suunnitella tulevaa. Itse suunnitteluun ja tavoitteiden asettamiseen ei kannata kuitenkaan jäädä koukkuun ilman, että ymmärtää oman toiminnan merkityksen. Ilman omaa aktiivista tekemistä asiat eivät yleensä muutu ainakaan parempaan. Pysyvä muutos lähtee mielestäni ensisijaisesti omien tiedostamattomien asenteiden, uskomusten ja oletusten tutkimisesta ja muuttamisesta. Sen jälkeen ja lisäksi elämään on tehtävä konkreettisia muutoksia. On ajateltava ja toimittava eri tavoin kuin ennen. Siksi tulevan vuoden tavoitteita miettiessä on hyvä ajatella huolellisesti läpi myös se, millaisin konkreettisin toimin alkaa tavoitetta kohti kulkea. Ja että onko valmis ihan oikeasti antamaan itselleen luvan saavuttaa tuo tavoite. On nimittäin mielenkiintoista ja itsellekin tuttua, että tavoittelee jotain ja kun on saavuttamassa sen, alkaakin sabotoida itseään. Muutos ja uusi pelottaa ja syynä siihen ovat meidän aivot, joiden tehtävä on pitää meidät tutussa ja turvallisessa tilanteessa.

Oon loppuvuodesta keskittynyt kohentamaan myös taloudellista hyvinvointiani. Oon tosi ylpeä ja onnellinen askelista, joita oon ottanut. Oon työskennellyt rahaan liittyvien kielteisten uskomusteni kanssa ja antanut itselleni luvan kasvattaa taloudellista runsautta. Käyn parhaillaan rahaan liittyvää manifestointikurssia ja se on antanut uudenlaisia työkaluja ajattelun tueksi. Homma on vielä kesken, mutta rahasuhteeni on muuttunut jo iloisemmaksi. Uskallan esimerkiksi puhua rahasta ja haluta sitä.

Syksy opetti mulle raha-asioita karvaalla tavalla. Yhtäkkiä huomasin, että mun kaikki tilit ja rahastot olivat tyhjät kesän jälkeen. Samoin luottokortit olivat kuin vahingossa tapissa enkä saanutkaan enää maksettua niitä pois palkkapäivänä, kuten mulla on ollut tapana. Tajusin, että olin shoppaillut kesällä tunteisiin ja toki pakollisiin tarpeisiinkin, esim. lasten ulkovaatteet. Syksyllä rahaa meni mm. terveyskuluihin ja Helsingin reissuun. Herätys olikin melkoinen ja aluksi ahdisti paljon pari päivää. Nopeasti kuitenkin päätin, että tästä noustaan ja talouteni tasapainottuu, kun teen sen eteen henkisiä ja konkreettisia toimia. Annoin myös itselleni anteeksi, että tilanne pääsi tällaiseksi. Koin anteeksiannon erityisen tärkeäksi. 

Tavoitteenani vuodelle 2021 on kasvattaa puskuritilin saldoa reilusti ja säännöllisesti kuukausittain. Summa vaihtelee sen mukaan, mitä tienaan, koska palkan määrä on osasairausloman takia epävarma. Puskuri luo turvaa elämän yllättäviin juttuihin ja tänäkin syksynä olisin sellaista tarvinnut. Puskuritilin rahoihin kosketaan vasta hädässä, ei shoppailun tai muun viihteen takia. Aiemminkin mulla on ollut puskuritili, mutta olen aika usein sitten tarvinnut niitä rahoja johonkin (todennäköisesti ei-niin-välttämättömään) ja alkusyksylläkin tili oli lähes tyhjä.

Haluan oppia ennakoimaan tulevaisuutta ja isoja menoja. Haluan säästää niihin etukäteen, jotta niiden tullessa mun ei tarvitse enää käyttää luottokorttia. Jos säästän johonkin tiettyyn asiaan, esim. matkoihin, opettelen hyödyntämään siinä eri tilejä, jotka nimeän säästötavoitteen mukaisesti. Luottokortti on hyvä turva lapsiperheessä, mutta sitä täytyy osata käyttää todellisten varojen mukaan. Tavoitteenani on maksaa luottokorttilaskut pois puskuritilin kerryttämisen ohessa, mahdollisimman pian. Sen jälkeen tavoittelen raha-arkea, jossa mun ei tarvitse käyttää luottokorttia ollenkaan.

Lisäksi sijoitan rahastoihin kaikki ne rahat, joita ei muualla tarvita. Mulla on muutama rahasto, johon sujahtaa suoraan palkkapäivänä pieni summa. Kun puskuri on kerrytetty ja luottokorttivelat maksettu, kaikki ylimääräiset rahat laitan rahastoihin. Ennen palkkapäivää siirrän sinne siis vielä erikseen, jos rahaa on jäänyt yli tarpeiden.

Käytän rahaa edelleen myös itseeni ja hemmotteluihin: ne ovat tärkeitä. Laadukkaiden vaatteiden ostaminen ja kertakäyttökulutuksesta irtaantuminen ovat myös asioita, joihin aion kiinnittää aiempaa enemmän huomiota jatkossa. Kun hankintoja ja hemmotteluja suunnittelee etukäteen ja tiedostaa, millaisia tarpeita itsellä ja perheellä tulee olemaan tulevaisuudessa, on niihin helpompi säästää. Ennakointi tuntuu vielä aika vaikealta, mutta se vain tarkoittaa sitä, että sitä on harjoiteltava lisää. 

Tärkeää on myös katkaista tunneshoppailu ja tiedostaa, mihin raha menee ja miksi. Minun haasteeni on nimenomaan ollut se, että rahaa tulee säännöllisesti, mutta sitä on myös mennyt varsin sutjakasti. Minusta ostamisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. On hyvä osata sijoittaa rahansa hyviin tavaroihin ja palveluihin, joita arjessa tarvitsee ja jotka tuovat iloa. Oman rahakirstun päällä ei kannata istua niin napakasti, että rahasuhteesta tulee kitkerä ja rahan käyttäminen estyy. Elämän on tarkoitus olla mukavaa eikä täältä saa mitään mukaansa kun kuolee. On kuitenkin myös tärkeä oppia tasapainoa ja miettiä, mitä aidosti tarvitsee ja miksi. Kuinka paljon rahaa kaipaa esimerkiksi säästöön ja mikä on se tärkein motiivi siellä oman toiveen taustalla.

Haluan vielä korostaa, että vaikka puhun nyt sijoittamisesta, säästämisestä ja raha-asioiden suunnittelemisesta, se ei tarkoita, että mulla olisi jotenkin suuret tulot tai paljon varallisuutta. Kyse on asenteesta ja tavasta ajatella. Kyse on pienistä säännöllisistä summista ja uskosta siihen, että ajan myötä rahaa on kertynyt säästöön.

Elämässä voi olla myös hetkiä, jolloin asennekaan ei auta vaan kaikki rahat todellakin menevät ihan pakollisiin juttuihin. Silloin on ymmärrettävää, että säästöön ei jää yhtään mitään. Silloin on usein kyse äärimmäisestä köyhyydestä, jollaista Suomessakin valitettavasti on paljon. Itsekin olen sen lapsena kokenut ja se on vakavasti traumatisoivaa. Siksi on tärkeä myös käyttää rahoja hyväntekeväisyyteen ja antaa omastaan muille. Toisia voi auttaa sen verran kuin pystyy ja jos ei tällä hetkellä pysty, siitäkään ei tarvitse kantaa huonoa omatuntoa. Auttaa voi myös monella tavalla, esim. lahjoittamalla käytettyjä lasten leluja ja vaatteita uusiin koteihin. Tai käydä naapurin puolesta ruokakaupassa. Tai viedä naapurille sämpylöitä, joita leivoit. Uskon, että raha ja kaikenlainen hyvä kyllä palaa sellaisen luo, joka käyttää sitä muiden ihmisten hyväksi.



sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Työuupumuksesta

Haluaisin kirjoittaa mun syksyisestä työuupumuksesta, mutta en oikein tiedä, mistä aloittaisin. Asiassa on niin paljon eri puolia ja monenlaista tärkeää, jonka haluaisin sanoa. Tärkein on ehkä se, että minä uuvuin totaalisesti ja että sen hyväksyminen tunnetasolla oli pitkään vaikeaa. Uupuminen toi esiin monenlaisia vaikeita tunteita kuten häpeää, pelkoa ja pettymystä, joiden käsittely on vienyt paljon energiaa. Yhtä tärkeää on ehkä sanoa, että uupuminen ja pitkällä sairauslomalla oleminen ei ollut hauskaa tai helppoa, mutta äärimmäisen tarpeellista ja kasvattavaa. Olen siitä aidosti kiitollinen ja onnellinen.

Olen yhä uupunut ja esimerkiksi joululoman aikana olen huomannut itsessäni samanlaista väsymistä kuin aiemminkin: alkaa tulla raja vastaan. Tuo raja on myös uupumisen myötä madaltunut selvästi: en edes pysty enää feikkaamaan. En pysty tsemppaamaan tai taistelemaan missään ympäristössä vaan keho ja mieli kertovat viipymättä, jos ylitän sietokykyni. Se ylittyy herkästi esim. liiasta metelistä, kiireestä, paineesta, vaatimuksista, liiasta vastuusta ja univajeesta. Se ylittyy myös kovasta fyysisestä ponnistelusta sekä runsaista ja väkinäisistä sosiaalisista tilanteista.

Olen hyväksynyt, että toipuminen voi kestää kauan. En suunnittele enää lähiviikkoja asettaen niille suuria odotuksia vaan suunnittelen sitä, mihin suuntaan haluan elämäni menneen vuoden päästä. Katson pidemmälle: uupumus opetti sen. Minulla oli syyskuusta joulukuulle eri pituisia sairauslomapätkiä. Oltuani hetken sairauslomalla yritin palata töihin. Kokeilu jäi yhden päivän mittaiseksi, koska seuraavana yönä nukuin vain nelisen tuntia ja ymmärsin silloin itsekin, että en voi kiirehtiä toipumista. Jatkoin sairauslomaa.

Tällä hetkellä olen osasairauslomalla. Se tarkoittaa, että kokeilen töissä käymistä osa-aikaisesti ja Kela tukee tätä osasairauspäivärahalla. Tarkoitus on kuulostella omaa oloa ja jaksamista töissä sekä vähitellen toipua täysin työkykyiseksi. Työtehtäviä on vähennetty ja mukautettu. Tein tätä kaksi viikkoa ennen joululomaa ja se tuntui ihan mukavalta. Olin toki tosi väsynyt työpäivien jälkeen. Myös tämä loma on tuonut epävarmuutta jaksamisesta, mutta kuten sanoin, en juurikaan ajattele tulevia viikkoja. Elän tässä hetkessä nyt ja katson tilannetta aina erikseen sitten kun sen aika on.

Olen ollut tosi kiitollinen siitä, että olen alkanut näyttää tunteitani ja kertoa tarpeitani lähipiirille. Olen sairausloman ansiosta jaksanut järjestää itselleni Kelan tukeman psykoterapian ja muita tukitoimia.  Olen jaksanut olla hyvä äiti ja aiempaa mukavampi puoliso. Olen alkanut ymmärtää, että saan olla juuri sellainen kuin oikeasti olen ja tää prosessi on edelleen työn alla. Ympäristö ja oma tiedostamaton mieli ovat syöttäneet mun aivoihin vuosikausia sellaista paskaa siitä, kuka minä olen ja mihin minä pystyn. Ja vasta nyt vähitellen alan ymmärtää, että minä saan itse määritellä sen, kuka ja millainen olen. Ja että pystyn ihan mihin vaan. Se on vielä vähän hankala ymmärtää sydämen tasolla asti. Ja tämä kaikki nostattaa tietenkin monenlaisia tunteita asioita ja ihmisiä kohtaan, mikä on ainoastaan hyvä. Tunteilla on meille asiaa, vaikka niitä ei tarvitsekaan ottaa aina niin todesta. Ne kun ovat vain tunteita. Ne tulevat ja menevät, mutta ne on tärkeä elää läpi, koska muuten ne pakkautuvat kehoon ja mieleen. Jumiutuvat sinne ja aiheuttavat siellä erilaisia häiriötiloja.

Koen, että toipuminen on alkanut. Se kestää minkä kestää: yritän antaa sille aikaa, mutta myös sallia uupumuksen väistyvän sitten kun se on lähdössä. En halua takertua siihen, mutta haluan myös käsitellä asiat niin, että uupumus ei tule enää koskaan takaisin. Sillä tämähän ei ollut ensimmäinen kerta kun uuvuin, mutta ensimmäinen kerta kylläkin sille, että hain ja sain apua.

Olen saanut paljon voimaa Kiltin tytön voimakirjasta (Suvi Bowellan). Luulin, että olisin jo jättänyt nuo teemat taakse, mutta yllättävän paljon ne vielä minussa resonoivat. Myös lääkärin suosittelema Uuvuksissa (Liisa Uusitalo-Arola) on ollut hyvä kartta toipumiseen. En ole sen sisältämiä tehtäviä tehnyt vielä läheskään kokonaan enkä lukenut edes loppuun, mutta olen saanut siitä jo paljon asiallista tietoa ja ymmärtävää kohtaamista. Toipuminen etenee vähitellen ja kuoppaisesti: välillä jaksaa enemmän ja välillä vähemmän. Joskus jaksaa lukea ja opiskella aiheesta, usein ei jaksa. Ja hyväksyn sen, koska hyväksyminen helpottaa oloa, vaikka se aluksi kirpaiseekin hankalien tunteiden kautta.

lauantai 26. joulukuuta 2020

Joulua ja rutiinien kaipuuta

Meillä on vietetty vauhdikasta ja iloista lasten joulua. Iltaisin on sitten miehen kanssa yritetty parhaamme mukaan toteuttaa sitä rauhallisuutta, jota elämään myös kaivataan. Mies on maalannut minifiguja ja pelannut, minä katsonut leffoja ja sketsisarjoja. 

Jouluaattona lapset olivat aivan älyttömän jännittyneitä. Keksittiin kyllä mukavaa puuhaa: ekojen pakettien avaamista jo aamulla, jouluaamiaisen tekemistä ja lastenohjelmia, mäenlaskua uudella megaliukurilla, leikkimistä uudella autoradalla ja LOL-nukella, isovanhempien tapaamista ja kahvittelua. Iltapäivällä lapset olivat kuitenkin niin malttamattomia, että miehen piti pikaisesti lähteä viemään roskia, jotta joulupukki voisi tulla..

Pakettien avaaminen olikin sitten melkoista meininkiä! Esikoinen 6v. kiljui onnesta ja kuopus 4v. repi kaikkia paketteja auki minkä ehti. Haikeudella vaan muistelin viime joulua, jolloin Ukkonen avasi lahjan tai kaksi ja sitten leikki niillä pitkän aikaa välittämättä muista paketeista. Tällä kertaa oli toisin. Lahjat olivat kuitenkin tänäkin jouluna mieleiset ja suuri jännitys itseltäkin laukesi sen osalta. Illalla oltiinkin sitten ihan puhki koko perhe ja vihdoin saatiin ylivirittyneet mutta onnelliset lapset nukkumaan. Väkisin katsoin Ankeisen joulutervehdyksen, vaikka oikeasti olisi vaan pitänyt mennä suoraan nukkumaan itsekin. Ohjelmaa katsoessa söin vielä ylisuolaisia sipsejä, joista viimeistään tuli fyysisesti tosi huono olo.

Yleensä Joulupäivä on ehkä paras joulun kaikista päivistä: niin tänäkin vuonna. Lasten lahjanälkä oli tyydytetty ja oma lanttulaatikkonälkä myös. Kaikki olivat rentoja, iloisia ja lapsetkin jaksoivat touhuta uusilla leluillaan tyytyväisinä aamusta iltaan. Laskettiin mäkeä, syötiin, leikittiin, nukuttiin päiväunet.

Tämä päivä oli varattu maaseutureissulle mummulaan. Syötiin joululounasta ja saunottiin. Lapset saivat vielä pienet paketit, joiden parissa aika kului hyvin. Pois lähtiessä vielä ihastelin maaseudun pimeyttä. Meidän kaupunkikodissa harvoin saa sellaista fiilistä, että ympärillä ei ole yhtään ketään tai mitään. Maalla sen saa helposti, kun menee illalla ulos: lunta, kylmää, pimeää ja hiljaista. Siinä on myös omaa viehätystä. Ehkä tuttua lapsuudesta.

Pidän kyllä arjesta enemmän kuin tällaisista pitkistä pyhistä. Minusta joulun välipäivätkin on aina olleet enemmän tai vähemmän tylsiä, kun niillä ei ole selkeää funktiota. Ollaan vaan kuin pellossa, syödään joko juhlavasti tai arkisesti, kyläillään ehkä tai sitten ei, ulkoillaan tai sitten ei, on mukavaa ja rentoa tai sitten ei. Mistään ei saa oikein otetta. Älkää ymmärtäkö väärin, pidän lomasta ja vapaasta ja siitä, että voidaan olla perheen kanssa yhdessä! Samalla minussa on kuitenkin jonkinlainen ahdistus siitä, että rutiinit ja rytmit eivät toteudu loman aikana. Nukutaan pidempään, valvotaan pidempään, tehdään sitä ja tätä, syödään sitä ja tätä. Se tuntuu hankalalta kehossa ja mielessä. Se myös tekee jotenkin ärtyisäksi. Ja uskon, että sama rutiinien ja aikataulujen kaipuu on meidän kuopuksella. Hän on ollut erityisen ärtynyt pari päivää ja luulen, että syynä on joulujännityksen purkautumisen lisäksi pitkä tauko arjen rutiineista (päiväkodista ja kavereiden näkemisestä). Odotan siis tavallaan jo arkea monestakin syystä. Rutiinien ja rytmin lisäksi saan silloin helpommin itse lepoaikaa ollessani osasairauslomalla.

Vaikka arkikin houkuttelee, lapsiperhelomassa parasta on kuitenkin se, kun ei ole oikeasti kiire minnekään. Voi rauhassa maata lastenhuoneen lattialla ja koota legolinnaa parikin tuntia, kunnes kroppa muistuttaa, että on maannut huonossa asennossa. Tai kun mennään perheen kanssa porukalla mäkeä laskemaan ja innostun itsekin jättiliukurista. Tai kun muuten niin vauhdikas eskarilainen liimautuu kylkeen kiinni ja tulee pussaamaan. Tai kun lapset nukkuu ja itse lämmität saunan, laitat kynttilän palamaan ja saunot pitkällä kaavalla kaikki ihanat pesuaineet ja uudet rasvat testaillen.

Join äsken kamomillateetä ja nyt suunnittelen nukkumaanmenoa. Oon kuunnellut Sami Minkkisen hypnoosiäänitteitä ja hänellä on ihania ja toimivia settejä myös uneen liittyen. Jospa vaikka kuuntelisi yhden sellaisen ja saisi toivottavasti nukkua pitkälle aamuun lasten leikkiessä tyytyväisenä yhdessä... katsotaan kuinka käy.

Ja vielä yksi ajatus noista loma-ajan rutiineista. Että kysehän on tietysti vain siitä, millaisia aikatauluja ja tekemisiä me aikuiset itse päätetään lomalla toteuttaa perheissämme. Meillä on myös mahdollisuus pitäytyä tutussa mukavassa arkirytmissä, herätä samaan aikaan ja mennä ajoissa nukkumaan, syödä järkevästi, liikkua sopivasti, jne. Mielenkiintoista onkin, miksi se tuntuu lomalla vaikeammalta kuin yleensä. Ehkä kyse on pohjimmiltaan arvoista: siitä että arvostaako itseään ja hyvää oloaan oikeasti ja tarpeeksi vai meneekö aina samalla vanhalla kaavalla, edes tiedostamatta sitä miksi toimii niin kuin toimii. Osaako kuunnella itseään ja tarvittaessa muuttaa aiempia toimintamalleja, jotka eivät ole toimineet vuosikausiin. Tai että osaako niistä hyvistä elintavoista joustaa sillä tavalla sopivasti, että loma tuntuu rennolta lomalta, mutta samalla säilyy rutiinien luoma turvallisuus. Joustavuuden tärkeydestä usein puhutaankin, mutta on joskus vaikea ymmärtää, millaisissa tilanteissa se oikeasti omassa elämässä voisi näyttäytyä ja miten. Ihan mielenkiintoista. Mutta nyt sinne nukkumaan.

maanantai 19. lokakuuta 2020

Syksykuulumisia 2020

Sain pari viikkoa sitten takaisin nettiyhteyden mun läppäriin ja wifin puhelimeen täällä kotona. Jouduin jo kasvattamaan puhelimen nettipaketin kokoa, kun joka kuukausi maksoin paketin ylimenevästä surffailusta ekstrahintaa. Myös asioiden hoitamiset alkoi pahasti tökkiä puhelimella: laskujen maksamiset ja muut.

Tämä koko vuosi on ollut ymmärrettävästi mullistava koronan takia. Sen kokonaisvaikutukset näkyvät ja hahmottuvat varmaan vasta paljon myöhemmin. Syksyllä on tullut uusia toimintasuosituksia, koska tautitapaukset ovat lisääntyneet rauhallisen kesän jälkeen. Kaupungissamme on tällä hetkellä linjaus, että lapsia päiväkotiin vietäessä ja sieltä hakiessa käytettäisi maskia, samoin kaikissa muissa julkisissa tiloissa. Suuria tapahtumia ei suositella, harrastustoiminnan jatkumiset ovat vaakalaudalla ja töistä jäädään pois pienessäkin nuhassa. Korona on joka päivä jollain tavalla ajatuksissa tai näkyvissä minunkin elämässä. 

Vaikeinta koronassa on tämän koko tilanteen tuottama epävarmuus. Mistään ei uskalla oikein etukäteen iloita tai hakea voimaa, kuten olen ennen tehnyt, koska on olemassa realistinen mahdollisuus, että mukavat menemiset ja tekemiset joutuu perumaan viime hetkellä. On täytynyt harjoitella uudenlaista ajattelua ja opetella nauttimaan tästä hetkestä: oppia vähitellen hyväksymään se elämän tosiasia, että et voi vaikuttaa kaikkeen. Näiden opettelu on toki erittäin hyvä asia, mutta vaikea ja raskas, kun sen joutuu tekemään pakon edessä ja nopeasti.

Korona ei ole kuitenkaan suurin huoli mielessäni tällä hetkellä. Kevät ja kesä oli vaikea muutenkin. Vähän jokaisella elämän osa-alueella on ollut suuria haasteita. Elämä on tuntunut olevan jotenkin sekaisin. Minä olen tuntenut olevani jotenkin sekaisin jopa niistä perusasioista, joista olen aiemmin ollut melko varma. Uusimpia hankaluuksia ovat olleet varastoraudan puutos sekä rankka työuupumus. Viimeiset viikot olen ollut isojen ja uusien asioiden edessä. On ollut pakko alkaa työstää niitä asioita, jotka ovat kuormittaneet vuosia. Toipuminen tulee olemaan hidasta, mutta nyt olen ainakin aloittanut sen kohtaamalla asian.

Alkusyksyllä iloitsin mm. yin-joogaa ja meditaatiota sisältävästä rentoutuskurssista. Olen myös päässyt välillä luontoon, silloin kun vaan olen jaksanut lähteä. Olenkin ymmärtänyt ehkä ensimmäistä kertaa sen, että ihminen voi vaikuttaa elämäänsä johonkin tiettyyn pisteeseen asti. Ihminen voi hakea hyvinvointia ja jaksamista erilaisista asioista niin kauan kuin hänellä on siihen voimia. Minulle näitä asioita ovat esim. liikkuminen luonnossa, yin-jooga, reggaeton, vähähiilihydraattinen ruokavalio, ystävien tapaaminen, mökkeily, pihan ja kukkien laittaminen, sisustaminen, kirjojen ja lehtien lukeminen, elokuvien ja sarjojen katsominen, saunominen jne. Uupuneen ihmisen voimat voivat kuitenkin olla jo niin vähissä, että edes näitä tavallisia asioita ei pysty tekemään, saati että tekisi tylsempiä asioita kuten roskien viemistä tai laskujen maksamista. Itselläni on erilaisia päiviä ja viikkoja. Välillä innostun asioista ja teen niitä, toisina päivinä en pysty ryhtymään mihinkään. Silloin jo pelkkä ruoanlaitto tai pyykin ripustaminen tuntuu tuskaisan työläältä. Sellaisina päivinä olen harjoitellut pelkkää olemista ja sen hyväksymistä, että juuri tänään minusta ei ole muuhun. Niinä päivinä tärkeintä on vain olla.

Kehollisuuden teema on ollut tosi mielenkiintoinen nyt itselleni. Olen tässä parin vuoden varrella alkanut opetella kehon kuuntelemista ja oppinutkin sitä vähitellen. Olen esimerkiksi paikallistanut migreenin laukaisevia tunnemaisemia ja nähnyt, miten ahdistus voi tuntua yhtäkkiä niin voimakkaana vatsakipuna, että oksettaa. Keho ja mieli ovat kokonaisuus ja jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Sen unohtaa helposti, koska meille ei ole ehkä opetettu sitä lapsena. Kun musta tuntuu, että keho on väsynyt, osaan jo vähän levätä ja antaa periksi omassa päässäni luoduille suorituspaineille. Uskon, että kehon kuunteleminen auttaa uupumuksenkin hoitamisessa.

Hetki kerrallaan, asia kerrallaan. Ulkona kaunein väriloisto on jo ohi: punaisen, oranssin, keltaisen ja vihreän liitto on vaihtumassa ruskeaan. Se tuottaa mulle usein haikeutta. Tykkään paljon alkusyksystä: siinä tuoksuvat muutos ja uudet mahdollisuudet. Eilen satoi ensimmäisen kerran räntää. Neljävuotias suorastaan juoksi suoraan päiväunilta ulos vesilätäkköhommiin. Kuusivuotias on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan. Hän ei pelkää enää yksittäisiä virheitä vaan uskaltaa kirjoittaa kaikki ajatuksensa paperille. Ihanaa rohkeutta. Lapsilta voi oppia niin paljon! 💛💚💜

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Remppaa

Meillä on ollut putkiremontti koko kesän. On kuitenkin pystytty asumaan tässä kotona. Nyt remontissa sattuneen virheen takia meiltä meni myös nettiyhteydet. Niinpä kirjoitan tätäkin puhelimella.

Toisaalta nettiyhteyden menettäminen vieroittaa meidän koko perheen sopivasti Netflixistä ennen syysarjen alkua. Varasin kirjastosta kirjoja ja olisi ihana tottua lukemaan niitä telkkarin tuijottamisen sijaan. Ihan hyvä alku kyllä tässä siihen.

Oon ollut kohta kaksi viikkoa töissä kesäloman jälkeen. On ollut kivaa ja uutta toimistotöissä, uusien vastuiden parissa. Jälleen kerran oon huomannut, että osaan vaikka mitä, kunhan vaan saan rauhassa tutustua asiaan. Mahtavaa!

Kävin hiljattain mökillä pariinkin otteeseen ystävien kanssa ja itsekseen. Lakkasuolla, mustikkametsässä, rantasaunassa, uimassa. Ihania kesäjuttuja. Eilen löysin vattuja ja kipitin poimimaan ne äkkiä talteen. Sadekaan ei haitannut.

Tänään vietiin Satulinnun vaatteita kirppikselle. Puolentoista viikon napakka rutistus: halvat hinnat ja paljon tavaraa myyntiin. Jes.

Viikonloppuna on miehen vuoro lähteä mökille. Minä mietin, että lasten kanssa olisi mahtava nähdä kavereita ja olla vaan.

torstai 16. heinäkuuta 2020

Sateinen ja kylmä mökkiviikko

Reissussa on silloin ollut tarpeeksi kauan kun tekee jo mieli kotiin. Luulen, että meillä kaikilla oli jo vähän koti-ikävä viikon pituisen mökkeilyn jälkeen.

Mökki oli kyllä ihana. Olen jotenkin tosi kiitollinen tuosta mökistä: se on ollut mulle tärkeä lepopaikka. Hirsiseinät rauhoittavat ja maaseudun luonto on voimissaan. Perinteiset kukat jaksavat vielä kasvaa: niittyleinikit, apilat, päivänkakkarat, variksenkellot, koiranputket, siankärsämöt. Linnut laulavat ja järvi kimaltelee.

Järvi kimaltelee, kauniina päivänä siis. Meidän tämän kertaiselle mökkiviikolle ei osunut juurikaan aurinkoisia hetkiä vaan enemmänkin saatiin kylmää kyytiä. Sadetta, ukkosta, tuulta ja varsinkin se kylmyys!

Lapset eivät päässeet uimaan ollenkaan ja eläinpuistoretkelläkin tuli yllättäen ukkoskuuroja. Teltta pystytettiin mökin pihaan, mutta ei huvittanut olla siellä yötä edes uudella makuupussilla, kun epäilin, tarkenenko. Kuopuksen päikkärit jäivät puolivahingossa pois, mikä saattoi myös vähän väsyttää meitä, kun keskellä päivää ei ollutkaan enää tavanomaista tunnin pitusta hiljaista hetkeä. Oltiin mökissä paljon ja lähekkäin oli toki mukava olla. Lapsilta kesti pari päivää tottua leluttomuuteen ja mummulan pikkulegot auttoivat toki sopeutumisessa. Vähitellen lapset alkoivat kuitenkin kehitellä omia leikkejään, tarkkailla saalistavia hämähäkkejä mökin ikkunassa, keksiä vitsejä ja olla piilosta. 

Rantasauna lämpeni joka ilta ja vanhan ystävän kanssa käytiin hyvä pitkä keskustelu kauniissa kahvilassa. Miehen kanssa ajeltiin yhtenä päivänä kenkäkaupoille ja kävin testaamassa uusia lenkkareita (tosin vesisateessa) maaseutumaisemissa. Mökissä oli hyvä nukkua ja lapset heräsivät verrattain myöhään. Näitä hyviä asioita saa kuitenkin aika paljon kaivella mielen sopukoista, että tulevat mieleen. Pääosin oli melko työläs mökkiviikko.

Jälkikäteen on tietysti helppo sanoa, että meidän olisi varmaan kannattanut tulla jo aiemmin kotiin. Tämä kuluva viikko on nimittäin mennyt kyllä ihan toipuessa mökkireissusta. Eipä kuitenkaan osattu, joten sinne meni se kesälomaviikko, numero 2/3. Harmittaa nuo kelit. Nyt menossa jo 3/3 ja ensi maanantaina töihin.

Säähän ei voi vaikuttaa, mutta sää vaikuttaa mun fiilikseen. Ehkä tälle lyhyelle kesälomalle oli muutenkin kasautunut liikaa paineita, kun koronakevään jälkeen odotti vain tätä hetken hengähdystä. Ei pidä suorittaa lomaa.

Huomenna lähdetään ystävien kanssa mökille pariksi yöksi. Se on ihanaa! Ja aurinkokin kuulemma saattaa paistaa!





lauantai 11. heinäkuuta 2020

Siili!

Oon nähnyt ennenkin meidän kaupunkikodin nurkilla siilin, pienessä metsikössä. En kuitenkaan koskaan ole tavannut sitä meidän takapihalla! Oih. Ihana päivän piristys nähdä pieni kaveri tepsuttamassa määrätietoisesti rehevien lehtien suojiin. Olin kuin pikku lapsi, joka hihkuu ihastuksesta ja kurkkii ikkunasta. Siilit on söpöjä.

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Kodin värejä

Mulla on ollut joku perustavanlaatuinen jumi tämän kodin kanssa. Jo pitkään on tuntunut, etten oikein viihdy täällä ja että joku täällä mättää. En ole osannut paikantaa epämukavuuden lähdettä.

Oon tykänny tässä kodissa vaaleudesta ja vaalean puun sävyistä. Ne tuo rauhaa ja ajattelun selkeyttä. Toisaalta kaipaan värejä. Aika pitkään kokeilussa on ollut vaaleanpunainen. Viime aikoina se ei ole kuitenkaan riittänyt värinkaipuuta lieventämään vaan on tehnyt mieli jotain voimakkaampaa, räiskyvämpää, rennompaa, maanläheisempää.

Ostin vihdoin kauan kaipaamani sekavärisen räsymaton. Se meni terassille ulkomatoksi. Rakastan sitä! Olohuoneeseen hankittiin ex tempore sinivalkoinen raitamatto, paksun villamaton paikalle. Muutos oli suuri. Pienikin asia voi näköjään muuttaa koko tunnelman. Voi olla, että hankin noita värikkäitä räsymattoja jatkossa lisää. Ne oli edullisiakin. Ne tuovat sellaista tunnelmaa, jota tällä hetkellä kaipaan.

Väreistä suosin tällä hetkellä sammalenvihreää ja ruosteenpunaista. Olen kuitenkin iloinnut paljon myös esim. oransseista liljoista maljakossa sekä leiskuvan punaisista pelargonioista amppelissa. Osaan mielestäni sommitella samansävyisiä juttuja yhteen, mutta hankalampaa on monenlaisten värien ja mielekkäiden tavaroiden tuominen tilaan niin, että lopputulos ei ole sekava tai liian täysi.

Ehkä tämä kotiangsti ei liity pelkästään väreihin vaan siihen vaikuttavat myös muut asiat, esim. se että mies on ollut etätöissä koko kevään enkä ole vapaapäivinä saanut olla täällä rauhassa yksin. Tai että putkiremontin takia meidän tavarat on sekaisin ympäri nurkkia, esim. ruokapöytä olohuoneessa. Tavaraa tuntuu myös olevan liikaa joka paikassa. Lasten kaapit on täynnä leluja, joilla he eivät leiki ja keittiön taso täyttyy heti kun saan sen siivottua: tavaroilla jotka ovat matkalla jonnekin omille paikoilleen. Minä nimenomaan haluaisin, että tavaroilla on omat paikkansa ja ne palautettaisiin sinne käytön jälkeen. Tekisi mieli ostaa oma dymo (tarrakirjoitin), jolla voisi nimetä hyllyjä ja laatikoita: osoittaa tavaroille paikat. Ehkäpä toteutan tuon idean.



sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Hellettä ja uimista kesäkuussa

Pari viikkoa on paistateltu nyt helteessä. Töissä meillä on onneksi ilmastointi, mutta ulkona ollaan oltu aamupäivät ja iltapäivät. Kotona meillä ei ole mitään ilmastointia. Alakerta on siedettävä, mutta yläkerran makuuhuoneet ovat olleet tukalia. Öisin on pidetty ikkunaa auki, mutta nyt parina yönä on näköjään oltukin sitten joidenkin ötököiden ruokaa: sen verran kutittaa ja paukamia on ympäriinsä.

Ensi viikolla kelit kuulemma muuttuvat ja luvassa on kylmää ja sadetta. Kylmällä nukun itse paremmin, mutta rakastan tottakai aurinkoa ja valoa. Helteellä oon kyllä ollut ihan poikki enkä ole saanut aikaiseksi paljonkaan. Meillä on ollut pari viikkoa kirppispöytä ja oon hinnoitellut sinne muutaman pussillisen lastenvaatteita. Ajatuksena oli siivoilla muitakin kaappeja, mutta enpä juuri ole jaksanut. Kirppis on tuottanut silti mukavasti. Varattiin sama pöytä vielä myöhemmälle kesälle niin saadaan viedä sinne sitten loput tavarat.

Lapset on käyneet uimassa rannalla sekä mummulan paljussa. Ostin Satulinnulle uudet Frozen-kellukkeet, mutta ei hän taida käyttää niitä: tykkää touhuta matalassa vedessä ja uida käsipohjaa. Ukkoselle ostin uimarenkaan ja hänelläkin on kellukkeet. Lapsilla alkoi nyt kesäloma, kun jäin itsekin lomalle. Lapset lomailevat koko heinäkuun, minä itse kolmisen viikkoa.

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Kuusivuotias Satulintu

Löysin puhelimesta vanhoja kuvia parin-kolmen vuoden takaa. Ja aina uudestaan ihmetyn, kuinka Satulintu olet jo kuusivuotias. En ole käyttänyt sinusta tuota nimitystä yli kolmeen vuoteen. Nyt kasvattelet jo omia pikku siipiäsi.

Halua olisi kovasti lentää. Kerrot osaavansa etkä aina enää kaipaa vanhempiesi läsnäoloa. Paukautat oman ovesi uhmakkaasti kiinni ja raakut suutuksissasi äidit ja isät syvimpään suohon. Ja silti sinulla on halua yhtä paljon olla vielä pesässä äidin ja isän siiven alla: lämpöisessä mykkyrässä, sylissä ja kainalossa. Tahtoa puhua vauvakieltä, olla pieni.

Päiväkodissa olet saanut sosiaalista rohkeutta ja oppinut paljon kaveritaitoja. Kaverit ovat sinulle todella tärkeitä ja äitilinnun sydän repeää, kun joku kaveri ei pidäkään yhteyttä enää. Onneksi uusia mukavia kavereita on ilmaantunut ja myös jotkut vanhat ystävyydet ovat vain vahvistuneet iän myötä.

Tällä hetkellä rakastat mm. kissoja, Frozen 2 -elokuvaa, Ryhmä Hauta, piirtämistä ja pehmolelujasi. Otat pehmoja sänkyyn kasapäin ja järjestät ne tyynysi ympärille, samoin kuin äitisi lapsena. Leikit mieluiten Hatchimalseilla ja prinsessa-asuilla. Osaat kuitenkin leikkiä myös sitä, mitä kaverisi tahtovat: sekin on hieno taito. Eri kavereiden kanssa sinulla on erilaiset leikit. Päiväkodissa sanottiin, että oletkin mieluisa leikkikaveri. Muistathan kuitenkin pitää myös omat puolesi kavereiden kanssa.

Olet musikaalisesti lahjakas ja toivottavasti rohkaistut joskus jatkossa käyttämään taitojasi omaksi ja muiden iloksesi. Sinulla on uskomattoman hyvä muisti laulujen suhteen ja osaat yhdenkin kuuntelun jälkeen laulaa uutta laulua. Äitinä toivon sinulle tietysti myös äärettömän tärkeää sinnikkyyttä, jonka avulla musikaalisuuttakin voi hyödyntää esim. soitto- tai laulutaidon harjoittelussa.

Polkupyöräilet tarkasti ja haaveilet rullaluistimista. Talvella 2019 opit luistelemaan hienosti ja kävimmekin luistinradalla monia kertoja. Leikkipuistossa olet oppinut tänä keväänä laskeutumaan palomiehen putkea alas ja olet taidostasi erittäin ylpeä. Juokset korkeaakin liukumäkeä pitkin sen huipulle ja tykkäät olla ensimmäinen joka paikassa, esim. autossa tai sisällä kotona. Me vanhemmat yritämme parhaamme mukaan jakaa teille molemmille vuoroja ja pitää tilanteet reiluina. Reiluus on erittäin tärkeää. Nautit tanssista ja toivon, että joskus harrastaisit sitä lisää. Se tuntuu sinulle ominaiselta tavalta liikkua.

Olet herttainen ja ymmärtäväinen isosisko, joka joutuu aika useinkin olemaan pikkuveljen kaveritaitojen harjoittelujen kohde. Aikuisen tuki ja suuri rakkautesi veljeä kohtaan auttavat antamaan anteeksi tälle. Pikkuveli on sinulle erittäin tärkeä. Hän rakastaa sinua suuresti ja ihailee avoimesti. Veli haluaisi leikkiä kanssasi, mutta ei osaa aina vielä joustaa leikin sisällöistä. Tästä syntyy kärhämää ja harmia. Joskus kannat huolta asioista vähän liikaakin: olet herkkä lapsi.

Olet oppinut sanomaan r-kirjaimen uutteran harjoittelun jälkeen kesäkuussa 2020, onnea! Iltatoimien aikaan olet mielellään harjoitellut sitä äidin kanssa. Iltasaduista on useimmiten vastannut isä: Takkuparran tarinat ovat olleet suosikkisi. Ne ovat isäsi itse keksimiä satuja, joissa on hassuja merirosvoseikkailuja. Äiti tykkää lukea sinulle iltasaduiksi esim. erilaisia tunnekirjoja ja vanhoja suomalaisia eläinsatuja. Kummitädiltäsi saimme lainaksi nyt vähän isompien lasten kirjoja, alamme ehkä lukemaan nyt niitä: Risto Räppääjää, Onnelia ja Annelia, Maukkaa ja Väykkää.

 Olet ihana lapsi, meille suunnattoman rakas ja tärkeä.

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Korona-ajan kuulumisia

Paluu blogin pariin pitkästä aikaa. Ja maailma on muuttunut.

Reilut kaksi viikkoa sitten hallitus päätti sulkea koulut. Suomalaiset ohjattiin etätöihin, kaikki paitsi hoitajat, lääkärit ja muu olennaisin työvoima. Suuret tapahtumat kiellettiin. Nuo kaksi-kolme viikkoa on nyt totuteltu uuteen arkeen, koronan kanssa. Nyt ravintolat ovat sulkeutumassa ja Uusimaa on jo suljettu. Koululaiset opiskelevat etänä ainakin toukokuuhun asti ja monet hoitoalan työntekijät siirtyvät uusiin poikkeusajan tehtäviin, esim. vanhustyöhön tai puhelinpalveluun.

Meidänkin perheen arkeen korona on vaikuttanut paljon. Mies on siirtynyt täysin etätöihin ja tehtiin hänelle minitoimisto meidän makkarin nurkkaan. Siellä hän pystyy keskittymään, vaikka me muut oltaisi kotona.

Minun työt jatkuu ainakin vielä toistaiseksi. Aamuisin kävelen töihin ristiriitaisin fiiliksin. Töissä on tavallaan kivaa ja toisaalta tosi raskasta. Välillä melkein itkettää, kun katson nallekarhuja talojen ikkunoissa. Niiden tarkoitus on, että perheet voivat laskea, montako nallea löytävät yhteisillä ulkoiluhetkillä. Sateenkaaret ikkunoissa tarkoittavat toivoa, voimaa ja iloa. Tällä viikolla tunteet alkavat itselläkin vapautua.

Kaupunki aloitti yt-neuvottelut eikä kenelläkään ole varmuutta kevään ja kesän töistä/lomista. Ensimmäiset pari viikkoa oli töissä rauhallista ja mukavaa, kun tehtiin omalla joukolla rästihommia ja nautittiin rauhallisemmasta menosta. Tällä viikolla toimipisteitä tiivistettiin ja meidän tiloihin tuli toinen yksikkö. Hallitus suosittelee sosiaalisten kontaktien minimoimista. Kaikki yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. Niinpä on saatu ihan tosissamme suunnitella, miten tuo toteutuu nyt, kun pienessä talossamme on paljon porukkaa. Myös ääntä ja liikettä tuli paljon lisää, mikä kuormittaa itseäni ehkä eniten. Rauhallisia työtiloja ei kertakaikkiaan ole. Täytynee ensi viikolla ottaa omat kuulokkeet mukaan. Voi niillä ilmaista, että haluaa työskentelyrauhan.

Minut on tällä hetkellä siirretty toimistotöihin ja muihin juokseviin asioihin. Sekin on erilaista ja siksi kuormittavaa. Tavallista päivärytmiä ei enää itsellä ole ja työn suurin ilo, lasten kanssa oleminen, on vähentynyt itseltäni radikaalisti. Olen kyllä mielestäni taitava löytämään tekemistä, koska sitä on kertynyt viime syksystä asti. Silti välillä tuntuu vaikealta saada otetta töistä: mitäs sitten seuraavaksi tekisikään? Mihin tarttuisi?

Olen jollain tavalla hyväksynyt sen, että töissä on riski saada tartunta tai ainakin altistuminen. Kaikkiin flunssaoireisiin suhtaudutaan kuitenkin vakavasti ja sairaslomaa saa herkästi. Töissä käyminen tuo mukavaa rutiinia omaan viikkoon.

Lapset sairastivat flunssaa viikon-pari ja sen jälkeen pyörähtivät päiväkodissaan pari päivää. Tällä viikolla he siirtyivät heille uuteen päiväkotiin, yhdistymisten takia. He tuntuvat kuitenkin viihtyvän heille uusien lelujen ym. parissa ja koen, että päiväkodissa oleminen on heille turvallista ja tuttua arkea tämän kaiken hulinan ja erikoisen maailmantilanteen keskellä. Uudessa päiväkodissa heillä on omat tutut aikuiset ja tutut lapset. 

Kaikki harrastusmenot, ystävien kanssa sovitut mökkeilyt, kyläilyt, koulutukset ja tapaamiset on nyt peruttu. Yin-jooga ja reggaeton pyörivät netissä, mutta niiden pariin on vaikea rauhoittua täällä kotona. 

Tämä viikko olikin ehkä raskain meille kaikille. Itsekin olin hurjan väsynyt. Yhtenä yönä sain nukuttua vain 4 tuntia, kun murehdin työasioita. Plääh tyhmää.

Matkustamista ei suositella. Mökkeilyä ei suositella. Lasten keskinäisiä pihaleikkejä ei suositella. Videopuhelut, nettipalvelut ja noutoruoka ovat nyt in.

Minä ajelen tänään silti mökille. On pakko. En ole ollut pitkään aikaan yksin ja se alkaa näkyä jaksamisessa. Kaksi yötä. Aion lukea, ulkoilla luonnossa, syödä herkkuja, silitellä kissaa, ottaa valokuvia, ehkä laulaa, unohtaa hetkeksi tämän koronan ja ladata akkuja nyt kun vielä voin. 

Kevättä on vielä pitkään jäljellä, vaikka viikot menevätkin tavallaan ripeästi. Täytyy levätä silloin kun voi. On pakko elää päivä kerrallaan, koska tietoa huomisesta ei oikeastikaan ole: mitä vaan voi tulla eteen. Ja silloin on reagoitava nopeasti.

Elämä on nyt haastavaa, mutta se on sitä kaikilla. Jokaisella on omat haasteensa tässä poikkeustilassa. Vaan kyllä me tästä selvitään ja tavallinen elämä tuntuu tämän jälkeen taas erityisen arvokkaalta.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Talvilomailua

Maaliskuun eka päivä, onpa tää talvi mennyt nopeasti! Oon ollut jotenkin pihalla tästä vuodenajasta enkä taida olla ainut. Tuntuu, ettei talvea ole oikeastaan ollutkaan kun se on ollut niin vähäluminen ja märkä. Ja kun kevätkään ei ole vielä ollut niin oon vähän sekaisin, että missä tässä mennään. Meillä päin lunta on ollut todella vähän. Pimeyttä ja vesisadetta sen sijaan on riittänyt. Ihmeellisen ihanista aurinkoisista päivistä on päästy nauttimaan oikeastaan vasta helmikuun aikana. On pitkä aika olla monta kuukautta ilman auringonvaloa. Tänä vuonna en kuitenkaan ole kärsinyt sellaisesta kaamosmasennuksesta kuin yleensä. Kirkasvalolamppukin on jäänyt käyttämättä täysin. Hmm, erikoista suorastaan.

Talviloma alkaa olla nyt lopuillaan ja huomenna odottaa aikainen aamuvuoro töissä. Viikon pituisen loman aikana ehtii jo mukavasti nollata itsensä.

Loman ensimmäisenä päivänä sain tietysti flunssan, joka kesti neljä päivää. Juuri silloin oltiin mökillä ja harmitti kun mökkireissu meni sikäli vähän hukkaan. Toisaalta kyllä minä sielläkin sitten huilasin ja yritin nauttia tunnelmasta. Lapset iloitsi mummulan tekemisistä ja itsekin unohdin kotijutut. Toki alkuperäiset suunnitelmat piti perua, luontokävelyt ym.

Kotiinpaluun jälkeen olin pari päivää lasten kanssa kotona niin kuin ennen vanhaan vanhempainvapaalla. Nähtiin kavereita ja oltiin rauhassa. Loppuviikolla lapset menivät yhdeksi yöksi toiseen mummulaan, kun me miehen kanssa vietettiin yhdessä olemisen 10-vuotispäivää. Käytiin syömässä tuliset hyvät hampparit ja katsomassa Parasite leffateatterissa.

Loppuviikko varsinkin oli rento ja mukava. Kävin yin-joogassa, näin hyvää kaveria kahvilassa, leivottiin sämpylöitä kuopuksen kanssa, siivoiltiin kaappeja ja lapset pääsivät uimahalliin. Lomasta jäi kokonaisuudessaan ihan hyvä mieli. Osattiin olla rauhassa.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Lyhennetty työaika

Aloin helmikuun alusta tekemään lyhennettyä työaikaa. Oon perjantait pois töistä kesään asti. Jännittävä nähdä, miltä viikot alkaa tuntua pitkällä ajanjaksolla. Tähän asti on ainakin helpottanut huomattavasti. Lapsilla on myös lyhyempi päiväkotiviikko. Uskon, että se on hyväksi heille.

Viikko sitten kun mulla oli ensimmäinen perjantaivapaa, viikonloppu tuntui tosi pitkältä. Tällä viikolla lapsi sairastui juuri perjantaina ja koko päivä meni murehtimiseen ja lääkäriajan odottamiseen. Lauantaille oli sovittu ystävätreffejä ja miehelläkin oli omat menot: nyt sunnuntaina tuntuu, että en ole latautunut tarpeeksi. Tarvitsen yksin olemista, jota ei loppuviikolla ole ollut.

Tällä viikolla huomasin kuitenkin töissä, että olin yllättävän tehokas. Ajatus luisti hyvin ja sain paljon aikaiseksi. Jopa niin paljon, että en tarvitsekaan yhtä työpäivää talvilomaviikolta suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Aion hakea lomaa koko viikolle.

Oon ollut tosi tyytyväinen mun töihin. Mulla on ihanat työkaverit ja on tutustuttu yhä enemmän heidän kanssaan. Mun omat työtehtävät on olleet vaihtelevia ja mielenkiintoisia, haastavia ja kannustavia. Tärkeää on ollut opetella armollisuutta ja multitaskaamisesta luopumista. Kaikkea ei vaan ehdi tehdä eikä sellaista voi osata, mitä ei ole oppinut mistään. Lapset on tärkeimpiä ja heidän kanssa on helppo olla. Toimistohommia opettelen yksi asia kerrallaan. Vaikeinta on tasapainotella erilaisten työtehtävien välillä ja suunnitella omaa ajankäyttöä niin, että aikaa riittäisi kaikkeen tärkeään sopivassa suhteessa ja järkevinä aikoina.

Uskon, että lyhennetty työaika antaa paljon jaksamista ja iloa meidän arkeen. Oon jo vuosia laittanut vapaa-ajan rahan edelle, joten luulen, että osaan nauttia vapaista pienemmästä palkasta huolimatta.

perjantai 3. tammikuuta 2020

Loma lopuillaan

Maassa on jäätä, vettä ja vanhaa nurmikkoa. Lämmintä 5 astetta. On päästy silti laskemaan mäkeä, kun lapset on laskeneet liukureilla postilaatikoilta pitkästi metsikköön. Mua suorastaan hirvittää, kun he sihtaavat itsensä kahden hyppyrin välistä ja jarruttavat juuri ennen edessä kasvavia puunrunkoja. Mahasta ihan kouraisee ja kasvot irvistää. Hauskaa ja aktiivista ajankulua kuitenkin! Terveellistä liikuntaa.

Joululoman ensimmäiset päivät oli jotenkin erikoisia mulla. En osannut oikein olla. Joulu meni kuitenkin hyvin ja ihan rennosti tässä kotona. Lapset oli tyytyväisiä lahjoihin ja kuusi oli kaunis. Aika väsynytkin olin varmaan siinä heti loman alettua. Olo oli vaisu.

Välipäivinä leikittiin uusilla leluilla, ulkoiltiin paljon, lorvittiin. Minä kävin kaksi yötä mökillä hakemassa omaa rauhaa. Se teki hyvää, vaikka oli aluksi jostain syystä kauhean vaikea päättää, lähteäkö vai ei. Uutenavuotena mies ampui muutamat raketit meille ja 5-vuotias esikoinen katseli niitä mielellään, joskin vähän jännittyneenä. Kuopus (3v) ajeli rekka-autollaan kävelyllä korttelin ympäri. Oli innoissaan kun sai ottaa rekan mukaan.

Minä oon valvonut aivan liian myöhään iltaisin. Nyt monena yönä yli keskiyön. Oikeasti tyhmää. Haluan alkaa siirtää itseäni vähitellen arkirytmiin, mutta iltaisin en millään meinaa malttaa. Handmade´s Tale on koukuttanut. Jännittää, pääseekö June karkuun.

Yleisesti me on oltu tosi paljon kotona nyt lomalla. Tänään vietin lasten kanssa retkipäivän ja käytiin Kirkkopuistossa katsomassa vielä isoa joulukuusta ja jouluvalaistusta. Vietiin kirjat kirjastoon ja ajettiin ostarille uimahousuja kuopukselle ostamaan. Kahvihetken jälkeen jaksettiin vielä Leon leikkimaahan, jossa viihdyttiin puolitoista tuntia. Lapsetkin oli niin innoissaan, että ei tullut edes riitaa, että mihin paikkoihin siellä mennään: kaikki oli tyytyväisiä kaikkeen. Lopulta tultiin kotiin syömään. Mies oli tehnyt ruoan valmiiksi lapsille etätyönsä lomassa. Nyt lepohetkellä ja talo rauhainen. Tyttö katsoo Peppi Pitkätossua tuossa vieressä, mies tekee töitä yläkerrassa ja poikanen nukkuu. Iltapäivällä mies ja esikoinen yrittävät luistelemaan, jos jäällä ei ole kamalasti vettä. Kuopukselle on luistimet vasta tulossa eli me jäädään hänen kanssa varmaan kotiin.

Miehellä alkaa työpäivystysviikko eli viikonloppunakaan ei voida porukalla lähteä oikein minnekään kauemmas. Uimahalliin haluaisin lapsia vielä viedä, kun kuopuksen flunssakin alkaa olla parantunut. Ja ehtiihän sinne myöhemminkin, jos ei nyt viikonloppuna. Levänneenä on hauska suunnitella yhteisiä puuhia ja retkiä.

Tiistaina palaan töihin ja lapset päiväkotiin. Se on vähän pyörinyt jo mielessä ja aluksi ahdisti, mutta nyt pääsin yli siitä. Töissähän oli ihan kivaa. Pitkällä lomalla sitä vaan tottuu niin löhöilyyn ja valvomiseen, että arki on sitten taas erilaista. Lomalla parasta on ollut lasten kanssa oleminen.

Nyt teekupin äärelle: mustikkaista rooibosta. Maistelussa tumma chai-appelsiinisuklaa, jonka sain joululahjaksi. Oikeasti oon aloitellu taas ketogeenista ruokavaliota, mutta tuo tumma suklaa käy siihen pieninä määrinä. Kirjoitan joskus lisää ketogeenisesta. Olin sillä jo viime keväänä ja kesänä, mutta syksyllä se jäi.

Eka syyskausi takana töissä. Kevätkin menee varmaan nopeasti. Hurjaa, mutta kivaa että selvisin, heh. Lomalla sitä palautuu jotenkin ihanasti omaksi itsekseen ja löytää taas sen rentouden ja rauhallisuuden. Mitenkähän siitä saisi pidettyä kiinni arjessakin? Työtä ei varmaan pitäisi ottaa niin tosissaan. Työkaveri sanoi mulle ennen lomaa, että vaadin itseltäni varmaan aika paljon. Se on niin totta. Harjoittelen kovasti siitä pois ja kaikki vinkit otetaan vastaan! Ehkä yksi keino on nukkua riittävästi, jotta jaksaa töiden lisäksi myös harrastaa ja olla läsnä lapsille. Että saa muutakin sisältöä elämään kuin työ. Se kuulostaa yksinkertaiselta ja itsestäänselvältä, mutta yllättävän helposti sitä unohtaa itsensä oravanpyörässä. 💙💛💚