Kirppishommia

No niin. Parin viikon kirppispöytävuokra on venynyt taas reilusti yli kuukauden mittaiseksi. Näin siinä aina näyttää sitten kuitenkin käyvän.

Tällä kertaa meillä ei ole ollut paljoa myytävää. Siksi tuottokin on ollut maltillinen. Joka viikko on saatu silti vähän voittoa. Nämä viimeiset myyntiviikot on olleet kuitenkin jo siinä hilkulla, että ovatko kannattaneet henkisesti. On oltu sekä laiskoja että kiireisiä myyntipöydän siivoajia ja koko kirppistouhu on alkanut tuntua enemmän riesalta kuin kutkuttavan jännittävältä rahan tienaamiselta. 

Olen kuitenkin ollut tyytyväinen jokaisesta tavarasta, joka on lähtenyt eteenpäin. Se on koko homman tarkoitus. Jotkut tuotteet antaisin mielelläni vaikka ilmaiseksikin ja se näkyy sitten hinnassa. Arvokkaammille hyville vaatteille laitan sellaiset hinnat, että ei harmita luopua niistä. Jos ostaja ei halua niistä pyytämääni hintaa maksaa, se on sitten ok. 

Ärsyttää kuunnella kirppiskäytävien väleistä kantautuvaa nipottamista hinnoista. Suureen ääneen ihmetellään, miten "tämäkin maksaa näin paljon". Se on vaan jotenkin niin kulunut virsi. Jokainen hinnoitelkoon niin kuin haluaa. Osa myyjistä kun tahtoo tavarasta ensisijaisesti vain eroon, osa taas haluaa saada maksimihinnan. Kummassakaan ei ole mitään väärää. Ostajahan sen itse päättää, haluaako ostaa tuotteen sillä hinnalla. Niin kuin muissakin kaupoissa!

Vähän on jopa harmittanut, että meillä ei ole ollut enempää myytävää. Toisaalta sehän se tarkoituskin on: saada koti, jossa on vain ne parhaat, tärkeimmät ja tarpeelliset esineet. :) Ensi viikolla tyhjätään meidän pöytä ja laitan jäljelle jääneistä kamoista ne parhaat jonnekin muualle myyntiin. Mukavaa kun tämä kirppistely taas loppuu hetkeksi.

Syyslomailua

Päästiinpäs irtautumaan arjesta pariksi päiväksi ja vietettiin pieni kylpyläloma Kuopiossa perheen kesken. Kyläiltiin ystävän luona, uitiin monta kertaa ja syötiin joka välissä. Ensimmäinen yö meni valvoessa, kun molemmat lapset itkeskeli (varmaan uutta ympäristöä ja väsymystä), mutta toinen yö oli jo parempi. Hotellissa yövyttiin.

Oli kivaa! Lapset nauttivat uimisesta, pienistä eväsrusinapaketeista, piirtämisestä ja tehtävävihkojen tekemisestä, lastenohjelmien katselusta hotellihuoneessa sekä ravintolan ruoista. Nuo tehtävävihkot olivatkin taas ihan hittijuttu. Ne kulkivat mukana ravintoloissa ja automatkoilla. Vielä kotimatkallakin Satulintu jaksoi piirrellä autossa täydet kaksi tuntia vihkoonsa omia juttujaan. Nyt kun hänellä on uusi turvaistuin, on piirtäminen ja kirjojen lukeminen paljon helpompaa. Ja istuminen muutenkin. Ukkonen nukkui matkat mennen tullen. Näiden lasten kanssa on kyllä helppo matkustaa. Uimisen ansiosta myös ruokailut ja nukahtamiset olivat vaivattomia: ruoka ja uni maistui.

Oli ihana eilen tulla kuitenkin kotiinkin. Pihaan oli satanut paksu kerros ensilunta ja heti piti mennä tekemään siitä lumikissoja ja lumipupuja Satulinnun kanssa. Omat lelut kiinnostivat taas lapsia ja me vanhemmatkin huokaistiin ja oltiin tyytyväisiä sekä reissusta että kotiinpaluusta.

Lokakuu jatkuu vielä vauhdikkaana, samoin marraskuu. Joka viikolle on jotain erityistä ja kivaa tekemistä: keikkoja, retkiä, juhliakin. Hauskaa!

Ensimmäiset hiutaleet

Eilen satoi ensimmäisen kerran lunta tälle syksylle. Ja ai että tuo lapsen riemu on niin käsinkosketeltavaa! Heti hihkui tyttönen nenä kiinni ulko-oven ikkunassa, että täytyy päästä tekemään lumiukkoja! Ja että kohta tulee jouluaatto ja Joulupukki! Ou nou. Heheh. Kun siis odottaa jo joulua ja on sanottu, että joulu on sitten talvella. On kyllä ollut kylmiä päiviä nyt.

Ei me ihan lumiukkoja saatu tehtyä, kun lumi suli maahan päästyään. Tytölle oli kuitenkin iso juttu sekin, että sai kerättyä lunta leikkipuiston liukumäen päältä. Puristi siitä pikkuruisen pallon käteensä ja toi sen kotiin. Hoki vain että "kyllä tämä lumi on ih-meel-lis-tä". Pieni loskapallo olisi pitänyt laittaa varastoon talteen, mutta päädyttiin jättämään se ulkosalle. Suu auki ja taivasta kohti käveli tyttö leikkipuistoon ja takaisin. <3

Viime vuonna meillä kävi naapuri pihaa tutkimassa

Kaipaan aurinkoa ihan kamalasti. Kesä oli harvinaisen ankea säänsä puolesta. Nyt syksyllä on ollut joitain kauniitakin päiviä, mutta kesän jälkeen tarvitsisi jotain kunnollista aurinkoterapiaa. Aikaisintaan ensi keväänä vasta pidemmälle reissuun. Tähdetkin on kyllä ihania. Nyt parina iltana oon tajunnut kuikuilla taivaalle ja on ollut hieno tähtitaivas.

Joulusuklaat on muuten tulleet kauppoihin ja kaiken muunkin joulukrääsän määrä alkaa kasvaa joka puolella. Naurahtelin huvittuneena asialle vielä pari viikkoa sitten, mutta nyt kun katson kalenteria niin itse asiassa marraskuu on ihan kohta täällä. Ja ainakin minun elämässä viikot menevät niin älytöntä vauhtia, että pian varmaan se joulukuukin jo alkaa. Ihan ihmeellistä! Minne tämä lokakuu on huvennut?

Kun musiikki iskee

Oon pitänyt taukoa aikalailla kaikesta musiikista jo vähän aikaa. En kyllä tiedä miksi ihmeessä, kun oon kasvanut sitä hengittäen. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että meidän kodissa ei ole pakko kuunnella ainoastaan lastenlauluja, vaikka meillä lapsia onkin. Varsinkin omina hetkinä laitan uuden musalistani pyörimään Spotifysta ja fiilistelen jokaisella solulla, tanssin ja laulan mukana. Elän!

Tällä hetkellä tuolla listalla on mm. Oskari Ruohosta, Tapani Valpasta, Haloo Helsinkiä, Elastista, Antti Tuiskua, John Legendiä, Jo Stancea, Nopsajalkaa, Adelea, Robinia, Ellinooraa, Ed Sheerania, Siaa, Trace Adkinsia, Jenni Vartiaista. Jotain vanhaa, jotain uutta. Kaikkea hyvää mitä vaan tulee vastaan ja mieleen. Poppia, rokkia, rappia, haikeeta, energistä, hyvää fiilistä.

Tässä yhtenä päivänä soitin pitkästä aikaa pianolla uusia nuotteja. Kirjastosta nappasin viimeksi pari nuottikirjaa Satulinnun jo hoputtaessa kahvilaan. Vihdoin oli rauhallista aikaa selailla, mitä niistä löytyy. Soittelun jälkeen luukutin vielä läppärillä kaikki ne Spotifyn parhaat biisit ainakin kahteen kertaan. <3

Kivoja juttuja

On ollut ihana nähdä paljon ystäviä viime aikoina. Vaikka meillä ei varsinaista syyslomaa olekaan, on ollut vauhdikas ja erityinen alkuviikko. Satulinnun kerho on ollut lomalla, samoin liikkari. Mukavaakin kun on saatu tehdä nyt ihan muuta.

Maanantaina käytiin syömässä Haraldissa ystävän kanssa, siis minä ja lapset. Satulinnulle ravintolaruokailut ovat aina mieluisia. Hän söi mielellään kalapullia ja Ukkoselle annoin purkista sekä makupaloja muiden lautasilta. Lasten kanssa ei voi koskaan tietää, miten ravintolavisiitit menevät. Että viihtyvätkö ja maistuuko ruoka ja saako itse syötyä ja onko hässäkkää vai ei. Kaipa se riippuu vähän omasta rentoudestakin ja odotuksista, joita itse tapahtumalle asettaa. Myös aikataulutus on tärkeä. Esimerkiksi meillä lasten täytyy saada lounasta heti yhdentoista aikaan tai show on valmis alkamaan. Varsinkin Ukkosella on silloin jo kova nälkä. Joskus kun on odoteltu miestä lounasseuraksi keskustassa niin on pitänyt jo repusta kaivella eväspatukkaa lapsille, että pysyvät nahoissaan.

Myös tiistaina ja keskiviikkona nähtiin ihania ystäviä ja tuttuja. Kahviteltiin meillä ja leivoin vähän. Taas kerran suosittelen kokeilemaan Maisemakahvilan piirakkaa, jonka ohjeeseen pääset painamalla tästä. Tein piirakan tällä kertaa puolukasta ja käytän tässä yleensä maustamatonta jugurttia piimän tilalla, koska sitä on aina kaapissa. Tästä tulee pellillinen mehevää piirakkaa, aika makeaa tosin. Ystäville on aina kiva leipoa!

"Sieltä ne kaverit tulee!"

Viikko on ollut erityinen myös siksi, että mies teki alkuviikolla pari etäpäivää eli työskenteli kotoa käsin. Se on mukavaa vaihtelua meille kaikille. Ja Satulintukin on tottunut siihen, että annetaan isin tehdä rauhassa hommiaan.

Tiistai-iltana pitkän päivän jälkeen olin ihan poikki. Huimasi ja uuvutti. Kun yllätysvieraskin oli kahvitettu ja lapset vihdoin nukkumassa, kävelin vesisateessa yin-joogaan. Hieno mustan kiiltävä kaupunki valoineen. Yinissä parasta on se, että voi keskittyä kokonaan vain itseensä. Tunti on myös todella rauhallinen ja siellä on aikaa tasata päivän energioita. Sen jälkeen on levollinen ja onnellinen olo. Olen alkanut myös huomaamaan, että keho venyy jo enemmän kuin alussa. Olen käynyt nyt viitisen kertaa. <3

Kotimatkalla näin bussipysäkillä mainoksen stand up-esityksestä, jota kerrankin pääsen katsomaan ensi kuussa miehen kanssa. Tuli vaan niin tosi hyvä fiilis! Onneksi tuli ostettua liput aiemmin. Ei olla käyty missään esityksissä pitkiin aikoihin. Viikonloppunakin meillä on pienet treffit, kun mummu tulee illalla hoitamaan nukkuvia lapsia. Parisuhdeaika on todella tärkeää ja on erilaista päästä kodin ulkopuolelle. Olen tosi kiitollinen anopille lastenhoitoavusta. Ymmärrän todella hyvin sen kun sanotaan, että pikkulapsiperheissä parisuhteet ovat koetuksella. Arki on niin kuluttavaa. Jo parit huonot yöunet saavat pinnan kireälle itse kullakin. Siksi parisuhdetta pitäisikin huoltaa koko ajan. Joka päivä muistaa sanoa toiselle kauniita (ja silti rehellisiä) asioita ja kertoa rakkaudesta. Ja molempien osapuolien pitäisi olla mukana tässä. Puhuminen on kauhean tärkeää, mutta se ei ole aina helppoa. Yhdessä tekeminen yhdistää ja vahvistaa keskusteluyhteyttä.

Tänään anoppi halusi Satulinnun luokseen ja tyttö lähti aamulla taas mielissään. Olen viime aikoina saanut aiempaa enemmän vapaa-aikaa ja nytkin kirjoittelen tätä Ukkosen nukkuessa vaunuissa tuossa ikkunan takana. Super ihanaa! Vapaapäivinä olen kuunnellut, laulanut ja soittanut (pianolla) musiikkia. Olen tehnyt ruokaa rauhassa, polttanut kynttilää, jumpannut ehkä vähän, ulkoillut, ollut ja ajatellut.

Tänään käveltiin poikasen kanssa kaupungissa hakemassa Polarn O. Pyretin liikkeeseen tullut uikkarin yläosa. Se tilattiin keskusvarastolta kun koot olivat liikkeestä loppu. Ensi viikolla mennään kylpyläreissulle! Toivon myös, että Ukkonen pääsisi vihdoin 1-vuotiskuvaukseen, joka on siirtynyt jo monesta syystä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vaikka harmittaa kyllä todella paljon, että poikuli on jo reilusti yli 1v 1kk kun kuva saadaan otettua. Peukut pystyyn että ensi viikolla onnistuu!

Pojalleni

Toit onnen

Rakas ja pieni poikani mun,

saanko esittää nyt pahoittelun:

et runoa ole aiemmin saanut,

kun elämän vauhti on vaimentanut minut.

Silti rakastan sinua aivan kamalasti,

niin että pakahdun sydämessä asti,

lähes kipua tämä rakkaus tuottaa,

sen voit uskoa, siihen luottaa.

Olet kaikki mitä koskaan olen toivonut,

en voisi olla onnellisempi kuin olen nyt.

(30.9.2017)


Poikani

Hymy kuin pieni valopilkku
syksyn ollessa pimeä.
Iho kuin pehmeä kangas:
lämmin, kaunis ja sileä.

Nauru kuin sielun onni suurin,
murtaa jokaisen muurin.
Katse kuin ruskeita nappeja kaksi,
kaunis, rakas lapsi.

(9.10.2017)

Runoilua

Keijukainen

Pieni tyttö, enkelitukka, 

hiuksissansa puolukan kukka,

kulkee kädet käsissä, 

meidän kahden välissä.

Iloisena maailmassa, 

suruisena sylissä,

antaa kaiken rakkautensa, 

antaa kaiken murheensa.

Itsenäinen ihminen, 

aivan omanlainen,

vaikka onkin vielä 

pieni keijukainen.

(30.9.2017)

Labrassa

Taas tässä yhtenä iltana taistelin sen sairaalateipin kanssa. Miten ihmeessä se tuntui taas niin kipeältä irrottaa? No se kai sen idea onkin, että varmasti pysyy. Auts!

Sain siis eräänä aamuna rauhallista omaa aikaa istuskelemalla labrassa pari tuntia sokerirasituskokeessa. Kyseessä oli kontrollikoe raskausdiabeteksen takia.

Oli jotenkin vaan ihan luksusta lähteä aamulla pimeään syysilmaan, vaikka satoi ja iltapala ja aamupala olivat syömättä vaaditun paaston takia. Puolikuu loisti hämyisen taivaan läpi ja ihmiset olivat menossa töihin. Tuntui niin normaalilta. Että näinhän se maailma elääkin. Pyöräilin kumpparit jalassa kaupunkiin. Lapset jäivät nukkumaan miehen kanssa. Mies piti etätyöpäivän ja hoiti heitä aamun.

Labrassa kaipasin naistenlehtiä, joita ei ollutkaan! Puhelimen akkukin alkoi hyytymään eikä sillä voinut kirjoittaa tänne eikä viestitellä aamuterveisiä ystäville. Jouduin taipumaan ja vaipumaan terveelliseen toimettomuuteen. Kuuntelin odotusaulassa muiden keskusteluja, ajattelin omiani, ihastelin erään herrasmiehen tapaa antaa istuimensa vanhuksille kenenkään muun tajuamatta koko tilannetta. Juttelin tutuille ja tuntemattomille muutamat sanat. Tiedättekö muuten, että minusta on aina vähän vaivaannuttavaa nähdä tuttuja ihmisiä labrassa. Ystävät ovat asia erikseen, mutta ex-työkavereille, puolitutuille ja muille on hankala puhua siellä. Vaikka oma syy labrakäynnille ei olisi mikään salaisuus, ei missään tapauksessa halua udella toisen syytä eikä aiheuttaa toiselle hämmennystä.

Minua huimaa ja heikottaa usein verikokeessa, jos alan ajatella itse toimitusta. Siksi aloitan hoitajan  kanssa minkä tahansa keskustelun ja toivon homman olevan pulkassa ennen puheiden loppumista. Hehheh. Hyvin toimi taas tälläkin kertaa!

Tuloksetkin jo sain soitettua ja olin kyllä huojentunut, että sokereissa ei ole häikkää. Enää en nimittäin pidä terveyttäkään itsestäänselvyytenä. Kaikesta hyvästä kannattaa olla kiitollinen! Raskausaikana minulla oli paastoarvo juuri viitearvojen rajalla, minkä takia saan käydä sokerirasituskokeessa tästä lähtien aina kolmen vuoden välein, kuulemma koko loppuelämäni ajan. Eipähän siinä, ei mua haittaa. 

Yhtenä päivänä paistoi puoli minuuttia aurinko. Heti kamera käteen!

Matkakuume

Oih ja voih minkä kamalan matkakuumeen kourissa olen ollut! On tuntunut, että lähes kaikki muut ihmiset meidän ympärillä ovat käyneet tai vähintäänkin menossa ulkomaille. Se lisää kaipuuta, vaikka olenkin tosi onnellinen läheisteni puolesta. He kaikki ovat todellakin matkansa ansainneet. Mies ei ikävöi reissuun, mutta minä olen kokenut homehtuvani täällä. Yhtenä iltana tirautin pari kyyneltäkin, kun tuntui, etten pääse enää ikinä minnekään. Dramaattista mutta joo. :)

Yksi syy matkailun vähyyteen on tietenkin ollut poika. Thaimaan reissu 1,5-vuotiaan Satulinnun kanssa minun uuden raskauden alkumetreillä oli antoisa, mutta raskas. Matkustaminen kahden näin pienen lapsen kanssa ei ole tuntunut kovin houkuttelevalta, kun voimavarat kotiarjessakin ovat olleet koetuksella.

Toinen syy on ollut raha. Remontti ja muutto vei todella paljon rahaa. Käytettiin tähän kotiin kaikki meidän säästöt, ne joilla ennen matkustettiin. Nyt on taas alettu säästää mm. tulevia seikkailuja varten.

Kolmas syy on ollut mies. Matkustaminen on minulle niin tärkeä tapa kokea maailmaa ja henkireikä arjessa, että löydän siihen kyllä jotenkin aikaa, rahaa ja mahdollisuuksia. Miehelle se ei kuitenkaan ole samanlainen juttu saati yhtä tärkeä. Pienen vauvan äitinä olen myös kokenut, että en halua olla pois lapsen luota montaa yötä peräkkäin, mikä tarkoittaa sitä, että ulkomaan reissut täytyisi tehdä koko perheen voimin. Ja se tietysti vaatii enemmän mieheltäkin ja vie sitä rahaakin enemmän. Yhdessä olisi parasta matkustaa, mutta yksin menemisessäkin on toki puolensa ja vapautensa.

Edellisestä ulkomaan reissusta on kohta kaksi vuotta, mikä on minulle jo melko pitkä aika. Nyt on vihdoin kaavailtu ensi keväälle reissua. Eniten haluttaisiin mennä kahdestaan, mutta ei ehkä vielä malteta jättää lapsia muutamaksi yöksi mummuille. Toinen vaihtoehto on perheloma.

Opiskelukaverin kanssa haaveiltiin aikoinaan ylioppilaskylän pikkuruisessa yksiössä, että minne kaikkialle halutaan matkustaa maailmassa. Siitä tämä matkustuskipinä lähti eikä sitä taida saada enää minusta pois. Ei vaikka rakastan meidän kotia ja arkea ja tätä kaupunkia. On mahtavaa tutkia maailmaa kun on ihana koti johon palata.

New York 2009

Erityisherkkä

Taas kertyy kauheasti puolivalmiita tekstejä, apua! Tästäkin aiheesta on pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Monesti haluaisin kirjoittaa kattavasti ja luotettavasti, esittää tutkimustuloksia ja muuta faktaa, mutta siinä on juuri se seuraus, että tekstit jäävät roikkumaan. Välillä kun on viikkoja, jolloin ei huvita eikä jaksa kirjoittaa/lukea iltaisin mitään. Silloin täytyy vain luottaa siihen, että asiasta kiinnostuneet etsivät itse lisää tietoa. 

Olen ymmärtänyt vasta viime aikoina, että olen mm. introvertti sekä erityisherkkä. Kaikenlaista mielenkiintoista sitä itsestään oppiikin, kun riittävän aikuiseksi elää. Ihmisten lokerointi johonkin tiukkaan muottiin ei ole järkevää, mutta lähinnä näistä nimityksistä voi saada iloa ja työkaluja oman itsensä ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.

Tässä postauksessa lyhyesti erityisherkkyydestä. Siihen voi liittyä monenlaisia piirteitä. Löydän itseäni useistakin netissä olevista erityisherkkyyttä käsittelevistä teksteistä. Tuntuu huojentavalta, että on muitakin, jotka kokevat maailmaa jokseenkin samalla tavalla.

Psykologi ja erityisherkkyyden tutkija Elaine Aron on tehnyt testin, jolla voi arvioida omia erityisherkkyyden piirteitään. Suomenkielinen lyhyt ja nopea testi löytyy esimerkiksi painamalla tästä. Minä sain siitä tulokseksi 20/23, jota selitetään sivustolla mm. näin:

"Jos pistemääräsi on enemmän kuin 14, olet todennäköisesti erityisherkkä ihminen --- Erityisherkkyys on synnynnäistä tunne- ja aistiherkkyyttä, jota on noin 20%:lla naisista ja miehistä. Kyse on normaalista temperamenttipiirteestä ja hermojärjestelmän herkkyydestä aistia, havaita ja reagoida asioihin tavanomaista voimakkaammin. Koska kyse ei ole sairaudesta, viasta tai vammasta, erityisherkkyys ei ole diagnoosi, mutta sen tunnistaminen on hyödyllistä itsetuntemuksen kannalta. Mikään psykologinen testi ei kuitenkaan voi määritellä ihmistä, eikä ketään ole tarkoitus luokitella tietynlaiseen lokeroon, joten kannattaa suhtautua tulokseen avoimin mielin.

Vaikka erityisherkät ihmiset tunnistavat itsensä tämän testin avulla, jokainen on kuitenkin omanlainen yksilö. Suosittelenkin hankkimaan asiasta lisätietoa ja tutustumaan syvemmin siihen, miten herkkyys ilmenee juuri sinun kohdallasi ja miten voisit saada sen parhaat puolet paremmin käyttöön."

Tunnistan itsessäni monia erityisherkille tyypillisiä piirteitä. Kiinnitän huomiota ympäristön yksityiskohtiin sekä olen mielestäni toisinaan hyvinkin huomiokykyinen muiden ihmisten tunnetiloja kohtaan. Vaikka ihminen ei sanoisi mitään tunteistaan, pystyn aistimaan hänen tunnetilansa helposti esimerkiksi eleistä, äänenpainoista ja olemuksesta. Varsinkin jos hänen mieltään painaa jokin. Tunteet myös tarttuvat minuun todella herkästi muilta ihmisiltä ja olen huomannut tämän enemmän kuin sata kertaa esimerkiksi mieheni kanssa. 

Tarvitsen myös paljon lepoa ja rauhaa. Ahdistun kodin sekasotkusta ja ja muutenkin hälinästä. Kodin järjestys on minulle tärkeää. Ja ne omat rauhalliset rentoutumishetket yksin. Erityisherkkyyteen voi liittyä sekin, että en voi juoda kahvia tai kofeiinipitoista teetä iltaisin, koska se vaikuttaa heti uneen. Siedän huonosti myös nälkää. 

Pohdiskelen paljon ja saan voimaa mm. musiikista, valokuvataiteesta ja muusta taidekulttuurista. En pysty katsomaan kauhuelokuvia tai ampumisräiskintää, koska minulla on vilkas mielikuvitus ja ahdistun jännittävistä filmeistä. Kaipaan arjessani selkeyttä ja sopivasti rutiineja. Minun on toisinaan myös hankala vaihtaa suunnitelmaani lennossa. Vedin esimerkiksi hepulit siitä, että mies oli viemässä minulle tarpeettomia muoviastioita äidilleen. Oltiin aiemmin sovittu, että myyn ne kirppiksellä, joten minun oli kamalan vaikea antaa hänen vaihtaa tätä suunnitelmaa. Minua on oman käsitykseni mukaan pidetty lapsesta asti myös herkkänä ja ujona. Olen kokenut pienetkin kiusaamistilanteet voimakkaasti ja muistan osan niistä edelleen.

No mitä tällä kaikella on merkitystä? Paljonkin. On huojentava ajatus, että tapani ajatella ja kokea saattaisivat olla ainakin osittain synnynnäisiä taipumuksiani. Silloin ne on helpompi ymmärtää ja hyväksyä. Tottakai omia reagointitapoja voi ja täytyy kehittää, mutta on kiva saada ymmärrystä. Että muut tajuaisivat, että erityisherkkänä oleminen ei ole aina helppoa. Toisenlaiset ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, miksi oma sotkuinen koti ahdistaa minua joskus ihan kamalasti. Siis se että tavaroita lojuu pöydillä tai ne ovat väärillä paikoilla. Tai että miksi rasitun metelissä tai miksi tarvitsen omaa rauhaa ja lepoa niin paljon.

Omaa käyttäytymistä täytyy aina pyrkiä kehittämään. Erityisherkkyyden, introverttiuden tai minkään muunkaan temperamenttipiirteistön ei pidä antaa vaikuttaa liikaa omiin valintoihin tai siihen, millaisiin tilanteisiin päätyy. Tottakai täytyy kuunnella itseään ja elää mukavaa elämää. Samalla on kuitenkin tärkeä haastaa itseään ja etsiä itsestään uusia kulmia. Tällaisilla asioilla ei myöskään voi selittää huonoa käytöstä. Olen välillä miettinyt, onko minun mahdollista tehdä lastentarhanopettajan työtäkään stressaantumatta siitä liikaa. Kyse on tietenkin vain taidostani tulla toimeen tämän piirteeni kanssa. Taidosta estää kiirettä, multitaskaamista, vaatimuksia, meteliä ja vauhtia, joita päiväkotielämässä helposti olisi tarjolla. Aika näyttää.

Olen tosi kiitollinen, että minulla on mies, joka ymmärtää tarpeeni omaan tilaan ja aikaan. Se on iso asia arjen jaksamisessa. Olen äärettömän onnellinen sydänystävistäni, jotka hyväksyvät minut juuri tällaisena ja uskaltavat sanoa minulle omia ajatuksiaan kaikesta, myös minusta ja minun elämästäni. He jaksavat kannustaa minua olemaan oma itseni vuosi toisensa jälkeen. <3

Jos tämä jäi kiinnostamaan niin käypä tekemässä tuo helppo testi ja kerro tännekin, että mitkä pisteet sait! <3

Ps. Ja lisään vielä, että erityisherkkyyshän ei tarkoita mitään kiltteyttä, henkistä heikkoutta, haurautta, alituista itkemistä, saamattomuutta, mielipiteettömyyttä tai sitä että olisi jotenkin vaikea ihminen. Erityisherkkyyteen liitetään usein mielikuvia, jotka eivät liity oikeasti siihen yhtään mitenkään.

Nukkumisesta

Voitteko uskoa, että minulla, hyväunisella hetinukahtajalla, on ollut viime aikoina uniongelmia. Jonkin aikaa osasin mennä tosi hienosti nukkumaan ajoissa, kunnes taas rupesi lipsumaan ja tässä yhtenä iltana viime viikolla huomasin valvoneeni muuten vain yhteentoista. Siis 23 asti, mikä on a i v a n  l i i a n  m y ö h ä ä n pitkän päivän jälkeen ja seuraavaa ennen. 

Niinpä tällä viikolla olen pitänyt nukkumispäiväkirjaa. Tähän mennessä on selvinnyt ainakin, että kahdeksankaan tunnin yöunet eivät riitä minulle tällä hetkellä, koska herään usein Satulinnun yökukkumisiin. Minun on myös kiinnitettävä huomiota iltarutiineihin ja samana toistuvaan nukkumisen aikatauluun. Joo tiedän minä nämä rauhoittumis/rutiinihommelit ym. jo entuudestaan, mutta joskus olisi kiva jumpata iltaisin tai juoda iltapäiväkahvit.

Parina iltana onkin ollut nyt sitten ihan uudenlainen ongelma: uni ei tulekaan! Eilen menin sänkyyn jo ysiltä, kun keho oli ihan poikki HIIT-treenin jälkeen ja olin päättänyt kuunnella kehoa. No eihän se uni tullut yli puoleentoista tuntiin. Pyörin ja yritin ajatella, että onhan tämäkin toki lepäämistä. Ehdin jo ahdistuakin, että "nyt täällä vaan pyörin vaikka nukkuakin saisi ja pian on aamu ja sitten väsyttää ja mitäs jos lapset valvovat yöllä paljon ja olen ihan uupunut ja apua". Aamulla olin kyllä ihan ok-virkeä. Uskon ja toivon, että syy valvomiseen oli rankassa alkuillan jumpassa. Yleensä en jumppaile niin myöhään. Tämä ei vaan ollut eka kerta tässä lähiaikoina kun uni viipyy.

On kamala herätä väsyneenä monena aamuna putkeen. Ja kun joka aamu vannot, että tänä iltana ihan varmasti menet ajoissa nukkumaan. Vaan sitten tulee se ilta ja ei olekaan ollut muka omaa aikaa riittävästi, ei yhtäkkiä väsytäkään, tulisi hyvää komediaa telkkarista, blogi on päivittämättä, hyvä kirjoitusdraivi iskee, mielenkiintoinen artikkeli on lukematta, ystävän viestiin on vastaamatta, suihkussa käymättä. Ja sitten 22.30 katson taas kelloa sängyssä, että taas meni näin myöhään.

Ja aamuväsymystä kamalampaa on oikeasti se, että saisit nukkua ja yrität nukkua, mutta uni ei vaan tule. Tuo nukkumispäiväkirja on oikeasti aika hyvä juttu. Avaan sitä enemmän kun ehdin. Nyt lompsin yläkertaan ja toivon, että vahingossa juomani päiväkahvi ei valvottaisi minua koko yötä. Onneksi viikonloppu on tulossa. Se helpottaa henkisesti. :)

Kauniita unia jokaiselle! <3

Myöhä on juu tänäänkin

Megapostaus synttäreistä ja vegaanisesta leivonnasta

Nyt vihdoin asiaa pienen 1-vuotiaan Ukkosen synttärijuhlista! Ehdin jo unohtaa, että tämä jäi julkaisematta ja viikot vaan vierii. Mitäpä tuosta, vaikka tämä tulee lähes kuukauden myöhässä.

Minulle on tärkeä juhlistaa lasten synttäreitä. Mikäs sen kivempaa kuin hengata hetki läheisten kanssa, leipoa ja ilostuttaa lapsia juhlameiningillä. Hauskaa että saadaan järjestää alkukesän juhlat Satulinnulle ja syyskestit Ukkoselle: niissä on erilaiset tunnelmat. Pikkusankari oli tomera ja touhukas juhlaisäntä. Aluksi meinasi kovasti vierastaa pappaa, mutta tottui juhlien myötä. Poika oli ollut muutenkin vähän reppanainen edellisinä päivinä, kun alas oli tullut pitkästä aikaa hammas.

Panda ja Ryhmä Haun Halti

Keltaista

Heliumpallot alkavat nyt olla jo kärsineitä. Ostettiin ne Confetista pari viikkoa ennen juhlia. Pitkään ovat kestäneet. Ukkosen pandapallo vielä kohoaa kohti kattoa vaan Satulinnun Halti-koira ja Kaja-koira viistävät jo maata ja pallo sotkeentuu minun jalkoihin ärsyttävästi missä milloinkin. Tavallisiakin ilmapalloja meillä oli, vaikka en niistä itse tykkää. Pelkään että ne poksahtavat lasten kasvoille tai minne tahansa, kuten kaktukseen, niin kuin kävikin. Ja jos eivät poksahda, säilyvät rasittavan pitkään ja vievät tilaa. Kaikessa hiljaisuudessa niitä sitten katoilee salaperäisesti Satulinnun kerhopäivinä... Muita juhlakoristeluja olivat esim. keltaiset ruusut, kynttilä, koristepallot seinällä sekä värikäs viiri keittiön seinällä. Ostin viirin neljällä eurolla Prismasta, kun ei ollut aikaa askarrella itse. Tykkään siitä paljon ja se jo päätyikin Ukkosen huoneen seinälle.

Kaikkea ei tarvitse tehdä itse

Suklaa-kaurakeksit

Juhlasiivoaminen oli taas samanlaista kuin ennenkin. Ennen imurointia täytyy kerätä lelut lattioilta ja välillä laittaa ruokaa ja pyykkiä ja tiskiä ja sitten kun vihdoin on imuroitu, ei jaksa enää mopata lattiaa. Ja sitten onkin jo taas lelut levitetty. Päätinkin sitten, että joulusiivous kyllä teetetään jollakin siivousfirmalla. Itse asiassa haaveilin heidän palveluistaan tässä jo aiemminkin. Moni ei ymmärräkään, miten paljon sotkua näistä lapsista tulee. Meillä lentävät joka päivä maidot, hedelmäsoseet, kastikkeet ja sormivärit pitkin seiniä ja kodin siivoamisesta saisi tehtyä kokopäivätyön, jos vaan haluaisi. Pissat kaatuvat potasta lattialle, Talk-murut murskaantuvat sukan alla sekä syyslehdet täyttävät eteisen ihan jokaisena päivänä. Nautin siististä ja huolitellusta kodista, mutta olen joutunut sopeutumaan tähän väliaikaiseen tilanteeseen arkena. Juhlissa haluan kuitenkin, että koko koti kiiltää edes sen hetken, että saadaan vieraat sisälle ovesta. :D

Tykkään leipoa. Juhlaleipomiset ovat minulle jonkinlainen kunnia-asia, kunnioituksen osoitus vieraita kohtaan. On ihana suunnitella etukäteen, mitä leipoisi rakkaille ja millaisia koristeita tekisi. Paras hetki on, kun vieraat ovat tulleet ja saan tuoda kakun pöytään ja kutsua ihmiset kahville. Ja kun lapset viihtyvät ja itse saan vihdoin juoda kupposen kahvia ja jutella vieraiden kanssa. Ja kun vieraat ovat lopulta lähteneet, on hyvä mieli siitä, että juhlat onnistuivat ja olivat rennot ja kotoisat. 

Tällä kertaa leivoin paljon vegaanisia juttuja, koska halusin niiden sopivan mahdollisimman monelle. Kerrankin tein vähän rohkeammin sellaisia leivonnaisia, joita itse halusin tehdä. En niin kauheasti ajatellut, että mitä vieraat toivovat. Halusin kokeilla tiettyjä reseptejä ja myös haastaa juhlavieraita maistelemaan uusia makuja.

Suolaisiksi herkuiksi päädyin tekemään soijarouheesta, sipulista, herkkusienistä ja fajitas-mausteesta sarvia. Niissä oli sämpylätyylinen pehmeä taikina, jonka nappasin Chocochilin tästä pestosarvien ohjeesta. Pestosarvetkin olivat hyviä, tuli niitäkin kokeiltua itselle ennen juhlia, mutta ajattelin tuon soijarouhetäytteen olevan helpompi sekasyöjille. Soijarouhetäytteen ohjeen löysin täältä. Se muuten sopii älyttömän hyvin myös tortillojen täytteeksi. Söin niitä juurikin tänään, nam! Vähän vähensin tacomausteen määrää.

Näppärä tehdä

Nämä ei kaipaa mitään voitelua

Sarvien lisäksi tein kaksi pellillistä vegaanista kasvispiirakkaa, jonka ohjeen löysin täältä. Alunperin ohje on k-ryhmän nettisivuilta, mutta käyttämässäni reseptissä määriä oli jo valmiiksi muokattu uunipellille sopivaksi. Itse laitoin vielä vähän enemmän noita mausteita kuin tuossa ohjeessa on ja tein tavallisista vehnäjauhoista, koska ei ollut tarvetta gluteenittomalle. Hyvää ja maistuvaa tuli ja vieraillekin upposi! Piirakka oli kauniin värikästä ja pohja juhlavan murea. Pysyi hyvin koossa vaikka oli melko ohut. Oli helppo leikata pieniin paloihin. Kokeilepas tätä ohjetta! Soijajugurttia kokeilin piirakkaan nyt ekaa kertaa ja sekin oli hyvä kokemus. Tällä ohjeella teen varmasti toisenkin kerran. Ehkä kokeilen jotain muitakin kasviksia siihen. Tai uunissa paahdettuja juureksia. Laitoin ohjeen vielä tämän postauksen loppuun.

Menossa uuniin

Valmiita paloja

Tein myös kakkuja. Yhden turvallisen kermakakun mansikkatäytteellä ja suklaakuorrutuksella sekä kaksi vegaanista kakkua. Harmitti, kun halusin kuorruttaa kermakakun sysimustalla sokerimassalla ja koristella sen tekemilläni keltaisilla sokerikoristeilla, mutta kuorrutus vaan halkeili ja tomusokeri loppui ja massaakin taisi olla liian vähän. Kakusta olisi tullut niin hieno! Aika nopeasti kuitenkin sitten luovutin ja kipaisin polkupyörällä lähikaupasta purkin kermaa ja pari levyä suklaata. Niistä tuli helppo ja hyvä suklaakuorrute. Kakku ei ollut maultaan tällä kertaa erityisen ihmeellinen. Ehkä käyttämäni mansikat olivat jo vähän syksyisen mauttomia tai kostutusta oli liian vähän.

Kakuissa olen luottanut Kinuskikissan ohjeisiin. Vegaaniset kakutkin olivat tällä kertaa Kinuskikissa leipoo -kirjasta ja hyviä kyllä tuli! Varsinkin suklaakakku nimeltään Spesiaalikakku oli mainio. Sen pohja ei tosin pysynyt kasassa kun kunnianhimoisesti yritin leikata sen ohjeen mukaisesti kolmeen osaan. Kakkupohjan reunat olivat jämäkät ja keskiosa pehmoista ja kosteaa, melko tiivistäkin, superherkkusuklaista kakkumassaa. Maut olivat kyllä kohdallaan ja koko kakku oli tosi suklaisa. Täytteeseen upotetut kirpeät puutarhavadelmat olivat herkullisia. Seuraavalla kerralla vielä enemmän vadelmia joukkoon ja kakku vain kahdeksi kerrokseksi. 

Toinen vegaaninen kakku oli nimeltään Marjakori. Se onnistui myös hyvin. Itse en kauheasti innostu kauravispin mausta, joten ensi kerralla teen soijakermasta senkin. Vaan kyllä sekin kelpasi vieraille ja kyllä minäkin siitä ihan tykkäsin, mutta kaurakerman maku paistoi sieltä vähän läpi. Kaunis ja helppo kakku silti!

Suklaata ah!

Marjakori

Lisäksi tein suklaa-kaurakeksejä ja tarjolla oli myös lakuja sekä itse tekemiäni rocky road-suklaapaloja. Ne saavat aina kehuja ja iso rasiallinen hupenee meidän omassakin käytössä ihan pikavauhtia. Siksi niitä tehdäänkin vain kerran-kaksi vuodessa. Niihin kun uppoaa helposti useampi suklaalevy ja iso kasa Ässämixejä ja poppareita ja pieniä vaahtokarkkeja, nam! 

Nam nam

Juhlat olivat taas tosi kivat! Oli mukavaa, että vieraat tulivat vähitellen ja porrastaen. Näin meillä oli enemmän aikaa jutella kaikkien kanssa ja tilakin riitti paremmin. Silti kaikki ehtivät myös nähdä toisensa. Poikanen sai hyviä lahjoja, vaikka ei me noiden lahjojen perään ollakaan. Minusta on mukavaa, kun meidän läheiset eivät laita liikaa rahaa meihin. Pienikin muistaminen on ihana. Säästän kaikki synttärikortit muistoksi. Valokuvista ja vieraskirjasta on myös hauska muistella, että tulipa vaan juhlittua!

Vegaaninen kasvispiirakka (pellillinen)

Pohja

150 g maidoton margariini

n. 5 dl gluteeniton jauho tai muu jauho

¾ tl suola

4,5 rkl kauramaito / soijamaito / vesi

Täyte

4 kpl valkosipulinkynsi

2 kpl punasipuli

1 kpl punainen paprika

1 kpl keltainen paprika

2 dl vihreitä / mustia oliiveja

1,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja

0,5 tl basilika (laitoin enemmän)

0,5 tl oregano (laitoin enemmän)

1 tl suola

mustapippuria (unohdin laittaa, ei haitannut :D)

4,5 dl soijajogurtti (käytin Alpron jugurttia)

Valmistus (30 - 60 min)

1. Nypi margariini, jauhot ja suola. Lisää neste ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. (Minä käytin vettä, toimi hyvin. Taikina oli helppo tehdä käsin, kun margariini oli maidotonta sinistä Keijua.)
2. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun pellin pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla 10 minuuttia. (Ei riittänyt taikinaa meidän pellin reunoille, mutta se ei haitannnut, koska täyte ei ole löysää. Pehmeä taikina oli kyllä ihanan helppo painella paperille, ei jäänyt sormiin kiinni.)
3. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuutioi paprikat. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla. Lisää paprikakuutiot ja kuullota reilu 5 min. Lisää aurinkokuivatut tomaatit, oliivit ja mausteet. Levitä täyte piirakkapohjan pinnalle. Levitä täytteen päälle tasainen kerros soijajogurttia. Rouhi vielä hieman mustapippuria pinnalle. (Valutin öljyisiä aurinkokuivattuja tomaatteja vähän aikaa siivilässä, mutta jonkin verran öljyä jäikin. Se toi kyllä hyvää makua ja täyteläisyyttä piirakkaan.
4. Paista piirakkaa täytteineen vielä n. 40 minuuttia. Tarjoa piirakka jäähtyneenä.

Siivouspäivä

Mahtava kotipäivä takana yhdessä perheen kesken! Rauhallista, rentoa, iloista, yhteistä.

On pidetty kirppispöytää nyt viikon verran. Aluksi ajattelin jo, että vitsit kun tuli tämäkin riesa otettua kun ei meinannut löytyä aikaa viedä edes niitä tavaroita sinne. Eikä tuntunut sittenkään löytyvän riittävästi kampetta myytäväksi. Vaan on sitä löytynyt kun on vähän siivottu kaappeja. Tänään onkin ollut mukava ja leppoisa siivouspäivä. Minä saan lisäboostia siitä, että mies on motivoitunut siistimään ja järjestelemään kotia. Into tarttuu.

Hinnoittelin kirppikselle vanhoja lastenvaatteita: osa jäänyt Satulinnulta, osa Ukkoselta. Pari ihanaa nappasin vielä kuormasta talteen: muistoksi ja kolmannen lapsen varalle. Tosin kovin montaa vaatetta en jaksa säästää, kun tilaa on niin vähän. Jälleen kerran on vapauttavaa päästä eroon näistä vanhoista tavaroista ja siirtyä eteenpäin. Saada tilaa olla ja elää. Tietää mitä kaapeista löytyy.

Yläkerrassa järjesteltiin myös paikkoja. Käännettiin sohvan divaanipuoli toiselle puolelle ja löydettiin sohvan alta mahtavat leluaarteet. No tiesin minä että ne siellä oli, mutta en ole vaan jaksanut vaivautua niitä sieltä onkimaan. Yläkerran aulasta siirrettiin pieni Ikean hylly Ukkosen huoneeseen. Sellainen 2x2 laatikkoa. Siihen laitettiin leluja ja kirjoja pikkumiehelle. Hänen vaatekaappiaan myös selailin ja tajusin, miksi jotkut vaatteet vaikuttivat niin pieniltä... no ne olivat niitä 80cm:n kokoisia ja poikanen käyttää tällä hetkellä yleensä 86cm:n kokoa. Ei vaan ole tullut tsiigailtua kokolappuja vaan tottumuksesta vedetty päälle mitä kaapissa on. Lapset on kasvaneet. :)

Siivoilun lomassa käytiin ihastelemassa syksyä

Satulinnunkin kaappeja olen siivonnut. Pehmoleluja konmarittanut, vanhoja tarra- ja värityskirjoja hävittänyt, vaatteita kierrättänyt. Jos kysyisin lapselta hänen mielipidettään kaikkiin tavaroihin, mitään ei saisi laittaa pois. Näin pienen lapsen kanssa minä voin aikuisena päättää, millä leluilla hän saa leikkiä. Siksi laitan niitä pois vähän salaa. Leluja riittää eikä lapsi edes muista kaikkia leikkikalujaan saati välitä niistä. Vien kirppikselle niitä turhimpia, joita en usko lapsen kaipaavan.

Sain myös tehtyä pari hommaa, jotka on roikkuneet kauan. Järjestin siivouskaapin yläosan, jonne oli kertynyt reseptivihkoja, kortteja, vanhoja pattereita, kuitteja ja muuta sälää. Sain myös tyhjättyä vanhan videokamerani ulkoiselle kovalevylle, mikä oli huippujuttu! Aion nimittäin luopua kamerastakin. Kameran tyhjäämisessä kesti vuosia, koska en halunnut siirtää useita kymmeniä Amerikan reissuvideoita läppärilleni tilaa viemään. Vasta hiljattain tajusin, että ne mahtuvat miehen ulkoiselle kovalevylle. Kävin reissussa sentään jo 2009, että olihan se aikakin jo tehdä noille videoille jotain, eheh. Muutenkin oon muistellut nyt tuota matkaa, tässä kamalan matkakuumeen kourissa ja kaukomaiden seikkailuja kaivaten. Tähän väliin muutama vanha kuva tuolta omatoimireissulta 2009.

San Francisco 2009

San Francisco 2009

Los Angeles 2009

Grand Canyon 2009

Matkalla Floridan Key Westiin 2009

Miami 2009

Mutta voih, nyt takaisin maan pinnalle ja tähän hetkeen. Järkkärikamera minulle siis tietenkin jää, mutta tämä videokamera on ollut pitkään käyttämättä.

Kun kaapit ovat järjestyksessä, mielikin on keveämpi. Kokeile jos et usko. Kun kaapeissa on vanhaa ryönää etkä oikein tiedä mitä siellä on, se voi häiritä alitajuisesti. Ainakin itselleni kaikkien turhien tavaroiden pois laittaminen ja järjestyksen saaminen kotiin helpottaa mielen sisäistä kaaosta. Siistissä ympäristössä on helpompi olla ja ajatella. Mitään rakasta ei tarvitse heittää pois, mutta aika paljon sitä turhaakin kertyy, kun alkaa oikein miettimään.