keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Ystäviä ja leipomisia

Vietettiin tänään Satulinnun kaverisynttäreitä. Meidän pieni pupuneiti täyttää muutaman päivän päästä kokonaiset kolme vuotta. <3 Mikä mainio ikä tämä onkaan, kun lapsi innostuu ja ilostuu niin pienistä jutuista ja oppii päivittäin uusia sanoja, asioita ja taitoja. Osaa vitsailla ja pitää tanssiesityksiä. Ja silti on vielä niin pieni ja tarvitseva. Kirjoitan vielä erilliseen postaukseen kolmevuotiaan kuulumisia.


Satulintu odotti kavereiden tapaamista tosi paljon. On oltu pari viikkoa flunssaisia, joten leikkitreffit ovat olleet vähissä. Juhlien alettua tyttö aivan villiintyi ja riehui onnellisena kiljuen ja juosten häkkyränä sinne tänne. Ystävät ovat niin rakkaita. Hän kiehnaa, halailee ja seuraa kavereita niin antaumuksella, että välillä kaverit jo vähän väsyvätkin. Olisi minulla ollut mielessä vielä pari muutakin perhettä, jotka olisi ollut kiva kutsua, mutta tila on niin rajallinen, että ainakin tänä vuonna näin. Ehkä sitten kun lapset ovat niin isoja, että katoavat omatoimisesti yläkertaan tai hiekkalaatikolle leikkimään, juhlat onnistuvat suuremmallakin porukalla.

Tällä kertaa onnistuin pitämään tarjoilut melko simppeleinä. Ehkä paras keksintö olivat täytetyt croissantit, joihin laitoin pestoa, basilikaa, mozzarellaa ja tomaattia. Kiitos siskolle ideasta! Helppoa ja hyvää. Croissantit olivat paistovalmiita pakasteita. Lisäksi tein kahdenlaisia pitsarullia. Herkkusieniä, sipulia, ananasta, aurajuustoa ja emmentalia. Kinkkua, sipulia ja ananasta, ilman juustoa. Tein eilen ja säilytin jääkaapissa.



Vihdoin kokeilin toisenlaista kakkua perinteisen vadelma-kermakakun sijaan. Kaakaolla tein tumman sokerikakkupohjan ja väliin laitoin puolukkamoussea ja suklaatäytettä. Täytteet olivat yllättävän helppotekoisia ja todella hyviä, nam! Aion tehdä samaa sukulaissynttäreille. Tosin sillä erotuksella, että laitankin molempiin kerroksiin puolukkaa. Muut pakastemarjat alkavat olla lopussa ja puolukat sopivat kakkuun erittäin hyvin! Koristelut olivat tällä kertaa vaivattomat: suklaakarkkeja ja mansikoita. Tosin on minulla tulossa sukulaissynttäreille jotain sokerikoristeitakin, mutta esittelen niitä sitten vasta valmiina.



Kakkutikkaritkin ovat hauskoja. Tein niitä nyt toista kertaa. Tällä kertaa kokeilin banaanikakkutaikinalla. Minulla on muotti, jolla saa paistettua niistä pyöreitä. Tiesin, että banaanikakku on aika pehmeää tikkareihin ja aika harva tikkari pysyikin sitten tikussa kiinni. Hauska oli kuitenkin laittaa suklaalla kuorrutetut kakkupallot pikkuruisiin söpöihin muffinssivuokiin ja ripotella nonparelleja päälle. Ei niitä tikkuja siinä oikeastaan kaivannutkaan sitten. Kuorruttaa voi vaikka erilaisilla makusuklailla.


Juhlia varten on jokseenkin raskasta aina siivota. On hankala pitää koko kotia siistinä kerralla. Lelut kun räjähtävät niin nopeasti ympäriinsä, oli niitä kuinka vähän tahansa. Toisaalta juhlien jälkeen on ihana nauttia puhtaasta kodista. Sen pienen hetken. Myös jääkaapista löytyvät herkkujen jämät ilahduttavat juhlapäivän iltana.

Harvinaisen siisti eteinen

Oli ihana nähdä ystäviä pitkästä aikaa. Pienet ystävät kasvavat niin hurjaa vauhtia ja uusiakin murusia oli tupsahtanut joukkoon. <3 Ja aikuisista ystävistä tulee aina niin hyvä mieli. Ollaan onnekkaita kun meillä on näin hyviä ihmisiä elämässä. 

Ilta-aurinko paistaa olohuoneen ikkunasta. On ollut lämmin päivä. Käytiin paljain varpain ulkona tytön kanssa tänään. Lapset nukahtivat helposti. Minäkin taidan. Ensin kuitenkin vähän kasvispitsaa ja täytekakkua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti