Mun kehosuhde on pitkään ollut haastava enkä jaksa avata sitä edes nyt tänään tähän niin laajasti kuin tuntuisi tarpeelliselta. Joidenkin asioiden kertomatta jättäminen harjoituttaa samalla perfektionismista toipumista: perfektionismiin taipuvaisena mun on usein vaikea jättää asioita kertomatta. Asiat täytyy selittää juurta jaksain tai ei ollenkaan.
Mutta siis. Kehosuhde. Rakas kehoni, joka on synnyttänyt kaksi lasta ja kestänyt valtavan määrän painetta, stressiä ja surua tämän elämän aikana, on saanut osakseen kyllä liian vähän rakkautta. Edelleen moitin sitä ja yritän puskea sitä johonkin tietynlaiseen muottiin, jonka aivoni tiedostamattomat rakenteet (ajattelusta 95% on tiedostamatonta) ovat keksineet erilaisten uskomusten ym. pohjalta.
Olen halunnut jatkuvasti laihtua ja ajatellut, että kun laihdun, voin paremmin kehossani ja minulla on energisempi olo. Olen edelleen sitä mieltä, että keventyminen auttaisi varmasti tuomaan lisää energiaa, mutta asiat eivät ole mustavalkoisia eivätkä aina niin yksinkertaisia. Ajattelen, että kehostaan on tärkeä pitää hyvä huoli monestakin syystä, mutta siitä voi pitää huoli monella erilaisella tavalla. Uusitalo-Arolan sunnuntaisessa sähköpostikirjeessä kirjoitettiin osuvasti juuri mustavalkoisesta ajattelusta, joka sopii myös tämän asian yhteyteen.
Laihtuminen ei automaattisesti tarkoita onnellisuutta, vaikka kokemukseni mukaan olen ollut onnellinen ollessani kevyempi. Tämä on edelleen aika vaikea asia minun ymmärtää ja hyväksyä. Otin kuitenkin eilen tärkeän askeleen kohti kehomyönteisyyttä ja itseni hyväksymistä tässä hetkessä. Ajattelen, että saan haluta olla kevyempi ja pyrkiä siihen, mutta saan olla myös hyväksyvä itseäni kohtaan jo nyt. Ne eivät sulje toisiaan pois. Iso askel, jonka eilen tein, oli uusien vaatteiden ostaminen itselleni. Empaattisin silmin tilasin netistä itselleni aiempaa kokoani isommat legginssit. Halusin, että voin pukeutua kauniisti jo nyt, juuri tämänkokoisena. Tajusin käydä myös ekaa kertaa isokokoisille naisille tarkoitetussa vaatekaupassa ja löysin sieltä hyvin istuvia housuja ja paitoja.
Sanoinkin ystävälle, että en ole pitkään aikaan saanut iloa edes vaatteista. Olen ollut varmaan niin väsynyt ja keskittynyt muihin asioihin. Oli upea kokea sellaista iloa ja pitkästä aikaa koin, että olen kaunis niissä uusissa vaatteissani. Melkein tuli itku siinä kun niitä sovitin. Olin kaunis nainen!
Kehosuhdettani on haastanut erityisesti sairaslomien aikana (eli viimeisen vuoden aikana) kertynyt paino. Painoa on tullut yli 10kg eikä keho ole tuntunut yhtään omalta. Tiedän myös, että en ole ainoa, joka kokee näin. Ajattelen, että painoa on kertynyt siksi, että olen voinut huonosti muuten. Ja siksi uskon myös siihen, että se laskee kun alan voida paremmin.
Nyt iloitsen näistä uusista vaatteista, jotka kiikutan nyt kiitollisena vaatekaappiini ja samalla otan kaapista pois kaikki sellaiset vaatteet, jotka eivät mahdu mulle. Olen kiitollinen siitä, että mulla oli mahdollisuus ostaa nämä vaatteet nyt ja siitä, että ne muistuttivat mua mun kauneudesta, jonka välillä unohdan, surullista kyllä.
Päätin, että ainakaan juuri nyt en laihduta. Keskityn muuhun hyvinvointiin ja toipumiseen, töihinpaluuseen ja ravitsevan ruoan syömiseen. Nukkumiseen, työmatkakävelyyn, luonnossa olemiseen, ystävien tapaamiseen. Laihduttamisesta luopuminen on iso päätös mulle.
Mustavalkoajattelu
on yhtä kuin tapa laittaa asiat kahteen erilliseen ja toisensa
poissulkevaan laatikkoon: joko on kaunis sää tai ei ole, ruoka on pahaa
tai hyvää, vuokramökki on kiva tai kamala.
Mustavalkoajattelussakin on tietysti etunsa. Kun ajattelee mustavalkoisesti, saattaa joskus saada huippukokemuksen: No nyt kaikki on niinkuin olla pitää!
Kuitenkin
tavallisempaa on joutua tyytymättömyyden ansaan: jos odotukset eivät
täyty, niin sitten kaikki on jollain määrittelemättömällä tavalla
huonosti.
Mustavalkoajattelu aiheuttaa stressiä sekä itselle että muille,
sillä siihen liittyy usein sekä tuomitsevuutta että vaativaisuutta perfektionismiin asti.
Liisa Uusitalo-Arola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti