Oon ollut sairaslomalla kaksi kuukautta.
Viime talven ja kevään tein 40% työaikaa ja nyt olisi tarkoitus kokeilla suoraan 80%. Puhun tässä nyt kokeilusta, koska innostaa, kiinnostaa, hirvittää, jännittää, pelottaa, herättää toivoa, kammottaa, kutkuttaa ja mitä vielä. Terapiassa puhuttiin keväällä, kuinka tavoitteeksi voitaisi asettaa syksyinen töihinpaluu ja kohonneet energiat. Tämän oli tarkoitus toteutua itsensä kuuntelemisen, lepäämisen ja mieluisten asioiden tekemisellä. Sitten asumusero tapahtui, jäin uudestaan kokonaan töistä pois ja tuntui, että en ikinä selviydy tänä syksynä töihin.
Vasta viikko-pari sitten tajusin ja päätin, että palaisin töihin elokuun alusta, ainakin kokeilemaan himmaillen ja omaa jaksamista kuunnellen. Siitä alkoikin kaikenlainen valmistautuminen. Nyt olen ostanut työvaatteita, kalenterin ja pohtinut, miten rakentaisin itselleni tärkeät aamurutiinit tukemaan leppoisia aamuja. Olo on ok.
Tänään kun viestittelin ystävän kanssa, tajusin itsekin, että onpahan muuten ollut talvi, kevät ja kesä! Ei ihme, että on uuvuttanut. Ei ihme, että blogikin on ollut hiljainen ja iloton.
Näen kuitenkin toivoa syksyssä. Kuten ystävä muistutti, olen syksy-ihminen. Mun vuosi alkaa syksystä ja syksyllä on aina mahdollisuus aloittaa alusta. Tällä kertaa syksyn lähestyminen on tuntunut kuitenkin erilaiselta kuin ennen: mikään ei ole enää varmaa. Paitsi että esikoisella alkaa koulu tavalla tai toisella ja kuopus menee taas päiväkotiin ja mies ei asu täällä enää ja minä olen minä, samanlainen kuin ennenkin ja samalla erilainen, edelleen herkkä kuormittumaan ja ehkä hitusen aiempaa rohkeampi olemaan vapaa.
Tuntuu ihan mukavalta, että lapsilla on vielä vähän lomaa. Ensi viikon saan miettiä vain itseäni ja sitä, miten selviydyn töihin aamuisin. On joka kerta yllättävää, miten paljon aluksi menee energiaa esim. siihen, että muistaa ottaa töihin mukaan kaiken tarpeellisen: koti- ja työavaimet, sopivat työvaatteet, siistin naaman ja tukan, säänmukaiset ulkovaatteet työulkoiluun, eväät ja muut tilpehöörit, jotka haluaa viedä työpaikalle. Ja sitten vielä valmistella nuo asiat ehkä edellisenä päivänä ja lopulta lähteä ilman kiirettä ja aamupala syötynä töihin. Tämä aamuinen töihinlähtö vaatii oikeasti aika paljon ajatusta aluksi.
Ja tottakai mua mietityttää sekin, miten jaksan tehdä 80% työaikaa yhtäkkiä. Miltä se tuntuu ja alanko väsyä uudestaan? Yritän pitää mielessä, että mun ei tarvitse tietää sitä vielä. Menen ja kokeilen ja katson. Ja sitten toimin sen mukaan.
Burnoutista toipumisessa tärkeää on sekin, että sitten kun vihdoin alkaa tuntua, että jaksaa taas, ja ah miten ihanalta se tuntuukaan, niin ei saa siltikään kiirehtiä eikä haalia liikaa vastuita ja tekemisiä. Täytyisi muistaa, että on pitkään vielä toipilas. Ja tätä yritän nyt iskostaa mieleeni, kun palaan töihin. Että vaikka viihtyisin siellä ja jaksaisin, mitään ylimääräistä ei kannata nyt ottaa. Kalenteria ei kannata täyttää liikaa ja luulen, että se täyttyy tarpeeksi jo lasten asioista. Eli malttia vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti