Kiristetään vyötä ilolla

Istun takapihan terassilla ja kahvi höyryää likaisella terassipöydällä. Kesä on nyt ja siitä täytyy nauttia joka hetki. Tämä hetki on hyvä. Vapaapäivä, lapset päiväkodissa, mies mökillä. Sateen kastelemat puulaatat ja amppelimansikat, jotka varmaan odottavat pääsevänsä ripustetuiksi jonnekin, mutta eivät aavista, että saattavat jäädä tuohon pöydälle koko kesäksi.

Haaveilin viime viikolla ostavani tänne terassille ihanan löhösohvan, tai jopa tekeväni sen itse eurolavoista, vaan totesin, että tällä hetkellä mulla ei vaan ole varaa. Tämä vanha penkki saa kelvata ja itse asiassa tämä onkin ihan hyvä. Löysin viime vuonna ostamani räsymaton ja taittelin sen tähän pehmusteeksi. Eurolavoja olisi saanut edullisesti ja maalaaminenkin olisi ollut kenties kivaa. Vaan pehmusteet olisivat maksaneet kuitenkin yhtä paljon kuin uusi, rautakaupan kulmasohva. Ja se sai ajattelemaan, että ei ole rahkeita nyt kuitenkaan. Löhöilen tämän kesän nyt siis tässä vanhassa, ellei maailmankaikkeus nyt kuljeta mulle ulkosohvaa ilmaiseksi jostain.

Mun on nyt ihan oikeasti muistettava kiinnittää huomiota hankintojen laatuun ja hintaan. Haluanko oikeasti ostaa sen mitä tekee mieli. Haluanko sitä ihan varmasti? Voisinko olla kuitenkin onnellinen ilman sitä? Mitkä ovat mun arvot ja miten ne näkyvät rahan käyttämisessä?

Tuntuu, että pitäisi kiristää vähän vyötä. Asumusero postittaa mulle joitain lisälaskuja. Toisaalta Kela ehkä alkaa auttaa mua niissä entistä enemmän. Esimerkiksi lapsilisään voi hakea yksinhuoltajakorotusta jo pelkästä asumuserosta. Samoin asumistukiasiat täytyy selvittää. Raha-asiat aina hoituu jotenkin, sen olen oppinut. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että itse ei tarvitsisi tehdä mitään. Asioiden manifestoiminen eli luominen omaan elämään vaatii tekojakin.

Jokaisella on omaan elämäänsä sopivat keinot säästää rahaa. Elämäntavat kun ovat jokaisella erilaiset. Sama pätee kai muihinkin elämäntapamuutoksiin. Korjausliikkeiden on sovittava ihmisen omaan tilanteeseen. Eiväthän ne uudenlaiset tavat ja teot muuten muuta mitään, ainakaan haluttuun suuntaan, ahdistavat vain. Minun keinoja säästämiseksi ovat ainakin:

• sähkösopimuksen kilpailuttaminen
• turhien jäsenyyksien lopettaminen
• hesarin digilehden peruminen toistaiseksi (tämän jo tein)
• uusien kesävaatteiden ostamisen lykkääminen ensi kesään
• lasten vaatehankintojen välttäminen (vanhoillakin pärjätään syksyyn)
• säästämisen jatkaminen Nordnettiin ja omalle puskuritilille (vaikka joutuisin nyt tyhjäämään puskuritilin pakollisiin menoihin)
  
• rahan käyttäminen elämyksiin ja tärkeimpien arvojen mukaisiin asioihin (esim. oma lepoloma Helsingissä, kaikista tarpeellisimmat taidetarvikkeet, kehoon liittyvät hyvänolon lisääjät esim. kampaajakäynnit ja uudet lenkkarit)
• ruoanlaitto ja kahvin keittäminen kotona
• ennakointi ja suunnittelu ruoanlaitossa ja kaupassa käymisessä
  
• kauppareissujen tekeminen autolla halvemmasta kaupasta, lähikaupan välttäminen
  
• luottokorttivelkojen maksaminen mahdollisimman nopeasti pois
• kieltäytyminen kaikista alennuksista, tarjouksista, mainoksista ym. sekä ystävien vinkeistä näihin liittyen
  
• sen ajatteleminen, että tarvitsenko tätä oikeasti juuri nyt, kun myöhemminkin voin tämän hankkia, jos vielä haluan (ja usein en enää halua)
• rahasta murehtimisen lopettaminen (murehtiminen ei lisää rahaa)
• olennaiseen keskittyminen esim. järjestäessäni lapselle synttäreitä (kaikkea ei tarvitse ostaa eikä olla, vähempikin riittää eikä lapsi arvota juhlia sen mukaan, paljonko esim. leipomuksia on)
• siivoojan palveluista pidättäytyminen edelleen
• jo olemassa olevan näkeminen ja arvostaminen

Mitähän unohdin. Säästäminenkin on pieniä tekoja eikä niitä kaikkia muista ennen kuin ne tulevat kohdalle. Kyse on ajattelumallista ja omien käyttäytymistapojen muuttamisesta pieni askel ja yksi asia kerrallaan.

Vaikka olen aktiivisesti harjoitellut säästämistä jo jonkin aikaa, edelleen huomaan tekeväni välillä ylilyöntejä. Olen kuitenkin yrittänyt olla entistä ystävällisempi itseäni kohtaan ja lopettaa kaikenlaisen itseni sättimisen. Jos joku ostos alkaa kaduttaa, mietin, mihin henkiseen tai fyysiseen tarpeeseen sen oikeasti ostin. Annan itselleni anteeksi ja ajattelen, että rakastan itseäni silti. Palautan ostoksen, jos voin. Jos en voi palauttaa sitä, myyn sen, annan sen tai keksin sille muuten uutta käyttöä. Ja samalla opin. Sentti kerrallaan.