Taloudellisen hyvinvoinnin tavoitteet 2021

Hyvillä mielin päästän irti vuodesta 2020: tervemenoa ja kiitos kaikesta mitä opetit!

Rakastan vuodenvaihdetta juuri siksi, että siinä on niin mainio ajankohta päästää irti menneestä ja suunnitella tulevaa. Itse suunnitteluun ja tavoitteiden asettamiseen ei kannata kuitenkaan jäädä koukkuun ilman, että ymmärtää oman toiminnan merkityksen. Ilman omaa aktiivista tekemistä asiat eivät yleensä muutu ainakaan parempaan. Pysyvä muutos lähtee mielestäni ensisijaisesti omien tiedostamattomien asenteiden, uskomusten ja oletusten tutkimisesta ja muuttamisesta. Sen jälkeen ja lisäksi elämään on tehtävä konkreettisia muutoksia. On ajateltava ja toimittava eri tavoin kuin ennen. Siksi tulevan vuoden tavoitteita miettiessä on hyvä ajatella huolellisesti läpi myös se, millaisin konkreettisin toimin alkaa tavoitetta kohti kulkea. Ja että onko valmis ihan oikeasti antamaan itselleen luvan saavuttaa tuo tavoite. On nimittäin mielenkiintoista ja itsellekin tuttua, että tavoittelee jotain ja kun on saavuttamassa sen, alkaakin sabotoida itseään. Muutos ja uusi pelottaa ja syynä siihen ovat meidän aivot, joiden tehtävä on pitää meidät tutussa ja turvallisessa tilanteessa.

Oon loppuvuodesta keskittynyt kohentamaan myös taloudellista hyvinvointiani. Oon tosi ylpeä ja onnellinen askelista, joita oon ottanut. Oon työskennellyt rahaan liittyvien kielteisten uskomusteni kanssa ja antanut itselleni luvan kasvattaa taloudellista runsautta. Käyn parhaillaan rahaan liittyvää manifestointikurssia ja se on antanut uudenlaisia työkaluja ajattelun tueksi. Homma on vielä kesken, mutta rahasuhteeni on muuttunut jo iloisemmaksi. Uskallan esimerkiksi puhua rahasta ja haluta sitä.

Syksy opetti mulle raha-asioita karvaalla tavalla. Yhtäkkiä huomasin, että mun kaikki tilit ja rahastot olivat tyhjät kesän jälkeen. Samoin luottokortit olivat kuin vahingossa tapissa enkä saanutkaan enää maksettua niitä pois palkkapäivänä, kuten mulla on ollut tapana. Tajusin, että olin shoppaillut kesällä tunteisiin ja toki pakollisiin tarpeisiinkin, esim. lasten ulkovaatteet. Syksyllä rahaa meni mm. terveyskuluihin ja Helsingin reissuun. Herätys olikin melkoinen ja aluksi ahdisti paljon pari päivää. Nopeasti kuitenkin päätin, että tästä noustaan ja talouteni tasapainottuu, kun teen sen eteen henkisiä ja konkreettisia toimia. Annoin myös itselleni anteeksi, että tilanne pääsi tällaiseksi. Koin anteeksiannon erityisen tärkeäksi. 

Tavoitteenani vuodelle 2021 on kasvattaa puskuritilin saldoa reilusti ja säännöllisesti kuukausittain. Summa vaihtelee sen mukaan, mitä tienaan, koska palkan määrä on osasairausloman takia epävarma. Puskuri luo turvaa elämän yllättäviin juttuihin ja tänäkin syksynä olisin sellaista tarvinnut. Puskuritilin rahoihin kosketaan vasta hädässä, ei shoppailun tai muun viihteen takia. Aiemminkin mulla on ollut puskuritili, mutta olen aika usein sitten tarvinnut niitä rahoja johonkin (todennäköisesti ei-niin-välttämättömään) ja alkusyksylläkin tili oli lähes tyhjä.

Haluan oppia ennakoimaan tulevaisuutta ja isoja menoja. Haluan säästää niihin etukäteen, jotta niiden tullessa mun ei tarvitse enää käyttää luottokorttia. Jos säästän johonkin tiettyyn asiaan, esim. matkoihin, opettelen hyödyntämään siinä eri tilejä, jotka nimeän säästötavoitteen mukaisesti. Luottokortti on hyvä turva lapsiperheessä, mutta sitä täytyy osata käyttää todellisten varojen mukaan. Tavoitteenani on maksaa luottokorttilaskut pois puskuritilin kerryttämisen ohessa, mahdollisimman pian. Sen jälkeen tavoittelen raha-arkea, jossa mun ei tarvitse käyttää luottokorttia ollenkaan.

Lisäksi sijoitan rahastoihin kaikki ne rahat, joita ei muualla tarvita. Mulla on muutama rahasto, johon sujahtaa suoraan palkkapäivänä pieni summa. Kun puskuri on kerrytetty ja luottokorttivelat maksettu, kaikki ylimääräiset rahat laitan rahastoihin. Ennen palkkapäivää siirrän sinne siis vielä erikseen, jos rahaa on jäänyt yli tarpeiden.

Käytän rahaa edelleen myös itseeni ja hemmotteluihin: ne ovat tärkeitä. Laadukkaiden vaatteiden ostaminen ja kertakäyttökulutuksesta irtaantuminen ovat myös asioita, joihin aion kiinnittää aiempaa enemmän huomiota jatkossa. Kun hankintoja ja hemmotteluja suunnittelee etukäteen ja tiedostaa, millaisia tarpeita itsellä ja perheellä tulee olemaan tulevaisuudessa, on niihin helpompi säästää. Ennakointi tuntuu vielä aika vaikealta, mutta se vain tarkoittaa sitä, että sitä on harjoiteltava lisää. 

Tärkeää on myös katkaista tunneshoppailu ja tiedostaa, mihin raha menee ja miksi. Minun haasteeni on nimenomaan ollut se, että rahaa tulee säännöllisesti, mutta sitä on myös mennyt varsin sutjakasti. Minusta ostamisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. On hyvä osata sijoittaa rahansa hyviin tavaroihin ja palveluihin, joita arjessa tarvitsee ja jotka tuovat iloa. Oman rahakirstun päällä ei kannata istua niin napakasti, että rahasuhteesta tulee kitkerä ja rahan käyttäminen estyy. Elämän on tarkoitus olla mukavaa eikä täältä saa mitään mukaansa kun kuolee. On kuitenkin myös tärkeä oppia tasapainoa ja miettiä, mitä aidosti tarvitsee ja miksi. Kuinka paljon rahaa kaipaa esimerkiksi säästöön ja mikä on se tärkein motiivi siellä oman toiveen taustalla.

Haluan vielä korostaa, että vaikka puhun nyt sijoittamisesta, säästämisestä ja raha-asioiden suunnittelemisesta, se ei tarkoita, että mulla olisi jotenkin suuret tulot tai paljon varallisuutta. Kyse on asenteesta ja tavasta ajatella. Kyse on pienistä säännöllisistä summista ja uskosta siihen, että ajan myötä rahaa on kertynyt säästöön.

Elämässä voi olla myös hetkiä, jolloin asennekaan ei auta vaan kaikki rahat todellakin menevät ihan pakollisiin juttuihin. Silloin on ymmärrettävää, että säästöön ei jää yhtään mitään. Silloin on usein kyse äärimmäisestä köyhyydestä, jollaista Suomessakin valitettavasti on paljon. Itsekin olen sen lapsena kokenut ja se on vakavasti traumatisoivaa. Siksi on tärkeä myös käyttää rahoja hyväntekeväisyyteen ja antaa omastaan muille. Toisia voi auttaa sen verran kuin pystyy ja jos ei tällä hetkellä pysty, siitäkään ei tarvitse kantaa huonoa omatuntoa. Auttaa voi myös monella tavalla, esim. lahjoittamalla käytettyjä lasten leluja ja vaatteita uusiin koteihin. Tai käydä naapurin puolesta ruokakaupassa. Tai viedä naapurille sämpylöitä, joita leivoit. Uskon, että raha ja kaikenlainen hyvä kyllä palaa sellaisen luo, joka käyttää sitä muiden ihmisten hyväksi.

Työuupumuksesta

Haluaisin kirjoittaa mun syksyisestä työuupumuksesta, mutta en oikein tiedä, mistä aloittaisin. Asiassa on niin paljon eri puolia ja monenlaista tärkeää, jonka haluaisin sanoa. Tärkein on ehkä se, että minä uuvuin totaalisesti ja että sen hyväksyminen tunnetasolla oli pitkään vaikeaa. Uupuminen toi esiin monenlaisia vaikeita tunteita kuten häpeää, pelkoa ja pettymystä, joiden käsittely on vienyt paljon energiaa. Yhtä tärkeää on ehkä sanoa, että uupuminen ja pitkällä sairauslomalla oleminen ei ollut hauskaa tai helppoa, mutta äärimmäisen tarpeellista ja kasvattavaa. Olen siitä aidosti kiitollinen ja onnellinen.

Olen yhä uupunut ja esimerkiksi joululoman aikana olen huomannut itsessäni samanlaista väsymistä kuin aiemminkin: alkaa tulla raja vastaan. Tuo raja on myös uupumisen myötä madaltunut selvästi: en edes pysty enää feikkaamaan. En pysty tsemppaamaan tai taistelemaan missään ympäristössä vaan keho ja mieli kertovat viipymättä, jos ylitän sietokykyni. Se ylittyy herkästi esim. liiasta metelistä, kiireestä, paineesta, vaatimuksista, liiasta vastuusta ja univajeesta. Se ylittyy myös kovasta fyysisestä ponnistelusta sekä runsaista ja väkinäisistä sosiaalisista tilanteista.

Olen hyväksynyt, että toipuminen voi kestää kauan. En suunnittele enää lähiviikkoja asettaen niille suuria odotuksia vaan suunnittelen sitä, mihin suuntaan haluan elämäni menneen vuoden päästä. Katson pidemmälle: uupumus opetti sen. Minulla oli syyskuusta joulukuulle eri pituisia sairauslomapätkiä. Oltuani hetken sairauslomalla yritin palata töihin. Kokeilu jäi yhden päivän mittaiseksi, koska seuraavana yönä nukuin vain nelisen tuntia ja ymmärsin silloin itsekin, että en voi kiirehtiä toipumista. Jatkoin sairauslomaa.

Tällä hetkellä olen osasairauslomalla. Se tarkoittaa, että kokeilen töissä käymistä osa-aikaisesti ja Kela tukee tätä osasairauspäivärahalla. Tarkoitus on kuulostella omaa oloa ja jaksamista töissä sekä vähitellen toipua täysin työkykyiseksi. Työtehtäviä on vähennetty ja mukautettu. Tein tätä kaksi viikkoa ennen joululomaa ja se tuntui ihan mukavalta. Olin toki tosi väsynyt työpäivien jälkeen. Myös tämä loma on tuonut epävarmuutta jaksamisesta, mutta kuten sanoin, en juurikaan ajattele tulevia viikkoja. Elän tässä hetkessä nyt ja katson tilannetta aina erikseen sitten kun sen aika on.

Olen ollut tosi kiitollinen siitä, että olen alkanut näyttää tunteitani ja kertoa tarpeitani lähipiirille. Olen sairausloman ansiosta jaksanut järjestää itselleni Kelan tukeman psykoterapian ja muita tukitoimia.  Olen jaksanut olla hyvä äiti ja aiempaa mukavampi puoliso. Olen alkanut ymmärtää, että saan olla juuri sellainen kuin oikeasti olen ja tää prosessi on edelleen työn alla. Ympäristö ja oma tiedostamaton mieli ovat syöttäneet mun aivoihin vuosikausia sellaista paskaa siitä, kuka minä olen ja mihin minä pystyn. Ja vasta nyt vähitellen alan ymmärtää, että minä saan itse määritellä sen, kuka ja millainen olen. Ja että pystyn ihan mihin vaan. Se on vielä vähän hankala ymmärtää sydämen tasolla asti. Ja tämä kaikki nostattaa tietenkin monenlaisia tunteita asioita ja ihmisiä kohtaan, mikä on ainoastaan hyvä. Tunteilla on meille asiaa, vaikka niitä ei tarvitsekaan ottaa aina niin todesta. Ne kun ovat vain tunteita. Ne tulevat ja menevät, mutta ne on tärkeä elää läpi, koska muuten ne pakkautuvat kehoon ja mieleen. Jumiutuvat sinne ja aiheuttavat siellä erilaisia häiriötiloja.

Koen, että toipuminen on alkanut. Se kestää minkä kestää: yritän antaa sille aikaa, mutta myös sallia uupumuksen väistyvän sitten kun se on lähdössä. En halua takertua siihen, mutta haluan myös käsitellä asiat niin, että uupumus ei tule enää koskaan takaisin. Sillä tämähän ei ollut ensimmäinen kerta kun uuvuin, mutta ensimmäinen kerta kylläkin sille, että hain ja sain apua.

Olen saanut paljon voimaa Kiltin tytön voimakirjasta (Suvi Bowellan). Luulin, että olisin jo jättänyt nuo teemat taakse, mutta yllättävän paljon ne vielä minussa resonoivat. Myös lääkärin suosittelema Uuvuksissa (Liisa Uusitalo-Arola) on ollut hyvä kartta toipumiseen. En ole sen sisältämiä tehtäviä tehnyt vielä läheskään kokonaan enkä lukenut edes loppuun, mutta olen saanut siitä jo paljon asiallista tietoa ja ymmärtävää kohtaamista. Toipuminen etenee vähitellen ja kuoppaisesti: välillä jaksaa enemmän ja välillä vähemmän. Joskus jaksaa lukea ja opiskella aiheesta, usein ei jaksa. Ja hyväksyn sen, koska hyväksyminen helpottaa oloa, vaikka se aluksi kirpaiseekin hankalien tunteiden kautta.

Joulua ja rutiinien kaipuuta

Meillä on vietetty vauhdikasta ja iloista lasten joulua. Iltaisin on sitten miehen kanssa yritetty parhaamme mukaan toteuttaa sitä rauhallisuutta, jota elämään myös kaivataan. Mies on maalannut minifiguja ja pelannut, minä katsonut leffoja ja sketsisarjoja. 

Jouluaattona lapset olivat aivan älyttömän jännittyneitä. Keksittiin kyllä mukavaa puuhaa: ekojen pakettien avaamista jo aamulla, jouluaamiaisen tekemistä ja lastenohjelmia, mäenlaskua uudella megaliukurilla, leikkimistä uudella autoradalla ja LOL-nukella, isovanhempien tapaamista ja kahvittelua. Iltapäivällä lapset olivat kuitenkin niin malttamattomia, että miehen piti pikaisesti lähteä viemään roskia, jotta joulupukki voisi tulla..

Pakettien avaaminen olikin sitten melkoista meininkiä! Esikoinen 6v. kiljui onnesta ja kuopus 4v. repi kaikkia paketteja auki minkä ehti. Haikeudella vaan muistelin viime joulua, jolloin Ukkonen avasi lahjan tai kaksi ja sitten leikki niillä pitkän aikaa välittämättä muista paketeista. Tällä kertaa oli toisin. Lahjat olivat kuitenkin tänäkin jouluna mieleiset ja suuri jännitys itseltäkin laukesi sen osalta. Illalla oltiinkin sitten ihan puhki koko perhe ja vihdoin saatiin ylivirittyneet mutta onnelliset lapset nukkumaan. Väkisin katsoin Ankeisen joulutervehdyksen, vaikka oikeasti olisi vaan pitänyt mennä suoraan nukkumaan itsekin. Ohjelmaa katsoessa söin vielä ylisuolaisia sipsejä, joista viimeistään tuli fyysisesti tosi huono olo.

Yleensä Joulupäivä on ehkä paras joulun kaikista päivistä: niin tänäkin vuonna. Lasten lahjanälkä oli tyydytetty ja oma lanttulaatikkonälkä myös. Kaikki olivat rentoja, iloisia ja lapsetkin jaksoivat touhuta uusilla leluillaan tyytyväisinä aamusta iltaan. Laskettiin mäkeä, syötiin, leikittiin, nukuttiin päiväunet.

Tämä päivä oli varattu maaseutureissulle mummulaan. Syötiin joululounasta ja saunottiin. Lapset saivat vielä pienet paketit, joiden parissa aika kului hyvin. Pois lähtiessä vielä ihastelin maaseudun pimeyttä. Meidän kaupunkikodissa harvoin saa sellaista fiilistä, että ympärillä ei ole yhtään ketään tai mitään. Maalla sen saa helposti, kun menee illalla ulos: lunta, kylmää, pimeää ja hiljaista. Siinä on myös omaa viehätystä. Ehkä tuttua lapsuudesta.

Pidän kyllä arjesta enemmän kuin tällaisista pitkistä pyhistä. Minusta joulun välipäivätkin on aina olleet enemmän tai vähemmän tylsiä, kun niillä ei ole selkeää funktiota. Ollaan vaan kuin pellossa, syödään joko juhlavasti tai arkisesti, kyläillään ehkä tai sitten ei, ulkoillaan tai sitten ei, on mukavaa ja rentoa tai sitten ei. Mistään ei saa oikein otetta. Älkää ymmärtäkö väärin, pidän lomasta ja vapaasta ja siitä, että voidaan olla perheen kanssa yhdessä! Samalla minussa on kuitenkin jonkinlainen ahdistus siitä, että rutiinit ja rytmit eivät toteudu loman aikana. Nukutaan pidempään, valvotaan pidempään, tehdään sitä ja tätä, syödään sitä ja tätä. Se tuntuu hankalalta kehossa ja mielessä. Se myös tekee jotenkin ärtyisäksi. Ja uskon, että sama rutiinien ja aikataulujen kaipuu on meidän kuopuksella. Hän on ollut erityisen ärtynyt pari päivää ja luulen, että syynä on joulujännityksen purkautumisen lisäksi pitkä tauko arjen rutiineista (päiväkodista ja kavereiden näkemisestä). Odotan siis tavallaan jo arkea monestakin syystä. Rutiinien ja rytmin lisäksi saan silloin helpommin itse lepoaikaa ollessani osasairauslomalla.

Vaikka arkikin houkuttelee, lapsiperhelomassa parasta on kuitenkin se, kun ei ole oikeasti kiire minnekään. Voi rauhassa maata lastenhuoneen lattialla ja koota legolinnaa parikin tuntia, kunnes kroppa muistuttaa, että on maannut huonossa asennossa. Tai kun mennään perheen kanssa porukalla mäkeä laskemaan ja innostun itsekin jättiliukurista. Tai kun muuten niin vauhdikas eskarilainen liimautuu kylkeen kiinni ja tulee pussaamaan. Tai kun lapset nukkuu ja itse lämmität saunan, laitat kynttilän palamaan ja saunot pitkällä kaavalla kaikki ihanat pesuaineet ja uudet rasvat testaillen.

Join äsken kamomillateetä ja nyt suunnittelen nukkumaanmenoa. Oon kuunnellut Sami Minkkisen hypnoosiäänitteitä ja hänellä on ihania ja toimivia settejä myös uneen liittyen. Jospa vaikka kuuntelisi yhden sellaisen ja saisi toivottavasti nukkua pitkälle aamuun lasten leikkiessä tyytyväisenä yhdessä... katsotaan kuinka käy.

Ja vielä yksi ajatus noista loma-ajan rutiineista. Että kysehän on tietysti vain siitä, millaisia aikatauluja ja tekemisiä me aikuiset itse päätetään lomalla toteuttaa perheissämme. Meillä on myös mahdollisuus pitäytyä tutussa mukavassa arkirytmissä, herätä samaan aikaan ja mennä ajoissa nukkumaan, syödä järkevästi, liikkua sopivasti, jne. Mielenkiintoista onkin, miksi se tuntuu lomalla vaikeammalta kuin yleensä. Ehkä kyse on pohjimmiltaan arvoista: siitä että arvostaako itseään ja hyvää oloaan oikeasti ja tarpeeksi vai meneekö aina samalla vanhalla kaavalla, edes tiedostamatta sitä miksi toimii niin kuin toimii. Osaako kuunnella itseään ja tarvittaessa muuttaa aiempia toimintamalleja, jotka eivät ole toimineet vuosikausiin. Tai että osaako niistä hyvistä elintavoista joustaa sillä tavalla sopivasti, että loma tuntuu rennolta lomalta, mutta samalla säilyy rutiinien luoma turvallisuus. Joustavuuden tärkeydestä usein puhutaankin, mutta on joskus vaikea ymmärtää, millaisissa tilanteissa se oikeasti omassa elämässä voisi näyttäytyä ja miten. Ihan mielenkiintoista. Mutta nyt sinne nukkumaan.