Nykypäivän lapset kysyvät luvan ennen kuin runoilevat perinteiset virpojien värssyt. Ehkä se luvan kysyminen on ollut täällä kaupungissa tapana aina, en tiedä. Me ei kyselty maaseudulla, kun naapurit olivat tuttuja ja enemmänkin tuli ihmettelyä siitä, jos virpojia ei saapunut. Joskus jätettiin vitsat vain ovenpieleen, jos naapuri ei ollut kotona. Suklaamunan saattoi saada myöhemmin tai sitten ei. Ei sitä muisteltu vaan iloittiin niistä mitä saatiin.
Pari suklaamunaa, ehkä yksi kolikko, ehkä mandariini. Kinder-munista sai siihen aikaan kivoja kovia pikkuleluja, joita joku oli kerännyt mummulan kattovintille ison laatikollisen: kilpikonnia, virtahepoja tai jotain. Toki hyrrät ja muut paperilelut olivat ihan jees, mutta kestävät eläinhahmot olivat parhaita.
Vitsojen koristelu oli ihanaa. Tykkään siitä vieläkin. Lapsena ne koristeltiin usein värikkäillä höyhenillä ja silkkipaperikukilla. Virpomaan mentiin aina pääsiäislauantaina, ei palmusunnuntaina niin kuin täällä suunnalla. Pitkään taistelin sen puolesta, että oikea virpomispäivä on lauantai, mutta nyt olen taipunut.
Mekin oltiin eilen kotona ja saatiin muutama koristeltu vitsa maljakkoon. Monet eivät avaa virpojille ovea. Ymmärrän senkin, jos on esimerkiksi huonoja kokemuksia tai jos ovella ramppaa porukkaa yhtenään. Meille saa kuitenkin tulla virpomaan ainakin toistaiseksi! Mielelläni annan pienen suklaamunan sille, joka viitsii vaivautua ja tahtoo leikkiä tätä hauskaa pääsiäisleikkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti