lauantai 10. kesäkuuta 2017

Oletko ylibuukannut lomasi?

Tänään on taas ollut hurjan kiva lauantai! Meillä ei ollut mitään erityistä ohjelmaa päivälle ja silloin voikin yllättyä iloisesti. Rento tunnelma alkoi jo aamusta, kun kenelläkään ei ollut kiire ja aamupalaa syötiin hitaasti yhdessä. Oikeastaan miehellä on tänä viikonloppuna työpäivystys. Siksi ei olla suunniteltu mitään menoja. Puolensa siis silläkin.

Tällaisina päivinä on tavallista helpompaa toteuttaa lasten toiveita. Tänään Satulinnun toivelistalla oli pyöräily isin kanssa siten, että iskäkin polkee omalla pyörällään. Se toteutuikin, kun päätettiin lähteä kesätapahtumaan läheiseen leikkipuistoon. Tyttö oli erityisen onnellinen myös mm. omasta rohkeudestaan kiipeilytelineellä ja liukumäessä, saamastaan ilmapallosta ja makkarasta sekä siitä että retkeiltiin koko perhe yhdessä.



Jostain syystä vapaapäivät on helppo täyttää kaikenlaisella etukäteen suunnitellulla toiminnalla. Arkena tehdään kovasti töitä ja ajatellaan, että "sitten lomalla rentoudun" tai "sitten lomalla teen sitä ja tätä". Luulen, että aika monelle on tuttua olla väsynyt loman loppuessa. Toki taskussa on silloin varmaan monenlaisia kivoja kesätekemisiä, mutta ainakin itse huomaan välillä hamstraavani liikaakin menoja kesäkalenteriin. Sama koskee viikonloppuja.

Jos huomaa ylibuukanneensa kesälomansa tai minkä tahansa muun vapaa-ajan ennen sen päättymistä, tilanteeseen voi vielä vaikuttaa. Rohkeasti vain perumaan menoja, jos siltä tuntuu. Silloin tulee samalla pohtineeksi, mitä todella haluaa vapaa-ajaltaan ja mikä on itselle tärkeintä. Kyläilemässä ei tarvitse käydä velvollisuudentunnosta eikä lapsia ole pakko viedä kaikkiin mahdollisiin hurvittelupaikkoihin juuri tänä kesänä. Kalenteriin voi kirjoittaa itselleen vapaapäiviä, joille ei sovi mitään. Sinne voi kirjata rentoja mökkipäiviä tai kotoilua huolimatta siitä, että perheen nuoriso kaipaisi äksöniä. Kaikille tekee hyvää välillä pysähtyä ja olla vaan. Joskus sitä täytyy ihan opetella hektisen arjen jälkeen.

Meillä on mielessä muutama erityinen tekeminen, jotka halutaan toteuttaa kesän aikana. On ensinnäkin sovittu, että kumpikin meistä aikuisista saa suunnitella yhden heinäkuisen viikonlopun vain itselleen ja tuolloin toinen meistä hoitaa molempia lapsia. Lisäksi aiotaan käydä jossain vaiheessa Helsingissä, mökillä sekä jossain kylpylässä. Jotain on jo suunniteltu ja varattu. Haluan kuitenkin jättää tilaa ja aikaa myös spontaaneille tekemisille. Niille jotka ilmestyvät kun pitää silmänsä ja mielensä avoimina.

Usein käy niinkin, että jos valmistelee etukäteen kauheasti kaikkia menoja ja kyläilyjä, oman kaupungin kesäpuuhat jäävät helposti kokematta. Tällä viikolla esimerkiksi poikettiin tytön kanssa ex tempore liikennepuistossa, jossa ajeltiin polkuautolla kuopuksen nukkuessa vaunuissa. Oli tosi hauskaa!

Nyt kun kesä on vihdoin tullut, haastan teidät miettimään, mikä on juuri teille tärkeintä kesällä ja lomalla? On oikein jees täyttää päivät ja illat puuhalla, jos se tuo energiaa, iloa, virkeyttä tai rentoutumista. Kuitenkin jos tekemisistä tulee suorittamista ja lähteminen alkaa uuvuttaa, kannattaa miettiä, miksi on ylibuukannut oman vapaan aikansa. Syynä voi olla esimerkiksi toisten miellyttäminen, uskomukset "oikeanlaisen" kesäloman viettämisestä tai se, että aina (joka kesä, joka vuosi) on tehty samalla tavalla. 

Mitä sinä oikeasti haluat tehdä tänä kesänä ja tulevina lomaviikkoina?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti